IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Maanantaina 20.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.

Nyt alkaa viikonloppu :) :) :) :)Keskiviikko 29.08.2018 22:54

Sunnuntaina 19.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kävin silloin vanhemmilla siinä illalla ja minun nuorempi sisareni oli silloin käymässä täällä Joensuussa. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Viime viikon perjantaina 17.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikenlaista hommaa kotona. Kävin silloin myös ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Silloin oli minun mielestä ihan mukava päivä ja minua ei haittaa kun minulla jäi blogit kirjoittamatta, kun minulla on välillä todella kiire tehdä kaikkea päivän aikana. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa silloin kun ehdin. Säät ovat olleet vaihtelevia elokuun aikana ja viime viikonloppuna oli todella aurinkoista ja lämmintä. Kävin silloin vanhemmilla siinä illalla ja minun nuorempi sisareni oli silloin käymässä täällä Joensuussa. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Lauantaina 18.8 olin nuoremman siskoni kanssa Sinkkolan kesäteatterissa katsomassa Maailman ympäri 80 päivässä ja minun mielestä esitys oli todella hyvä. Mietin tänä kesänä et menenkö tämä kesänä teatteriin ja sitten päätin että menen. Aamupäivän olin kotona, söin aamupalaa, katsoin telkkaria ja sitten menin ulos kävelylle hyvissä ajoin, että ehdin kuudeksi teatteriin. Lenkin jälkeen söin ruokaa ja ruoan kanssa söin leipää ja kaksi tai kolme lasillista maitoa. Ruoan yhteydessä join kahvit ja kahvin kanssa söin jäätelöä ja limpparia. Sitten lähdin vanhempien kautta autolla Sinkkolaan ja väliajalla katselin ainoastaan eläimiä. Silitin siellä yhtä lehmää ja ajattelin mennä ensi kesänäkin teatteriin, jos vaan millään ehdin. Teatterin jälkeen menin vanhemmille käymään ja tein siellä omia hommia. Kuuntelin silloin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja ystävä ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Eilen torstaina 16.8 olin vapaalla ja tein silloin kaikkea kivaa. Kävin eilen lenkillä ja kävin kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on vapaapäivä ja ajattelin nauttia aurinkoisista kesäpäivistä. Kotona teen yleensä ruokaa ja käyn ulkoilemassa joka päivä. Blogin kirjoittaminen on minun harrastus ja juttuni ja kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa päivittäin ja myös silloin kun ehdin. Kuuntelen musiikkia päivittäin ja eilen ja tänään kuuntelin SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Eilen keskiviikkona olin vapaalla, koska pomollani on selkä krampissa. Eilen oli myös koulukaverini syntymäpäivä ja hän täytti eilen 21 vuotta. Eilinen päivä oli hyvä päivä ja tein eilen kaikkea kivaa. Olin eilen vanhemmilla illalla ja kävin eilen lenkillä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella. Pomoni sanoi minulle tiistaina töissä, että hänen on pakko jäädä sairaslomalle. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on vapaapäivä. Tein eilen kotona ruokaa ja ostin tänään yhden minun suosikkilehteni, joka on Demi. Huomenna on lämmin päivä ja ajattelin tehdä kaikkea kivaa. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Eilen tiistaina olin töissä kello 9-13 ja tein eilen töissä kaikenlaista hommaa. Kävin eilen kaupassa ja kävin myös vanhemmilla pikaisesti. Käyn kohta nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on vapaapäivä. Eilen tein kaikkea kivaa ja eilen oli mukava päivä kotona ja ulkoillen kesäisessä säässä. Ratkoin eilen ristikkoa ja kävin shoppailemassa kaupungilla. Kävin kävelyllä eilen illalla ja ennen iltakävelyä join kaakaota. Kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa galleriassa ehdin ja blogin kirjoittaminen on minun harrastukseni ja juttuni. Nyt on elokuun puoliväli ja sää on vaihtelevaa. Kuuntelin eilen ja tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Eilen maanantaina 13.8 olin töissä kello 9-13 ja sitten menin kotiin nukkumaan päiväunet. Päiväunien jälkeen olin kotona ja söin välipalaa. Eilen oli aika kolea päivä ja loppuviikolla onneksi lämpenee. Huomenna minulla on työpäivä ja loppuviikolla on keittiö kiinni, koska kokkiohjaajani on sairaslomalla. Tänään ja eilen tein töissä kaikenlaista hommaa ja kävin eilen hyvissä ajoin lenkillä. Kohta käyn nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on vapaapäivä. Blogin kirjoittaminen on minun juttuni ja kirjoitan blogia täällä Irc-galleriassa kun ehdin. Kuuntelin tänään ja eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri
Eilen sunnuntaina 12.8 olin mökillä iltapäivään asti ja lähdimme sitten kotia kohti eli Joensuuhun. Eilen en jaksanut kirjoittaa blogia, koska minulla oli paljon muistettavaa ja työpäivän takia. Eilen satoi illalla vettä ja kävin sitten illalla kävelyllä sateen tauottua. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla on työpäivä. Nyt on viikonloppu ohi ja mennään kohti uutta viikkoa. Ilmoittaudun tulevalla viikolla Saksan kurssille, jonka ajattelin käydä tänä syksynä suorittamassa Kansalaisopistolla ja kurssi alkaa keskiviikkona 5.9 kello 18:45 ja loppuu kello 20:15. Tulevalla viikolla alkuviikko on viileä ja loppuviikolla lämpenee. Maanantait eivät yleensä ole minun päiviäni, koska silloin alkaa uusi viikko. Blogin kirjoittaminen on minun juttuni ja kirjoitan blogia täällä Irc-galleriassa silloin kun ehdin. Minua ahdistaa tämä syksyn pimeys ja kesäisin olen yleensä pirteämpi kuin talvella. Talvella mietin, että menisin yhdeksältä illalla nukkumaan. Kuuntelin eilen SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä.
Tänään lauantaina olin mökillä ja olen nyt viikonloppufiiliksellä viettämässä viikonloppua. Tänään oli myös tätini syntymäpäivät ja hän täytti tänään 52 vuotta. Olin keräämässä tänä aamuna aamupalan jälkeen jonkun muun mökiltä viinimarjoja ja oli ihan kivaa kerätä marjoja silloin kun niitä on. Huomenna sunnuntaina lähden pois mökiltä kohti Joensuuta, koska minulla on maanantaina työpäivä kello 9-13. Kävin tänään uimassa ja saunassa ja kävin myös omalla lenkillä. Tänään oli ihan aurinkoinen ja lämmin sää ja otin tänään myös aurinkoa laiturilla. Ensi viikolla viilenee onneksi ilmat ja itse en tykkää näistä pitkistä helleaalloista, jotka oli silloin heinäkuussa täällä Joensuussa. Heinäkuu oli todella lämmin ja aurinkoinen ja tänään tein kaikkea kivaa. Toivotan nyt kaikille blogin lukijoille oikein rauhallista ja hyvää viikonloppua ja maanantaina palaan jälleen sorvin ääreen. Ihanaa olla välillä vapaalla ja välillä töissä ja tämä viikko oli lyhyt. Kuuntelin tänään SANNIN ja kaikenlaista musiikkia YouTubesta ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja ystäviä. Nyt ihan juuri menen nukkumaan, koska minua väsyttää ka ajattelin nukkua pitkään, koska minulla on vapaapäivä.