IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Fallout 3 + kaiki viisi lisäosaaMaanantai 19.12.2011 11:32

Peli: : Fallout 3 + kaiki viisi lisäosaa.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Hyvä vanha kone kelpaa.

Testikone: Peli taisi väliin hylkiä konettani ajoittaisella työpöytänäkymällä.

Fanhat Falloutut ovat sitä kirottua taktista peliä lukuunottamatta jokaisen partasuuikään päässeen nörtin ikuisia runkkauksen kohteita. Nämä kyseiset klassikot vetävät pitemmän korren jopa Tiltin X-juontaja Jaana Pelkosen kuvien parissa itseään hinkkaavien miesten/naisten piireissä. Siis tarkoitan että Jaana häviää kirkkaasti pelipornossa näille kahdelle ensimmäiselle Falloutille vanhemman nörttiväestön keskuudessa. Siitä syystä olenkin kuullut joidenkin vanhan koulukunnan pelaajien olleen hyvinkin närkästyneitä näistä uusista joutomaan näkemyksistä. Puolestaan nuorempi pelaajakunta ei välttämättä edes tunne noita kahta klassikkoa ja enpä usko että niiden Graafinen ilme edes houkuttelee moniakaan uuden koulukunnan pelaajia kokeilemaan historiallista joutomaata. Itse pelasin noi kyseiset pelit taannoin läpi, mutta en silti ollut niihin erityisen ihastunut. Ok nyt joku lyö minua halolla päähän jollakin sivukujalla. No ehkä ei sittenkään sillä en ole erityisen ihastunut tähän uuteenkaan tulkintaan. Kaikista peleissä esiintyneistä hienouksistaan huolimatta minua ei ole ikinä kiehtonut postapocalyptinen maailma vaikka tiedänkin sen olevan luultavasti ainoa ratkaisu tämän hetkiseen väestön liikakasvuun.

Huolimatta siitä että koen hiukan luotaantyöntäväksi tällaisen rähjätodellisuuden pelin ympäristöt ovat tutkimiseen houkuttelevia ja jopa omituisella tavalla hienoja. Eli ei paha saavutus saada inhoaja ainakin kiinnostuneeksi. Toki peli loistaa muillakin osa-alueilla ja muutamia heikkouksiakin löytyy. Mutta eiköhän ole parasta aloittaa alusta.

Alku alkaa syntymästäsi, jatkuen aina aikuisuuteen asti. Alun kasvypyrähdysepisodien aikana kätevästi luodaan oma hahmo. Sitten äkkiarvaamatta juoni käynnistyy ja huomaat pakenevasi isäsi jalanjäljissä tutusta ja turvallisesta ympäristöstäsi pelottavaan ulkomaailmaan. Samasen firman tekemä Oblifion aiheutti luolasta päivänvaloon tultaessa melkoisen wauuu kiljahduksen suustani. Saman tekee myös tämä peli, mutta hiukan erillä tavalla. Sillä maailma on todella likainen, harmaa ja jopa nihilistisimmän balckmetallistinkin mielstä kuollut paikka. Toki ympäristön alkututkimusten jälkeen elämääkin löytyy, mutta enimmäkseen vihamielistä sellaista. Eläimet käyvät päälle, supermutantit vainoavat kaupungin kadulla ja jopa lajitovereista osa on päätynyt murhanhimoisiksi ihmissyöjiksi. Toki ystävällistäkin väkeä löytyy lähinnä pienistä kylistä ja kaupungeista. Suurin osa sivutehtävistä myös irtoaa näiden ystävällismielisten asukkaiden keskuudesta.

Pääjuonta seuraamalla peli-ilo on kovin lyhkäinen, mutta kaikki sivujuonteet ja lisäosat koluamalla sain itse kulumaan yli viisikymmentä tuntia joutomaan tallaajana. Toki peliä voisi pelata pitempäänkin jos tahtoo kaikki kivet ja kannot kääntää nurin löytääkseen jokaisen yksityiskohdan mutta oma mielenkiintoni ei riittänyt ihan näin perusteelliseen matkailuun joutomaan keskellä. Yksi syy monien paikkojen tutkimatta jättämiselle on hahmonkehitys. Nimittäin kesken yhden lisäosan huomasin että hahmo ei enää nouse tasoan 20 yläpuolelle. Tämä on minusta huonoutta roolipelissä, sillä pidän nimenomaan hahmon kehittymistä koko pelin ajan yhtenä tärkeimpänä seikkana tämäntyyppisessä ropessa. Toki yksi lisäosa nostaa tasokattoa yli 30, mutta huomasin sen vasta sen asentamisen jälkeen ja hurautin hieman puolihuolimattomasti koko jatkotarinan läpi, siitäkin syystä että pääpelin lopussa tein valinnan josta ei olisi pitänyt olla paluuta. Lisäosoista ehdottomasti parhaimmat olivat The Pitt uusine kaupunkiympäristöineen ja Point Lookout junttihuumorineen, lisäksi kumpikin näistä edellä maintuista lisäosista tuntui jotenkin sinne kuuluvilta. Puolestaan se ufosieppaus, räiskintäpaonotteinen alaskan talviseikkailu ja tarinaa jatkava lisäri tuntuivat vähintäänkin päälleliimatuilta.

Lisäsisällöstä puheenollen täytyy mainita sellainen hauska pikkuseikka että ostin tämän kyseisen pelin jo sen ilmestyessä muttta joku noista kyseisistä lisäosista korruptoi tallennukseni ja siitä v*ttuuntuneena annoin tämän teoksen maata siirrettävällä kovalevylläni kaikki nämä vuodet. Uudelleenalottamiseen tuli halu lähinnä sen takia että ostin jokunen aika sitten sen uusimman joutomaan seikkailun ja on jokseenkin luonnollista ensin pelata pois edellien osa. Vaikka tarinaltaan nämä poikkeavatkin aikatavalla toisistaan.

Pelissä on paljon taistelua ja sen voi hoitaa kahdella eri tavalla joko suoraviivaiseen fps-tyyliin taikka käyttämällä taktiikkapistetä, Itse päätyin kummankin yhistelemiseen joka tuntuikin tehoikkaimmalta ratkaisulta varsinkin isommissa rytinöissä. Tosin fps-rymistelyyn vaikuttavat kykypisteet rajoittavat osumatarkkuutta ja eri asetyyppien aiheuttamaa vahinkoa tuntuvasti. Tämän lisäksi pelissä on erillisiä perkkejä jotka vaikuttavat johonkin kykyyn tavallista pistesaldoa paremmin. Infentaarion kantovara on mielestäni riittävä ja korjauskyvyn maksimoinnilla pystyi nätisti kantamaan useata kymmentä tuliuikkua ja panssaria mukana. Myös tavaroiden jaottelu on oivallinen, mutta silti makuuni liian hidas ja tavaraa ollessa paljon vieläkin hitaampi käytettävä. Ihmetystä aiheutti myös pikanäppäinten puute, olisi ollut jokseenkin miellyttävämpää vaihtaa lennosta kiikarikiväri lähitaisteluaseeseen ja toisinpäin. Nyt piti kaikki hoitaa valikon kautta. Ei kovinkaan fiksu tapa tehdä yksinkertainen asia.

