IRC-Galleria

FryGuy

FryGuy

https://www.facebook.com/jarellphoto

Selaa blogimerkintöjä

OUR News!Maanantai 30.06.2008 01:20

Kesän 2008 elokuvaprojektista on ollut jonkin verran juttua ja nyt projektinimikin on valmistunut. "Tuntemattomat"-elokuvan kuvaukset käynnistyvät aikasintaan 3-4 viikon kuluttua eli joskus heinäkuun puolenvälin tienoilla. Elokuvan käsikirjoitusversio 3.0 valmistui tänään ja kehitystyö jatkuu. Seuraavaksi alkaa kuvakäsikirjoituksen piirtäminen tosin huomattavasti pienemmällä panostuksella verrattuna OUR Pro:n edelliseen elokuvaan "Kätköön". Syynä tähän on kuvaustyylin erikoisuus, jonka voikin jo paljastaa; elokuva kuvataan täysin käsivarakuvauksena ja "köyhänmiehen" glidecam viritelmällä. Teknisesti elokuva tulee olemaan melko suurella todennäköisyydellä todella karun näköinen ja askel taaksepäin "Kätkön" tasosta. Tämä on myös OUR Pro:n ensimmäinen kauhuelokuva sitten Pedon (2006), joka toimii tässä tapauksessa vertauskohteena.

Elokuvan työryhmä on pitkälti sama kuin "Kätkössä", mutta itse siirryn tällä kertaa kameran taakse ja olen elokuvassa vain sivuroolissa. Roolit ovat muilta osin jakamatta, mutta tämän ehtii vielä hoitaa kun käsikirjoituskaan ei ole täysin lukkoon lyöty. Joka tapauksessa uutta settiä siis tulossa, mutta julkaisuajankohta venähtänee elokuun puolelle. Kaikkea muutakin on suunnitteilla, mutta niistä sitten myöhemmin.

Tulipahan kokeiltua :)Tiistai 24.06.2008 17:50

Ensimmäistä kertaa tuli sitten tehtyä pastaa, jonka kastikkeeseen käytin habaneroa. Kyseisen habaneron lajia koitan vielä metsästää, mutta laitoin kokeilumielessä vähän siemeniä itämään jos vaikka joku päivä olis aivan omia.

Löysin kaksi lajiketta, joista Red habanero on kaikkien kuvien puolesta lähimpänä tätä, mutta myös tekstejä, videon sekä huhuja että kyseessä olisi Red Savina Habanero, joka kantoi maailman tulisimman chilin titteliä vuoteen 2006 asti jolloin Naga Morich ohitti sen.

Maistoinko suoraan tuoretta habaneroa? Tottakai, pitihän sekin kokea. Tosin en youtube-videoiden opin mukaisesti syönyt koko hedelmää, koska ostamani punaiset olivat sen verran kookkaita. Pienestä viipaleesta voin sen verran sanoa, että odotin pahempaa. Kyllähän Jalapeno ja muut tavalliset Chilit jäävät heti jalkoihin, mutta hyvin sopi ruuanlaittoon.

TOP 7
# 11+ Naga Morich (Capsicum chinense)
# 10(+) Habanero (Capsicum chinense)
# 9 Tabasco-chili (Capsicum frutescens)
# 8 Cayenne (Capsicum annuum)
# 7 Serrano, Chile de Arbol (Capsicum annuum)
# 6 Yellow Wax, Serrano (Capsicum annuum)
# 5 Jalapeño (Capsicum annuum)

Ja ihan btw, että kun chilin on silpunnut niin suosittelen (ja varmasti moni muukin fiksumpi) että kädet pesee hyvin eikä pelkästään pyyhi jos tarkoituksena on ESIM. pyyhkäistä silmää tai nenää!

Terveisin,
"Ensi kerralla paljon fiksumpi"


EDIT: Kyllä se aika vahvasti siltä näyttää että kyseessä on tuo maailman tilaston kakkonen Red Savina Habanero vaikka tarkkaa varmistusta ei taida mistään löytyä. Red Habanero on liian sileä ja pieni. Silppusin loput viipaleiksi ja laiton pakkaseen säilöön; kättä kirvelee ja polttelee aivan älyttömästi tuon operaation jälkeen. Kädet on tullu pestyä 3 kertaa ja kerran saippualla. Vieläkään, eli noin 7 tuntia silppuamisen jälkeen en suosittele koskemaan silmään, nenään, niskaan tai mihinkään herkempään ihoon.

