IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Kesäkuun neljästoista päiväTiistai 14.06.2022 21:14

14.06.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 09:45. Pesin hampaat ja sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen istutin kesäbegoniat puiseen koriin, jonka otin äidiltäni lainaksi. Siivosimme parvekkeen ja tein kotihommia. Söin lounaan kello 14 maissa. Lounaaksi söin savulohikiusausta. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen kävin kävelylenkillä. Kävin kanervalassa lenkillä ja lenkin jälkeen kirjoitan blogia, juon 2 kupillista teetä ja katson Masterchef Suomea. Näiden hommien jälkeen käyn suihkussa. Suihkun jälkeen vietän iltaa vanhempien luona. Teen kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on ehkä työpäivä. Herään kello 08:45. Syön aamiaista. Teen samalla omat eväät valmiiksi työpäivää varten. Syön omat eväät ruokatauolla töissä. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Käyn ruokakaupassa huomenna, koska tänään en jaksanut lähteä kauppaan, koska minulla oli tänään paljon hommia ja minulla oli kiireinen päivä. Menen kello 23-24 maissa yöpuulle. Nukun pehmolelujen kanssa joka yö. Vapaapäivinä/lomapäivinä nukun niin pitkään kun nukuttaa. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon mieluummin teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikunta on minulle tosi tosi tärkeä osa jokapäiväistä elämää ja on minulle sydämenasia. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Liikun ja reippailen ulkona joka päivä. Lenkkeily piristää ja virkistää mieltäni ja päivääni. Olen laihiksella ja sokerittomalla dieetillä. Laihdutukseni jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. Karkkeja en enää syö vaan marjoja ja hedelmiä. Elän ja syön terveellisesti joka päivä.

Kesäkuun kolmastoista päiväMaanantai 13.06.2022 21:29

13.06.2022. Maanantai. Tänään minulla oli työpäivä. Heräsin kello 09.00 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Laitoin samalla eväät valmiiksi työpäivää varten. Menin sitten vanhemmille ja menimme siitä yhtä matkaa töihin. Olimme töissä kello 13:20 saakka. Söin omat eväät töissä. Työpäivän jälkeen menin vanhemmille. Söin vanhemmilla ruokaa ja kahvit. Söin toisen ruoan vanhemmilla. Katsoin telkkaria. Menin ennen kahdeksaa illalla kävelylle. Lenkin jälkeen kirjoitan blogia. Bloginkirjoittamisen jälkeen menen suihkuun. Suihkun jälkeen menen viettämään iltaa vanhempien luokse. Teen kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään siinä kello 09-10 maissa. Siivoilen vähän kämppää aamulla. Äitini tulee huomenna katsomaan kukkiani ja ehkä siivoamme parvekkeen huomenna. Hän menee huomenna iltaan töihin. Syön lounaan siinä 13-14 maissa. Käyn lenkillä aamulla tai illalla. Juon kahvit illemmalla. Käyn ruokakaupassa jossain vaiheessa päivää. Menen hyvissä ajoin nukkumaan. Nukun 8 tuntia. Nukun pehmolelujen kanssa. Vapaapäivinä/lomapäivinä nukun niin pitkään kun nukuttaa. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä 1 kupillisen kahvia, 1 kupillisen teetä ja vanhemmilla 1 kupillisen teetä. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minin suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona päivittäin. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily virkistää ja piristää päivääni ja mieltäni. Liikunta on minulle hyvin tärkeä osa jokapäiväistä elämäntapaa ja on minulle sydämenasia. Laihdutusdieettini jatkuu ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. Karkit ei ole minun ruokavaliossani vaan marjat ja hedelmät, koska marjoista ja hedelmistä saan energiaa päivääni.

