IRC-Galleria

Esimerkiksi PokerStarsilla suoranvetoja ja myös suoria tulee huomattavsti enemmän kuin muilla saiteilla.
Sillä saitilla en myöskään lähtisi katsomaan onko jollain väri, jos hän korottaa ja käsi mahdollistaa värin.

Betssonilla taas tapahtuu ohivetoja jopa kolmosista vahvemmilla/korkeammilla kolmosilla.
Siellä siis kolmosia tulee tavallista useammin, väriä taas ei siellä kannata metsästää.
Ihanko kuin flunssassa ei olis ollut tarpeeks.
Uskaltauduin lähtemään kauppaan vaikka olin flunssainen ja sain pahoja rytmihäiriöitä, kohta tässä on sydäntautikin.:(
Viime aikojen rytmihäiriöihin on vankimpana syynä juuri stressaava ja meluisa ympäristö jossa joudun asumaan. Asunnonhakupaperit on vetämässä olleet jo pitkään, mutta Tampereelta on hyvin vaikea saada uutta asuntoa *huoh*.

IltapalaaTorstai 14.05.2009 03:53

Eli Actimel iltapalaksi, sitten kirjan pariin ja lopulta nukkumaan.:)
Jatkan taas Texas Hold Em vinkkieni sarjaa.

Lyhyesti siis otsikko tarkoittaa sitä, että kun olette turnauksessa ja yksi vastustaja tekee tyhmän (ison) siirron niin älkää lähtekö hänen kelkkaansa mukaan. Voitte voittaa hänet, mutta tiputte todennäköisesti jollekin toiselle pelaajallle samaisessa kädessä. Jos tiedätte omaavanne paremmat kortit ja todennäköisesti voittavanne pelaajan joka nostaa pottia tuntuvasti (menee jopa all in), niin pelatkaa VAIN jos kukaan muu ei lähde mukaan ja uskotte voittavanne kyseisen pelaajan.:)
Position merkitys siis korostuu usein turnauksissa, niin tässäkin asiassa.

FlunssaKeskiviikko 13.05.2009 14:19

Nyt sitä olen sittten flunssassa, aivastellut ja niistellyt koko aamun. Eilen piti iltalenkille mennä mutta orastavat flunssan oireet saivat jättämään sen väliin, kipeänä kun ei kannata juosta.
Nenäliinoja ostin kaukoviisaasti eilen yhden paketin lisää kun hiukan jo aivastutti ja niitä onkin jo kulunut aika määrä. Tämä päivä pitänee ottaa rennosti ja ihan vain enimmäkseen lueskella sekä lepäillä.
Toivon mukaan paranen päivässä tai parissa.
Itse olen aina ollut luonteeltani pleijeri, jos tiedän voivani voittaa olen ollut valmis laittaamaan peliin vaikka kaiken. Pokeri (Texas Hold Em, Omaha) vaatii riskinottokykyä oikeissa paikoissa, se vaatii myös intuitiota, älyä ja hyvää päättelykykyä, ne kaikki yhdessä tekevät voittavan pelaajan.:)

Usein kun pelaan suomalaisia pelaajia vastaan, niin suhtaudun heihin varsin alentuvasti, kuin oppilaisiin joille annan taas yhden uuden oppitunnin.;)
Jos he ovat fiksuja, niin he jälkeenpäin arvostavat sitä että saivat pelata minua vastaan ja oppivat jotakin ja tulivat siis jopa paremmiksi pelaajiksi, häviö opetti heille jotakin.
Ei suomalaisista pelaajista minulle ole koskaan mitään vastusta, siksi pelaankin mieluummin hyviä ulkomaisia pelaajia vastaan. Tosin joskus hellyn antamaan ankaran oppitunnin joillekin "onnekkaille" suomalaisille pelaajille, sillä onhan suuri kunnia saada hävitä minulle.:)

Kiva haastattelu:DDDTiistai 12.05.2009 18:10

Radio Rock ja Heikelä-Linnanahde Korporaatio, paras osa tuosta haastiksesta:

http://www.youtube.com/watch?v=duvh8bFO5dw&feature=related


Anita Hirvonen ja Hannele LauriTiistai 12.05.2009 03:46

Katselin just VIP-nettisaippuasarjaa ja täytyy myöntää että kyllä vaan on seksikäs nainen tuo Anita Hirvonen edelleen.:) Oikein kuuma tapaus.
Mutta siis Hannele Lauri se on vieläkin seksikkäämpi nainen, siinä vasta hottis onkin.:)
Muutaman kerran Hannelen nähnyt niinku elävänä ja hän oikein pursuaa sellaista sensuaalia seksuaalista energiaa.

Kylläpäs väsyttää joTiistai 12.05.2009 03:28

Taitaa olla aika mennä petiin kohta tästä, kirjan kautta.:)
Noviiseille ja klopeille juuri ansoittaminen on kaikkein vaikeinta.
Se siksi koska nuoret klopit luulevat että pokeri on pelkkää machoilua ja jatkuvaa korottelemista sekä bluffaamista. Mutta yllätys, se ei olekaan pelkästään sitä.;)

On hyvin tärkeää oppia myös passivinen peli ja vastustajan ansoittaminen. Suurin osa pelaajista ei opi siinä koskaan hyväksi. Varsinkin noviisit (nuoret klopit, teinipoitsut) haluavat vain lyödä, korottaa lisää ja lisää luullen sen toimivan ihan joka kerta. Mutta hei, usein on fiksumpaa pelata ansoittaen.;)
Ja juuri siksi he eivät vielä osaakaan pelata hyvää, huipputason pokeria.:)
Pelistä tulee paljon monipuolisempaa ja ennen kaikkea voittavaa jos osaa myös ansoittaa taitavasti.

Hyvä pokeri kun on vallan muuta kuin oman maskuliinisuuden uhoamista. Hiukan vanhemmat pelaajat joiden veri on jo tasoittunut pelaavatkin taktisesti sitä kaikista parasta Texas Hold Emia.:)