IRC-Galleria

Räävittömyyteni ajoi ahdinkoon.
Uuden testamentin alaslaskuun
kaikilla muinaisilla kielillä,
mitä me hölmöt joskus ymmärsimme.

En ole enää se ihminen
sinua tyydyttämään,
en osaa kokata
-en kykene sikiämään.

Naisesi happani palaksi lihaa,
josta nauttiminen on mahdotonta
ja joka jää hampaittesi väliin viikkokausiksi.


Katkeruutesi maistuu myös,
en ollut lihatiskin tuoreinta antia enää
hetkeen tai toiseen..

Kauppareissunikin karahtivat karikkoon.
Suuttumuksesi olkoon ymmärrettävää.


"Lihatiskiltä,
saisinko kilon pill..."

eli pikainen työmaavisiitti venyikin sitten rellun kampeamiseksi irti porttikongista palkin päältä..

Kyllähän sinä tiedät,
miten vieläkin antaisin sinulle kaikkeni,
jotta saisit elämäsi uomiinsa
niistä toisista samanlaisista.

Vuosien kulutetut naarmut.


Kyllähän sinä tiedät,
että välitän niin
ja antaisin sinulle kaikkeni

-mutten itseäni enää.

Ihailemasi maisemat
tuosta halkeilevasta ikkunasta
ja hilseilevistä lakkapinnoista.

On talvi tullut,
syksy ainakin
ja enää ei naapurin setää punastuta
astuminen siihen erotiikkaliikkeeseen
josta sinäkin hait karvoin pehmustetut
raudat sänkysi karmille.

Kallion rappioromantiikkaa,
ja miehesi pienessä yksiössä.
Olet boheemia ja paljasjalkaista
yhtä aikaa,
ja niin pirun ylpeä siitä,

miten selviytyminen on jo arkipäivää.



Vaikka kadulla puukotettiin taas
jo kolmatta kertaa tässä kuussa..

Oisi silloin jo aikaa sitten
pitänyt taantua lapseksi.
Olla ikäisensä veroinen

tunnetilaltaan
ja tarpeeksi pienissä kengissä.


Oisipa silloin ollut äiti pitämässä kädestä,
kääntämässä päätä muuanne
kun näytän vanhalle sedälle nuken avulla
mihinkä minua koskettiin.

-Kerran taikka kaksi...


Saisin painajaisille oman nimensä,
kansion metalliseen lokerikkoon.

Antaa ajan kasvattaa aikuiseksi
kun tämä kaikki on ohi.

Kaiken vastaan hangoittelunkin keskellä
sydämeni huutaa taustalla;
"Kyllä!"









-Mutta minän sanon rakas, vielä ei ole kysymysten aika

Olin hetken jos toisenkin
taipuvainen tyhmyyteen,
johon orastava loistokkuus
olostani ajoi.

Kuin kaunista sanahelinää
aina kausittain,
ja kauniilla kädellä tuotiin eteeni
mahdollisuus elämäni varjopuoliin.

(Eivät ne niin pimeitä olleetkaan..)


Olin hetken jos toisenkin
taipuvainen tuntemaan
kasvuni menneen kieroon,
mutta jonka vääryydestä silti sain
suolan päiväni leipiin.

(Ei se sinun makusi,
vaan kuinka se ruokki nälkääni...)


Olen hetken jos toisenkin
taipuvainen rakastumaan
sinuun aina uudelleen.






********ja taas mie kiroon mahdottomuutta tekstinkäsittelyyn..*******

Minä niin mielelläni käyttäisin
sanaa "hekumallinen".
Tuntisin oloni täyteläiseksi,
kirsikanpunaisine törröhuulineen
pikkusuutaan mutrustelevaksi
naiseksi.

Sipaisisin poveani,
pyyhkisin karanneet kiehkurat otsaltani.
Kutsuisin sinut kyytiin.

Niin paljon mielummin
sopisi suuhuni sanat,
jotka kieltäni saisi pyöräyttää.
Antaa sen hetken maistua huulilla,
ja viipyä tovin siinä.


Mutta karvas on totuus,
myös toisen suusta kuultuna.
En ehkä halunnut olla Rietas..


..Sillä minunlaiselleni on olemassa synonyymi.
Olkoon se Haureellinen, Sopimaton, Säädytön..













****voi perskeles kun tämä ei salli tekstinkäsittelyä..*****

minä ikävöin niin paljon.

Salaisuuksien tullessa julki
olen hetken aikaa taas
ei kukaan.

Toivon saavani vielä nimeni takaisin.