IRC-Galleria

Kaikki nää vuodet mä oon kamppaillut uskonasioiden kanssa- uskoako vai ei, palvoisinko sittenkin Saatanaa kun kaikki menee muutenkin päin helvettiä, olenko agnostikko, kuuleeko Jumala rukoukset jne.

Oon kuunnellut pastoreita (ja erästä tiettyä kaikkein eniten) jotka on hehkuttaneet lopun koittavan jo pian.. aina uusia ja uusia päivämääriä, uusia ja uusia laukaisevia tekijöitä; "kun Israel hyökkää Iraniin, kaikki on ohi!".. "kun sikainfluenssa riistäytyy valloilleen, kaikki on ohi!" "Vuotta 2013 ei ainakaan enää tule!"

Nyt eletäänkin jo vuotta 2014 ja vaikka maailma onkin vaarallisessa tilassa (Ukraina-Venäjä, Gaza, USAn ja Venäjän suhteet) niin mä en vaan jaksa enää uskoa mihinkään. Miksi näitä sotia edes on? Muslimit odottaa omaa versiotaan tuomiopäivästä ja kristityt omaansa.

Kristityt, juutalaiset ja muslimit ei vaan voi elää sovussa. Ilman uskontoa näitä kahakoita tuskin olisi.

Luin huvikseni Koraaniakin yli 150 sivua ja mitä sieltäkin löytyi-"Naista saa lyödä", "Mies voi ottaa kristityn tai juutalaisen vaimon mutta nainen vain muslimimiehen", "Miehellä saa olla peräti neljä vaimoa.." Ja sivutolkulla mainintoja siitä miten turmeltuneita israelilaiset on ja kuinka ikuiset tulen liekit odottaa kaikkia jotka ei ole muslimeita ja tee asiaa x ja y. Helvetillä pelotellaan vielä enemmän kuin Raamatussa ja kuva Jumalasta piirtyy ankarana rankaisijana, vihan ja koston Jumalana.

Mietinpä sitäkin miten psykoottista on ajatella Jumalan näkevän kaiken mitä sä teet. Jokaisen runkkauksen, kusella käynnin, nettiin kirjoittamasi kommentit.. Miten ihminen voi koskaan tuntea olevansa "rauhassa" jos isoveli valvoo 24/7? Sen lisäksi että itse tuomitset itseäsi, vielä Jumalakin sen tekee.

Olen kait aina ajatellut ettei kukaan _oikeasti_ usko. Että se on sellasta 50-50-hommaa, "tavallaan uskon, mutta että Jeesus kuulisi ja näkisi kaiken ja olisi Jumala... pitäisihän sun sanomattakin tietää ettei me oikeesti siihen uskota!" Onpahan syy kokoontua yhteen ja puhua jostain, tavata muita.

Olisiko uskonto vähän niinkuin sellasta aikuisten mielikuvitusleikkiä? Jos edellä mainittuja uskontoja ei olisi, palvoisimme vaikka jotain suurta kiveä ja sepittäisimme kaikenlaisia tarinoita sen ympärille.

En tiedä. Ehkä musta on tulossa ateisti.

Jos mulla olis poikaystävä (hehe heheh) se ei varmaan tykkäis et menisin yksin baariin tai yökerhoon. En ymmärrä että miksi. Luulisiko se että mua tullaan pokailemaan ja tuntisi jotain mustasukkasuutta? Onhan se nyt 100pros varmaa ettei mua tulla, vaikka istuisin tyyliin 5h.

Mulla ei ole ainuttakaan naispuolista ystävää joten mitään "tyttöjen iltoja" ei tulis vietettyä. Tarkoittaako se että mun täytyy sitten kököttää yksin himassa, mennä vaan kundikaverini kanssa yökerhoon tai jättää ne reissut kokonaan pois?

Mä haluaisin sellasen miehen jolle voisin sanoa että "lähenpä nyt yksin kattelemaan et mikä meno" ja sitten kenties tekstata joku kerta-pari sieltä baarista. Tarvitsen myös OMAA AIKAA.

Kuitenkin se mieskin haluais viettää aikaa niiden kavereidensa kanssa JOITA MULLA EI OLE.

Ja käytetään tälläsiä kuvia inspiraation lähteenä. Nostamaan itsetuntoa.

