IRC-Galleria

Se suhde menikin sitten siinä:(Perjantai 13.03.2009 02:10

Ja jäänkin Tampereelle viikonlopuksi ja pitkäksi aikaa eteenpäinkin.
Seuraava 20 vuotta varmaan sinkkuna ja aika vittumaistahan se on, kun olen kuiteskin ihan 100 prosenttisesti parisuhde ihminen. Ja minkäkö takia niin kauan voi kestää? No yksinkertaisesti siksi koska äärimmäisen harvoin tapaa sellaisen ihmisen jonka kanssa kaikki synkkaisi, olisi sitä sähköä ja kemiat kohtaisivat, oikein kipinät lentelisi. Sellaiset kohtaamiset tapahtuvat vain joskus kerran kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa ja ne on siis aina hyvin ainutlaatuisia juttuja.
Meillä oli jotain sellaista mitä harvoilla on.

Ihania uusia kirjoja:)Keskiviikko 04.03.2009 17:06

Ostin vihdoin ihanan fantsun kirjan Haltiamaan Kuninkaantytär ja vieläpä lisäksi Edgar Allan Poen Kootut kertomukset.:)

Flunssan sainTiistai 03.03.2009 14:17

Ja tässä olen nyt aivastellut sitten eilisillasta lähtien.
Melki vuotaa tuo nenä. Eli täytyy ottaa rennosti ja sen mä kyl osaan.:)

Hereillä jo tooooooooosi aikaisinTiistai 03.03.2009 05:52

Kun nuo naapurin hörhöt, apinat herätti metelöinnillään (huutamista ja stereotkin pauhas keskellä yötä).
Kyllä mulla taitaa olla ne kaikista pissapäisimmät apinat naapureina.
Kiva herätä jo vähän kolmen jälkeen yöllä noiden idioottien takia.

Starcraft läpiLauantai 28.02.2009 09:34

Pari päivää olin pelaamatta ja nyt pelasin sitten viimeisen tehtävänkin siinä.:)
Varsin helppo tehtävä, muutamiin aiempiin verrattuna, varsinkiin protossien ysiin joka oli hirveä.
Seuraavaksi sitten laajennusta Brood War tai Starcaftia battle.netissä.

Jouduinpa syömään sanani:DTorstai 26.02.2009 12:38

Ettäkö ei enää vaikeampia tehtäviä voisi muka vastaan tulla Starcraftissa protossien seiskatehtävän jälkeen? Väärin.
Sillä pelasin protossien ysitehtävää ja se kyllä tuntui TOTAALISEN mahdottomalta selvittää, kunnes tajusin panostaa kahteen avainyksikköön, eli high templareihin puolustustaistelussa ja hyökätessä sitten luottaa carriereihin. Kärsivällisyys oli myös avain voittoon.
Annoin vastustajien tuhlata voimansa hyökkäyksiin jotka torjuin.
Dragooneista ei tuossa tehtävässä ollut juuri mitään hyötyä hyökätessä zergien asemiin vaan koko tehtävän selvittäminen vaati hyviä ilmahyökkäyksiä, siis carriereitä ja myös scoutteja käytin alkuvaiheessa. Zealotit oli myös lähes turhia, koska isoille zerg parville ne eivät pärjänneet ja high templarit olivatkin kaikissa taisteluissa parempia tässä tehtävässä.

Kun zergit hyökkäs niin high templareilla ja dragooneilla yhdessä torjuin kaikki niiden hyökkäykset, vaikkakin välillä ne ehti phylonin tai kaksi tuhotakin. High templarit oli tosi tehokkaita oikeastaan kaikkia sen yksikköjä vastaan. Suuret zergling parvetkin pysäytin high templarien psionic stormilla hetkessä, sekä myös yhdistetyt (jopa 10-20 yksikön kokoiset) mutalisc/guardian hyökkäykset torjuin ennen muuta high templarien ansiosta ja vielä viimeistelin työn dragooneilla.

Kun sitten kävin hyökkäykseen, niin ensimmäisen cerebratin tuhosin hyökkäyksellä jossa oli viisi carrieriä ja vielä Zeratul sukkulassa cerebratin vuoksi. Tuhosin ensimmäisen niistä, mutta menetin kolme carrieria ja peräännyin varustelemaan seuraavaa hyökkäystä varten. Mineraalit oli siinä vaiheessa jo melki lopussa, mutta vein probet mineraalien luo saattueenaan vain pari dragoonia ja high templaria. Mineraaleja oli siinä vaiheessa juuri päälle neljäsataa ja perustin niillä uuden nexuksen ihan mineraalien viereen, joka nopeutti ja helpotti niiden keräämistä talteen.
Kun onnistuin saamaan kaikki mineraalit niin niiden avulla rakensin kymmenen carrieriä joista yhden jätin pääleiriin ja yhdeksällä (plus Zeratul sukkulassa) kävin hyökkäykseen kohti toista cerebratia, läpi zerg puolustuksen, carrierit riittivät hyvin siihen ja Zeratul hoiti homman kotiin.

Olin myös upgreidannut carrierien aseet kolmosluokkaan ja armorit kakkoseen.

Ylivoimaisesti vaikein tehtävä Starcraftissa kun enää yksi tehtävä jäljellä.
Selvästi jopa protossien seiskatehtävää ja zergien seiskatehtävää vaativampi koitos oli.

Eli kohta olen pelin läpi läpi pelannut, kaksi tehtävää enää jäljellä.
Ja tuosta protossien seiskasta ne ei onneks enää voi vaikeutua yhtään, pahin tehtävä on siis jo takana.:)
Lähes tunnin mittainen.
Mutta hyvä että sain taas erään suhteen ehkä parempaan tilaan, vaikka sitä onkin vielä tietenkin työstettävä.

En Taro AdunTiistai 24.02.2009 07:18

Taistelut Aiurissa saivat vaikeahkon käänteen.

Niskat kipeät ja jumissaSunnuntai 22.02.2009 17:20

Otin jo yhden buranan siihen ja kaupassakin täytyis lähtee käymään kohta.