IRC-Galleria

Illuminated

Illuminated

ye iknwo¨

Viljapeltokuviot & 2012 Torstai 30.04.2009 00:35

Vuonna 2004 Englannissa Aveburyn maakunnassa sijaitsevaan Silbury Hilliin ilmestyi tämännäköinen viljapeltokuvio. Se varoittaa tulevasta napariitymästä symbolisesti. Tämän ovat tajunneet kuitenkin vain harvat tutkijat maailmalla ja vaikka USA:n salainen maailmanhallitus tietää kaiken tämän niin he eivät suostu kertomaan sitä edelleenkään maailman ihmisille koska pelkäävät massan reaktiota ja hysteerista joukkopaniikkia.
5. Tammikuuta vuonna 2008 Australialainen Project Camelot tointaryhmä sai nimettömän kirjeen eräältä Norjalaiselta poliitikolta. Hän puhuu siinä vuodesta 2012 ja erityisesti Norjassa tapahtuvista asioista ja hän kertoo että nämä asiat muuttavat myös koko maailman samalla.


Tässä on tuo kirje nyt Suomennettuna:

"Tervehdys olen Norjalainen poliitikko. Haluaisin sanoa että 2008-2012 vuosien välisenä aikana tulee tapahtumaan jotain hyvin vaikeita asioita vuoteen 2012 mennessä.

Norjan hallitus rakentaa entistäkkin enemmän maanalaisia bunkkereita ja heiltä kysyttäessä miksi he niin tekevät he sanovat että näillä on tarkoitus suojata Norjan kansalaisia. Kun kysyin että milloinka nämä maanalaiset tukikohdat ovat valmiita niin vastaukseksi sanottiin 2011 vuoteen mennessä.

Planeetta X (Nibiru) on lähestymässä maata ja Norja on jo varautunut tähän varastoimalla suunnattomia määriä elintarvikkeita ja viljavarastoja maan alaisiin tukikohtiin ja ne on tarkoitettu vain eliittiin kuuluville poliitikoille, tiedemiehille, tohtoreille ja muille jotka ovat vallassa.

Minä tiedän jo nyt että olen vuonna 2012 siirtymässä Mosjøen maanalaiseen sotilastukikohtaan jonka leirikeskukset ollaan jo rakennettu valmiiksi.

Ne loput ihmiset jotka jätetään veden pinnan päälle tuhojen jälkeen eivät tule saamaan hallitukselta mitään apua. Norjan hallitus on päättänyt evakuoida maan alle vain 2 miljoonaa ihmistä ja loput 2,6 miljoonaa Norjalaista jätetään maan päälle kuolemaan ja he tulevat hukkumaan kun suunnaton vesimäärä täyttää koko maan planeetan napasiirtymän tuhojen johdosta.

Olen erittäin surullinen näiden muiden ihmisten puolesta ja usein itken heidän takiaan koska tiedän jo nyt että liian monet heistä tietävät vasta näistä kun on jo liian myöhäistä. Norjan hallitus on valehdellut heille aina vuodesta 1983 tähän päivään asti. Kuitenkin maamme poliitikot tietävät tämän ja heillä ei ole lupaa kertoa sitä kansalle ja jos joku heistä sen kertoisi niin olisi kuollut aika nopeasti mutta minä en välitä tästä uhkauksesta koska tämä viesti pitää saada ihmisille eteenpäin koska ihmiskunnan pitää selvitä hengissä.

Kaikki maailman hallitukset tietävät tästä ja jos se tulee tapahtumaan niin he sanovat niille ihmisille jotka onnistuvat selviytymään että menkään korkeille paikoille asumaan ja varastoikaa sinne elintarvikkeita ja vettä tarpeeksi viiden vuoden varalle. Lisäksi he kertovat että maan päällä tarvitsisi tuona aikana suojapukua radioaktiiviselta säteilyltä.

Viimeisen kerran sanon jumala meitä auttakoon. Mutta minä tiedän että jumala ei auta meitä koska vain yksittäiset ihmiset voivat muuttaa maailmaa tämän suhteen joten HERÄTKÄÄ HYVÄT IHMISET!

Olen 100 % varma että tämä tulee tapahtumaan ja tässä on enää n. 4 vuotta aikaa varautua lopunaikojen (end game) henkiinjäämiskamppailuun. Joten hankkikaa aseita, elintarvikkeita, vettä ja perustakaa suuria joukkoja ja sijoittakaa näiden ryhmien toimipaikka sellaiseen paikkaan missä on turvallista ja ruokaa koko ajan saatavilla.

Muistakaa myös se että he jotka pääsevät 2012 vuonna maanalaisiin tukikohtiin suurkaupungeissa aiotaan näännyttää ensin. Myöhemmin armeija aloittaa poistamaan jäljelle jääneet viimeisimmät elonjääneet ja heillä on shoot to kill käskyt, eli jos esiintyy minkäänlaista vastarintaa keskitysleireille vienneissä niin tulee heti kuula kalloon ja loput leirille tuodut ihmiset merkataan mikrosirulla ja heille laitetaan samalla ns. merkki (tag) jonka pystyy lukemaan/tunnistamaan mikrosirun avulla.

Valtaosa ihmisistä eivät tiedä näistä asioista vielä mitään ja hallitus ei suostu kertomaan näistä asioista vielä mitään koska pelkää suuren massareaktion paniikkia.

Kaikki tämä tulee tapahtumaan hyvin hiljaa ja nopeasti, sekä samalla hallitus tulee vain yksinkertaisesti katoamaan.

Mutta sanon tämän että älkää hyvät ihmiset menkö samantien yöhön kun tämä aika tulee vaan varustautukaan ajoissa ja suojelkaa perhettänne ja työskennelkää yhdessä."







Kun vuonna 1947 New Meksikon autiomaahan teki ufo maahansyöksyn ja turmassa kuoli useita humanoideja tuli paikalle USA:n sotilasvoimat ja löysivät näiltä kuolleilta humanoideilta eräänlaisen pienen laatikonkokoisen vehkeen jota USA:n armeija ja salainen hallitus on nimennyt muotoon "looking glass device". Se on hieman CD-levyä suurempi neliönmuotoinen laite jolla näkee tulevaisuudessa tapahtuvat asiat n. 80-95 % tarkkuudella mutta se ei voi näyttää 100 % tapahtuvia asioita koska tulevaisuudessa tapahtuvat asiat koostuvat myös useista mahdollisuuksista, sekä yksilöllisistä että globaaleista.

Tuota looking glass laitetta USA:n hallitus on käyttänyt enemmän tai vähemmän vaihtelevalla menestyksellä kaikissa sen sotilasoperaatioissaan ja on näin nähnyt ennalta miten heidän sotilasoperaationsa ovat päättyneet missä milloin päin maailmaa.

Toisaalta salainen hallitus on jo nähnyt tämän laitteen kautta tulevan tuhonsa ja syystäkös pimeyden voimat ovat jo epätoivon vallassa. He silti yrittävät tehdä kaikkensa jotta uusi maailmanjärjestys toteutuisi ja tämän he ovat pystyneet osittain näkemään jo looking glass devicen avulla mutta se ei silti tarkoita sitä että pimeyden voimat voittaisivat tämän lopun ajan kamppailun. Sillä kautta vuosien luciferiset voimat ovat yrittäneet tehdä kaikkensa että negatiiviset energiat virtaisivat tässä maailmassa ja varsinkin vuoden loppua kohden he yrittävät lisätä niitä koska aina seuraavan vuoden energiat koostuvat edellisen vuoden loppupuolen energioista.

Jokatapauksessa yksittäinen sekä ryhmässä harjoitettava meditaatio on lisääntynyt huimasti näinä päivinä ja se lisää vain pimeyden voimien tuskaa ja se pelkästään että planeetan energioita kohotetaan näkymättömästi lisää planeetan kokonaista energiakenttää hiljalleen ylemmälle tasolle. Tämä näkyy jo nyt meidän DNA ja solutasolla missä tapahtuu vuoteen 2012 mennessä suuria muutoksia.

2012 vuosi ei kuitenkaan tule olemaan se täydellisen planeetanlaajuisen muutoksen aika koska jokainen meistä on edelleen yksilö ja omaa vapaan tahdon jonka lakia ei galaktinen liitto tai korkeimmat voimat voi kumota. Joten kun täällä alkaa tapahtumaan 2012 vuoteen mennessä joukko tuhoisia luonnonilmiöitä kuten napasiirtymä niin sinä aikana vain yhteistyökeskeisiä tahoja tullaan auttamaan avaruusolentojen toimesta ja tiedän että Suomi kuuluu näihin maihin joita tullaan auttamaan galaktisen liiton toimesta noina aikoina.