Naisen pitää olla

-kurvikas muttei lihava
-timmi muttei liian treenattu
-rintava mutta luomu
-hoikka mutta rintava
-hoikka mutta puputettava muutakin kuin salaattia
-pitää olla jotain mistä ottaa kiinni
-ei saa asua salilla
-laitettava ruokaa muttei saa nalkuttaa ja huudella keittiöstä
-oltava seksuaalisesti aktiivinen ja osaava mutta melko kokematon
-huudeltava uuh ja aah heti kun miehen elin tulee sisään
-oltava valmis seksiin kun mieskin on
-oltava samaa mieltä miehen kanssa siitä miten hankala ja nautintoa heikentävä kondomi on
-oltava äidillinen muttei saa haluta lapsia ainakaan.... moneen vuoteen
-oltava hyvät arvot mutta ateisti
-tehtävä itsekin aloitteita parinhaussa mutta tekemällä niitä on miehen mielestä liian hyökkäävä ja/tai epätoivoinen
-oltava työelämässä tai ainakin paraikaa valmistumassa lääkäriksi; silti jäätävä aikaa suhteelle
-oltava laaja sosiaalinen verkosto ja roimasti omia harrastuksia; myös kirjallisuuteen ja elokuviin olisi hyvä olla perehtynyt
-mielellään blondi kun bruneteissa on jotain liian ulkomaalaista ja vierasta
-ei saa olla mitään mieltä miehistä tai olet yleistävä feministinatsi

Sinua miellyttävät 75-prosenttisesti maskuliiniset ja 25-prosenttisesti feminiiniset kasvot.
Yleisesti ottaen maskuliinisia kasvoja suosivat usein naiset, jotka etsivät lyhytaikaisempaa suhdetta. He ovat usein kuukautissyklinsä hedelmällisessä vaiheessa. Myös korkea estrogeenitaso ja maskuliiniset aivot saavat mieltymään miehekkäisiin miehiin. Köyhistä maista tulevat naiset suosivat enemmän maskuliinisia miehiä kuin hyvän terveydenhuollon maista tulevat.

http://www.hs.fi/tiede/Miellytt%C3%A4v%C3%A4tk%C3%B6+naiselliset+vai+miehekk%C3%A4%C3%A4t+kasvot+Testaa+millaiseen+mieheen+nainen+lankeaa/a1305837776983?ref=tf_iHSisboksi630-a&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage&jako=a39ec057a8b8041c9cef8a8e9e08c47e

Miksi tuhdit miehet kutsuvat itseään "nallekarhuiksi"?

Viehättääkö se naisia jotenkin?

Tarkoittaako lihavuus automaattisesti sitä että on jotenkin herttainen luonne?

Vain kiltti ihminenkö ahmii jotain makkaraa ja sipsejä eikä käy salilla?

En itsekään ole hoikka. BMI sanoisi että ylipainoinen. Mikäs mä sitten olen? En nallekarhu vaan.... lehmä?

No, lehmät on lepposia. Hyödyllisiä otuksia.

Ärsyttää miten menee usko kaikkeen.

Jos olo on sairas- on oiretta; väsyttää, masentaa, ahdistaa, tykyttää, huimaa, iho on kuiva, niveliä ja lihaksia särkee, lievää pahoinvointia, unettomuutta, närästystä ja blaa blaa blaa NIIN voisi kuvitella että keksisi jonkun yyberhienon luontaistuotteen tai vaikka cocktailin muutamasta hyvästä jotka tuo jotain helpotusta.

Tällä hetkellä vetelen:

-Spirulinaa (superfoodi)
-E-epa-kalaöljyä
-Seleeniä (silloin tällöin)
-Ramavitiä (magnesium, arginiini, b1, b2, b6)
-Multi-vitaa (silloin tällöin)

Kynnet voi paremmin. Samoin hiukset. Mutta ne kaikki muut oireet jotka oikeesti tahtois kaikkein kipeimmin helvettiin... still there.

Sanoisin että noista mun suosikki on silti spirulina. Siihen mä jaksan vielä uskoa ainakin sen hitusen verran näin kuukauden käytön jälkeen. Siinähän pitäisi luontaisesti olla ties mitä vitamiinia, kivennäisainettä, rasvahappoa sun muuta hienoa.

