IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Joulun jälkeinen tiistaiTiistai 28.12.2021 23:16

28.12.2021. Tänään on joulun jälkeinen tiistai. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin isäni kanssa aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen söin lounaan. Söimme jämäruoat lounaaksi. Lounaan jälkeen nukuin päiväunet. Päiväunien jälkeen katsoin Tour de Skitä televisiosta. Sen aikana join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen kävin vessassa. Söin vanhemmilla iltapalaa. Join iltateetä ja sen kanssa 2 palaa joululimppua. Olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen takaisin omaan kotiin. Nukun tämän yön vielä vanhempien luona. Huomenna vien osan tavaroista kotiin ja kastelen joulutähteä huomenna. Huomenna käyn jossain vaiheessa lenkillä. Katsoin tänään ruudusta Arman ja Suomen rikosmysteerit ja kumman kaa ohjelmia, koska ne ohjelmat ovat mielestäni hyviä ohjelmia. Söin tänään iltapalaksi ranskalaisia ja nakkeja. Aamupalaksi söin leipää, puuroa hedelmiä ja teetä. Söin myös 2 taatelia. Hedelmät ovat hyvä aamupala. Kotona syön silloin tällöin puuroa. Nyt ei ulkona ole liian kylmä sää vaan ihan sopiva. Tällä viikolla vietetään uutta vuotta. En ajatellut ampua raketteja uutena vuotena vaan katselen niitä. Ajattelin viettää uutta vuotta vanhempien kanssa. Äitini haluaa uuden joulukuusen latvatähden,mut hän ei ole vielä onnistunut löytämään sitä. Hän käy vielä katsomassa sitä jostain kaupasta. Masentaa tämä pimeä aika, koska talvella on liian vähän valoisaa aikaa. Kesällä asia on toinen ja pyrin itse nukkumaan sen 8 tuntia yössä. 8 tuntia on tavoitemäärä,jonka ihmisten pitäisi tai olisi tarkoitus nukkua yön aikana. Kohta menen pesemään hampaat ja menen kohta nukkumaan. Ajan partani vielä ennen nukkumaanmenoa,jos ehdin tai voin tehdä sen huomisaamuna. Minulla on Facebookissa nyt 1210 kaveria. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Joskus juon kahvia aamulla,jos joku tarjoaa. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.