IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään perjantaina 10.8 olin vapaalla ja lähdin tänään mökille. Huomenna lauantaina minulla on vapaaapäivä ja olen nyt viikonloppufiiliksellä viettämässä viikonloppua. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja keräsin tänään karviaisia ja valkoherukoita. Rapsutin myös maalit mökin kaiteista ja tänään oli lämmin ja aurinkoinenpäivä. Kävin myös uimassa ja saunassa ja tein myös kaikkea kivaa. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä. Toivotan nyt kaikille blogin lukijoille ja kavereille oikein hauskaa viikonloppua!!
Tänään torstaina 9.8 minulla oli vapaapäivä, koska ohjaajallani oli selkäkramppi ja kävin tänään kansainvälisillä markkinoilla katsomassa mitä siellä on. Huomenna menen aamulla kymmenen maissa mökille ja olen siellä sunnuntaihin asti. Tein tänään sinne mukaan suklaa-kesäkurpitsakakun ja tein tänään kaikkea kivaa. Kävin pyörälenkillä vehkalahdella ja jokiasemalla. Nämä suurmarkkinat ovat kivat ja varmaan menen ensi vuonna uudestaan ja markkinoilla oli tuttuja ja kovaa katseltavaa. Kohta menen nukkumaan, koska minulla on huomenna meno mökille ja tänään sain uuden kaapelin puhelimeen. Onneksi huomenna on perjantai ja huomenna alkaa myös viikonloppu. Olen poistanut muutaman kuvan instagramista, koska minulla on ollut liikaa kuvia siellä ja tänään oli aurinkoinen ja lämmin sää. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään keskiviikkona oli mukava päivä ja huomenna en mene töihin, koska minun ohjaajalla on selkäkramppi. Huomenna menen kansainvälisille markkinoille ja ajattelin tehdä kaikkea kivaa. Huomenna minulla on vapaapäivä ja tänään olin töissä normaalisti kello 9-13. Tein töissä kaikenlaista hommaa ja ajattelin olla tämän viikonlopun täällä Joensuussa. Minulla ja minun vanhemmalla sisarellani on välillä huonot välit ja yritän ajatella parhaita asioita. Huomenna on hikinen sää ja ajattelin käydä ulkona ja uida. Käyn viikonloppuna markkinoilla ja haluan olla kotimaisemissa nyt koko viikonlopun. Tänään sain kokkiohjaajalta puhelun, jossa hän sanoi, että huomenna ei ole työpäivää vaan vasta maanantaina 13.8. Selkäkivut ovat kyllä ikäviä ja kävin tänään kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Tein tänään ruoaksi lohimakaronilaatikkoa ja nukuin töiden jälkeen päiväunet. Kävin tänään kävely- ja juoksulenkillä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella ja sitten takaisin kotiin. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään tiistaina 7.8 olin töissä kello 9-13 ja olin myös erilaisten oppijoiden ryhmässä. Tein töissä tänään kaikenlaista hommaa ja kotona nukuin päiväunet kolmen aikaan. Huomenna menen jälleen töihin 9-13 ja huomenna on ruokana lihakeittoa ja jälkiruokana on suklaista kesäkurpitsakakkua. Tänään oli ruokana uunibroileria ja riisiä ja uunikasviksia ja currykastiketta ja ryhmä kokoontui tänään ensimmäisen kerran kesäloman jälkeen ja viime tapaaminen oli kesäretkellä 16.6-17.6.2018. Kohta menen nukkumaan, koska minulla on huomenna työpäivä ja tänään kävin ulkoilemassa. Huomiseksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista säätä ja torstai ja perjantai on tämän viikon kuumimmat päivät. Hirveät helteet eivät sovi minulle mut minun mielestä ihanteellinen lämpötila kesällä on +20-+25 astetta. Tänään minulla oli tapahtumarikas päivä ja loppuviikolla ajattelin mennä kansainvälisille markkinoille. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään maanantaina olin töissä kello 9-13 ja tänään oli töissä ruokana makkarakastiketta ja perunoita. Tein siellä kaikenlaista hommaa ja pyöräilin töistä kotiin. Kävin tänään lenkillä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella ja sitten takaisin kotiin. Olin äitini kanssa asioilla kaupungilla ja samalla kävimme kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Sitten menin vanhemmille kahville ja tein omia hommia. Katselin telkkaria ja lenkkeily on tosi hyvä harrastus juuri minulle. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään sunnuntaina menin mökille ja nyt on viikonloppu ohi. Huomenna maanantaina menen töihin kello 9-13. Huomenna alkaa arkipäivä ja kohta menen nukkumaan, koska minulla on huomenna työpäivä. Tänään menin äitini kanssa mökille ja poimin vadelmia. Keräsin mökin marjapensaasta kaikki punaiset viinimarjat ja äiti keräsi valkoherukat. Mustaherukoita tuli tosi vähän ja kävin mökillä saunassa ja uimassa. Kävimme äitini kanssa kaupassa ostamassa eväitä tälle päivälle ja nyt on meneillään loppukesä. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä. Toivotan kaikille blogin lukijoille ja kamuille hauskaa alkanutta viikkoa.
Tänään lauantaina olin vapaalla ja nyt olen viikonloppufiiliksellä viettämässä viikonloppua. Olin tänään ulkona kävelyllä ja kävin uimassa Ilosaaressa pitkästä aikaa tänä kesänä. Uinnin jälkeen söin ruokaa ka join samalla kahvit. Katselin telkkaria ja tein omia hommia. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään perjantaina olin vapaalla ja kävin ulkoilemassa. Tänään sateinen päivä ja huomenna ajattelin mennä ulos kävelylle. Tein kotona ruokaa ja kävin kaupassa. Kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna ajattelin nukkua pitkään. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Ihastelin tänään minun tilaamaani varapuhelinta, joka on Oneplus 3t ja se on minusta hyvä varapuhelin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään torstaina oli tämän viikon viimeinen työpäivä ennen viikonloppua ja menen töihin seuraavan kerran ensi viikon maanantaina. Tänään olin töissä kello 9-13 ja tein töissä kaikenlaista hommaa. Tänään oli kaamea päivä sään osalta ja olin kuin uitettu koira, kun pyöräilin töistä kotia päin. Ennen kotiin menoa minulla oli oma meno ja tänään kävin lenkillä. Lenkillä ollessa satoi vettä ja ukkosti ja kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää. Ihastelin tänään minun tilaamaani varapuhelinta, joka on Oneplus 3t ja se on minusta hyvä varapuhelin. Siksi tilasin sen puhelimen, koska välillä itsekin tarvitsen varapuhelinta. Muuten tänään oli mukava päivä ja huomenna ajattelin mennä ulos, jos ei sada vettä. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään alkoi elokuu ja tänään keskiviikkona 1.8 olin töissä kello 9-13. Tein töissä kaikenlaista hommaa ja kävin tänään kävelyllä jokiasemalle. Tänään ihastelin minun tilaamaani varapuhelinta, joka on Oneplus 3t ja se on minun mielestä hyvä varapuhelin. Huomenna minulla on työpäivä ja yksi meno. Ajattelin olla viikonlopun täällä Joensuussa itsekseni, koska haluan välillä omaa aikaa. Minun ja vanhemman siskoni välit on mitä on ja meillä on välillä huonot välit. Kohta menen nukkumaan, koska minulla on huomenna työpäivä ja huomenna teen täällä Joensuussa kaikkea kivaa. Täällä Joensuussa on ollut heinäkuu todella helteinen ja kuuma ja 30 asteen helteet tuntuvat minun mielestä todella tukalalta. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.