Terveisin,
"Ensi kerralla todella paljon fiksumpi"

CSSSunnuntai 22.06.2008 23:57

/*uusi modi ulostettu*/

#Jarell_official_08_v2 {
note: yksinkertaisuus on kaunista;

}

Jonkinasteista avautumista.Keskiviikko 18.06.2008 03:23

Pidemmän aikaa on tuntunut siltä että elokuvamaailma sukeltaa syvemmälle ja syvemmälle... paskaan.

Kukaan ei keksi enää mitään uutta, vanhoja klisheitä kierrätetään uudestaan ja uudestaan, elokuviin otetaan halpoja huonoja näyttelijöitä koska rahaa täytyy riittää melkein hyviin erikoistehosteisiin, jos yksikin elokuva menestyy edes hieman niin sille tehdään 3-5 jatko-osaa joidenka suosiolla ei ole enää niinkään väliä. Kirjoitan tätä tekstiä siitä syystä, että viimeaikoina olen katsonut paljon kiinnostavia ja lupaavia teoksia, jotka eivät lopulta ole yltäneet edes keskitasolle. Asiasta voisi avautua vaikka kuinka ja paljon, sekä voisin haukkua lukemattomat määrät elokuvia lyttyyn jos jaksaisin. En jaksa ja arvostelujen kirjoittamista jatkan tulevaisuudessakin. Omasta näkökulmastani elokuvabisnes on muuttunut pelkäksi rahapeliksi ja markkinointirumbaksi, jossa itse elokuva on sisällöltään arvoton.
Ohjaus: Jon Turteltaub


Pidän tämän arvostelun lyhyenä, koska teen varsinaisesta "asiasta" hetken kuluttua oman blogimerkinnän. Arvostelu pysyy lyhyenä myös sen takia, ettei ole paljoakaan sanottavaa kyseisestä pätkästä. Ihan kiva viihdepätkä ja oli jotakuinkin sellainen kuin odotinkin. Homman nimihän on se, että en odottanut oikeastaan yhtään mitään.

Elokuvassa riittää menoa ja meinikiä kuten ensimmäisessäkin osassa, mutta sisältö on todella epäuskottavaa. Aarteenmetsästäjät murtautuvat Buckinghamin palatsiin, pelleilevät valkoisessa talossa, kidnappaavat yhdysvaltain presidentin, eivät jää kiinni ja löytävät vielä kullasta tehdyn muinaiskaupungin. Kuulostaa varmaankin monimutkaiselta, mutta elokuva on yksi suuri putkijuoksu ja vaikeimmat ongelmat ratkeavat vähintään itsestään. Viihdearvo alkaa kadota loppua kohden ja tuntuu etteivät kokeneet näyttelijätkään pääse omalle tasolleen. Vauhtia tässä kuitenkin riitti sen verran, että mielenkiinto pysyi aika hyvin loppumetreille asti, mutta viimeisen niitin antoi tämä "one must stay behind"-klishee, joka esiintyy nykypäivänä melkein jokaisessa keskikastin alapuolelle jäävässä spektaakkelissa.


**

Elokuva-arvostelu: CloverfieldMaanantai 02.06.2008 21:47

Ohjaus: Matt Reeves


Vihdoinkin jotakin uutta! Näin voisi sanoa elokuvasta heti alkuun. Kaikenlaisia hirviö-elokuvia on tehty lähes videokuvan keksimisestä lähtien. Ensin tulivat dinosaurukset ja lohikäärmeet, mutta joukkoon liittyi myöhemmin useita erilaisia kummajaisia. Ehkä parhaimmat hirviöleffat tehtiin nousevan auringon maassa Japanissa, jossa näiden elokuvien tuotanto toimi lähes liukuhihnamaisesti 50-luvulta lähtien. Tunnetuimpana tekeleenä varmasti vuonna 1954 ilmestynyt Godzilla, joka sai lukuisia jatko-osia aina nykypäivään asti. Amerikassa puolestaan jättiläishyönteiset, jättiläis-ihmiset ym. kummajaiset valloittivat valkokankaita. Tarinoita on kerrottu pääasiassa armeija, hallituksen, tutkijoiden sekä itse hirviöiden näkökulmasta, mutta missä ovat näiden jättiläisten jaloissa juoksentelevat siviilit?