Joutomaassa selviytyminen tuntui väliin todellakin taistelulta elämästä ja kuolemasta. Kun oli viimeinen kuti piipussa ja ruoka loppu ja energiapalkki kolmannekselle meinasi tulla hätä. Tilanne helpottui huomattavasti sen jälkeen kun löysin iki-ihanan virtuaalikoiran joka taivalsi siitä lähtien loppuun saakka rinnallani. Luultavasti hän oli ainoa todellinen ystävä pelihahmolle, tietenkään hahmon isää unohtamatta.

Kohtuu suuresta hiekkalaatikkokoostaan ja karulla tavalla hienosta ympäristöstä, viisikymmentälukulaisista teemoista, toimivasta taistelusta ja kohtuullisesta juonesta huolimatta minulle ei tule ikävä takaisin joutomaa kolmosen pariin. Olen tunnelmapelaaja ja tämä peli antaa minulle joka käänteessä paskan fiiliksen, toki onnistuu siinä loistavasti. Ainut asia jota ikävöin jo nyt tätä kirjoittaessani on se hieno koira joka auttoi minua selviamään tämän pelin loppuun saakka. Lepää rauhassa pittiavaruudessa pitti-isäntäsi vierellä rakas hauveli.


Hyvää:
Karulla tavalla hieno.
Liian kova paukku tunnelmoitsijalle, En oikein tiedä onko tämä hyvä vai huono juttu.
Rakas koiraystävä.
Kykypuu toimii loistavasti.
Ammuskeluropeksi harvinaisen onnistunut taistelusysteemi.

Huonoa:
Lyhyt pääjuoni, läpijuoksureikäpää taatusti pelaa muutamassa illassa läpi.
Piakanäppäinten puute.
Valikon hitaus.
Runsaanpuoleinen kaatuilu, joka hieman korjaantui päivityksillä.
Liian kova paukku tunnelmoitsijalle, En oikein tiedä onko tämä hyvä vai huono juttu.

Yleisarvosana:
Lievästä ympäristökammoisuudesta huolimatta 9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno peli ei niin hienosta aihepiiristä. Inhorealistisimpia ikinä palaamiani roolipelejä josta tulee tunnelman puolelta ristiriitainen vihaan rakastan tuntemus.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Vampire HuntersMaanantai 12.12.2011 04:27

Peli: Vampire Hunters.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Eipä noita kovin mahda olla.

Testikone: Nämä pitkähampaat eivät pelottaneet.

Vampyyripelejä ei ole kovinkaan viljavasti tietokonemaailmassa, verrattuna esimerkiksi sotaräiskyttelyihin, valitettavasti tämä vampirölläys olisi saanut jäädä näkemättä siitäkin huolimatta. Eli edelleenkin pelipuolen pitkähampailuiden kuninkuus puuseeympäristössä on ehdottomasti jo hyvään ikään ehtineen Vampire the masquarade bloodlinesin harteilla. Eikä kuninkaan pallia ole vielä toistaiseksi kukaan edes vakavastiottean keinutellut.

Tältä peliltä ei pidä liikoja tietenkään edes odotella. Sillä kyseessä on pienen pudjetin indiejulkaisu. Tosin kyllä niitä hyviäkin indiepelejä löytyy, valitettavasti tämä ei kuulu niiden joukkoon. Ideana ei ole hullumpikaan ajatus yhdistellä perinteistä seikkailupeliä ja roolipeliä toisiinsa. Toteutus vain ontuu. Ensinnäkin on suoraansanottuna ihmeellistä miksi ohajauksesta on pitänyt tehdä niin kummallinen väkerrys että pelkkien perustoimintojen kanssa meinaa mennä sormi suuhun, lisäksi tätä muutenkin hämmentävää kokonnaisuutta vaivaa tottelemattomuus. Hidastempoisessa pelissä ei ole niin suurta vaivaa vaikka ensimmäisellä painalluksella ei tapahtuisikaan mitään, mutta useamman napautuksen jälkeen herää kysymys siitä onko tätä ylipäänsä testannut kukaan. Peli on myös suhteellisen ruma niinkin uudeksi kuin 09-vuoden tuotokseski, sitä voisi luulla jopa 2000-luvun alun lapseksi.

Itse pelaaminen aloitetaan lyhyella alkuvideolla ja seuraavassa hetkessä huomaat olevasi sataman yhdessä nurkkauksessa kaljukallen vampyyrihuntterin saappaissa, ja näin seikkailu voi alkaa. Pelissä tutkitaan ympäristöjä, kerätään seikkailupelimäisesti rompetta mukaan ja roolipelimäisesti hiukan parempia kamoja puetaan hahmon niskaan. Väliin ratkotaan pieniä apinapähkinöitä ja silloin tälöin vastaan astelee muutamia vihaisia verenjyrsijöitä joiden kanssa vuoropohjaisesti mitellään voimia. Peliympäristönä toimii lähinnä satamaalue ja väliin käydään kiinalaistyylisessä baarissa jutustelemassa moottoripyöräjengiläisen näköisen kaverin kanssa ja baarimikolle myydään ylimääräinen romu ja tilalle ostetaan mm steroideja, amfetamiinia ja muita mömmöjä jotka parantavat vampyyrinmetsästäjän ominaisuuksia hetkeksi. Itseasiassa tämä kaveri on koko seikkailun ajan senverta pöllyissä etten voi olla varma tappeliko hän itsensä vai todellisten vihollisten kanssa.

No huumekoukustaan huolimatta kaveri vetää pitkähampaita lättyyn minkä kerkiää ja selvittää siinä sivussa "suuren" juonikuvion. Toivottavasti en enää törmää yhtä toimimattomaan peliin tämän aiheen piiristä, sillä tunnen sielussani piston aina kun vampyyrejä raiskataan tällä tavalla. Tätä peliä ei nimittäin pelasta edes hienon näköinen kuutamo meren yllä, eikä tunnelmalliset musiikit. Muita ääniä pelissä onkin sitten aika niukanlaisesti ja kaikki dialogit ovat kirjoitettua tekstiä.

