IRC-Galleria

Kirjaostos ja leffaTiistai 04.11.2008 23:49

Kuukauden kirjaostokseni on Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia ja lisäksi vuokrasin M. Night Shyamalanin uusimman leffan The Happening jonka pääosassa loistaa Mark Wahlberg.

Voittoisa peli-ilta/yöTiistai 04.11.2008 15:22

Paitsi että voitin 40 K chippiä texas hold em pokerissa ja sain taas kurssini nousuun, niin tein myös rahaa tulosvedossa pelin New Jersey-Buffalo avulla.

PyhiinvaellusMaanantai 03.11.2008 20:01

Luin juuri loppuun Paulo Coelhon kirjan Pyhiinvaellus.
Se oli kuudes lukemani kirja häneltä, ei ollenkaan parhaita coelhoja.
Jos ei ole coelhoa aiemmin lukenut, niin se kannattaa aloittaa jollain toisella kirjalla.

AamuvirkkuKeskiviikko 29.10.2008 07:36

Tässä jo jonkin aikaa hereillä ollutkin, kauhea nälkä, ei mitään ruokaa kaapissa/jälkkärissä ja kauppa aukeaa vasta seiskalta.:( No, pokeria pelaillessa se aika kuluu lähes lentäen.

Heräämys ja uni BB:stäTiistai 28.10.2008 06:07

Näin unta että olin Big Brotherissä, uni oli hivenen sekava.
Muistan että yritin aluksi etsiä katsellani niitä kaikkia kameroita, pohdin missä ne oikein ovat.
Ehkä uneni kertoo halusta tulla kuvatuksi ja tulla nähdyksi/katsotuksi.
Eli siirtyikin lauantaille tää lähtö ja taas olen pois varmaan viikkokausia koska kun sen oman hanin luo pääsee, niin sieltä ei ihan heti pois tahdokaan.

JuoppoLauantai 11.10.2008 03:06

Päätin vielä avata yhden greippilonkero tölkin näin yömyöhään.

Tampereella vieläLauantai 11.10.2008 01:38

Pesen vaatteita ja huomenna lähden sitten Lahden suuntaan heti kun vain kaikki vaatteet ovat kuivuneet...
Lähtö mennee jonnekin iltapäivään, toivottavasti ei ihan iltaan asti sentään.

LeffojaPerjantai 10.10.2008 01:36

Kaksi leffaa olis taas katselussa.
Ensinnäkin Quentin Tarantinon elokuva Hell Ride, sekä Fantastic Four: Rise of The Silver Surfer.

3 yksinäisyyden viikkoa TampereellaTorstai 09.10.2008 05:51

Ja seuraavat 3 viikkoa perjantaista lähtien läheisyyttä ja hellyyttä eräässä paikassa, kaukana Tampereelta.