IRC-Galleria

Mysse

Mysse

「会者定離」

12.01: LähtöpäiväTiistai 13.01.2009 11:26

Aamulla heräsimme vähän ennen kello seitsemää, ja vähän jälkeen seitsemän checkkauduimme ulos hostellista. Matkalaukun ja varsinkin repun kuskaaminen oli itselle hyvin tuskallista koska tuliaisia oli tullut hamstrattua reissun aikana ”hieman”. Saavuimme Uenoon jossa päätimme ottaa Skyliner -junan kohti Naritaa. Minulla ei ollut tarpeeksi rahaa junalippuun joten jouduin lainaamaan JUOLAlta vielä hieman rahaa, ja matkustimme haikein mielin pois Uenosta kohti Naritaa. JUOLA jäi pois toisen terminaalin kohdalla, ja oman lentoni lähtö sijaitsi ykkössterminaalissa. Saavuin kentälle ja jännitin ennen checkkausta kokoajan, olisiko laukkuni liian painava koneeseen. Onneksi virkailija oli hyvin joviaalinen, eikä laukun kanssa ollut siis ongelmia vaikka se ylitti 5.6 kilolla painorajan. Pääsin myös turvatarkastuksesta ongelmitta läpi ja sen jälkeen oli vuorossa ajan tappamista kentällä. Söin kahvilassa leipää ja ostin viimeisillä jeneilläni vielä hiukan tuliaisia (talvisesonki-Pockyjä, suklaalajitelman ja pussin jotain hyvännäköisiä karkkeja).
Lento sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, sain torkuttua ehkä reilu tunnin ja muun ajan selailin CD-levytuliaisa ja Megami-lehtiä läpi sekä katsoin Collateral-leffan. Kööpenhaminan kentällä oli jälleen vuorossa turvatarkastus jonka jälkeen vaelsin toiselle puolen lentokenttää, D-terminaalista A-terminaaliin. Lento Kööpenhaminasta Helsinkiin oli poikkeuksellisen harvinainen, koska se oli kerrankin etuajassa (15min). Yleensähän Blue1 koneilla on tapana myöhästellä ainakin se 20min :p . Suomessa sitten nappasin Lähtöaulasta ruumalaukun mukaani ja vastassa minua odottivat denvil ja kohfel kentällä. Ajelimme sitten lentokentältä kohti kohtia ja matka oli sen jälkeen virallisesti ohi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.