En suosittele oikein kenellekkään, seikkailupelaajat tuskin pitävät tästä, roolipelaajille tämä on lähinnä vitsi ja vampyyrifanille itsemurhan paikka. Hy hy mikä lehmänläjä...

Hyvää:
Musiikit.
Kuu meren yllä.

Huonoa:
Käyttöliittymän ja ohjattavuuden epäloogisuudet.
Vampyyreiden epäinhimillinen raiskaus.
No lähes kaikki mitä voit kuvitella ja vähän enemmän.

Yleisarvosana:
2 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Täysin epäonnistunut roolipeliä ja seikkailupeliä yhdistelevä vampyröllien metsästys.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Neighbours From Hell 2Perjantai 09.12.2011 01:19

Peli: : Neighbours From Hell 2.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Korkeintaan uusi miniläppäri.

Testikone: Kaksi tälläista kevyen sisällön peliä peräkkäin puuduttui konetta.

Pelasin kaksi peliä täysin läpi yhden illan aikana, se on todella harvinaista herkkua jopa tällaiselta pelinörtiltä. Neighbours From Hell ja sen jatkoosa eivät olleet mitenkään pituudella pilattuja, myös sisältö oli melko pitkälle samaa kauraa tässä naapurinkiusaus kakkosessa. Ainoa merkittävä ero on erillaiset ympäristöt, kun ykkösessä seikkailtiin vain naapurin asunnossa, kakkosessa ympäristönä ovat peräti Kiina, Intia, Eteläamerikka ja välietapit seikkaillaan laivalla. Suurenkuuloisista kulisseistaan huolimatta pelin ympäristöt ovat hyvin pieniä. Toki maisemanvaihdokset tuovat jonkinasteista kyllästymisenkarkotetta mukaan, mutta kun muu peli on ykkösen kaltainen ääniä ja jekkuja myöten ei pelin viimeiset huumorit enää naurattaneet.

Tällä kaudella on tarkoitus pilata naapurin lomamatka kaikin puolin. Verrattuna ensimmäiseen osaan en oikein ymmärrä tämän "tositvsarjan" tarkoitusta. Miksi vaivautua ulkomaille kiusaamaan sitä ilkeää naapuria kun voi olla kotonaan rauhassa ilman hänen painostavaa läsnäoloa seinän takana?

Kuten jo ehdin tuossa todeta tämänkään pelin pelaamiseen ei kovinkaan montaa tuntia tarvitse uhrata. Enpä usko että sarjan seuraavissakaan osissa on kovinkaan suurta eroa näihin ensimmäisiin verrattuna. Tietääkseni tähän sarjaan kuuluu viisi peliä. Itse taidan nostaa kytkintä ja jatkaa muihin seikkailuihin. Mutta jota kiinnostaa enemmän tämän kevyt ja rentouttava naapirin härnääminen niin kipinkapin tilaamaan koko sarja itselle.

Eipä minulla ole juuri muuta kerrottavaa tästä potilaasta, riittää kun luette ykkösosan arvostelun ja poimitte tästä ne "eroavaisuuskohdat" niin ymmärrätte varmasti sairauden laadun.

Hyvää:
Kevyttä ja rentouttavaa.
Sopii kaikenikäisille, kokoisille ja näköisille.
Helppo oppia, mutta loppupuolen tehtävissä hallinta ja maltti on valttia.

Huonoa:
Vähän sisältöä kuten edellisessäkin.
Täysihintaisena myydyksi tuotteeksi ihan liian lyhyt kuten edellinenkin.
Tehtävät toistavat itseään jo parin episodin jälkeen kuten edellisessäkin.
Musiikki ja äänipuoli aika köyhää.
Olisin toivonut hiukan enemmän tältä toiselta osalta.

Yleisarvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Muutaman tunnin naapurinkiusaus lommatkailun merkeissä.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

War of the RingMaanantai 28.11.2011 10:50

Peli: : War of the Ring.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ensimmäisen sormustenherraelukavan ilmestymisen aikainen masiina.

Testikone: Kumma kyllä tökki muutamassa kohdassa, vaikka tuskin tehoraja kyseessä.

Näin uutta kahden elokuvan mittaista The Hobbit filmatisointia odotellessa on hyvä vähän palautella mieliin, mitä siinä sormusten herrassa tapahtui. No itse taidan odottaa ensin ne Hobitit ja sen jälkeen katson uusiksi sen sormustrilogian. Paitsi että omistan Hobittiseikkailun painettuna sanana ja ajattelin sen lukea tänä talvena läpi jotta voin sitten Gandalfinhattu päässä katsoa elokuvat ja merkata muistiin jokaisen elokuvassa näkemäni pienimmänkin virheen. No ei nyt sentään, vaikka äsken kuvaamieni ihmisten kaltaisia henkilöitä löytyy pilvin pimein.

War of the ring ilmestyi kutakuinkin samoihin aikoihin ko tuo joitakin ihastuttanut ja toisia vihastuttanut sormustrilogia. Lisenssistä huolimatta pelissä ei hyödynnetä orjallisesti elokuvien/kirjojen tapahtumia. Toki Helmin syvännettä ja muutamaa peruskäännettä löytyy, mutta tapahtumista osa sijoittuu noin tuhat vuotta ennen sormussotaa. Eli jos olet lukenut/katsonut vain sormusteokset osa tapahtumista voi jäädä hiemän hämärän peittoon. Näin laajemmin herra Tolkienin teoksia tuntevalle ei tule yhtä suurta ongelmaa.

Kyseessä on tosiaikanaksu niin hyvässä kuin pahassa. Entuudestaan peliskeneen tutustuneille ei tule pupu pöksyyn, sillä tämä tapaus on melkoista läpihuutoa. Ei edes vaikein taso anna kovinkaan pätevää vastusta. Siksi suosittelenkin veteraanien siirtyvän joko suoraan moninpeliin ja jättävän yksinpelin untuvikkojen tahkottavaksi. Jokainen vähänkään fantsupelejä pelannut varmasti tietää Warcraft 3. Joten kyseessä on eräänlainen kopio, tosin yksinkertaisempi ja tyhmempi sellainen. Warcraft kolmosesta poiketen pelissä ei ole valittavana kuin kaksi puolta joko hyvikset tai pahikset omina kampanjoina. Jostakin syystä tässä pelissä pahiksina pelaaminen oli jotenkin maukkaampaa kuin hyviksinä tahkoaminen. Pelasitpa sitten kummalla puolella tahansa sankarin rooleihin valitut Sarumanit, Gandalfit, Aragornit ja muut kumppanit jäävät jotenkin sivuosiin. He ovat vain tavallista tehokkaampia taisteluyksiköitä. Toisaalta eikö se ole totuus strategiakartalla?

