IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Toukokuun kahdeskymmenesyhdeksäs päiväMaanantai 30.05.2022 02:58

29.05.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 10:20 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin lenkille. Lenkin aikana kävin tokmannilla ostamassa kaikenlaista ostamassa tavaraa itselleni. Lenkin jälkeen join kahvit ja kahvinjuonnin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on työpäivä. Laitan eväät valmiiksi aamulla aamupalan aikaan. Herään kello 08:45. Huomenna en ole töissä pitkää päivää. Syön omat eväät töissä. Käyn lenkillä jossain vaiheessa päivää. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut blogin loppuun. Nukun paremmin ja hyvin pehmolelujen kanssa. Nukuin ihan hyvin viime yön. Nukun 8 tuntia joka yö. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ulkona joka päivä. Käyn lenkkeilemässä ja reippailemassa päivittäin ja viikonloppuisin. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Tykkään harrastaa liikuntaa ja liikunta on minulle sydämenasia. Olen liikunnallinen ja urheilullinen ihminen. Lenkkeilen luontopoluilla, metsässä. teiden varsilla ja lenkkipoluilla. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen. Kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö karkkia vaan marjoja karkkien sijaan. Ihanaa, kun kevät on tullut ja kesä on minun lempivuodenaika. Huomenna jatkuu taas arki.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.