IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Lokakuun toinen keskiviikkoKeskiviikko 13.10.2021 23:58

13.10.2021. Tänään on lokakuun toinen keskiviikko. Ylihuomenna on lokakuun puoliväli ja maksan tämän kuun vuokran huomenna. Tänään on minun nuorimman siskoni syntymäpäivä ja hän täyttää tänään 37 vuotta. Kävin tänään aamupalan jälkeen ruokakaupassa hakemassa itselleni eväitä ja tämän päivän lounastarpeet. Tein tänään ruoaksi kasvispastasalaattia. En laita joka päivä ruokaa. Kävin tänään isäni kanssa lenkillä jokiasemalla ja laululavalla ja kiersimme tiedepuiston läpi kotiin. Kävin kotona välissä kahvilla ja sitten saunaan pesemään lenkin hiet pois. Ajattelin huomenna käydä hyvissä ajoin lenkillä. Lenkkeily saa ajatukset pois ikävistä asioista ja piristää mieltäni aina kun pääsen ulkoilemaan. Ajattelin tiskata huomenna astiat ja imuroida loppuviikosta. Olen laihduttamassa ja ajattelin syödä pienempiä annoksia kuten normaalisti. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja kävelen kauppamatkat. Yritän saada mahaa pienemmäksi ja en herkuttele hirveästi. Tänään menen hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.