Pelattavuudessa ja graafisessa annissa ei ole mitään valittamista. Ihmettelin vain uudella koneella näin vanhan pelin ajoittaista tökkimistä, eipä ainakaan pitäisi tehot tulla vastaan. Äänet olivat melkoisen hienot selostajista musiikkiin ja alun messuava mieslaulaja kertoi että teoksessa on panostettu enemmänkin kuin lisenssipeleissä monesti on. Erityismainin saavata pahispuolen hahmojen murinat, kuiskaukset ja muut haudantakaiset äänähdykset. Haltiat puolestaan kuulostivat Ruotsalaisilta piipunrassaajilta.

Ongelmina koin juonen hypähtelyn ja tylsän saman kaavan toistamisen muutamia vähän poikkeuksellisempia tehtäviä lukuunottamatta. Paras niistä oli Uruk-haisoturin luominen. Valitettavasti useimmissa tehtävissä ei ollut edellämainitun kaltaista koukkua vaan homma toimi simppelisti. Ensin tehdään leiri, kerätään kahta resurssia (örkit miehekkäästi lihaa ja kiveä, haltiat sipsutellen hedelmiä ja kiviä). Tämän jälkeen tehdään mahdollisimman suuri armeija rajoitus 100 yksikköön ja jyrätään kenttä päästä päähän. Siinä se, ei mitään kummallisempaa. Väkisinkin sellaisen kyllästyy pelin noin 10-12 tunnin kestoaikana. Kyllästymismittarin saa asteen verran heilahtamaan vieläkin alemmas se tosiseikka että suurin osa peliajasta koostuu odottelusta ja tulipa muutaman kerran ihmeteltyä miksi teokseen ei ole laitettu nopeutustoimintoa kuten monissa muissa tämänkaltaisissa peleissä on.

Ei paras mahdollinen tosiaikanaksu markkinoilta, mutta jos warcraftit ja muut fantsunaksut on käyty läpi voi tätäkin pelata. Eli pienellä varauksella voin suositella skenen ystäville. Minä jatkan tästä eteenpäin Lords of the rings onlinen parissa. Paras tähän mennessä näkemäni mörppi ja yksi parhaimpia keskimaatulkintoja ylipäänsä... Ehkä joku päivä kirjoitan siitäkin jutun, mutta laajuutensa vuoksi siihen voi mennä aikaa.

Hyvää:
Pahikset.
Äänimaailma kokonnaisuutenaan.
Helppo oppimiskynnys.
Kelvollisesti hyödynnetty lisenssi.
Ei takerru vain elokuvien maailmaan.

Huonoa:
Pitemmän päälle tylsä.
Mitä minä seuraavaksi puuhailen odotellessafiilis.
Hyvikset hiukan mitäänsanomattomia, vaikka tutut vahvat hahmot mukana.
Ajoittain tuntui liikaa Warcraft kolmosen tyhmennetyltä kopiolta.

Yleisarvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Paremman puutteessa oivallinen fantaisianaksuttelu. Älä kumminkaan odota liikoja.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Neighbours From HellMaanantai 21.11.2011 02:57

Peli: : Neighbours From Hell.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Korkeintaan uusi miniläppäri.

Testikone: Rentoutui helposta meiningistä.

Jokaiselle sellaiselle joka on asunut joko opiskelija-asunnossa, taikka tuikitavallisessa kerrostalolähiössä on tuttua erillaiset naapurit. On hyviä naapureita ja sitten niitä huonoja. Monesti nämä huonot naapurit ovat jompaa kumpaa ääripäätä kuten itselle on aina sattunut. Viimeksi kun asuin perheineni kerrostalossa sattuivat nämä kumpikin joukkio asustelemaan samassa rapussa. Nimittäin äärimmäisellä hiljaisuudella häiritsevät kyylät ja sitten ne jotka juhlii joka perkeleen kissanristiäiset meluten ja juoden.

Kyylät pistivät kerran uhkauslapun postiluukusta siitä syystä kun katsoimme elokuvaa hiljaisuuden jälkeen, eli kymmenen jälkeen. Niillä äänenvoimakkuuksilla kyseinen henkilö/henkilöiden on ollut pakko kytätä käytävällä jokaista pihahdusta. Ikijuhlijoilta paras kommellus tapahtui jouluaaton aattona, Pariskunnan uros oli ottanut muutaman ryypyn liikaa ja päätti heitellä apinamaisen mölinän säestyksellä asuntonsa jokaisen huonekalun ja vaimonsa samaan nurkkaan. Eli hauskaa oli väliin...

Neighbours From Hell on uusi televisoisarja jonka avulla pääsemme purkamaan patoutumiamme naapurustoa kohtaan. Sen harjoitustehtävien lisäksi voimme seurata jäynämestarin edesottamuksia 3 tuottarin eli 14 jakson ajan. Jokaisessa jaksossa on tarkoitus tehdä jäyniä ja niistä komboja joilla saatetaan naapuri paskahalvauksen partaalle. Alkuepisodit ovat lasten leikkiä mutta loppua kohti peli muuttuu jopa haastavaksi. Ei sen puoleen minä kyllä pelasin koko teoksen noin neljässä tunnissa ja en usko että muillakaan normaalipelaajilla menee tähän kauemmin aikaa. Eli täysihintaisena myydyksi peliksi surkean lyhyt. Tosin pienellä nettimaksulla tai alelaarista hankittuna tämä on ihan kelpo puuhastelua joka jotenkin kummasti rentouttaa.

Pelialueena toimi saman naapurin sivulta kuvattu asunto jota pitkin herra kelvoton vaeltaa samaa ennaltamäärättyä reittiä pitkin. Kun tuon reitin oppii ja tietää suurinpiirtein mihin mikäkin esine toimii saadaan katkeamaton jäynäketju joka takaa 100 prosentin onnistumisen. Peli on helppo ja toistaa pian itseään, mutta lyhyytensä ansiosta sen pelaa kyllästymättä läpi. Ai niin pitääpä muistuttaa että pelissä ei sitten pidä jäädä kiinni asunnon omistajalle. Sillä kaveri on todellinen herra örmy ja sankarimme saa oikein isän kädestä turpaan jos örmy huomaa hiippailusi. Samoin on myös varottava isännän lemmikkieläimiä jotka antavat hälytyksen ja turpasauna alkaa jälleen. Entä sitten pelin moraali, no ehkä se jätetään jokaisen pelaajan omaksi ongelmaksi. Onhan kiva olla ainakin pelissä ilkeä, ellei se omassa elämässä onnistu.

