Ei ole huvittanut. Pää lyönyt tyhjää. Havahtunut elämän pysähtyneisyyteen ja muuttumattomuuteen. Siihen, miten olen kuin olenkin se joka on erilainen. Ei erilainen söpöllä tavalla. En sillä tavalla että kenenkään silmät siitä kirkastuisi- päinvastoin. Olen masentavan erilainen.
Vuosikin vaihtuu. En tiedä miksi juhlistaisin sitä. Tiedän sataprosenttisella varmuudella ettei mikään tule muuttumaan paremmaksi ensi vuonna. Mielummin suljen silmät ja menen peiton alle kuuntelemaan ilotulitteiden pauketta. Ehkä kuvittelen sodan syttyneen. Sota. Mikä ihana tekosyy olisikaan olla onneton.
Nyt minä olen se joka murjottaa kun muut iloitsevat elämästä. Ehkä toisiinsa ihastuneet suutelevat ensimmäisen kerran kellon näyttäessä 00.00. Uusi vuosi uutena parina. Ah.
On se varmaan mukavaa olla normaali. Tuntea tunteita. Kohdata ihmisiä. Olla kiinnostuksen kohteena. Kiinnostua itse. Haaveilla ja katsoa kun haaveet käyvät toteen.
