IRC-Galleria

Ja pehmeällä alustalla on muutama lenkki vedettävä alkuun, selkä kun ei ehkä vielä kestä kovin hyvin asfaltilla juoksemista. Tänään olisin halunnut juoksemaan kun oli niin ihanan lämmintä (+28), vaan maltoin kuitenkin vielä mieleni ja vasta sunnuntaina sitten lenkille.
Selän revähdys oli pahin urheiluvamma pitkiin aikoihin, moneen vuoteen ja todella tuskallinen.
Kaksi päivää hirveää särkyä ja sen jälkeen hellitti kun hoidin itseäni buranalla ja kylmägeelillä (sitä suihkuttelin tosi reilusti). Jälkihoitona burana 600:sta neljän päivän kuuri, lepoa sekä venyttelyä.
Ja sunnuntaina uskaltaudun lyhyelle lenkille ja tunnustelen miten selkä reagoi juoksemiseen.
Eli ennakkoon käyn ääneni antamassa ja tänään tuntuis hyvä päivä siihen olevan.
Keskustalle menee ääneni tällä kertaa.:)

Unta tarvitsenTorstai 28.05.2009 03:27

Nukuin viime yönä/aamulla vain muutaman tunnin, kyllä nyt tarvitsen unta ja paljon.
Oli jotenkin niin hiostavan kuuma ja olikin siksi hyvin vaikea saada unenpäästä kiinni.
Nyt kaipaan unta viime yönkin edestä, huippuväsynyt olo.
Että ihan pian nukkumaan...
En tohtinut nukkua pitempään näin arkena ja nyt jo siis nautin aamun Actimeliä (mansikka) ja juon välillä Mountain Dew:ta, eli ultrakevyt aamiainen, täytyy näet huolehtia noista linjoistaan.:)
Burana 600:sta juodun selän vuoksi syömään ainakin jonkin aikaa 3-4 tabua per päivä.

Lääkärin lausuntoMaanantai 25.05.2009 15:01

Minulle siis tuli (lääkärin mukaan) mitä ilmeisimmin selkään paha venähdys, joka paranee tässä vaiheessa parhaiten ihan tulehduskipulääkkeillä (Burana 600) sekä kevyellä venyttelyllä.
Olenhan siis jo hoitanut viikonlopun itseäni kylmägeelillä ja Burana 400:silla.
Tämä asia huojentaa mieltäni melkoisesti.:)
Kipu mistä kärsin oli jotain aivan kauheaa, nyt pahin kai jo takana päin, vaikka välillä vielä särkeekin.
Lenkille en saa lähteä, ennen kuin vasta sitten kun en enää kävellessäni tunne mitään kipua selässäni.
Ja lisäksi tulisi juosta lähiaikoina vain pehmeällä alustalla.

Käsittääkseni minun tulee pitää taukoa juoksemisesta ja syödä Burana 600:sia ja vasta aikaisintaan sunnuntaina tai ensi viikon alussa mennä lenkille ja silloinkin vain muutama kilometri pehmeällä alustalla, mikä pätee myös ainakin pariin sitä seuraavaan lenkkiin.

Poliittinen heräämysMaanantai 25.05.2009 13:10

Koin poliittisen heräämisen ja liityin keskustapuolueeseen.:)

Geeli ja päikkärit taas edessäSunnuntai 24.05.2009 14:26

Ensin siis geelihoitoa kipeään selkään ja sitten päälle tarpeeksi vielä lepoa.
Levossa joutuu siis olemaan, eli ne pakolliset muutaman tunnin päikkärit edessä.
Sattuipa juuri äsken PokerStarsilla texas hold emin käteispöydässä tilanne että minulla oli taskuässät.
Ja mitenkö ne pelasin? No kerronpa miten, jotta muut voivat ottaa oppia parhaalta.:)

Halusin tietysti ansoittaa vastustajani ja päätin pelata mahdollisimman passiivisesti mahdollisimman pitkälle, eli riveriin asti. Aluksi en siis korottanut, vaan jopa olin miettivinäni hiukan aikaa ennen kuin lopulta sitten maksoin ison blindin. Flopissa tuli sitten pöytään kaksi ässää sekä kuutonen eli sain jo flopissa neloset. En edelleenkään korottanut vaan sökötin hyvin nopeasti, vihu korotti neljän bb:n verran. Annoin hetken aikaa kulua ja sitten maksoin laiskasti. Turnilla pöytään taisi tulla herttaysi ja silloin pöydässä oli kaksi herttaa (9 ja 6) sekä kaksi ässää. Edelleenkään en korottanut vaan pelkästään sökötin, siinä vaiheessa vihu korottaa jo kahdeksan ison blindin verran. Pitkään olen muka harkitsevinani ja sitten lopulta pelkästään maksan, en siis re-raise. Riveri tulee sitten pöytään ja siinä vaiheessa sitten korotan noin kahdenkymmenen bb:n verran (pelattuani äärimmäisen laiskasti, passiivisesti, annan nyt siis fisulle vaikutelman että yritän bluffata eli varastaa potin ja vihu uskoo olevansa edellä joka tapauksessa). Silloin vihu korottaa edelleen (hänellä oli todennäköisesti täyskäsi minkä uskoi siis riittävän) ja minä tietenkin korotan uudestaan hänen jälkeensä ja niin seuraa sarja korotuskierroksia kunnes lopulta olemme menneet kumpikin all in.

Vihulle paljastuu karmea totuus, minulla olikin neloset jo flopissa mutta ansoitin fisun niin taitavasti että hän oli täysin kujalla.:)
Tiesin siis heti kuinka pelata siitä positiosta oikein, olin nimittäin aikaisemmassa positiossa kuin vihu ja sekin siis osaltaan saneli taktiikkani ja auttoi sen onnistumisessa.

Sen sijaan turnauksissa ei kannata koskaan yrittää samanlaista ansoittamista, siinä kun käy vain huonosti, siitä syystä että vastassa on monta, kuusi tai jopa enemmänkin pelaajia samalla kertaa ja silloin ässäpari ei yleensä riitä enää mihinkään.
Mutta käteispöydissä ansoittaminen toimii usein hyvin jos sen osaa oikein.;)