IRC-Galleria

Olen huolestunutLauantai 05.12.2009 21:02

Kävijämäärän hienoisesta laskusta.

Joulo-ostokset sit tehtyPerjantai 04.12.2009 20:49

Oli siinä kiertämistä, mutta löytyihän ne kaikki.:)
Ja joulukortteja + postimerkkejä nyt alkajaisiks aika monta ja saahan niitä lisää jos ne loppuu kesken.:)

Torstain moniveto oikein:)Perjantai 04.12.2009 03:19

Rahaa hiukan tulollaan jällehen siis.:)
Kerroin vaan jäi turhan pieneksi kun Sporting ja Heerenveen jakoivat pisteet tuloksella 1-1, AS Roma voitti vain 2-1 ja Fulham ainoastaan 1-0.
Niin AS Romalle kuin Fulhamillekin olin pelannut kolmeakin maalia, että olisi saanut Roma vielä kolmannenkin tekaista. Hiukan liian "helpot" tulokset. Mutta jonkin verran voittoa tulee kumminkin, enempikin vaan olisi saanut tulla.

Moniveto 3

Sporting CP - Heerenveen 1-1

Fulham - TsSKA Sofia 1-0

AS Roma - Basel 2-1

Monarissa voittaminenhan on minulle ihan jokaviikkoista hommaa, onni potkii niin rahassa kuin rakkaudessakin.:)

Numero 390Torstai 03.12.2009 13:17

Olen blogittanut tänä vuonna nyt tämän merkinnän myötä jo 390 kertaa.
Kasvua on edellisvuodesta melkoisesti ja näyttää siltä että sama tullee jatkumaan, yhtä kiivastahtinen blogittaminen siis.:)
Jos etsitään syitä siihen että jo neljänsadan rajakin tässä lähestyy, niin ehkä blogi on hyvä tapa käsitellä asioita, tekemisiään ja tunteitaan, koko elämäänsä siis. Minullahan blogin aiheetkin vaihtelevat melkoisesti, ihan elämäntilanteen mukaan.
Eräskin vihjaisi jo tiistaina, että mitä hän haluaisi joululahjaksi ja tietty joulukortit on hyvä myös noutaa ja postittaa riittävän ajoissa että ei unohdu koko hommeli.:)

Eipä tässä väsytä vieläKeskiviikko 02.12.2009 05:13

Ja hyvin menee, elämä kääntyi nousuun kaikin puolin tuossa jokin aika sitten.:) Kai sitä jotain lahjoja täytyy katsella, alustavasti jo kyselinkin.;)

Betty BlueTiistai 01.12.2009 04:36

Elokuva Betty Blue tuli katseltua, yksi elokuvataiteen ehdottomia helmiä. Suosittelen kaikille ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, sosioekonomiseen asemaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.;)

Siis aikuisten oikeestiMaanantai 30.11.2009 06:01

Voiko olla todellista että nainen kehuskelee ja ylpeilee sillä että on ollut juoppoputkassa monesti ja käärii sätkiä kuin spurgu?:D
Ei hirveän naisellista kumpikaan noista.
Eiköhän sellaisen muuten olis aika miettiä omaa elämäänsä ja lopettaa alkoholin kanssa sekoilu jos ei osaa fiksusti ja aikuisen lailla (vieläkään) sitä ottaa.
Puskaan tai asfaltille sammuminen kun nyt on naiselta aika noloa.
Mut joo, ajattelu ei ole sen vahvimpia puolia.
Ja kyllä se suosikkini sen voitti.
Hyvin paljon itseäni löysin Asosta.:)
Hän näyttää tunteensa, on herkkä, uskaltaa olla oma itsensä, positiivinen, rento ja jopa lauleskelee välillä, kuten mäkin kotona usein teen (ja välillä muuallakin), on spontaani ja huumorintajuinenkin. Semmonen mukava ja symppis tyyppi kuten mäkin.:)

Kantelu ylläpidolleLauantai 28.11.2009 22:40

Tein kantelun ylläpidolle kahdesta käyttäjästä joilta sateli solvauksia suuntaani.:)