Syy miksi galaktisen liiton alukset tulevat evakuoimaan täältä ihmisiä on yksinkertaisesti siinä että planeetan luonnonvarat ja puhtaan veden tai ruoan saanti on jo siinä vaiheessa täysin ulottumattomissa ja korkeimmat voimat sekä galaktinen liitto ei salli miljardien ihmisten kuolevan nälkään vaikka noina aikoina kyllä monia sieluja siirtyy henkimaailmaan kokien sitä ennen hukkumiskuoleman napasiirtymän johdosta joista Intia kuuluu tuhoisimpiin maihin. Mutta siltikään ei napasiirtymä ole mikään rangaistus Intialle kuten siellä päin maailmaa ollaan totuttu uskonnon puolesta luulemaan, sillä jokainen sielu joka on syntynyt tänne minne päin tahansa on ennalta valinnut elämänsä alun ja lopun. Se ei silti tarkoita sitä että meidän jokaisen elämä olisi valmiiksi käsikirjoitettu pienintäkin yksityiskohtaa myöten sillä vain karmaan liittyvät sidokset liittyvät toisiinsa elämän aikana. Eli ne ihmiset joiden kanssa sitä on edellisessä elämässä syntynyt sovitetaan tässä elämässä pois ja sen jälkeen kun karma on maksettu niin ei tarvitse enää olla tekemisissä näiden ihmisten kanssa ja tästä syystä jos teillä on elämässänne ollut esim. erittäin huonot välit jonkun henkilön kanssa oli hän sitten vaikka esimies tai joku koulukaveri, opettaja niin kyse on luultavimmin aina ollut jostain entisestä karmasta.

Tietenkin on aina näitäkin tapauksia missä eräänlaiset narsistiset sielut ottavat sellaiset sielut silmätikuiksi jotka vaikuttavat ulospäin sellaiselta että he omaavat jotain mitä heillä ei ole. Tätä kutsutaan arkikielellä kateudeksi joka enemmänkin elää sen kokijan sisällä viha/kaunana ja asiassa on kaksikin puolta siinä että sen kokija luo tietämättään ajatuksillaan vihan kohteelleen negatiivista energiaa mutta palautuu sen lähettäjälle aina kaksikertaa voimakkaampana takaisin.
On silti varsin kummaa että tällaisetkin asiat ovat varsin monille ihmisille pelkkää huuhaatiedettä vaikka nämä kaikki asiat ovat olemassa meillä jokaisella jo valmiistaan.
15.04.2009 STT-SFP julkaisi uutisen , jossa kerrottiin että jäätiköt voivat murtua ja nostaa meriveden jopa 3 metriin seuraavan 50 vuoden aikana.

Tällä uutisellahan ei haluta mitään muuta kuin valmistella suurempaa yleisöä tulevaan napasiirtymään ja sitten kun napasiirtymä alkaa, niin ihmiset ovatkin jo alitajuisesti muistaneet tämän että "ai niin se merivesi saattoi vähän nousta".

Juttuhan on vielä niin että tämä napasiirtymän ajankohta voi tulla hetkenä minä hyvänsä ja se onkin näiden vallanpitäjien tiedossa. Mutta todennäköisesti kerkeävät julkaista 2012 henkiset maailmanluokan hollywood katastrofielokuvat ennen h-hetkeä.

Ja nimenomaan tämänlaisten uhkakuvien maalaaminen median kautta lisää pelkoa ja sitä valtaapitävä eliitti myöskin haluaa, koska he todellakin tietävät millainen voima on globaalilla ajatusenergialla. Eli sillä että julkaistaan pari vedenpaisumus uhkailu-uutista maailmalle, jonka vastaanottavat kaikkien lukutaitoisten maiden ihmiset. Koska tämä todellakin toimii hyvin voimakakana alitajuisena pelotteena. Sillä eliitin valta median kautta ihmisiin perustuukin vain ja ainoastaan kollektiiviseen pelkoon ja siihen että jokainen ihminen joka antaa itsensä alistua tälle pelolle, luovuttaa myöskin oman voimansa tälle varjohallitukselle ja heidän demonisille alaisilleen. Koska pimeyden energiat vallitsevat kaikkialla. Sitä on henkimaailmassa ja meidän keskuudessa.

Pimeyden voimat vallitsevat mm. materialistisuudessa, raskaassa musiikissa jne. Ja tämä kaikki matalampi energia löytyy jokaisessa meissä ja jokainen meistä voi siihen vaikuttaa omalla tavallaan aktivoiko sen päälle vai pois. Mutta näyttää hyvinkin vahvasti siltä, että esim. raskaan rock-musiikin kautta saatava voima on edelleen hyvinkin in, kun metallibuumi jatkuu ja konserttilavat saadaan edelleen täyteen mustaa tukkaa heiluttelevista ihmisistä, jotka vannovat metallin nimeen. Suurin osa heistä ei kuitenkaan tajua sitä että mistä se heidän suunnaton energiansa/egobuustauksensa oikein kantautuu, nimittäin se tulee ihan sieltä kunnon luciferin luomasta agendasta, jolla hän aikanaan henkiolentona päätti kostaa telluslaisille luomalla tänne oman agendansa, jolla kaikki ihmisolennot kytkettiin myös luciferisten voimien alaisuuteen. Lucifer myös julistautui tämän jälkeen itsevaltiaaksi ja vetäytyi täysin ns. kaikkiallisen luojan suunnitelmasta.

Tietenkään tämä luciferin suunnitelma ei ole pelkästään jaottunut tellukselle, vaan tätä pimeyden voimien ja valon välistä kamppailua on tapahtunut vaikka millä muulla planeetalla kuten Orionilla, jossa oli aikanaan todella veriset yhteenotot, jonka karmaa täällä telluksella monet ihmiset joutuvat edelleen toisilleen maksamaan


Näistä muinaisista ajoista täytyisi jo pikku hiljaa tajuta että ne ns. langenneet enkelit (fallen angels), olivat tämä humanoidirotu joka tuli tänne n. 60 000 v. sitten Marsista ja olivat ns. luciferin puolella. Mistä myöskin alkoi tämän planeetan invaasio, niin että tämä Anunnaki rotu otti vallan käsiinsä.

Ja näitä pimeyden tahoa edustavia rotuja on edelleen olemassa, mutta korkein galaktinen liitto ei ole sallinnut enää heidän mm. inkarnoitumista tai tulemista tellukselle. Minkä vuoksi tällä hetkellä ainoat abduktiot joita toteutetaan, tehdään USA:n armeijan toimesta. Missä mustan budjetin alaisuudessa työskentelvät upseerit sieppaavat edelleen muutamia ihmisiä esiintyen harmaina humanoideina astraalitasolla. Eli siinä ulottuvuudessa, jonka me tunnemmme unitilaksi.


Tällä astraalitasolla vaikuttaa myös pimeyttä edustavia tahoja joita varmasti kukin meistä on joskus joutunut siellä kohtaamaan ja syy siihen miksi esim. ufokontaktihenkilötä tullaan häiritsemään astraalitasolla, eli heidän nukkuessaan johtuu siitä, että näiden henkilöiden aura on kuin antenni ja mitä korkeammalle se ulottuu, niin sitä helpommin sinne on valmis tarttumaan pimeyttä edustavien voimien.


Ja ihmiskehon nukkuessa astraalikeho lähtee usein aika pitkälle ja sillä on kuitenkin koko ajan yhteys fyysiseen kehoon ja tämän välissä on kuin näkymätön lanka.

Useat ufokontaktihenkilöt ovat usein tietämättään astraalitasolla yhteydessä toisiinsa ja myös tekemisissä näiden galaktisen liittoon kuuluvien olentojen kanssa ja jokaisella heistä on oma tehtävänsä maan päällä ja oma sielun suunnitelma.

Näitä ihmisiä kutsutaan myös valotyöntekijöiksi, koska heista suurin osa on syntynyt tänne planeetalle vapaaehtoisesti ja ovat ottaneet sen vastuun että lupaavat viedä valoa sinne missä tulevatkin olemaan maan päällä. Oli se sitten mikä tahansa sosiaalinen yhteisö.