Kokonnaisuutena aika mukava pikkupeli, vaikka olisin toivonut hiukan enemmän sisältö, musiikkia jä ääniä olisi myös voitu viljellä enemmän ja jäynätkin olisivat voineet olla hiukan monimuotoisempia. Ei tämä kyllä parhaasta tahdostakaan huolimatta ole mikään ihan kärkipeli, vaan ei kyllä mikään huonokaan. Suosittelen kaikkia tutustumaan tapaukseen, ja uskoisin että tämä sopii myös tytöille vaikka pelattava hahmo onkin ukko (ainakin vaimoa kiinnosti, vaikka hän ei ole mikään pelaaja).

Hyvää:
Idea tuntuu tuoreelta.
Saa purettua naapurivihan paineita.
Sopii kaikenlaisille pelaajille jotka tahtovat vain ajanvietettä.
Tätä voisi kuvailla jopa rentouttavaksi.

Huonoa:
Vähän sisältöä.
Täysihintaisena myydyksi tuotteeksi ihan liian lyhyt.
Tehtävät toistavat itseään jo parin episodin jälkeen.
Musiikki ja äänipuoli aika köyhää.

Yleisarvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Muutaman tunnin naapurinkiusaus sivulta kuvattuna.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The HobbitMaanantai 14.11.2011 05:20

Peli: : The Hobbit.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Tehty sormuselokuvien huumassa joten kohtuu uusi jaksaa varmasti.

Testikone: Hämmästeli ajoittain hienoa maisemaa.

Pienet paljaat jalata tallustavat tasohyppelytaivaltaan kohti pahan lohikäärmeen luolaa. Eli kyseessä on sormusten herran esinöytös, Hobbit. Jännää huomata että mihin kaikkeen se vanha tarina taipuukaan. Olen nähnyt roolipeliä, mörppiä, naksutusta, mättöseikkailua ja nyt tasohyppelyä samasta aiheesta. Olisiko itse Tolkien ikipäivänä voinut kuvitella oman teoksensa taipuvan näin moneen muotoon. No ei varmaan, mutta yhdestä asiasta voimme olla varmoja. herra Tolkien oli hyvin pikkutarkka mies omasta teoksestaan ja hän olisi myös peliversiot tehnyt samalla pikkutarkkuudella välittämättä aikatauluista. Pelintekijät eivät samaan pysty, siitä eniten kiitosta voi antaa rahanahneille salkkumiehille jotka Barlogin tulipiiskat kädessä ohjastavat ohjelmoijia ja muita tiimiläisiä nopeampaan tahtiin. Näin on myös valitettavasti käynyt The Hobbitin kohdalla. Sauron voittaa aina peliteollisuudessa.

Peli on lähinnä ällösöpöilyyn taipuivanen jokapojan tasohyppely. Ei sen puoleen, pelin alkupuolella se näytti jopa hienolta. Seuraava ajatus sitten olikin että onko kyseessä lasten peli. No ehkä näin, mutta muutaman löysän alkukentän jälkeen huomasin että väliin tulee sen verta pulmallisia tilanteita että meinasi aikuisellakin mennä sormi suuhun. Onkin jännää sinänsä ettei näihin lastenpelitiimeihin palkata muutamaa lasta ja heidän vanhempiaan jotta saataisiin oikeisti lastenpeli aikaiseksi.

Tarina mukailee jokseenkin kirjaa, ainakin pääpiirteiltään. Vaikka en kyllä muista herra avojalan harrastaneen näin monimutkaisia hyppysarjoja. Graafinen puoli on ajoittain kaunis, tosin joissakin kohdissa notkahdetaan rumaan kulmaan. Ohjattavuus toimii hyvin perustilanteissa mutta kun kuvakulmalla leikkineet tekijät alkavat temppuilemaan ohjattavuus muuttuu hmm aika omituiseksi. Äänimaisema on perushyvää ja musiikit luovat keskimaan tunnelmaa kiitettävällä tasolla. Ääninäyttelijät osaavat hommansa ja pelissä ei ole yhtään äänittämätöntä puheosuutta. Mutta miksi tähänkin on pitänyt tunkea se perhanan tallennuspistejärjestelmä.

Kuten jo varmaan olette huomanneet kyseessä on hobittimario eli tasohyppely keskimaassa. Tasoloikinnan lisäksi pelissä on myös aimo annos taistelua, ripaus hiivintää joka mahtisormuksen löytymisen jlkeen sujuu aika kevein tunnelmin. Lievää tasonnousua on myös havaittavissa alati suurenevan energiapalkin muodossa. Joissakin osuuksissa on myös syytä vähän hieroskella aivonystyröitä, vaikka kyseessä onkin melko helpot ongelmat. Paitsi ehkä perheen pienille joille peli on ehkä suunnattu.

Tästä pelistä jäi hieman ristiriitainen ja sekava kuva. En oikein osaa sanoa onko teos hyvä vai huono.

Hyvää:
Kaikkeen se keskimaa taupuu.
Alkuperäista tarinaa pääpiirteiltään noudatettu.
Ihan kaunis, sillä ällösöpöilytyylillä.

Huonoa:
En tiedä onko peli lapsille vai aiukuisille.
Toisinaan aika hankalat loikintakohdat.
Tallennuspisteet.
Eipä pahemmin houkuttele uudelleen yrittämään.

Yleisarvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Epätasainen tasoloikka keskimaassa.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand

Rayman 2: The Great EscapeMaanantai 07.11.2011 05:48

Peli: : Rayman 2: The Great Escape.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Tosi vanha pc, mutta ehdottomasti erillinen "pleikkariohjain".

Testikone: Näppis ei taivu, mutta voi hajota itkupotkukohtaukseen.

Kyseessä on toinen irtoraajaveijarin tasohyppely. Samalla se on myös ensimmäinen 3D-Rayman, tuttavallisemmin Reiska. Ensimmäinen Reiska oli perinteinen sivulta kuvattu perusloikinta. Pikkunäppärä ja voisi sanoa että joa taiteellisesti hieno. Toinen osa ei ole yhtä vakuuttava visuaalisesti vaikka perusilme onkin pysynyt samana. Osittain peliä voisi kuvata jopa rumaksi, no eipä 1999-vuoden 3D-loikinnalta voi ihan ihmeitä odottaa.