Ja uskon että mielenterveyshäiriöt liittyy paljolti ravitsemukseen. Kahvia litkin edelleen. Sokeria pitäisi vähentää.

Elokuussa mulla ei enää ole nettiä. Eikä puhelinta. Olen tullut siihen lopputulokseen etten tarvitse kumpaakaan. Netissä istuessani rasitan jo muutenkin raihnaista, kipuilevaa kroppaani ja näytön tuijottaminen aiheuttaa mulle migreenin. En muutenkaan tee netissä mitään järkevää- täällä ei ole yhtään oikeaa ystävää- kun yllätys yllätys, ystäviä ei ole livenäkään. Siitä päästäänkin siihen miksen tarvitse puhelintakaan.

Asun jossain roskiksessa.

Siihen asti... vielä ehkä jotain höpisen täällä kaikkien harmiksi.

(Linkin Park on nykyisin paskaa. Mutta sopii fiilikseen.)

"Symptoms of oral allergy syndrome include itchy mouth, scratchy throat, or swelling of the lips, mouth, tongue, and throat. Itchy ears are sometimes reported. The symptoms are usually confined to one area and do not normally progress beyond the mouth. Because the symptoms usually subside quickly once the fresh fruit or raw vegetable is swallowed or removed from the mouth, treatment is not usually necessary."

Oon allerginen niin vitun monelle ruoka-aineelle... ja en koskaan saa muita oireita kuin juurikin suuhun, nieluun ja kurkkuun liittyviä kutinoita, kirvelyitä ja turvoksia. Joskus huulet rohtuu tai turpoaa.

Kuten tänään. Söin maailman ihanimman palan "talon juustokakkua" ja eipä siinä mitään... ensialkuun voin ihan hyvin. Joku minuutti syömisen jälkeen koko suu KUTISI, KIRVELI JA OLI TULESSA. Peilistä itseäni vilkaistuani huomasin ylähuulessa olevan punaisia rohtuneita laikkuja.

Siis, se oli vaan juustokakkua? En syönyt muuta. Join kahvia.

Olen joskus saanut oireita marengista ja kääretortusta- luultavasti siksi että niissä on liikaa munanvalkuaista.

Eli munaa ei suuhun tai reagoin oraalisesti.... hah hah.

Tai kypsä muna kylläkin käy.



(TÄMÄ OLI SE PALA. EN SYÖNYT TOTA ORVOKKIA.)

Olipa kerran pienessä kunnassa asuva tyttö. Kutsutaan häntä vaikka Nooraksi.

Noora oli herkkä ja ujo. Hiljainen. Yliempaattinen. Nooran vanhemmat tappelivat jatkuvasti. Nooraa pelotti joka yö että isä tappaisi äidin.

Eräänä talvena Nooran isoisä sairastui vakavasti. Sai sydänkohtauksen. Nooran äiti itki kaikki päivät ja yöt. Noora rukoili Jumalalta että isoisä ei kuolisi.

Isoisä kuitenkin kuoli.

Nooraa alkoi itseäkin pelottaa elämän rajallisuus. Pitäisikö hänenkin mennä sairaalaan? Onhan häntä huimannut viime aikoina ja päätäkin särkenyt. Noora oli nähnyt televisiosarjassa miten nainen oli kuollut aivokasvaimeen kummallisten oireiden jälkeen.

Lopulta Nooran isä ei jaksa kuunnella Nooran ajatuksia aivokasvaimesta. Isä passitti Nooran mielenterveystoimistoon.

Nooraa ahdisti. Oliko hän nyt sitten aivokasvaimeen kuolemassa ja kaikenlisäksi hullukin?

Vuosia meni eteenpäin. Aivokasvainta ei ollutkaan.

Vanhemmat erosi. Noora pääsi terapiaan.

Noora sai joskus raivokohtauksia. Nooraa masensi ja ahdisti. Nooralla ei ollut yhtään ystävää.

Psykiatri halusi että hänelle tehtäisiin kattavat tutkimukset.

Nooralle kerrotaan että hänellä on mitä luultavimmin epävakaa persoonallisuushäiriö. Noora ei tunnista itseään epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksesta. Kyllähän häntä joskus suututtaa ja masentaa, mutta ei hän epävakaa ole.

