IRC-Galleria

Vuosi 2010Perjantai 01.01.2010 14:15

Nyt kun darrakin jo hellittänyt (hieman vielä väsyttää), niin voi suunnata katseen kohti juuri alkanutta vuotta 2010.
Hyvin valoisissa ja kauniissa merkeissä vuosi alkanut.:)
Viime vuosi oli jo hyvä, mutta uskon että tämä vuosi on vielä parempi, odotankin vuoden olevan suorastaan fantastisen hyvä.:)

Melkein kaikki jo hankittuTorstai 31.12.2009 08:22

Niin skumpat kuin muutkin tuli eilen hankittua uuden vuoden juhliin.:)
Viinit varmasti hyviä ranskalaisia, makea ja puolikuiva ja volttejakin sopivasti, eli 11 taisi olla kumpaisessakin. Vähintään kymmenen volttistahan sen hyvän skumpan uuden vuoden juhlintaan olla pitää ja juuri sopivan makeita ja täyteläisen makuisia.:)
Kyllä Lielahden Alkossa on sitten huomattavasti parempi valikoima
kuin vaikkapa Ylöjärven, ainakin mitä kuohuviineihin tulee.
Lielahdesta siis ne useimmat herkut löytyivätkin ja sitten vielä Ylöjärven Lidlissä tuli poikettua paluumatkalla täydennyksellä.:)

Uuden vuoden aaton aattoKeskiviikko 30.12.2009 08:30

Ja tänään täytyykin jo käydä niitä UV:n herkkuja ja juomia hakemassa jostain.:) Skumppa kuuluu tietysti uuteen vuoteen, mutta myös ainakin chipsejä, nakkeja, patonkia, juustoa sekä vaahtokarkkeja olisi tarkoitus ostaa.:)
Itse hyvän skumpan ystävä ja viinientuntija.:)
Entäpä se uuden vuoden skumppa?
Uskonpa että taitaa tällä kertaa valintani kallistua ranskalaisen, chileläisen tai italialaisen sec tai demi sec viinin/viinien puoleen.:)

Tähtivieras DaveTiistai 29.12.2009 10:38

Tosiaankin, Tähtivieras Dave niminen komedia tuli juuri katseltua canal+:lta. Erittäin hauska leffa, monia varsin hauskoja kohtauksia.:)
Annan elokuvalle arvosanan 9.

Täytyypi se Avatar mennä katsoonSunnuntai 27.12.2009 20:54

Kaikki niin kehuu sitä...paitsi Peter von Bagh.:)

Muutama uusi levySunnuntai 27.12.2009 10:31

Tuli tilattua sitten pari uutta levyä, Gigi D´Agostinoa ja Sonata Arcticaa.:) Toimitusaika vaan on turhan pitkä, mutta koska Gigiä on vaikea löytää niin pikku pakko oli tuolta tilata kun niillä sitä oli.
Kyllähän toi genreuskovaisuus/kiihkoilu jonkun musiikkigenren paremmuudesta yli muiden on siis aika naurettavaa.:D
Ainakin itse kuuntelen just sellaista musiikkia mikä juuri sen hetkisiin fiiliksiin kolahtaa ja edelleen vahvistaa niitä, mistä saan energiaa ja fiiliksethän aina vaihtelee.:)
Että musiikkimakuni meneekin ihan jostain In Flamesista Kikkaan.
Ja siis jopa iskelmä puolelta löytyy hyvää kamaa. Ehkä kuiteskin useimmiten varmaan noi heavy/metalli (eri alakategorioineen), techno/trance (rakastan varsinkin Gigi D´Agostinon musaa, siis on aivan huippua, Tiestokin menee) ja joku hyvä suomirock.:)

Mut siis, toisinaan soi Kikka (kin), mahtavat sanoitukset sen biiseissä (lol) ja kyllähän herkistelyyn menee sit vaikka Enya, Lara Fabian tai Hélène Segara. Espanjan kielisistä taas Paulina Rubio on ihan parhautta.
Brittirock myös joskus, esim. Coldplay, The Cure ja Oasis maistuvat tietyissä fiiliksissä. Ja tietty Enrique täytyy mainita.;) Enrique Iglesiasta parempaa musiikkia ei juhlafiiliksissä olekaan.:) Anastaciasta pidän myös paljon, eri toten se asenne joka biiseistä välittyy miellyttää, hyvän äänen omaava räväkkä nainen.:) Anna Eriksson myös hyvin kaunis nainen ja bonuksena hän osaa oikeasti myös laulaakin.:D

Summa summarum, jokaiselle bändille ja biisille on se oma aikansa, ei yksikään genre ole ylitse muiden, hyvä musiikki puhuttelee ja kurkottaa yli genrerajojen. Ei se genre olekaan siis enää tärkeä jos musiikki vaikuttaa ja herättää tunteita.:)

On se mystistäTorstai 24.12.2009 01:47

Mut mä olen aina tullut tyttöjen/naisten kanssa paremmin juttuun kuin miesten.:)
Mä ymmärrän naisia, niiden kanssa on vaan jotenkin helppo jutella, kai siksikin kun useimmat pitää minusta.:)
En mä kuitenkaan sanois itseäni miksikään kovaksi casanovaksi, tulen vaan helposti juttuun naisten kanssa, thats all.:)

Heavya/metallia ja techno/tranceaTorstai 24.12.2009 01:45

Nykyään tulee kyl eniten kuunneltua noihin kategorioihin lukeutuvaa musiikkia.:) Taitavia ja hyviä DJ:eitä arvostan suuresti.:)
Heavy puolelta Volbeat on tehnyt viimeksi vaikutuksen ja techno osastolta taas Gigi D´Agostino.:) Mut ihan siis fiilisten mukaan kuuntelen musiikkia. Viime aikoina vaan kallistunut eniten noihin kategorioihin se kuuntelu.:)
Negatiivisia ja positiivisia vibraatioita synnyttävien/tuottavien asioiden ja ihmisten välisten energioiden suhde on koostuttava voittopuolisesti jälkimmäisistä jotta ihminen on tyytyväinen ja onnellinen.:)
Ja nyt mun elämässäni on selvästi enempi niinku positiivisia energioita kuin negatiivisia.:)