Tarinan alussa herra Reiska on vangittuna ilmalaivaan, josta hän pääsee vapaaksi sammakkoystävänsä avustuksella. Siitä eteenpäin juoni onkin aika yhdentekevää huttua. Pääasia on että päästään kenttä kentältä eteenpäin. Reiska on kieltämättä aika kyvykäs hyppyveikko ja häntä olisi ilo kuljettaa eteenpäin jos omistaisi peliohjaimen. Valitettavasti en omista ja näppäimistöllä sohiminen oli vähintäänkin onnetonta puurtamista. Kaiken lisäksi pelin oletusasetuksia ei pysty muuttamaan. En ole koskaan tottunut ajatukseen ohjata hahmoa oikealla kädellä ja vasemmalla hoitaa hypytykset ammuskelut ja muut erikoisliikkeet, menen siinä aina sekaisin, ja tietyissa kohdissa kuolema korjasi kymmeniä kertoja. Oli itkussa pitelemistä kun poikani haukkui vieressä tyhmäksi kun kuolin yhdessä kohtaaa peräkkäin kieltämättä sadatta kertaa.

En kertakaikkiaan kyennyt pelaamaan peliä loppuun näin huonoilla kontrolleilla, mutta jos omistat peliohjaimen luultavasti tämän pelaaminen sujuu mallikkaasti myös puuseellä.

Äänet olivat hiukan epätasalaatuisia, musiikit piipitit iloisesti ja niin edelleen. Vähän vaikea pisteyttää tätä peliä koska en omista ohjainta ja ohjausongelmista huolimatta kaikki oli ainakin keskitasoa tässä teoksessa.

Hyvää:
Lapsekas kelpomeininki.
Reiska on aika hieno hahmo, vai kuinka?
Musiikit olivat tyyliin sopivan pirteitä piipityksiä.

Huonoa:
Ilman ohjainta lähes pelikelvoton.
Epätasainen ääniympäristö.
Eipä tainnut tarjoilla silloin aikoinaan mitään uutta, eikä taatusti tarjoa sitä nykyaikana.

Yleisarvosana:
5 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ihan kelvollinen satutasoloikka, mutta ethän yritä ilman ohjainta pelata tätä.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand

Sonic Adventure DX Director's CutMaanantai 31.10.2011 20:35

Peli: : Sonic Adventure DX Director's Cut.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: ei mitään.

Testikone: Olisi voinut jättää kokeilematta.

Sonic Adventure DX Director's Cut on näitä pelejä jotka olisivat voineet jäädä ikuisuuksien kaivoon omalta osaltani. En ole muutenkaan mikään erityinen hyppypomppelupelien fani vaikka toki kaikki kunnioitus vanhalle sinisiilille jonka kotisohvatarina lähti käyntiin muinaisen Segan pelikonsolin siivittämänä. Minulla oli Nintendo, mutta tulihan toki kilpailijankin tuotteita kokeiltua ja kyllä täytyy sanoa että vanhassa 2D-siilissä piisasi vauhtia niin paljon että jossakin vaiheessa pää meni väkisinkin sekaisin.

Tässä omituisessa pc-käännöksessä puolestaan pää menee sekaisin keskinkertaisuudesta. Aloitetaampa siilin ohjastamisesta. Ensinnäkin kontrollit ovat oletusasetuksiltaan päin helvettiä, eikä niitä voi muuttaa. Tämä yhdistettynä valtavaan sinisiilin nopeuteen ja jotenkin kummasti muljuilevaan kameraan saa aikamoisen päänsäryn hetkessä aikaiseksi. Kun jotenkin onnistuu nyrjäyttämään sormet oikeille näppäimille huomaa pelin muunkin annin olevan aika heikoilla kantimilla.

Grafiikoissa ei erityistä valittamista löydy, sillä vanha peli on vanha peli ja se kuuluukin näyttää juuri tältä. Mutta mikä helvetin pilipalimusiikki saastuttaa korvani ja ääninäyttelijätkin ovat kesäteatterin kuiskaajien tasoa. Huhu ja mitä vielä? No juoni on lähinnä kuin apukoululaisten väsäämä, en edes usko että edes lapset pitävät näin kehnosta tarinasta.

Tämä tosiaan on harvinaisempi tapaus pelien maailmassa, aniharvoin vastaan tulee yhtä huonoa tuotosta. En oikein läydä mitään erityisen positiivista koko pelistä. Ainoat pisteet taidan antaa sinisiilille ihan lohdutukseksi ja kunnianosoitukseski siitä että vetelit arvon putkimies Mariota turpiin takavuosina. Ai niin en suosittele peliä kenellekkään ja unohtakaa että olette edes lukeneet koko blogaustani.

Hyvää:
Sonic sinisiili saat yhden lohdutuspisteen.
Ihme kyllä en havainnut isompia bugeja.

Huonoa:
Kaikki mitä kuvitella voit.

Yleisarvosana:
Siilille 1. Ilman siiliä 0- (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Lähes täysin pelikelvoton ja Sonicia sinistä ystäväämme loukkaava tasohyppelyroska.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

GunMaanantai 24.10.2011 06:54

Peli: : Gun.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ensimmäisen x-laatikon lomponenteilla pärjää.

Testikone: Nautti helposta etenemisestä.

Villi länsi oli kiehtova aihepiiri lapsena. Omistin länkkärileikkejä varten oikeinlaiset vaatteet ja lukuisat kappaleet nallipyssyjä joilla oli hauska paukutella kavereisden kanssa läheisellä soramontulla. Kuukauden kohokohtiin kuului katsoa telkkarista kuukauden western ja erityinen suosikkini näistä länkkäreistä oli Eastwoodin esittämä kovakalle ns dollaritrilogiassa. Olen huomannut että nykyisiltä lapsilta monesti puuttuu moiset roolileikkityyppiset jutut. He joko hakkaavat kotona legopalikoila taikka pleikkarilatikoillaan. Puolestaan ne jotka edustavat toiminnallista suuntausta pelaavat joko jäkistä tai jalkapalloa tai jotakin muuta vastaavaa joukkuepeliä liiankin kanssa. Tuntuu ettei heidän mieliinsä mahdu enää muuta kuin pomppiva pallo aivojen tyhjiössä. Tokihan urheilu, videopelaaminen ja muukin leluilla leikkiminen ovat hyvää ja kehittävää puuhastelua, mutta missä ovat vanhankansan lasten roolileikit?

