IRC-Galleria

Taidan mennä petiinTorstai 09.04.2009 00:50

Kun väsyttää niin hemmetisti, hyvä aika mennä nukkumaan.
Tänään sain sen sitten toimimaan ihan windowsin vianmäärityksen kautta. Ensin tietty tarkistin kaapelin ja onko yhteys olemassakaan, ne oli kunnossa. Eikä ollut vika selaimessakaan. Silti en päässyt nettiin. Lopulta windowsin oma vianmääritys korjasi yhteyden ja pääsin taas nettiin.:)
Jotain tekemistä sillä ongelmalla oli IP-osoitteen kanssa. Nyt onnekseni taas pelaa.

En tiedä kuinka kauan enää olisin kestänytkään.

Hyvä aika alkaa syömäänMaanantai 06.04.2009 07:06

Eli lasagne uuniin.
Minua jahdattiin jossain ulkona ison porukan voimin, juoksin pikkumetsikönkin läpi, mutta lopulta kun he minut tavoittivat niin osa piteli kiinni ja sitten minun vasemman olkani/rintani läpi alettiin työntää terävää tikaria. Kipu oli valtava ja siinä vaiheessa huusin ja heräsin.

Vain kolme ja puoli tuntia ehdin nukkua.
Kannattaa ilmeisesti vähentää kännäämistä.

Mielenkiinnoton vierailu videovuokraamoonPerjantai 03.04.2009 08:21

Just pari päivää sitten kävin videovuokraamossa ja mitä ilmeisimmin olen nähnyt kaikki hyvät leffat kun mikään ei vietellyt vuokraamaan vaikka kuin yritin jonkun hyvän löytää.:DD
No jaa, ehkä eräs pelikin on pyörinyt mietteissä päivittäin niin että elokuvat ovat jääneet toiseksi.

AatoksiaPerjantai 03.04.2009 08:12

Tästä tuli sitten uneton yö. Yhden kortin kirjoitin ja sitten vain pelailin, sättäilin sekä surffailin lopun yön.
Viikonloppu olis edessä ja kai sitä jonnekin baariin tulee hakeuduttua.

Unirytmi hivenen sekaisinPerjantai 03.04.2009 06:12

Otin yhden kultalonkeron ja valvoskelen, rytmi hienosti vinksin vonksin keskiviikkoisen Hellän Avafrost/Jasser Arafats keikkaillan jälkeen ollut.

Jotain salvaa selkäänPerjantai 03.04.2009 01:14

Jos löytyis apteekista ilman reseptiä, niin se vois auttaa tuohon alaselän kipuun.
Tyhmiä ihmisiä pitäisi muka sietää, mut mä en vaan pysty siihen, semmosia häiriköitä ne naapurini tyhmyyttään ovat. Miksi oi miksi naapurissani asuu idiootteja?

Jotain sellaista väsymystä ollutLauantai 21.03.2009 23:13

Ja seinät vaan tärisee musiikista kun naapurin känniset apinat häiriköi ja musiikki vieläpä paskaa poppia, ei vittu. Välillä tietty vielä kolisteluakin kuuluu. Asun paskamaisessa paikassa.
Ja mä nyt haluaisin vain nukkua.
Mut ei taida onnistua...