Mutta näitä valotyöntekijöitä myös yhdistää se, että itse kukin heistä on edellisissä elämissään kauaskantoisesti elänyt jollain muulla planeetalla kuin telluksella ja tästä syystä näitä ihmisiä saatetaan pitää joiden mielestä hieman kummajaisina ja he huomaavat melkein aina jäävänsä sosiaalisissa yhteisöissä viimeiseksi. Mutta tämä onkin valotyöntekijöiden haaste sitten jaksaa pysyä kiinni heidän omassa sielunsuunnitelmassaan, joka yhdessä muiden sielunsuunnitelman kanssa muodostaa kokonaisuuden tälle menossa olevalle pimeyden voimien puhdistukselle.

2012Torstai 30.04.2009 00:22

Atlantiksen tuho ja Ihmisen ja alien DNA:n muokkaaminen

Kun Atlantiksen imperium tuhoutui täältä pallolta kuoli lähes kaikki ihmiset ja meillä lähes kaikilla on DNA solumuistissa tästä joukkotraumoja. Vielä suurempi joukkotrauma syntyi siitä kun Atlantiksen tuhon jälkeen liskojen rotu tuli tänne Orionista (Zeta Reticuli I & II) ja risteyttivät meidän ja heidän DNA:sta ihmisen ja alienin risteytyksen eli homo sapiensin ja tästä alettiin rakentaa uutta imperiumia Egyptiin. Eli meillä on näistäkin ajoista solumuistissa paljon kokemuksia kun olimme näille lisko-olennoille orjia ja kaivoimme luolissa heille kultaa ja elimme täydessä alistuksessa.

Reptiliaani rotu

Reptiliaani rodusta on myös hyvin monella muullakin planeetalla monilla muilla roduilla kokemuksia. Draconialaiset ovat hyökänneet Lyyran galaktiseen yhdyskuntaan ja sieltä heidät ajettiin pois ja sen jälkeen he hyökkäsivät Zeta Reticuli I ja II:n josta tämän reptiliaanirodun invaasio jatkui Orioniin jonne perustettiin Orionin konfederaatio (Zeta Reticuli I & II, Draco, Vega) joka palvelee täysin Luciferista agendaa ja sieltä Orionista tämä rotu tuli tellukselle hallitsijoiksi.

Syy miksi tämän rodun verisuku hallitsee tellus planeetallamme eli maapallolla johtuu siitä että Lucifer ei suostu luopumaan pimeyden voimien vallastaan vaan edelleen pitää valtaansa maan päällä ja sitoo planeettamme tähän nykyiseen karanteeniin missä se on ollut viimeiset 13.000 vuotta.

Planeettamme tietoisuus kuitenkin nousee pikku hiljaa mutta sitä ei voida täysin korottaa sille tasolle että se murtaisi tämän kosmisen karanteenin koska se edellyttäisi yli 90 % maailman väestön ihmisten tietoisuuden tason nousua joka ei nykymenon mukaan ole mitenkään mahdollista. Vain tämänkaltainen muutos voisi estää tulevan maapallon magneettisten napojen massiivisen ja tuhoisan napasiirtymän ennen vuotta 2012.


2012 jälkeinen aika

Massiivisen napasiirtymän jälkeen planeetta X:n porukka eli Nibirun Zeta humanoidirotu muuttaa tänne planeetalle asumaan meidän kanssamme.

He ovat paljon meidän kehitystämme edellä ja tulevat auttamaan tämän planeetan jälleenrakennuksessa.

Mutta 2012 jälkeisen ajan maailmaan ei enää tellukselle päästetä inkarnoitumaan vähemmän kehiittyneitä sieluja, eli heitä jotka tuijottavat vain omaa napaansa ja haluavat hallita kaikkia.

Kuitenkin kristillisen ja raamatullisen ideologian mukaan tässä ei tule tapahtumaan mitään taivaaseen astumista tai erottelua jyvistä ja akanoista. Sen sijaan maailma tulee kyllä yhdentymään enemmän kuin koskaan jo seuraavan neljän vuoden aikana mutta tämä napasiirtymä tulee olemaan erittäin tuhoisaa kaikille manneralueille. Sillä tulvat ja veden aiheuttamat tuhot tulevat olemaan sitä luokkaa että 2004 vuoden tsunami on pikkujuttu verrattuna siihen ja noina aikoina aletaan väkisinkin elämään enemmän kommuuneissa.



Tuleva napasiirtymä tulee olemaan tuhoisin mm. Filippiineillä joka tulee uppoamaan kokonaan meren alle. Samoin koko Kalifornia tulee menemään mannerlaattojen upotessa täysin meren alle.

Eurooppakaan ei tule säästymään tuon tuhoilta ja nämä vesimassat ovat niin voimakkaita että ne tulevat tuhoamaan useita rannikkokaupunkeja pitkin maailmaa.

Yllä oleva kuva on erään tutkimusryhmän tekemä kartta johon on otettu huomioon maan magneettisen kohdat ja niissä olevat mannerlaatat.
Sattuiko tänään iltapäivälehdessä propagandalla sävytetty uutinen (SIKAINFLUENSSAA EPÄILLÄÄN LAHDESSA) silmään ?

Kyseisellä "keksityllä" shokkiuutisellahan on ollut tarkoitus saada nyt kaikki kansalaiset pelkäämään.

Kyseessähän on reutersin kautta maailmalle lähetetty sikainfluenssa-propaganda kampanja, jonka avulla pyritään nyt lietsomaan pelkoa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ja Suomessa tästä propagandasta vastaa pääosin maamme ainoa propagandan suurin levittäjäkanava YLE ja heidän toimitukseensa on annettu tarkat ohjeet, minkälaista propagandaa täytyy nyt levittää eteenpäin sikainfluenssasta ja kohderyhmä eli me ihmiset ollaan nimenomaan tarkoitettu nyt saada pelkäämään tätä keksittyä sikainfluenssa virusepidemiaa.

Totuus tuosta Lahden virusjupakasta on tyly, sillä siellä ei epäillä oikeasti yhtään mitään sikainfluenssatartuntaa vaan Suomen medialähteet on "kiristetty" keksimään tuo uutinen, jotta Suomenkin kansa saataisiin nyt pelkäämään tätä keksittyä virusepidemiaa.


Tällä hetkellä kyllä eräs Amerikkalainen lääkelaboratorio on jo kehitellyt vastarokotteita joihin on eräiden tietojen mukaan taas yritetty usuttaa itse tappavaa virusta ja lähettää sitä nyt sitten mtös eri Euroopan maihin. Mutta kuten muistamme aiemmin tuossa Amerikkalaisen rokotevalmistaja Baxterin lintuinfluenssarokote skandaalissa joku eliitin sisäpiiristä vuosi sen eteenpäin ja kyseinen siviilientappo-operaatio ei onnistunutkaan. Joten nyt nämä eliitin kelmit David Rockefellerin johdolla yrittävät samaa temppua taas uudelleen, koska heidän luotsaamien eliittijärjestöjen kuten CFR, Trilateral Comission, Committee of 300 ja Bilderberg Group tarkoitus on nimenomaan vähentää kansoitusta kaikilla mahdollisilla keinoilla joihin kuuluu myös työttömyyden ja köyhyyden lisääminen rikkaammissa teollisuusmaissa, mikä näkyy parhaillaan YT-neuvotteluiden räjähdysmäisellä lisääntymisellä.

Sillä se täytyy tajuta jo vihdoinkin että tämä pieni kaiken omistava pieni eliittitaho ei välitä meistä ihmisistä paskan vertaa. Koska me olemme antaneet heille meidän voimamme... Koska nämä eliitin nilkit pystyvät yhdessä pimeyttä edustavien tahojen kanssa pitämään valtansa langat edelleen käsissään ja he uskovat edelleen epätoivoisesti uuden maailmanjärjestyksen toteutumiseen. Mutta siihen he tarvitsevat enemmän pelkoa ja koska valon energiat ja voimat vain näyttävät voimistuvan, niin heidän pelinsä käy seuraavien vuosien aikana erittäin hankalaksi ja luvassa onkin sitten seuraavan 16-vuoden aikana varsinainen valon ja pimeyttä edustavien tahojen välinen lopun kamppailu ja Suomi tulee olemaan lähes keskeisin paikka tämän taistelun keskellä, koska täällä elää hyvin paljon kehittyneitä sieluja, joista erittäin monet ovat jo tulleet tänne vapaaehtoisesti, koska tietävät että heitä täällä tarvitaan.



Mutta myös kehottaisin kaikkia meitä valotyöntekijöitä eli meditaatiota harjoittavia ihmisiä pyytämään ylhäältä suojausta, koska meidän chakroista varastetaan jatkuvasti energiaa ehkä meidän huomaamatta. Sillä tätä energiaa kyllä henkioppaat ja muut avustajat kyllä antavat jos sitä pyytää. Koska ei pimeyttä edustavilla tahoilla ole oikeasti mitään virkaa tulla näkymättömässä eetteriolemuksessa imemään meistä energiat pois, vaikka tätä kyllä enemmänkin tapahtuu muiden pelossa elävien ihmisten auran kautta lähes päivittäin. Varsinkin jos kyseessä on egoistinen liskoihminen, niin ei tarvitse kuin sellainen stressihormoneja täynnä oleva ihminen samaan huoneeseen niin hän kyllä pystyy pelkällä olemuksellaan imemään kaikista samassa huoneessa olevasta ihmisestä energiat pois sadistisella luonteellaan. Koska näiden henkilöiden aura on sähkömagneettisesti miinus merkkinen ja vetää näin hyvin tehokkaasti muiden ihmisten auroista, eli energiakehoista lähes kaikki energiat nollaan.

Mutta olette varmasti vielä senkin huomanneet, että näillä liskoihmisillä on myös sellainenkin lahjakkuus nimeltä sadismi. Että he huomaavat muissa ihmisissä heidän heikkoudet ja pyrkivät aina hyvin usein heidän julkiseen nöyryyttämiseen, jotta nämä sadistiset ihmiset saisivat myös lisäksi muilta sivulta olevilta ihmisiltä varastettua sitä energiaa itselleen.

Mutta tästä liskoihminen termistä vielä, että se ei ole mikään yliluonnollinen juttu vaan täyttä arkipäivää. Jokainen meistä on aivan varmasti kohdannut ilkeitä ihmisiä jotka ovat aikanaan tälle planeetalle tulleet Zeta Reticuli I tai II rotuisena alustajarotuna, mutta sitten myöhemmin jatkaneet inkarnoitumistaan tänne, mutta ihmisen kehossa. Joten liskoihminen on myös silloin kuitenkin tavallisen ihmisen kehossa.

kuvassa muinaisen Sumerilaisen ajan Anunnaki liskohumanoidi. Kyseinen rotu tuli tänne n. 60 000 v. sitten ja otti tämän planeetan vallan haltuunsa ja palvelivat täysin pimeyttä edustavia tahoja...

Mutta koitti kuitenkin aika n. 10 000 v. sitten, jonka jälkeen he jättivät maallisen valtansa tänne heidän perillisilleen jonka jälkeen kyseisen rodun pimeyttä edustavat tahot kaikkine sieluineen ovat syntyneet tänne ihmisen kehoon. Eli tästä tässä liskoihminen termissä käytännössä on kyse, vaikka liskoihmisiä on myös tavallistenkin ihmisten seassa. Se ei siis merkkaa aina sitä, että olisi joku eliittiklubin golfkentän jäsenkortti


Ja tästä myös tulee se syy, miksi nämä sadistiset ihmiset ovat luonteeltaan alistajamaisia.


Heitä kutsutaan mm. Andromedan porukan taholta kiusaajaroduksi, koska he ovat sosiaalisesti juuri senlaisia ja ovat kyllä samoilla humanoidiroduilla käyneet tekemässä invaasioita vaikka mille planeetoille. Mutta kun on muilla planeetoilla tullut aika transformaatiolle, eli tälle pimeyde ja valon voimien väliselle viimeiselle kamppailulle on ne muut planeetat jossa on elämää aina kokeneet lopulta valon energian vapautumisen. Ja lopulta valon voimien galaktinen liitto on tullut sinne väliin ja lopulta näiltä planeetoilta ollaan aina ajettu se alistajarotu helvettiin. Ja tällä meidän telluksella on kohta luvassa sama operaatio, mutta vuosilukuja on hyvin vaikea lähteä ennustamaan. Koska kaikki on edelleenkin kiinni meidän vapaasta tahdosta ja siihen ei voi yksikään galaktisen liiton piiriin kuuluva taho puuttua, ellei heille anneta siihen poikkeuslupaa. Kuten mm. näiden eliitin ydinsota aikeiden kanssa, on ne erittäin hyvin valoa edustavan tahon tiedossa.

Mutta myös lähivuosina ufoista aletaan keskustelemaan paljon avoimemmin ja eri valtiot kuten Iso-Britannia on jo avannut aiemmin salaiset ufoarkistonsa kansalle. Vaikka tosin USA:n Area 51:n ovet ovat taas pysyneet visusti kiinni, koska siellä on hyvin paljon harmaiden rodulta saatua "salaista" teknologiaa jota nykyiset eliittiin kuuluvat vallanpitäjät eivät missään nimessä halua julkistaa. Kun taas valon galaktinen liitto taas on sitä mieltä, että tämä koko tekonologia pitää tuoda julki ja se myös tullaan tuomaan julki siinä vaiheessa kun on saavutettu ensimmäinen yhteydenotto maan asukkaiden ja galaktisen liiton välillä. Mutta tähän voi mennä vaikka kuinka monta vuotta vielä, koska se ei tapahdu ennen kuin pimeyttä edustava taho yhdessä tämän salaisen maailmanhallituksen kanssa on luopunut vallastaan ja sitä he eivät tule helpolla tekemään. Mistä taas johtuu juuri tällä hetkellä nämä kaikenmaailman keksityt virusepidemiat ynnä sun muut. Koska kyse ei ole mistään muusta kuin illuminati eliitin epätoivoisesta yrityksestä luoda edelleen uusi fasistinen maailmanjärjestys ja sehän on nimenomaan myös pimeyttä edustavien voimien tavoite tämän planeetan suhteen. Ottaen myös huomioon sen, että meidän tellus ei todellakaan ole ainoa planeetta jolla on elämää ja missä on käynnissä pimeyden ja valon voimen välinen valtataistelu.




Mutta sitten jos puhutaan tästä henkiolento Luciferista ja hänen suhteestaan meihin ihmisiin. Niin kyllä meidät ihmisrotuna todellakin n. 13 000 v. sitten tavallaan kirottiin tämän kyseisen pimeyttä edustavan henkiolennon toimesta kun hän sanoutui irti ns. luojan kaikkiallisesta suunnitelmasta ja huom. tähän ei pidä sotkea kristinuskon käsitystä luojasta vaikka sekin on hyvin lähellä sitä alkuperäistä.

Niin eli siis Lucifer pystyi tekemään sen tempun, että sai sidottua kaikki tällä planeetalla elävät ihmiset yhteyteen pimeyden voimien kanssa, joka käytännön tasolla ilmenee vaikka esim. negatiivisuutena ja tänä pirullisena käytöksenä. Eli siinä tunnetilassa mikä edustaa pimeyden voimia saavutetaan tämä ns. saatanallinen voima ja esim. raskasta hevimusiikkia kuuntelevat ihmiset eivät usein tiedä, että se voima mitä he kertoman mukaan saavat siitä raskaasta musiikista onkin juuri nimenomaan tätä Luciferin energiaa, eli pimeyttä edustavalta taholta suoraan ja se liittyy käytännössä aika usein materialistiseen maailmankatsomukseen.

Mutta ei ole kuitenkaan mitään pelättävää sillä, että meistä jokainen ihminen on tavallaan aina osa saatanaa :) Ei suinkaan, sillä jokainen meistä on kuitenkin yksilö ja pystyy kyllä hallitsemaan itsensä ja tunteensa, sekä kehonsa tasapainon ja siihen valon energioiden tasapainoon, eli kaikkien chakrapisteiden tasapainon löytämiseen ei minusta tarvita kyllä minkäänlaista hihhulismia kuin ainoastaan terve itsetietoisuus, itsetunto, terve järki (maalaisjärki) jne. Koska pelko on aivan turha elementti meissä, jota meistä ei kukaan tarvitse missään yhteydessä.

Energiaa kyllä annetaan tuolta ylhäältä (henkimaailmasta) jos sitä pyytää ja kyllä kuitenkin kehostakin kannattaa pitää hyvää huolta, koska chakrojen, eli energiakehon balanssiin sillä on hyvinkin suuri vaikutus.



Iso Arska julisti kalifornian osavaltioon hätätilan sikainfluenssan vuoksi :D

Yhdysvalloissa on sitten meneillään nyt operaatio joka alkaa valmistelemaan mm. kalifornian osavaltiota tulevaan poikkeustilaan, sillä kalifornian nykyinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger julisti kalifornian osavaltioon hätätilan sikainfluenssan vuoksi.

Ja jos nyt vähänkään valotamme faktoja niin tämä sikainfluenssa-epidemia on myyttiin perustuva valhe, aivan kuten lintuinfluenssakin on ollut. Mutta se ei silti poissulje sitä etteikö kyseistä virusta oltaisi kehitelty erinäisten lääketahojen yksityisissä laboratorioissa.

WHO on pistetty nyt asialle lobbaamaan tätä sikainfluenssa epidemiaa kun he vahvistivat äskettäin medialle että nyt on 79 influenssa tapausta.

Amerikassa julkaistiin jo vuonna 1976 propagandavideo sikainfluenssasta jotta silloiset lääketeollisuuden mahtifirmat olisivat saaneet keinotekoisien feikkilääkkeiden bisneksen kukoistamaan.


Nyt Amerikassa ja muualla maailmassa on meneillään ankara pelonlietsomiskampanja mediassa, jolla halutaan saada kohderyhmä eli me ihmiset pelkäämään tätä sikainfluenssaa ja hyväksymään kohta tulevat radikaalit yhteiskuntauudistukset mitä koko varjoeliitin fasistinen maailmanjärjestys pitää sisällään.

Viime syksynä nähtiin tämän skenaarion ensimmäinen osa ja se oli tämä talouden romahdus.

Nyt on menossa toinen vaihe, eli tämä keksitty influenssa epidemia... Mutta tämä kolmas osa onkin sitten jo paljon paljon pelottavampi suunnitelma. Nimittäin tämä kolmas vaihe yritettään toteuttaa rajuimpien huhujen mukaan ihan ydinaseilla. Mutta se mitä vielä tiedetään lisää on myös se, että galaktisen liitton porukka ja siihen kuuluvat rodut ovat näiden kelmien suunnitelmista täysin perillä ja Andromedan neuvostolle on annettu jo oikeudet tulla välittömästi väliin jos yhtäkään näitä kolmatta suunnitelmaa aiotaan toteuttaa. Sillä näiden kelmien suunnitelmissa olisi pudottaa atomipommi jonnekin suurkaupunkiin USA:ssa ja syyttää siitä Iranilaisia terroristeja ja he haluaisivat sen johdosta aloittaa verisen kolmannen maailmansodan ja laajentaa sen sitten Iranin kautta Pakistaniin, sekä sitä kautta myös Venäjälle ja muistaen myös että NATO-joukot tultaisiin vetämään tähän värvättyyn sotaleikkiin väkisin mukaan. Eli tässä on luvassa kieltämättä erittäin rankat vuodet sekä USA:n kansalle, että myös Eurooppalaisten näkökulmasta.

Mutta edelleenkään tässä ei ole kenenkään syytä pelätä yhtään mitään, koska täytyy aina muistaa se että tämä median kautta lietsottu pelko on ennen kaikkea melkein vain ja ainostastaan psykologista. Eli se onkin meidän kaikkien mielessä vain tämä pelko ja nämä median kautta ohjelmoidut propagandaviestit porautuvat vaikka kenenkä kohderyhmään kuuluvien tajuntaan sillä infernaalisella pelolla joka onkin olltu tarkoitus saada aikaan.


ja kun auktoriteettiuskovaiset massat saadaan lietsottua pelolla, ovat he valmiita myöskin vaikka minkälaisiin "fasistisiin" diktatuuriuudistuksiin maissa ja Amerikan yhdysvalloista voidaan leipoa poliisivaltio yhdessä yössä.

Mutta jokapatauksessa nyt on Amerikassa jo tosi kyseessä ja varsinkin kalifornian osavaltioon ollaan petaamassa jo poikkeustilaa kaikessa hiljaisuudessa. Syy tähän on luonnollisesti myös siinä, että kyseisessä osavaltiossa asuvat Amerikan varakkaimmat veronmaksajat ja kyseisen osavaltion itsenäistymishalut eivät tyydytä varjohallituksen luotsaaman CFR:n (Council on Foreign Relations) intressejä.


Mutta myös Saksasta kuuluu kummia kun äskettäin oli juttua siitä, että kyseinen maa kielsi Monsanto yhtymän geenimanipuloidun maissin tuotannon, niin nyt USA:n Monsanto-korporaatio maailman monopolina on vienyt koko Saksan valtion oikeuteen tästä tempustaan. Koska Monsantohan on maailman ainoa elintarviketeollisuuden monopoli jonka maanviljelyyn tarkoitetut kemikaalit on jokaisen maailman valtion maanviljelijöiden hankittava.

Eli siis kyseinen korporaatio pystyy näin maailman salaisen eliitin toimesta myrkyttämään vaikka minkä maailman köyhimmänkin valtion maanviljelijöiden sadot, vain yksinkertaisesti pakottamalla kyseiset viljelijät käyttämään Monsanton geenimanipuloituja kemikaaleja. Kun taas luomuviljely ollaan pyritty estämään ja tekemään täysin kannattamattomaksi ja syy on täysin siinä, että luomuruoka on erittäin terveellistä ja siitä ei heikkene kehon vastustuskyky kuten geenimanipuloitu ruoka tekee ja tämä onkin se salainen Monsanto yhtymän agenda.


Joten huomaamme tästä että kuinka yhden pienen eliitin nilkit pystyvät kontrolloimaan aivan kaikkea ja he hallitsevat käytännössä meidän tunteitakin jos me vain annamme niille vallan.

Mutta tästä auktoriteettiuskovaisten karusellista pääsee myös pois, yksinkertaisimmin vain avaamalla ne silmät ja käyttämään vaikka ensimmästä kertaa yksilön perspektiiviä aivan kaikessa. Koska jokainen meistä on yksilö... Oltiin sitten vaikka kenen ihmisapinalauman keskellä. Siihen ei tarvita mitään muuta kuin oikea asenne, eli avointa mieltä ja heti kun olet tiedostanut oman todellisen itsesi, niin tämän jälkeen on ns. vanginvartijatietoisuus ylitettty ja henkilöstä tulee näin vapaa itselleen sekä ympäristölleen.

Joten levittäkäämme nyt oikeaa tietoa eteenpäin ja pistetään sana kiertämään.
Labels: andromendan neuvosto, arnold Schwarzenegger, cfr, eliitti, galaktinen liitto, illuminati, monsanto, propaganda, saksa, sikainfluenssa

Meksikossa on nyt kuollut yli 200 ihmistä sikainfluenssaan ja tämä virus on kehitetty kaikessa hiljaisuudessa Yhdysvalloissa.

Viruksen tyyppejä ovat H1N1, H3N2, H1N2.


viruksen kerrottiin levinneen jo Kalifornian, New Yorkin ja Kansasin osavaltioon. Mutta täytyy ottaa vielä huomioon, että kyseessä voi olla näiden osavaltioiden osalta pelkkä pelon lietsomistemppu mediassa.

Se on kuitenkin selvää, että sioilla ei ole mitään tekemistä tämän viruksen kanssa.

Jokainen meistä muistaa mikä lääkefirma pistettiin n. 2 kk sitten lähettämään lintuinfluesnssaviruksella varustettuja "lintuinfluenssa torjuntarokotteita".

Eli nyt taas maailman vaikutusvaltainen eliitti ja sen tahot Trilateral Comissionia myöten on taas David Rockefellerin alaisuudessa yrittämässä tätä aiempaa virusepidemiatemppua uudelleen.

Kuitenkin suurempi skenaario jota he ovat hautoneet tässä viime-ajat liittyy kokonaisten kansakuntien, eli valtioiden sisäisiin mellakoihin ja siihen mitenkä niitä saataisiin aikaan. Ja tästä syystähän tämä "Telecom Package" lakiuudistus tulisi varmasti internetin tiedonvapauden syrjäyttäjänä aikaansaamaan todella suuret mellakat kaduille. Ja jos näin käy, niin eri valtioille annetaan oikeudet pistää poikkeustila voimaan, joka tarkoittaisi sitä että esim. Suomenkin suurimpien kaupungien kaduilla vallan ottaisivat mellakkapoliisit, sekä armeija.

Ja itseasiassa tätä poikkeustilaa jo kokeiltiin SMASH ASEM 2006 mielenosoituksessa Helsingin lasipalatsin edustalla, kun suuri mellakkapoliisijoukko eristi koko väkijoukon poliisiringissä kokonaiseksi kahdeksi tunniksi.

Lopulta kun kahden tunnin päästä siviilit päästettiin pois, niin jokaiselta siviilihenkilöltä kerättiin henkilötiedot, jotka annettiin eteenpäin valtiolliselle taholle. Koska isovelihalituksen vakoiluun keskittyneet organisaatiot kuten NSA (National Security Agency) seuraa jatkuvasti eri puolelta maailmaa internetissä esiintyviä ihmisiä sen mukaan mitä kukin tietää.

Kaikkien näiden seurattujen henkilöiden

- kännykkäkeskustelut nauhoitetaan
- sähköpostit luetaan
- internet sivujen käynnit tallennetaan

jne.

Heidät voidaan ilmoittaa NSA:n kautta Suomen suojelupoliisin (SUPO) seurantalistalle ja SUPO:lla on myös valtaoikeudet salakuunnella kännykkäkeskusteluja, sekä lukea sähköposteja. Tämä on kuulkaas täysin arkipäivää tämän päivän Suomessa ja tästä nykyajan STASI-yhteiskunnasta harvemmin missään kuulee mitään. Koska siinä käy hyvin todennäköisesti samalla tavalla kuin 70-luvun STASI:ssa, että avataan suu vasta pölyn laskeuduttua kymmenien vuosien jälkeen.

Ja nyt alkaa todellakin jo tämä pöly vihdoinkin laskeutua. Äskettäin n. viikko sitten Reino Nordin esitti kovia kysmyksia Jyrki Kataiselle vieraillessaan Maria Veitolan juontamassa keskusteluohjelmassa. Hän mm. kysyi valtionvarainministeri Jyrki Kataiselta onko hän nähnyt sellaista dokumenttia kuin Zeitgeist.

Katainen vastasi että ei ole, vaikka hyvin todennäköisesti on sen katsonut ja tietää sen, koska varsinkin tässä uudemmassa jatko-osassa paljastetaan juuri tämän rahajärjestelmän valheellisuus. Että kaikkien Eurooppalaistenkin veronmaksajien rahat virtaavat kaikki yksityisomisteisen keskuspankin kassaan. Kun valtiot ottavat vain lainaa yksityisomisteiselta Euroopan keskuspankilta (EKP) ja veronmaksajien rahoilla vain lyhennetään näitä aiemmin otettujen lainojen korkoja.

Eli nyt on hyvinkin paljon havaittavissa ihmisten suurta heräämistä ja yksi jos toinen alkaa jo kyseenalaistamaan näitä asioita ja nyt näyttää hyvinkin siltä, että laajemmaksi kyseenalaistamiseksi tulee tämä nykyinen yhteiskuntajärjestelmä, vaikka sekin tapahtuu henkisellä tasolla samaan aikaan.

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 23:58

Eilen oli Suomen mediassa juttua, että heidän huumori ja satiiripitoisessa piirrossarjassa SouthPark tuhottiin Suomi ydinpommeilla.

Katoin tuon sarjan ja tarkemmin ottaen siinä oli myös mainintaa valon galaktisesta liitosta, sekä galaktisista poliisivoimista. Kaikki oli tietenkin esitetty tuttuun tapaan SouthPark huumorilla ja kyllä tuolle tuli myös itsekin naurettua.

Sitten sarjassa muukalaiset ottivat yhteyttä SouthParkin asukkaisiin ja he olivat varastaneet jotain avaruusvaluuttaa (space money), jonka SouthParkin asukkaat sitten kavalsivat itselleen muiden maailman valtioiden kanssa.

Sitten kävikin ilmi että Suomen valtio oli vasikoinut tästä kavalluksesta eteenpäin ja lopulta muut suurvaltiot päättivät että Suomesta on päästävä eroon ja ampuivat muutaman ydonohjuksen Suomeen.

Näin yhteenvetona tuo juoni liittyy selvästi tähän tulevaan maailmanvaluuttaan ja tämä ollaan nyt taas kertaalleen tuotu ihmismassoille tällä hienolla keinolla. Eli ujuttamalla sitä tietoa juuri tämänlaisten huumoripitoisten sarjojen joukkoon. Koska jokainen sana mikä tuonkin ihan hauskan piirrossarjan kautta mainitaan jää meidän kunkin jokaisen alitajuntaan.

En toki poissulje sitäkään, etteikö tässä olisi myös tarkoitus saada tämän sarjan katsojat edelleen nauramaan valon galaktiselle liitolle ja näille jutuille. Koska sehän on selvä juttu, että scifi viihteenkin sekaan ollaan pistetty kautta vuosien vaikka minkälaista oikeasti olemassa olevaa juttua. Mutta nuo suuret ja mahtavat hollywood tuottajat kyllä tietävät, että vain pieni marginaaliosa ajattelee itsenäisesti ja eivät leimaa näitä ufo aiheita hölynpölyksi.

Mutta menee kyllä kieltämättä mielenkiintoiseksi että galaktinen liitto ollaan jo mainittu Jenkkiviihteessä ja sehän kyllä tarkoittaa myös sitä, että tätä sanaa tullaan myös kuulemaan lisää mutta missäköhän produktiossa.
Nyt se tulee mistä ollaan jo aikoja paasattu, sillä Euroopan parlamentti äänestää 5.5. joukosta direktiivejä, jotka kulkevat nimellä "Telecoms Package". Käytännössä se, mitä Telecoms Package tekee, muuttaa se internetin sensuurinetiksi jolloin sieltä ei voi enää hakea haluamaansa tietoa.

Se muuttaisi myös internetin kuin televisiokanavaksi, jolla on eri "kanavapaketteja".

"Telekoms package" rikkoo sanavapauslakia, sekä EU:n perusoikeuksia.

Voin kertoa teille kaikille kuka on tämän internetin pakkosensuurilain takana.

Sen on luonut kaikessa hiljaisuudessa David Rockefellerin luotsaamat järjestöt Trilateral Comission, CFR ja Bilderberg ryhmä.

Tämä porukka on jo nyt niin kusessa ettei heidän epätoivolleen näytä enää olevan mitään tehtävissä, joten nämä yrittävät nyt viimeiseen asti toteuttaa uuden maailmanjärjestyksen. Jonka toteutumiseksi internet on pakko heidän mukaansa muuttaa sensuurinetiksi, koska muuten kolmannen maailmanvaltion kynnyksellä internet antaisi eteenpäin arkoja tietoja eliitin III-maailmansodan sotahankkeista.

Se on kuitenkin selvää, että tulee tämä sitten muuttamaan internettiä fasistiseksi sensuurinetiksi, säilyy median propaganda entisellään ja varjohallitus ujuttaa uusia vihollisia kansan mieleen ja tämä seuraava "keksitty" vihollinen tulee olemaan avaruusolennot. Ja tämän takia nyt ollaan jo kiireellä julkistamassa ufo-arkistoja eripuolin maailmaa. Iso-Britannia julkisti omansa jo Maaliskuussa ja nyt Yhhdysvallat on tekemässä samoin.

Tällä aletaan luoda pohjaa tulevalle lavastetulle alien invaasiolle, joka aiotaan toteuttaa jotta uusi maailmanjärjestys saataisiin nopeasti toteutettua.

Mutta kuvitelkaapa nyt minkälainen pelko siitä syntyisi jos tämä onnistuttaisiin toteuttamaan ?

Lehtilööpeissä "UFOT HYÖKKÄSIVÄT LONTOOSEEN".

Siitähän syntyisi sellainen massa paniikki, että valtaihmiset ja suurin osa kansasta antaisi mitä vain että kyseinen inferno lakkaisi ja heidät pelastettaisiin jollain keinolla ja tähän tullaankin sitten tarjoamaan fasistista maailmanjärjesystä.

Koska siinä vaiheessa silloinen tod. 2012 vuoden Yhdysvaltojen presidentti julistaa että "OLEMME SODASSA AVARUUSOLENTOJA VASTAAN" ja halutaan nitoa kaikki valtiot yhteen sotimaan tätä eliitin lavastamaa vihollista vastaan. Mutta sittenkin kaikessa hiljaisuudessa tämän sotapropagandan keskellä aletaankin jo rakentaa yhtä maailmanliittovaltiota väestön vähennysohjelmineen (virukset, sota, nälänhätä jne.)

Tässä on siis meidän kaikkien yhteinen tiedon vapaus, eli internet nyt suuressa vaarassa muuttua sensuurinetiksi koska varjoeliitti yrittää tehdä kaikkensa jotta täällä ei enää tieto leviäisi. Suurin syy miksi he näin haluavat tehdä on, että siellä on tämänkinlaisia blogeja kirjoittelemassa vaarallisia juttuja joka paljastaa nämä maailman suurimmat rikolliset ja terroristit. Siis tarkoitan näitä todellisia tämän maailman vaarallisimpia terroristeja jotka pukeutuvat yli 5000 dollarin pukuihin ja työskentelevät monikansallisille yhtiöille.

Mutta sen sanon että tapahtui tämä sensuuriuudistus sitten tai ei niin älkää hyvät ihmiset olko hiljaa jos te jotain tiedätte näistä asioista, sillä tulee vielä aika jolloin oikean tiedon saanti on kultaakin arvokkaampi kun samalla valtamedia tuputtaa agressiivista sotapropagandaansa. Suomi nimittäin meinataan liittää väkisin NATOON 2011 ja NATO-joukot tullaan myös lähettämään tähän keksittyyn sotaan avaruusolentoja vastaan, kuullostaa se nyt kuinka tahansa naurettavalta vielä tässä vaiheessa.

Lisäksi varjohallituksen suunnitteilla on edelleen sota Iraniin, Pakistaniin ja sitä kautta Venäjälle asti joka tulee lopulta laajenemaan USA:n ja Venäjän väliseen kahden keskiseen sotaan. Siinä ei enää NATO-joukoilla tule olemaan paljoakaan arpaa.

Ja näiden kovimpien vuosien 2011-2015 aikana Euroopan unioni alkaa ratisemaan liitoksissaan kun talouskriisi syöksee euron jo niin pohjalle 2011, että jo rikkaimmatkin valtiot alkavat olla kunnon kusessa.

Sitten nämä rikkaimmat jäsenmaat alkavat tappelemaan keskenään että kuka saa nyt uudet maailmanvaluuttaan sidotut lainat, koska se eliitin kaavailema seuraava talousjärjestelmä on tarkoitus julkistaa heti kun uusi maailmanjärjestys on valmis perustettavaksi.

Siihen kuuluu tämä kämmenen alle laitettava RFID-mikrosiru, jonka kautta isovelihallitus näkee sinut missä tahansa. Pystyy lukemaan kohdehenkilön ajatuksia, sekä valvomaan tätä 24 tuntia vuorokaudessa. Tähän mikrosiruun tulee sosiaaliturvatunnus, maksuvälineet ja tämä on pakko ottaa ihon alle koska muuten jää täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tämä mikrosiru tullaan perustelemaan maailman talouden romahduksella, sekä turvallisuudella. Siis tuolla iän ikuisella propagandalla jota käytettiin jo toisen maailmansodan aikana kun Natsi-Saksa rynni Euroopan maihin joukoillaan ja muiden valtioiden ihmiset halusivat vain että heidät jätettäisiin rauhaan, joten he olivatkin sitten valmiita liittymään Nati-Saksan joukkoon.

Nyt tätä samaa fasistista eri valtioiden vallankaappausta ollaan toteuttamassa jälleen kaikessa hiljaisuudessa, sillä myös tämä meidän hieno euroopan unionhan on tämän varjohallituksesta koostuvan eliitin suunnittelema juttu. He siis tämän koko union touhun ovat pistäneet alulle ja vain ja ainoastaan "uuden maailmanjärjestyksen" toteuttamiseksi, koska uusi maailmanjärjestys on heidän tavoitteensa ja maali ollaan pistetty vuoteen 2020.

Mutta se sitten mitä voidaan sanoa galaktisen liiton osalta, niin he tulevat auttamaan vasta siinä vaiheessa kun tilanne kääntyy täällä jo niin huonoksi ettei apua voi enää saada muualta. Tämä liittyy tulevaan maapallon magneettisten napojen kääntymiseen eli napasiirtymään.

Galaktisen liiton puolelta ollaan otettu jo kontaktia maahan jo vuonna 1977, kun Iso-Britannian televisioasemalle ilmaantui tuntematon ääni (Ashtar). Skeptikoiden mukaan tuo on väärennös, mutta noihin aikoihin kyllä mitään elektronista äänenmuokkauslaitetta ei oikein ollut olemassa.

Luis Prada on tutkinut näitä asioita tarkemmin ja hän väittää että valon galaktinen liitto koostuu vain hyvistä avaruusolennoista, jotka kaikki työskentelevät täydessä keskisessä harmoniassa maaplaneettamme hyväksi. Jotta tämä tellus planeettamme pystyttäisiin lopulta palauttamaan sen alkuperäiseen galaktiseen alkuperäiseen tilaansa.

Mutta on myös olemassa ns.
harmaita humanoideja, jotka eivät ole hyviä ja näistä Zeta Reticulilta tulleista roduista monet ovat aiemmin palvelleet varjohallitusta erinäisissä salahankkeissa joista suurin on tietenkin uusi maailmanjärjestys.

Mutta tulevina vuosina tapahtuu myös tämä ns. ensimmäinen yhteydenotto, jolloin tämä galaktisen liiton alukset näyttäytyvät eri puolin maailmaa ja korkeintaan siinä vaiheessa muuttuu myös skeptikoidenkin maailmankuvat täysin.

Mutta näitä heidän aluksiaan on jo nähty mm. Uudessa Meksikossa muutama vuosi sitten. Mutta tässä ensimmäisessä yhteydenotossa onkin kyse jostain paljon suuremmasta ja tätä ajankohtaa tosin on hyvin vaikea mennä ennustamaan, koska se riippuu täysin meidän kollektiivisesta vapaan tahdon laista. Sillä jokainen meistä luo pohjan sille tulevaisuudelle mikä tätä planeettaa kohtaa, koska meistä jokainen luo tämän tulevaisuuden myös yksilötasolla itse.

Se että rikollinen varjoeliitti sekä pimeyttä edustavat voimat yrittävät rikkoa tämän valon energian vapaan virtaamisen johtuu vain siitä, että valon energia lisääntyy tällä planeetalla ja koko universumissa paraikaa.





Meillä kaikillahan on ns. energiaruumis eli valosta koostuva keho ja sitä voi aktivoida ja maadoittaa meditaation tai joogan avulla.

Tämä meditointi edesauttaa tämän planeetan sitä pimeyttä edustavien tahon energiavaihdosta joka tapahtuu kun lopulta tämä planeetta puhdistetaan näistä negatiivisista energioista.


Valtaapitävä rikollinen eliitti joutuu lopulta itse antautumaan, koska tänne planeetalle palaa galaktisen liiton joukot aluksineen. Tuota ajankohtaa on hyvin vaikea mennä ennustamaan mutta näin jokatapauksessa tapahtuu ennen pitkää.

2012 vuonna myös Montauk aikakokeesta kantautunut Montauk aika-aalto lakkaa vaikuttamasta tähän aikaulottuvuuteen ja sen jälkeen avaruusolennot voivat ottaa yhteyttä maan ihmisiin.

Tulee itseasiassa jo sellainen aika 2012, että kansat oikein lähes palvovat avaruusolentoja koska alkavat vihdoin tajuta että eivät ne hyvät avaruusolennot ole mitään pahiksia. Sen sijaan tämä varjohallitus, sehän koostuu lähes kaikki liskoista. Eli ovat kuitenkin ihmisiä, mutta heidän geneettinen perimä on täysin jostain muualta kuin tellukselta.

Tämä planeettahan ollaan jo ajat sitten valloitettu Orionista josta meillä hyvin monella on inkarnaatioita, eli elämiä joita emme välttämättä muista.

Sinne keskuuteen on sitten myös soluttautuneet muiden planeettojen väkeä.

Nyt tilanne on meidän planeetallamme se, että täällä on varsinainen poppoo porukkaa kun osa on tullut tänne Siriukselta. Sitten on Plejadeja, eli Seulasista väkeä mutta vain ihmisen ruumiissa kuten kaikki muutkin meistä.

Orionin porukka sitten edustaa hyvin valtaosaa ihmisistä ja heidän joukossaan on myös näitä Zeta Reticulilta tulleita sadisteja jotka tunnistaa silmistä. Heidän perusominaisuus on se, että he pystyvät näkemään muiden ihmisten heikkoudet ja iskevät niihin aina kiinni sekä imevät heistä kaiken energian mm. julkisen nöyryyttämisen avulla.


Orionissa nämä Zeta Reticulin liskot olivat alistajarotu joka hyökkäsi sinne muualta. Nyt täällä telluksella nämä samaisen rodun humanoidit maksavat nyt ihmisen kehossa aiempaa karmaansa pois.

Eli tällaista kaikkea tällä planeetalla on menossa, jota emme välttämättä ole koskaan aiemmin tutkineet tai edes halunneetkaan tietää. Sen sijaan helpommin nämä tällaiset puheet haluttaisiin vain leimata täysin hullun jutuiksi mielisairaan hörhöilyksi. Koska jos ei ole sinut näiden "galaktisten" asioiden kanssa, niin silloin on pikemminkin vika itse asian kieltäjässä itsessään, sillä uusi informaatio ei pääse kenenkään tajuntaan läpi, jolle ole mieli avoin. Sillä muuten reaktio on vanha kärsimyskehon aktivoituminen ja pelko, milloin taas pelon avulla kaikki pelottava informaatio pyritään torjumaan sen pelottavuuden takia, joka johtuu vain yksinkertaisesti tietämättömyydestä.

Planeettamme Galaktinen HistoriaPerjantai 10.04.2009 01:48

Tulevaisuudessa tulee kohta olemaan se taitekohta, jolloin tämän hyvän ja pahan välisen yhteisen energian on yhdistyttävä toisiinsa ja se tapahtuu ensin ihmisten sisällä yksilötasolla ja lopulta yhteisellä/globaalilla tasolla.

Ja tämän jälkeen meidän planeetamme ei enää ole luciferisten energioiden tai agendan vallassa. Eli se tarkoittaa myös sitä, että tänne ei voi enää sen jälkeen inkarnoitua tätä varjon puolen luciferisteja toteuttamaan luciferista agendaansa. Joten joutuvat sen jälkeen etsimään jonkun toisen planeetan, jossa on älyllistä elämää.

Menneinä vuosina tähän varjoeliitin porukkaan liittyi muutamia harmaita humanoidirotuja jotka olivat alunperin Orionista lähtöisin, joka on edelleen Luciferin edustama paikka.

Näiden olentojen tarkoituksena oli tuoda oma panoksensa varjoeliitin suunnitelmalle täällä luoda uusi maailmanjärjestys, koska tämä agenda on alunperin peräisin Orionista.

Mutta 90-luvun alussa galaktinen liitto pisti lopun tälle veljeilylle ja teki harmaiden rodun edustajan kanssa "ancharan liiton" sopimuksen, mikä päätti heidän veljeilynsä planeettamme varjoeliitin kanssa.

Se ei kuitenkaan lakkauttanut ns. luciferistien agendaa, joka on edelleen fasistinen uusi maailmanjärjestys tällä planeetalla. Siihen on edelleen henkimaailmastkin käsin hyvin monet sielut ja henget tekemässä kaikkensa jotta tämä saataisiin toteutettua viimeistään vuonna 2020 mennessä.

Tarkemmin en tiedä miksi se death-line on pistetty noin kauas, mutta hyvin todennäköisesti siellä kohtaa alkaa tulevaisuuden aikajanassa näkymään jo sitä aikaa, kun tämä Annunnaki rotu palaa taas keskuuteemme jonka he ovat luvanneet tehdä, kun aika on siihen valmis.

Syy siihen miksi he palaavat keskuuteemme, on täysin heidän vanhasta karmasta joka on lähtöisin jo niiltä ajoilta kun he ilmaantuivat tänne n. 60 000 v. sitten Marsista.

He aikaansaivat karmaa ihmiskuntaa kohtaa, koska he alkoivat orjuuttaa meidän ihmisrotua. Koska me ihmiset olimme täällä jo ennen heitä. Mutta koska Annunnaki humanoidirotu oli teknisessä kehityksessä meitä edellä, heidän oli hyvin helppo orjuuttaa ihmiskunta ja alkaa isännöimään tätä planeettaa noilta ajoilta lähtien. Joten se sai myös aikaan suuren kapinan noina aikoina, kun muutamat ihmiset alkoivat vastustaa heidän vapaan tahdon estävää orjuutusta.

Sen jälkeen anunnaki rotu alkoi sitten risteyttämään ihmisrodun DNA:n ja loi tänne myös muita rotuja, joita saatiin toisilta planeetoilta. Kuten aasialainen rotu oli peräisin niinä aikoina olevasta toisesta kuusta. Tämä taas sai pysymään ihmismassat paremmin kurissa, koska se loi ennakkoluuloja heidän välilleen.

Mutta ennenkaikkea tehokkaimmaksi massojen hallintamuodoksi muodostuivat uskonnot ja niillä saatiin lopulta pysymään ihmiset kurissa. Mutta taremmat tiedot siitä, että näyttelikö oikeasti esim. joku humaoidi näiden uskonnollisten profeetoiden roolin vai olivatko ne oikeasti täysin keksittyjä ei saada vieläkään täyttä varmuutta.

Mutta se mitä tiedetään tulevaisuudesta ja varjoeliitin suunnitelmista, niin uuteen maailmanjärjestyksen kuuluu yhtenä suunnitelmana kristinuskon kautta Jeesuksen toisen tulemisen "lavastaminen" ja uusi maailmanuskonto.

No mutta takaisin äskeiseen aiheeseen...

Tänne planeetalle ollaan siis koko ajan inkarnoiduttu jostain ja edelliset inkarnaatiot ovat usein ihmisillä tältä planeetalta, mutta jokaisella ihmisellä on kuitenkin se kauemmin katsottu sielullinen alkuperä jostain toiselta planeetalta kuin täältä.

Esim. Muinaiset Egyptiläiset inkarnoituivat tänne Sirius-A:sta, mutta täytyy muistuttaa edelleenkin että kaikki nämä olennot jotka tänne inkarnoituivat toiselta planeetalta syntyivät tietenkin tänne ihmisen muotoon, eli eivät tulleet suuripäisenä humanoidina, koska sehän olisi aikaansaanut suurta pelkoa keskuudessamme...

Ja mitä tulee nykyaikaan niin jokainen ihminen on alkuperältään joltain planeetalta ja on mitä todennäköisemmin elänyt useita inkarnaatioita muilla planeetoilla joilla on elämää. Ja ne ihmisten väliset mahdolliset ristiriidat johtuvat ennenkaikkea mm. heidän aiemmasta tähtikarmasta, koska tuostakin galaktisesta tähtikartasta näkee, että mitkä rodut ovat ns. pahiksia, eli ovat suorittaneet jatkuvasti invaasioita muille planeetoille ja alkaneet orjuuttaa muita rotuja. Tämän takia mm. Anunnaki/reptile humanoidirotu on saanut bannit aika monelle muullekin planeetalle ja meidän telluksella alkaa kohta olemaan sellaiset ajat, että tämä käärmeporukka tai reptile rotu saa seuraavaksi täältä tellukselta bannit. Kunhan ensin koko loppukahakka on saatu päätökseen.

Ja se tulee päättymään siihen, kun galaktisen liiton edustajat ottavat yhteyttä tämän planeetan ihmisiin...

ja todennäköisesti jo vuonna 2012, mahdollisen napasiirtymän johdosta täältä tullaan evakuoimaan väliaikaisesti ihmisiä, koska eläminen ei enää ole mahdollista sinä muutamana vuotena, koska napasiirtymä (pole-shift) tulee olemaan niin raju luonnonilmiö.

Ja tarkemmin tämä napasiirtymä johtuu tiettyjen planeettojen asennosta, joka tulee tapahtumaan ennen 21.12.2012 ja vaikuttaa tämän planeetan pyörimisliikkeeseen ja kääntää sen navat melkein kokonaan ympäri. Joten useita mantereita sukeltaa sen jälkeen meren alle ja n. arviolta 1/3 koko maailman väestöstä tulee hukkumaan, eli siirtymään sieluina henkimaailmaan.