Noora alkaa syömään masennuslääkkeitä. Viikkoja kuluu ja olo on kamala. Oksettaa ja närästää. Noora ei nuku juuri yhtään.

"Milloin pitäisi oikein alkaa tuntumaan paremmalta...", Noora miettii kun lääkettä syönyt jo melkein kaksi kuukautta.

Masennuslääke vaihdetaan. Sama homma. Ja taas uusi. Ja taas uusi. Ja taas uusi. Ja taas uusi. Ja taas uusi. Joskus joutuu kokeilemaan montaa eri masennuslääkettä ennenkuin se toimiva löytyy, toteaa terapeutti ja psykiatrikin sanoo jotain samansuuntaista.

Noora haluaa vielä olla iloinen nainen.

Kun yli kymmentä eri masennuslääkettä on kokeiltu mietitään jo jotain aivan eri tyyppistä lääkettä. Mielialantasaajaa. Sellaista että ei enää suututtaisi ihan niin paljon, eikä masentaisi. Vain sellanen kivan zombimainen olo. Turta olo on vissiin nyt se mitä haetaan.

Nooralle sekin sopii.

Vaan ei auta tämäkään lääke. Suussa maistuu metalli ja huimaa. Väsyttää.

Nooralla kokeillaan vielä muutamaa eri lääkettä mutta apu on minimaalinen.

Kädet nostetaan pystyyn. Psykiatrinen sairaanhoitaja korostaa positiivisen ajattelun merkitystä. Noora yrittää pinnistellä sen asian kanssa.

"Miten minä voisin uskoa näihin positiivisiin hokemiin kun tuntuu että valehtelen itselleni...", miettii Noora.

Nooralla ei ole vieläkään oikein ystäviä. Ei uskoa itseensä eikä oikein unelmiakaan. Noora on tuntenut itsensä lapsesta saakka hulluksi.

Noora täyttää 22v. Nyt on teini-iän myrskytkin jo takana. Vieläkin ahdistaa. Itsetunto on pohjamudissa. Pitäisi varmaan jo seurustellakin.

Noora muuttaa. Tapaa uuden psykiatrin useampaan kertaan. Psykiatri toteaa että Noora on ensimmäinen tapaamansa henkilö jolle hän ei oikein keksi diagnoosia. Lopulta psykiatri toteaa että kyseessä voisi olla pakko-oireinen häiriö. Noora tietää kyllä kärsivänsä joistain neurooseista... mutta että oikein häiriö? Noora alkaa menettää uskonsa psykiatriaan. Tuntuu että väkisin koitetaan keksiä jokin vika mikä Noorassa olisi.

Noora löytää artikkelin Aspergerin syndroomasta. Moni juttu kuulostaa tutulta. Ei hän silti sellainen ole joka vain kenkiin tuijottelisi muille puhuessaan ja opettelisi junien aikataulut ulkoa ihan muuten vain. Noora on itseasiassa sosiaalinen vaikkakin kovia kokenut.

Noora ottaa Aspergerin kuitenkin puheeksi. Aluksi ei uskota. Sitten lopulta suostutaan tutkimuksiin kun ei muutakaan keksitä. Jotain hahmotushäiriötä löytyy. Omintakeisuutta. Piirteitä, jotka sopisivat Aspergeriin.

Mutta... jotain ongelmaa on myös tarkkaavaisuudessa. Nooralla on ilmeisesti jokin jolle on annettu nimeksi "ADHD". Noora ei meinaa uskoa. "Tässähän minä istun ihan rauhallisesti..", miettii Noora.

Nooralle kirjoitetaan ADHD-lääkkeitä. Noora alkaa voida huonosti. Saa paniikkioireita. Sydän tykyttelee tuntitolkulla 140:ssä. Lääke lopetetaan.

Oliko Nooralla nyt siis sitä ADHD:ta alunperinkään?

Psykiatri haluaa kokeilla Nooralla antipsykootteja- ihan vain ahdistuksen lieventämiseksi. Noora ei tunne enää mitään.

Nooralta on kadonnut identiteetti. Tunteet. Halu elää. Nooralla on silmät auki mutta ketään ei ole kotona. Noora näyttelee normaalia kaikkien kanssa ihan vain koska ei haluaisi aiheuttaa kenellekään lisää huolta ja murhetta. Sellainen Noora on. Ajattelee aina ensin muita.