IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Kesäkuun kolmas päiväPerjantai 03.06.2022 23:58

03.06.2022. Perjantai. Heräsin tänä aamuna kello 08:45 aikaan. Pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Samalla tein eväät työpäivää varten. Sitten menin vanhemmille ja lähdin äitini kanssa yhtä matkaa töihin. Olin tänään töissä 10-15. Kävimme töiden jälkeen asioilla. Sitten menin vanhemmille syömään ruokaa ja sitten joimme kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katselin telkkaria ja otin sen jälkeen päiväunet. Päiväunien jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Aamupalan jälkeen ajattelin käydä lenkillä. Lenkin jälkeen syön lounaan. Lounaan jälkeen istutan ruusubegonian parvekkeen ruukkuun. Juon sen jälkeen kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen ajattelin käydä vanhempien luona. Menen nukkumaan, kun olen kirjoittanut blogin loppuun. Nukun 8 tuntia joka päivä. Nukun hyvin ja parhaiten pehmolelujen kanssa kuin ilman. Nukun pitkään varsinkin silloin kun olen vapaalla. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä 2 kupillista kahvia, 2 kupillista teetä ja kotona 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona päivittäin. Käyn lenkkeilemässä lenkkipoluilla, metsässä, luontopoluilla ja teiden varsilla. Lenkkeily virkistää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunta auttaa minua voimaan ja jaksamaan paremmin ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. Syön marjoja mieluummin kuin karkkia. Karkit ei kuulu minun ruokavaliooni. Olen dieetillä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.