Koitan kirjoittaa elokuvan idealle mahdollisimman uskollisesti ja vältän pahimmat spoilaukset, sillä elokuvan markkinointi oli ehkä paras ja kiinnostavin mitä olen ikinä nähnyt. Näin pimennossa aina teatteriin asti pidettyä elokuvaa ei voi olla kunnioittamatta. Elokuvasta ei kerrottu oikeastaan yhtikäs mitään julkisuudessa eikä ensimmäisissä teasereissä ollut edes elokuvan nimeä. Tämä sai tietenkin aikaiseksi paljon keskustelua ja puhuttiin Godzilla 2:sta ym. "höpönhöpönkukkuluuruu"-ideoista, sillä kenelläkään ei ollut aavistustakaan siitä mitä oli tulossa. Tämä oli myös varmasti elokuvastudiolle tarkkaan harkittu riski sillä ihmiset todellakin tiesivät erittäin vähän mitä menivät katsomaan.

Ensinnäkään ei liene suuri spoilaus, jos sanon että koko elokuva on kuvattu "handycamillä" siviilien näkökulmasta. Tälläistä ei ole ennen tehty ainakaan tässä mittakaavassa ja tuskin kukaan Japanissa olisi keksinyt vastaavaa ideaa yhteenkään Godzilla elokuvaan. Elokuvan toteutus on shokeeraavan hieno, häiritsevä, ahdistava, ärsyttävä ja ennen kaikkea pysäyttävä. Elokuvan alusta suuri osa on taidokasta henkilö-esittelyä ja kaikki pääosissa heiluvat ihmiset tehdään katsojille tutuiksi. Myös ihmisten välejä ja parisuhteita tuodaan taitavasti esille ja ennen pitkää katsoja tuntee olevansa yksi porukasta ja mukana tilanteessa. Itseasiassa alun aikana jopa onnistuin unohtamaan että olin tullut katsomaan jonkinlaista "monsterileffaa", mutta olin silti edelleen kiinnostunut tilanteiden kehittymisestä. Kun homma yhtäkkiä hajoaa käsiin ja rakennukset alkavat sortua, sekasorto vallitsee kaikkialla ja syke nousee. Katsoja on niin hyvin tilanteissa mukana, että kun jotakin tapahtuu niin sen todella tuntee. Kun jollekin läheiselle ihmiselle tapahtuu jotain pahaa, tunne on pysäyttävä. Pahimmillaan vapiset paikallasi etkä tiedä mihin suuntaan paeta panikoivan ihmismassan keskellä. Epätietoisuus jatkuu aina elokuvan loppuun asti ja jossainvaiheessa katsojalla saattaa käydä mielessä että saako hän oikeastaan ikinä tietää lopullista ratkaisua. Mielikuvitukselle jätetään paljon tilaa, mutta kaikki teaserin julkaisun jälkeen mieleen juolahtaneet kysymykset saavat vastauksen.

Epätoivoisesti surkeissa monsterileffoissa rypenyt Amerikka näytti, että hyviäkin elokuvia osataan tehdä. Godzilla oli harvinaisen tökerö esitys ja varmasti harmitti japanilaisia eikä ihme, että jenkkien Godzilla sai japsien Godzillalta kyytiä elokuvassa "Godzilla: Final Wars". Olin ja olen edelleen tämän genren elokuvien ystävä ja pidän erityisesti Heisei-kauden Godzilla elokuvista. Cloverfield oli unohtumaton elokuvakokemus eikä ideaa yksinkertaisesti enää voi kopioida. Sanoisin, että unohtumaton klassikko jo syntyessään.

*****

OUR News!Perjantai 30.05.2008 17:26

teaser julkaistu Jarell

Kalustopäivitys!Torstai 29.05.2008 17:58

Noniin... vihdoin on ensimmäinen päivitys kamerakalustoon saatu. Uusi tulokas on Sigman 18-200mm f 3.5-6.3 DC OS objektiivi. Kuvassa myös vanha lähes vastaavan valovoiman omaava KIT-linssi 18-55mm ja bile-eläkkeelle siirtynyt Powershot A95.

ps. kuva on otettu videokameran snap shottina kameroiden puutteen takia :P

Behind the ScenesKeskiviikko 26.03.2008 00:12

Ei ne yksinkertaisetkaan mainokset aina ole mitään helppoa kuvattavaa.

http://www.youtube.com/watch?v=All_S7zAOYI