IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Uudenvuoden jälkeinen maanantaiMaanantai 03.01.2022 23:43

3.1.2022. Tänään on uudenvuoden jälkeinen maanantai. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Katsoin tänään Simpsoneita foxilta ja sitten katsoin uutta päivää. Uuden päivän aikana pesin hampaat. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Lounaan jälkeen lepäsin hetken eli otin päiväunet. Päiväunien jälkeen joimme kahvit. Kahvin jälkeen katsoin telkkaria ja katsoin ruudusta Kumman kaa ohjelmaa. Menin illalla lenkille, koska päivällä minulla oli monta asiaa hoidettavana. Lenkin jälkeen menin suihkuun ja sitten menin vanhemmille illanviettoon. Söin iltapalaa vanhempien luona. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Huomenna käyn kaupassa, koska tänään minulla oli kiireinen päivä. Huomenna käyn kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Kun minun nuorempi siskoni jakoi eilen tavarat kiertoon-ryhmään uutisen,jossa käsiteltiin tankkausasemalla tankkaavan miehen tapausta ja siihen tuli huppupäinen nainen teräaseen kanssa. Kun näin sen jutun, tuntuu, että en uskalla liikkua missään ja varsinkaan äitini ei uskalla käydä tankkaamassa lähitankkausasemalla. Minunkin pitää olla tarkkana ja varovainen hullujen varalta varsinkin öisin. Kohta menen pesemään hampaat ja sen jälkeen nukkumaan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin. Olen urheilullinen nuori mies. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Liikunta on juttuni.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.