IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Tutustukaa, saa laittaa herttaa kuviin ja kommentoida kuvia ja lisätkää kaveriksi🤗🤗🐼🐼

Selaa blogimerkintöjä

JouluaattoPerjantai 24.12.2021 23:51

24.12.2021. Tänään on jouluaatto. Heräsin vähän yli yhdeksän. Söin aamupalaa, siivosin kotona vessanpöntön kalkeista sitruunahapolla ja samalla siivosin suihkun yhden nurkan. Tiskasin myös astiat vielä ennen vanhemmille lähtöä. Menin vanhemmille kello 12 aikaan joulupuurolle ja autoin äitiäni leipomisessa ja ruoanlaitossa. Kävimme viemässä haudalle kynttilöitä ja se oli samalla tämän päivän lenkki. Tänään nukuin päiväunet ja sen jälkeen menimme vanhimman siskoni luokse jouluaterialle. Söimme muiden muassa kalaa, laatikoita, saaristolaisleipää ja muita jouluruokia. Sain hyviä lahjoja. Jälkiruoaksi meillä oli suussasulava suklaakakku. Kakun kanssa join teetä. Hyvissä ajoin lähdimme vanhemmille joulunviettoon. Olen joulusta maanantaihin vanhemmilla. Otin joitain vaatteita mukaan. Otin lenkkivaatteet,omat vaatteet. Otin myös pari säkillistä pyykkiä vanhemmille pestäväksi. Huomenna menen käymään jossain vaiheessa päivää lenkillä. Huomenna on joulupäivä. Huomenna minun vanhimman siskoni porukka tulee lounaalle ja syömme samoja jouluruokia. Syömme jälkiruoaksi samaa kakkua. Ajattelin nyt nauttia joulusta. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä join myös teetä. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.