Karskit ja väkivaltaiset lännen pistoolisankarit jäivät kuvioista pois teinivuosina. mutta jostakin syystä aina kun eteeni osuu hyvä lännen lehfa, kirja tai peli tuo vanha sisäinen sankari nousee esiin. Tässä pelissä erityistä potkua antoi päähahmon etninen tausta, hän on intiaani joka on kasvanut valkoisen miehen kanssa. Itse olen niinkutsutuksi suomalaiseksi aikanen sekasikiö. Vertani vahvistaa isän puolelta ranskalaiset ja äitini puolelta olen Saamelainen, lisäksi suvussani on kaaleita (mustalaisia). Joidenkin tutkimuksien mukaan saamelaiset ja intiaanit ovat samasta alkujuuresta kotoisin, tosin tästä on poikkeaviakin mielipiteitä. No jokatapuaksessa mielipiteistä huolimatta samaistuminen pelin hahmoon luonnistui kuin itsestään. Olen vähintäänkin puoliverinen tässä yhteiskunnassa kuten pelin sankarikin on. Hän ei kunnolla kuulu valkoiseen eikä alkuperäiseen intiaaniväestöön.

Tässä hiekkalaatikkopaukuttelussa ei kumminkaan isommin paneuduta etnisiin taustavaikuttajiin vaan juoni kulkee kaikille länkkäreitä seuranneilla tuttuun kaavaan. Juonen puolesta peli onkin aika tavanomainen vanha Western.

Graafisesti vuoden 04-05 pelit ovat mielestäni kummallisia, kuten myös tämä peli. Ne näyttävät vanhoilta mutta ovat silti toiminnoiltaan nykypelien vaertaisia, voisinpä väittää että noin vuodesta 06 lähtien voidaan grafiikkapuolta pitää nykyveroisena ja sen alapuolella pätevät vanhat säännöt, vaikka rahkeet olisivat jo riittäneet parempaan. Äänipuoli pelissä toimii moittetttomasti, ukot kuulostavat oikeilta inkkareilta ja länkkäreiltä, taustaäänet ja aseiden pamaukset ovat kelvollista kamaa. Mutta varsinasena tähtenä voitaneen pitää pelin erinnomaisen tunnelmallisia musiikkeja intiaanijoukuja myöten. Ohjattavauudesta en myöskään löytänyt isommin valittamista vaikka tiukoissa tilanteissa liika toimintanäppäinten paljous aiheuttikin ylimääräisiä kuolemia.

Pelillisesti tämä länkkäri on pyhä yksinkertaisuus. Hieman gta-formaattia lainaileva vapaa maailma kärsii kumminkin huomattavia puutteita. Eli missä on se vapaan maailman vapaus ja potentiaali. Eli kyseessä on peli josta on heitetty hukkaan se vapaan maailman antama mahdollisuus leikitellä omalla pelihahmolla. Pelaaminen koostui juonitehtävien lisäksi vapaasti suoritettavista sivutehtävistä, kuten hevoslähettinä olemisesta, lainvartioinnista ja karjan paimentamisesta. Sivutethtävät eivät toki ole hukkaan heitettyä aikaa kuten monesti tämän tyyppisissä peleissä, sillä niistä saa rahaa ja rahalla kauppialta voi ostaa mm aseenparannuksia.

Yksinkertaisesta sisällöstään huolimatta peliä on ilo pelata. Harvoin ole yhtä hyvää ja kuitenkin niin helppoa peliä jyystänyt lapsenomaisella innokkuudella neljän illan ajan. Joten teos kyllä ansaitsee viihdyttävyyspisteensä. En nimittäin kertaakaan kyllästynyt ohjastamaan puoliveristä sankariani. Tietenkin viihdyttävästäkin pelistä löytyy omat mörkönsä kuten myös Gunista.

Ensinnäkin täytyi ihmetellä alun ei kovin luontoystävälliseltä tuntuvaa tutoriaalia jossa ammutaan äläimiä metsään mätänemään. Toki kyseessä on harvianaisen hyvä tutoriaali jossa opetetaan hiastusammunta pistooleilla, kiväärin käsittely, puukkohippa ja yleinen liikkuminen. Mutta eikö sitä olisi voitu hoitaa luontoystävällisemmin. Toinen ihmetyksen aihe perustuu tähtäämiseen, yleensä riittää että vihollista ampuu hiukan sinnepäin niin kyllä osuu ja vain hiukan pitempään keskittymallä saadaan pääosuma vaikka viiden kilometrin päähän. Peli ajoittain kaatuili ja jumitti koko koneen ja joissakin kohdissa oli homattavan rumia grafiikkhäiriöitä. Myös ylikestävät pomovastustajat kävivät hermoon.

Vioistaan hulimatta erittäin viihdyttävä peli tässä harvalukuisessa peliskenessä, vaikka ei tämä ihan Call of juarez: Bound in bloodin tasoon pääse. Suosittelen kaikille länkkäreistä pitäville, muile löytyy sopivampia hiekkalaatikkoammuskeluja.

Jä tässä linkki edellä mainitsemani Call of juarezin arvosteluun:
Armand

Hyvää:
Musiikit.
Päähahmon etninen tausta auttoi eläytymään hahmoon.
Juoni kuin aito western.
Erittäin viihdyttävä kevytsisältöiseksi peliksi.
Tunnelma kohdallaan.

Huonoa:
Alun eläinten joukkoteurastus.
Ajoittainen kaatuilu ja grafiikkavirheet.
Liian kädestä pideltävä tähtäys.
Pomotaistelut muuten suhteellisen realistisessa miljöössä.

Yleisarvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Viihdyttävä hiekkalaatikkoräiskyttely vanhassa kunnon villissä lännesssä.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Mass EffectMaanantai 17.10.2011 12:46

Peli: : Mass Effect.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ei yski nykyraudalla jos pelipäivitykset asentaa.

Testikone: Ihastui avaruusmaisemiin, kaatuili ilman päivityksiä.

Mass effect on kaikessa merkityksessään se ainoa oikea the avaruusroolipelisarja. Tutustuin perheeni antamin rajoituksin tähän Biovaren mahtipontisen avaruusoopperan aloitusosaan pienellä viiveellä. Sillä peli ilmestyi jo vuonna 07. Siitä huolimatta peli potkii aikaa kovaa ja korkealta. Olen aina pitänyt enemmän örkinkaivuuseen keskittyvistä fantasiakeskiaikaisista rpg:eistä ja avaruusjuttuni ovat lähinnä keskittyneet lievään Star Wars fanitukseen. Tämän pelin kohdalla olin siitä huolimatta myytyä miestä alkumetreiltä lähtien.

Ensinnäkin peli on perhanan kaunis ja kun kytkee päältä pois sen tyhmän sumennusefektin se muuttuu vieläkin kauniimmaksi. On piristävää huomata ettei kaikki nykypelit keskity vain siihen paskanruskeaan väripalettiin. Kirkaalta näyttävä maailma ei vähennä pelin uskottavuutta. Päinvastoin se lisää mielenkiintoa. Yksityiskohtainen ja sievä maailma auttaa eläytymään pelin tunnelmaan oivallisesti. Taustalla pauhaava avaruustekno, ympäristön äänet ja todella päräyttävät pyssyjen paukahdukset viimeistelevät oivallisesti paketin.