Kesäkuun kahdestoista päiväSunnuntai 12.06.2022 21:22

12.06.2022. Sunnuntai. Nyt on viikonloppu ohi. Heräsin tänä aamuna ennen kello 10. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen vein roskat ja sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen menin vanhempien luokse. Autoin äitiäni leipomisessa isäni syntymäpäiväkahvittelua varten. Kävimme äitini kanssa ruokakaupassa ostamassa herkkuja syntymäpäiväkahville. Kahvittelu alkoi kello 17:00. Kahvittelun jälkeen menin kävelylenkille. Lenkin jälkeen kirjoitan blogia. Bloginkirjoittamisen jälkeen käyn suihkussa. Suihkun jälkeen vietän iltaa vanhempieni luokse. Teen kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna jatkuu arki. ajattelin joku päivä siivota parvekkeen. Huomenna minulla on ehkä työpäivä. Herään hyvissä ajoin ja kello 08:45. Syön aamupalaa. Laitan samalla eväät työpäivää varten. Olen jonkun aikaa töissä en varmaan pitkää päivää. Käyn lenkillä jossain vaiheessa päivää. Menen hyvissä ajoin nukkumaan. Nukun 8 tuntia. Nukun pehmolelujen kanssa. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona joka päivä. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää ja virkistää päivääni. Liikunta on minulle tärkeä osa jokapäiväistä elämää ja on minulle sydämenasia. Laihdutukseni jatkuu edelleen ja kiinnitän ruokavalioon huomiota. Olen laihiksella ja sokerittomalla dieetillä. Karkkeja en syö vaan marjoja karkkien sijasta.

Kesäkuun yhdestoista päiväLauantai 11.06.2022 21:10

11.06.2022. Lauantai. Ihanaa, että viikonloppu jatkuu. Heräsin tänä aamuna kello 10:15 aikaan. Otin pikku torkut ennen aamupalaa ja puhuin samalla isoäitini kanssa puhelimessa. Sitten pesin hampaat ja se jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen tiskasin astioita. Sen jälkeen söin lounaan. Ruoaksi söin savulohikiusausta ja se on minun yksi minun suosikkiruoka, jota teen usein. Lounaan jälkeen menin kahville vanhempieni luokse ja kyseessä oli minun isäni syntymäpäiväkahvit. Hän täyttää tänään 69 vuotta. Ensi vuonna hän täyttää 70 vuotta ja minäkin täytän ensi vuonna pyöreitä vuosia eli täytän 30 vuotta ensi vuoden huhtikuussa. Kahvinjuonnin jälkeen kävin äitini kanssa asioilla ja kävimme istuttamassa minun veljeni haudalle kukkia. Sitten menimme takaisin vanhempien luokse. Katsoin uutisia ja lähdin kävelylenkille kello 19:30 aikaan. Kävin samalla ruokakaupassa. Nyt kirjoitan blogia ja sitten käyn suihkussa. Suihkun jälkeen menen viettämään iltaa vanhempien luokse. Teen kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Käyn aamulenkillä tai iltalenkillä. Syön lounaan kello 14-15 maissa. Huomenna menen vanhempien luokse isäni syntymäpäiväkahville. Menen kello 23-24 aikaan yöpuulle. Nukun 8 tuntia öisin. Nukun joka yö pehmolelujeni kanssa. Vapaapäivinä/lomapäivinä nukun niin pitkään kun nukuttaa. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun lempijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Olen itse todella liikunnallinen ihminen. Liikunta on minulle tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää päivääni ja mieltäni. Olen terveellisellä dieetillä ja sokerittomalla dieetillä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. Marjat ja hedelmät kuuluvat ruokavaliooni eikä karkit.

Kesäkuun kymmenes päiväPerjantai 10.06.2022 21:06

10.06.2022. Perjantai. Ihanaa, kun viikonloppu alkoi tänään. Heräsin tänä aamuna kello 10:15 aikaan. Lepäsin hetken aikaa kotona ennen aamupalaa. Sitten pesin hampaat ja sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Söin lounaaksi kanapihvejä ja riisiä. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvit join parvekkeella, koska tänään oli todella aurinkoinen päivä. Kahvinjuonnin jälkeen menin kävelylenkille ja kävin samalla ruokakaupassa. Ostin sieltä huomispäivän lounastarpeet ja eväitä itselleni. Kohta tyhjennän kauppakassit ja nyt kirjoitan blogia. Käyn myös suihkussa kohta puolin. Sitten menen viettämään iltaa vanhempien luokse. Teen kaikkea kivaa siellä illan mittaan. Huomenna on lauantai ja vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin aamulla. Syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai päivällä. Syön lounaan kello 14-15 maissa. Juon kahvit hyvissä ajoin illemmalla. Käyn kello 23-24 aikaan nukkumaan. Nukun pehmolelujen kanssa joka yö. 8 tuntia nukun joka yö. Vapaapäivinä/lomapäivinä nukun niin pitkään kun nukuttaa. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Laitan teen sekaan hunajaa ja kahvin juon maidon kera. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikunta on minulle todella tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Käyn lenkkeilemässä eri reiteillä ja poluilla. Lenkkeily piristää päivääni ja mieltäni. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Nyt syön terveellisiä välipaloja ja sokerittomia herkkuja. Olen nyt sokerittomalla dieetillä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavaliooni.

Kesäkuun yhdeksäs päiväTorstai 09.06.2022 20:51

09.06.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 10:15 aikaan. Lepäsin hetken aikaa kotona. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen kävin happihyppelyllä ja lenkin jälkeen kirjoitan blogin. Bloginkirjoittamisen jälkeen menen vanhemmille saunaan. Teen vanhemmilla kaikkea kivaa illan mittaan. Ihanaa, että viikonloppu alkaa huomenna. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai päivällä. Syön lounaan siinä 14-15 maissa. Juon kahvit illemmalla. Ajattelin käydä myös ruokakaupassa jossain vaiheessa päivää. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja parhaiten pehmolelujen kanssa. Vapaapäivinä/lomilla nukun niin pitkään kuin nukuttaa. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona päivittäin. Lenkkeilen eri poluilla. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ikävät asiat pois mielestäni. Liikunta auttaa minua jaksamaan ja voimaan paremmin ja liikunta on minulle sydämenasia. Olen laihiksella, laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö karkkia vaan marjoja niiden seasta. Karkit eivät kuulu ruokavaliooni, koska niissä ei ole mitään hyötyä. Ihanaa, kun kesä on tullut. En tykkää sadepäivistä enkä helteestä. Kesällä saa paistaa aurinko mutta sää ja ilma ei saa liian kuumaa. 25 asteen lämpötila on minulle se maksimi, mutta ei sen yli. 30 asteen lämpötila on minulle liian kuuma lukema.

Kesäkuun kahdeksas päiväKeskiviikko 08.06.2022 20:58

08.06.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:20 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin auttamaan äitiä leipomisessa. Sen jälkeen kävin ostamassa äidille vaniljajäätelöä. Sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen lähdin kävelylle. kävin lenkillä vaahteramäellä ja lenkin jälkeen laitoin pahvit pahvinkeräykseen ja kirjoitan blogia. Bloginkirjoittamisen jälkeen käyn suihkussa. Suihkun jälkeen menen vanhemmille illanviettoon. Teen vanhemmilla kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai päivällä. Ajattelin tiskata huomenna jossain vaiheessa päivää. Syön lounaan siinä 14-15 maissa. Juon kahvit illemmalla. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan. Nukun 8 tuntia öisin. Nukun hyvin pehmolelujen kanssa joka yö. Vapaapäivänä/lomalla olen tottunut nukkumaan niin pitkään kuin nukuttaa. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona päivittäin. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja pitää ikävät asiat poissa mielestä. Liikunta auttaa minua jaksamaan ja liikunta on minulle sydämenasia. Eilen aloitin semmoisen dieetin, että en syö kahvin kanssa herkkuja vaan jogurtin ,hedelmiä, marjoja tai välipalakeksejä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö ollenkaan karkkeja. Karkit eivät kuulu enää ruokavaliooni. Syön hedelmiä ja marjoja karkkien sijaan. Herkuttelen silloin, kun juhlat on tulossa ja jouluna.

Kesäkuun seitsemäs päiväTiistai 07.06.2022 21:30

07.06.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:15 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen kävin lenkillä ja lenkin jälkeen join kahvit. Söin kahvin kanssa jogurtin. Kahvinjuonnin jälkeen kävin suihkussa. Kävin sen jälkeen äkkiä ruokakaupassa. Ruokakauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit ja nyt kirjoitan blogia. Bloginkirjoituksen jälkeen lähden vanhemmille illanviettoon. Teen kaikkea kivaa vanhemmilla illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai päivällä. Syön lounaan siinä kello 14-15 maissa. Juon kahvit illemmalla. Menen nukkumaan hyvissä ajoin. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja parhaiten pehmolelujen kanssa kuin ilman. Nukun pitkään, silloin kun olen vapaalla/lomalla. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona päivittäin. Käyn lenkkeilemässä erilaisilla poluilla. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunta auttaa minua jaksamaan paremmin ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö karkkia vaan syön marjoja. Syön terveellisesti, koska olen dieetillä ja laihiksella. Teen huomiseksi lounaaksi kanapihvejä ja perunamuusia. Tänään oli tosi lämmin päivä, kun kävin ulkoilemassa. Huomenna on lämmin ja aurinkoinen sää. Tykkään aurinkoisista säästä ja kesästä.

Kesäkuun kuudes päiväMaanantai 06.06.2022 21:20

06.06.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:20 aikaan. Lepäsin hetkeen aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen autoin äitiä ruoanlaitossa. Sitten menin lenkille. Kävin lenkillä Kanervalassa. Lenkin jälkeen rupesin kirjoittaman blogia. Bloginkirjoituksen jälkeen käyn suihkussa. Suihkun jälkeen menen vanhemmille illanviettoon. Syön vanhemmilla iltapalaa, katselen telkkaria, teen omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja teen kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai päivällä. Syön lounaan hyvissä ajoin siinä kello 14-15 maissa. Käyn myös ruokakaupassa jossain vaiheessa päivää. Juon kahvit illemmalla. Menen hyvissä ajoin nukkumaan. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja parhaiten pehmolelujen kanssa kuin ilman. Nukun pitkään silloin kun olen vapaalla/lomalla. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona päivittäin. Lenkkeily virkistää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Käyn lenkkeilemässä metsässä, lenkkipoluilla, teiden varsilla ja luontopoluilla. Liikunta auttaa minua jaksamaan ja voimaan paremmin ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö karkkia vaan syön marjoja ja hedelmiä niiden sijasta, koska karkit eivät kuulu ruokavaliooni. Olen dieetillä ja laihiksella.

Kesäkuun viides päiväSunnuntai 05.06.2022 20:50

05.06.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 10:20 aikaan. Lepäsin hetken aikaa. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhemmille. Söin lounaan vanhemmilla ja sen jälkeen kävimme asioilla kukkakaupassa ja ruokakaupassa. Sitten joimme kahvit vanhemmilla ja sitten hieroin siskoani. Sitten menin lenkille ja kävin pyörälenkillä kukkatalossa kolme violettia ahkeraliisaa omalle parvekkeelle. Istutan ne kohta ja sitten menen suihkuun. Suihkun jälkeen menen vanhemmille illanviettoon. Syön vanhemmilla iltapalaa, katselen telkkaria, teen omia hommia sekä kännykällä että läppärillä ja teen kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai illalla. Syön lounaan hyvissä ajoin siinä kello 14-15 maissa. Juon kahvit illemmalla. Menen hyvissä ajoin nukkumaan. Nukun 8 tuntia joka yö. Nukun hyvin ja parhaiten pehmolelujeni kanssa kuin ilman. Nukun pitkään silloin, kun olen vapaalla. Join tänä aamuna 3 kupillista kahvia ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Tee on minun suosikkijuoma. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja reippailen ulkona joka päivä. Käyn lenkkeilemässä metsässä, lenkkipoluilla, luontopoluilla ja teiden varsilla. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunta auttaa minua jaksamaan ja voimaan paremmin ja liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. En syö karkkia vaan marjoja niiden sijasta. Olen dieetillä.