IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Yhdysvaltojen entiselle ulkopolitiikan merkkihenkilölle, ja useiden presidenttien oikealle kädelle Henry Kissingerille myönnettiin vuonna 1973 Nobelin rauhanpalkinto Vietnamin sodan neuvotteluratkaisusta. Hänen vietnamilainen vastineensa Lê Ðức Thọ kieltäytyi samaisesta palkinnosta siitä yksinkertaisesta syystä että verinen sota riehui Vietnamissa vielä kaksi vuotta ennen todellista rauhaa. Jo edellisen vuosikymmenen lopulla Kissinger oli sabotoinut loppumetreillä olleen rauhanprosessin avittaakseen poliittisen suojelijansa, tuolloisen senaattori Richard Nixonin vaalivoittoon presidentinvaaleissa.

Sodan jälkeen iso osa Kaakkois-Aasiaa oli raunioina. Vietnamin infastruktuuri oli tuhottu maan tasalle, ja sodassa oli kuollut korkeimpien arvioiden mukaan jopa viisi miljoonaa vietnamilaista. Vietnamin maaperästä kolme miljoonaa aaria oli kyllästetty erilaisilla myrkyillä, joiden mukana maahan oli laskeutunut yli 250 kiloa huippuvaarallista dioksiini-myrkkyä. Ravintoketjuun päästessään myrkkymäärä riittäisi tappamaan koko Vietnamin yli 80-miljoonaisen väestön monikymmenkertaisesti. Vietnamin naapurimaihin Laosiin ja Kambodzhaan kohdistettiin ennennäkemättömiä pommituskampanjoita. Pelkästään Laosiin pudotettiin tonnimääräisesti enemmän pommeja kuin Saksaan ja Japaniin toisessa maailmansodassa yhteensä. Terroripommituskampanjat Kambodzhaan olivat niin Yhdysvaltojen oman perustuslain kuin kansainvälisen oikeudenkin mittapuulla rikollisia toimia, mutta sotarikossyytteiden sijaan Richard Nixon laskettiin vuonna 1994 Bill Clintonin sanoin "suurena rauhantekijänä" haudan lepoon, ja yhä elossa oleva Henry Kissinger nauttii Yhdysvalloissa edelleen suurta suosiota kansakunnan omana playboyna. Lupauksistaan huolimatta Yhdysvallat ei ole koskaan osallistunut näiden myrkkyjen ja pommien luomien vahinkojen korvaamiseen, tai poistamiseen luonnosta.

Vietnamin sodan tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Vietnamin sodan rauhanehdoissa ( http://www.aiipowmia.com/sea/ppa1973.html ) Yhdysvallat oli sitoutunut artiklan 21. mukaisesti Indokiinan jälleenrakennukseen, ja sodan jälkeen Richard Nixon vakuutteli sopimuksen käytännössä tarkoittavan sitä että Yhdysvallat sitoutuu Vietnamin jälleenrakentamiseen miljardiluokan tuin ilman poliittisia ehtoja. Kuten arvata saattaa, toisin kuitenkin kävi. Vietnamilaiset eivät ole koskaan saaneet luvatuista rahoista penniäkään. Sen sijaan Vietnam on maksanut - ja maksaa edelleen - vuosittain Yhdysvalloille tähtitieteellisiä summia. Nykyistä Vietnamin hallintoa vastaan taistellut Etelä-Vietnamin hallitus oli nostanut Yhdysvaltojen hallinnolta lainaa, josta suuri osa käytettiin korruptoituneen hallinnon "ylläpitoon". Lopuilla rahoilla etelävietnamilaiset kävivät Yhdysvaltojen puolesta sotaa pohjoisen kommunisteja vastaan. Näin ollen Vietnam maksaa takaisin katteettonta lainaa sodasta joka käytiin sitä itseään vastaan. Kuinka tämä on mahdollista?

Talousuudistuksiaan jatkaakseen Vietnam tarvitsee Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin tukia, ja näiden saamiseksi Yhdysvallat on langettanut Vietnamin rutiköyhälle kansalle tarjouksen josta he eivät voi kieltäytyä. Mikäli Vietnam ei maksa, siltä evätään käytännössä kaikki mahdollisuus maansa infastruktuurin korjaukseen ja maaperän puhdistamiseen. Arkikielessä tällaista toimintaa kutsutaan kiristykseksi.

Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Yhdysvaltoja voimakkaasti pitäytymään allekirjoittamissaan sopimuksissa, ja pyrkiä varmistamaan, että kansainvälisiä organisaatioita ei käytetä kansainvälisen mafiatoiminnan työkaluina.

Positiivisista vapauksista.Tiistai 27.01.2009 05:06

Markkinauskoisten libertaarien puheissa olen törmännyt toistuvasti siihen että kaikkia vasta-argumentteja heidän ajamalleen minarkialle käytetään lyömaseina mustamaalauksessa, jolla vastustajan uskottavuudelta yritetään viedä pohja samalla kun vältellään vastaamasta omalle teorialle heitettyihin haasteihiin. Paras esimerkki tällaisesta toiminnasta nousee pintaan aina kun joku muistuttaa positiivisten vapauksien merkityksestä. Uraohjukset nostavat välittömästi esiin Neuvostoliiton, kommunistit ja isovelivaltion. Samalla alkuperäinen argumentti unohtuu sopivasti - kuinkas muuten - taka-alalle. Mikä positiivissa vapauksissa - siinä että sen lisäksi että on vapaa jostakin on myös oikeus johonkin - sitten on niin merkittävää? Vastaus on yksinkertainen: ne ovat demokratian ja ihmisarvoisen elämän edellytykset.

Ajatellaanpa asiaa yksinkertaisen mutta silti keskeisen esimerkin, ruoan kautta. Mikäli markkinafundamentalistit saisivat tahtonsa lävitse, ravinnon saanti perustuisi joko siihen että leipurin bisnesvaisto ohjaisi häntä myymään hinnalla jolla köyhinkin saisi leipänsä, tai siihen että leipuri antaisi myötätunnosta leipäänsä ilmaiseksi nälkää näkeville. Ei siis siihen yksinkertaiseen oletukseen että ihmisellä on oikeus ravintoon, oli hän kuinka köyhä tahansa. Mikäli siis oletetaan että ihmisellä ei yksinkertaisesti ole OIKEUTTA ravintoon, vaan ihmisen ravinnonsaanti perustuu toimivaan talouteen, on myös myönnyttävä siihen, että on olemassa termi jota voisi kuvata kömpelösti vaikkapa "moraalisesti oikeutetuksi nälkäkuolemaksi". Positiivisista vapauksista irtisanoutuminen tarkoittaa siis käytännössä sitä että on valmis hyväksymään nälkäkuoleman moraalisesti oikeana jopa aikoina jolloin ruoasta ei ole pulaa.

Markkinafundamentalistit vetoavat usein siihen, että verotus on varkautta, ja siten moraalisesti väärin. Miten on moraalin laita mikäli irtisanoudutaan niistä käytännöistä jotka takaavat ihmisarvoisen elämän ihan vain ihmisyyden itsensä tähden?
- Vanhemmat »