Alussa roolipeleille tyypillisesti luodaan oma hahmo. Voit valita joko valmiin paketin, taikka luoda sellaisen akkelin taikka ukkelin kuin itse haluat. kasvojenmuokkaustyökalut ovat parhaimpia koskaan näkemiäni ja sain pienen harjoittelun jäkeen todella seksikkään näköisiä eukkoja ja kovia sotakarjuja aikaiseksi. Jopa peilin kanssa vääntäen sain melko tavalla itseni näköisen kaverin luotua pelimaailmaan, joten ei pässimmät työkalut moiseen.

Kasvojen mallinnus on parasta koskaan näkemääni materiaalia ja keskusteluissa joita muuten on todella paljon, naamavärkit liikkuvat oikealla tavalla ja ilmehtivät tunnetilojen mukaan. Pääjuoni on loistava ja kantaa lopputeksteihin saakka. Pelin loppupuolelle on myös ujutettu oivallinen seksikohtaus joka kertoo pelin olevan tarkoitettu aikuisille oikeasti, vaikka muuten futurisisessa maailmassa taisteleminen sopii "matalatehoisen" väkivaltansa puolesta vaikka kymmenvuotiaille.

Juonen pääpiirteet ovat simppelit. Jossakin kaukana avaruuden uumenissa vaanii tuntematon uhka joka voi tuhota kaiken elämän tunnetusta maailmankaikkeudesta. Ihmismies/nainen on ensimmäinen ihminen joka valitaan avaruusagentiksi ja hänen päätehtävänsä on löytää luopioagentti joka häärää "pimeyden voimien" puolella. Tarinan edetessä oma ryhmä saa huomata että tulevaisuudessa tapahtuu jotakin todella kauheaa jos asialle ei tehdä pian jotakin. Loppupuolen hieno kliimaksi jätetään kumminkin sarjaelokuvamaisesti avoimeksi ja sisällä kasvaa suorastaan himo nähdä se seuraavakin pelin osa.

Toimintaroolipelille tärkeä ominaisuus eli taistelu on pelissä hyvin nautittavaa ja voisinpä väittää että pelin ammuskelukohtukset vetävät vertoja jopa fps-pelien antiin. Kaikki avaruusversiot pistooleista, haulikoista ja rynsestereistä tuntuivat tarkoituksenmukaisilta ja hahmon mahdollisuuksien mukaan yhteen aseeseen pystyi erikoistumaan ja minun avaruusmieheni olikin todella haka pistoolin käsittelyssä pelin loppupuolella.

Aivan täydellinen tämäkään kaunis kakku ei silti ole vaikka voudatinkin hyvin ylistävää tekstiä alkuun. Ensimmäinen moitteensana tulee sivutehtävistä jotka ovat jopa keskivertoa huonompia toimintaropellusten mittapuulla. Minä väänsin kyllä jokaisen sivutehtävän ja kolusin jokaisen tähtikunnan läpi viimeistä nurkkaa myöten. Tästä johtuen peliaikani oli 52 tuntia kun olen kuullut että useimmat läpäisevät pelin noin 30 tunnissa. En kumminkaan suosittele etsimään jokaista kivikasaa kaikkein syrjäisemmiltäkin planeetoilta vaan kannattaa painottaa pääpelin läpäisyyn tähtäävään pelitapaan ja vierailla satunnaisesti muutamissa vähemmän tärkeissä aurinkokunnissa, näin vältytte avaruusähkyltä joka väistämättä tulee jossakin vaiheessa vastaan.

Älkää myöskään yrittäkö pelata peliä ilman päivityksiä, on takuuvarmaa että Massaefekti kaatuu kerran tunnissa perusjulkaisumuodossaan joten heti lataamaan uusin päivitys.

Keskustelut kuuluvat tämän pelin hienoimpiin anteihin, mutta jossakin vaiheessa alkaa tuntumaan siltä että sitä on aivan liikaa. Ajoittain näytti että jokaisen nurkan takaa pomppaa jokin partaukko ja jaarittelee joutavia seuraavan puolen tunnin ajan.

Pelattavista hahmoista osa jää statisteiksi. Oman maaimankaikkeuden tärkeimmän avaruusukon rinnalla taisteli lähes koko pelin ajan vain kaksi naista jotka olivat mielestäni pätevimpiä suoriutumaan tehtevistä.

Ladattava lisäsiltö on jotakin kauhean ja hirveän välimaastosta, en suosittele niitä oikein kenelleekkään. Ne ovat lähinnä vain eräänlaisia sivutehtäviä joiden hyöty jää aika tavalla marginaaliseksi.

Viimeiseksi täytyy moittia myös pelin tietynlaista juonirakennetta vaikka se onkin aivan loistava. Napina koskee lähinnä sen tunnelmaa siitä että kyseessä on pelisarjan avausosa ja koko ajan tuntuu siltä että pääsispä tämän nopeaa läpi jotta voi aloittaa sen Mass effect kakkosen pelaamisen ja näkee mistä kaikessa on kyse.

Esimerkiksi pelimaailman pääpahiksia ei nähdä yhtä vastustajaa enempää koko pelin aikana ja moni muukin juonikuvio jää hyvin avoimeksi. Tästäkin huolimatta toimiva maailma, rotujen yksityiskohtainen historia, kaikkialla painostavana vaaniva uhka maailmanlopusta ja yhden kaikkien aikojen tärkeimmän avaruusukkelin tai halutessaan akkelin tarina on mukaansatempaavaa ja kaunista viihdettä. Suosittelen kaikille aihepiiristä kiinnostuneille ja pienellä varauksella jopa fps-pelaajat voivat saada oman osansa pelin hienoista taktisista räiskintäosuuksista.

Hyvää:
Todella hyvä juoni.
Mahtava äänimaailma musiikkeineen, taustoineen, ääninäyttelijöineen ja todella jykevine ammuskeluäänineen.
Hienot kasvonmallinnukset ja tunteet näkyvät naamävärkeiltä.
Toimivimpia ammuskelutaisteluita roolipelissä ikinä.
Mahtipontinen ja kunnianhimoinen aloitus joka lupailee jatkossa parempaa.

Huonoa:
Umpityhmät sivutehtävät.
Keskustelu on kivaa, mutta lätyn lätinälläkin on rajansa.
Kaikkia ryhmän hahmoja ei tule käytettyä.
Jää sellainen aloitustaistelun fiilis.

Yleisarvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Mahtipontisen avaruuspoelisarjan loistava aloitusosa. Todellinen The avaruusroolipeli.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand