IRC-Galleria

Illuminated

Illuminated

ye iknwo¨

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 02:56

Tässä viikko sitten atlantin valtamerelle pudonneen lentokoneen jälkipyykissä alkaa näkymään vähän mystisiä ja salaperäisiä aineksia ja asioita. Kun nyt Ilta-Sanomissa oli juttu jossa väitettiin että sen saattoi toteuttaa pari Islamilaista terroristia ja lähteenä oli sitten Ranskan tiedustelupalvelu.

Minusta tuo kuullostaa nyt jo vähän siltä, että kohta tuotaisiin taas 9/11 terrori-iskujen tyylillä ennaltavalitut rätipää-syntipukkien kuvat maailmanmedialle ja taas aloitettaisiin tämä Al-Qaida/Al-Zargawi huttu uudelleen.

Mutta viime vuosina maailmaneliitti onkin huomannut sellaisen ikävän asian, että tämä terrorismin vastainen sota myytti ei oikein enää toimi heidän haluamallaan tavalla. Vaikka silti yli 50 % maailman kansasta on pelosta jäykkänä, niin se joku alle kolmasosa kuitenkin on alkanut avaamaan silmänsä tästä terrorismi illuusiosta, joista vielä osa yrittää sitten vaihtelevalla menestyksellä herättää muita nukkuvia ihmisiä. Mutta se näyttää olevan aika hyvin vaikean työn alla ja periaatteessa tuota prosessia voisi melkein verrata rappioalkoholistin käännyttämistä takaisin raittiiksi, johon ei pysty kukaan muu kuin hän itse.

Ei siis voi kukaan mennä tuonne kadulle soittamaan kitaraa ja hoilaamaan jollekin juopolle, että; "Ota nyt vastaasi Jeesus Kristus ja saa häneltä seitsemän spektrin pelastus ja jätä viina nyt ja karkoitat perkeleen sisimmästäsi ja tulet antautumaan Jeesukselle".

Mutta aivan samaa käännyttämistähän nämä salaliitto ja totuusasiat ovat, jos niitä yrittää väkisin tuputtaa ihmisille ja eihän nyt pelokkaat ihmiset hyvänen aika suostu siinä alkushokissa ottamaan mitään tietoa vastaan, kun pelko saa heidän mielensä automaattisesti kääntymään puolustuskannalle.



Ois jo nimittäin vihdoin tavallistenkin tyhmimpien kadunmiesten jo aika avata silmänsä ja huomata että millaista pelleilyä toi Al-Qaida huttu oikeasti on tuolla kulisseissa.

Osama on vanha CIA:n työntekijä ja käänsikö se siis vai yhtäkkiä takkinsa ja pommitti WTC-tornit alas. Hei herätkää nyt jumalauta todellisuuteen, jos vielä edelleen olette sitä mieltä että Osama oli 9/11:n mastermind, eli päätoteuttaja.

Ei perkele vieköön, että jos joku vielä elää siinä olkinukketeoriassa että Osama Bin Laden käytti omaa mahtavaa Al-Qaida ryhmäänsä kuin jotain menestyksekästä alihankintayritystä toteuttamaan historian verisimmät terrori-iskut.

CIA, Mossad ja FBI noi 9/11 iskut hoiti aivan täysin maailmaneliitin tilauksesta ja itseasiassa noi iskut oltiin suunniteltu Irakin ja Afghanistanin sodan kanssa jo vuonna 2000 ja Rockefellerin suvun eräs edustaja paljasti tämän suunnitelman jo eräälle edesmenneelle elokuvaohjaajalle Aaron Russolle, kun Russolla oli mahdollisuus ihan tutustua häneen henkilökohtaisesti.

Mutta heidän välinen ystävyys kyllä loppui siihen kun herra Rockefeller alkoi puhumaan illuminatin maailmaneliitin tulevaisuuden suunnitelmista ja toi ilmi sen yleisen asenteen, mitä maailmaneliitti käyttää meitä ihmisiä kohtaan... Eli kohtelevat kuin paskaa ja haluavat pompottaa ihmiskuntaa epätietoisuuden valjaissa kuin narussa talutettavaa pässilaumaa.

Siis nimenomaan jo David Rockefellerin mukaan yhtenäinen maailmanhallitus on paras ja viisain vaihtoehto tulevaisuuden maailmalle ja siihen kuuluu väkisinkin fasistisen uuden maailmanjärjestyksen toteuttaminen vuoteen 2020 mennessä. Mutta myöskin yli 2/3 maailman väestön tappaminen... Eli siviilejä pitäisi siis pystyä lahtamaan aivan helvetisti vielä tulevaisuudessa ja tuo projekti näyttäisi vielä olevan aika kesken kun kolmatta maailmansotaa ei olla edelleenkään onnistuttu toteuttamaan.

Sitä kun yritettiin sytyttää viime Elokuussa ja se yritys epäonnistui. Mutta nyt sitten Pohjois-Korealle ollaan annettu jo sponssia Jenkeistä päin ja nyt Siionistit ja muut eliittiperheet ja suvut odottavat kieli pitkällä miten operaatio tästä etenee ja ruumiita pitää tulla ja paljon. Muuten menee taas tämäkin sotasuunnitelma käsille.

Mutta 1 asia minkä illuminatin porukasta jokainen tietää on se, että jos ihmiskunta lähtee vastustamaan tätä maailmanjärjestystä agressiivisesti niin se ei tiedä hyvää missään päin maailmaa. Koska sehän vain aikaansaisi poliisivaltion pelkästä sormen napsautuksesta ja veri lentäisi kaduilla ja 1984-tyylinen maailmanliittovaltio olisi sitten lähempänä kuin koskaan.

Nythän jo useissa mielenosoituksissa käytetään poliisivaltion voimakeinoja sillä tavalla että mielenosoittajien sekaan usutetaan poliiseja, jotka ovat naamioituneet väkivaltaisiksi anarkisteiksi ja heidän tehtävänään on hyökätä mellakkapoliisien kimppuun, jotta mellakkapoliisit saisivat oikeutuksen käyttää väkivaltaa mielenosoitusjoukkoa kohtaan.

Käsittääkseni tätä samaa skenaariota käytettiin ihan Helsingin SMASH-asem 2006 nujakassa. Mutta siitähän voidaan sitten olla monta mieltä kun viralliset poliisivoimathan väittäisivät aivan varmasti tätä väitettä vastaan.

Mutta kaikkihan siellä näkee niistä videoista että miten se kumipatukka heiluu ja siviilejä retuutetaan väkivaltaisesti, jotka lähestyivät ilman väkivaltaa poliiseja. Me elämme siis tässäkin maassa ihan poliisivaltiossa, vaikka tätä nyt edellen kutsutaan hienolle peitenimellä demokratiaksi. Eli siis demokraattiseksi valtioksi ja yhteiskunnaksi, jossa todellisuudessa kansan rooli on kuin tarhan esikoulun rahaleikki, jossa leikitään leikkirahoilla. Kun sitten aikuiset maksavat oikealla rahalla ja hankkivat leivän perheelle pöytään, niin lapset leikkivät että he maksavat nyt leikkirahalla mitä hyvittaa.

Tämänkaltainen päätäntävalta on meillä kansalla ja entistäkin enemmän ihmisiä alkaa tajuamaan tämän tosiasian että mehän ei olla mitään helvetin "kansaa". Vaan me olemme ihmisyksilöitä joilla kaikilla on päätäntävaltaa vaikka missä, mutta tämä maailman roskaeliitti onkin pitänyt tämän totuuden meiltä kaikilta piilossa ja tuonut tilalle sellaisen järjestelmän kuin politiikka, missä pääset äänestämään jotain tiettyä pyrkyriä kerran neljässä vuodessa.

Joka valehtelee hyvin kalliissa vaalimainoksissaan lupaavansa parantaa työllisten ja milloin köyhien asiaa. Kun todellisuudessa nämä pyrkyripoliitikot keskittyvät vain oman kassakoneensa kilistämiseen. Vaikka näkeehän sen nyt jokainenkin meistä, että tietysti tässä politiikka nimisessä hutussa jää näiden kaikkien suurimpienkin roskapuolueiden puheenjohtajat sen kuuluisan sylkykupin asemaan.

Tulisi jo siis vihdoin meidän kaikkien tajuta se, että politiikka ja poliitikot eivät ratkaise mitään ongelmia ja tuo eduskuntatalo tuolla Helsingin arkadianmäellä on vain 1 täysihoitola, joka maksaa valtion lainasta aika helvetin suuren osan tämän valtion menoista. Koska pelkästään jos kansanedustajat pudottaisivat kuukausipalkastaan muutaman tonnin pois ja tyytyisivät esim. 4000 EUR/kk brutto, niin pelkästään sillä säästö-ohjelmalla tehtäisiin peräti yli 4,4 miljoonan euron säästöt. Niin voitais nekin rahat pistää johonkin hyödyllisempään kuin noiden omia etujaan ajavien pyrkyrien järkyttävän suuriin palkkoihin.
Toki yritysjohtajien hirmuosingothan kiilaa noista liksoista ohi kunnolla.


Mutta kukapa meistä ei haluaisi olla jossain semmoisessa työssä missä käydään isossa salissa istumassa ja painamassa nappia silloin kuin huvittaa ja nostaa minimissään 5860 EUR/kk, sekä ajella ilmaiseksi taksilla ja kääriä sen lisäksi älyttömiä kilometrikorvauksia valtion piikkiin, sekä käydä juomassa ilmaista viinaa veronmaksajien rahoilla ja saunoa herrojen kanssa, sekä ajaa omaa käytäväpolitiikkaa sulle-mulle taktiikalla.

Tulisko hyvä omatunto siitä että kun itse eläisi kuin tuollainen yltäkylläinen porsas ja muut porsaat näkevät koko ajan nälkää ja hirveän vaivan pelkästään ravinnon hankkimiseksi.
Äskettäin USA:sta päin maksettiin Pohjois-Korean ydinkoe ja maailmanhallituksen suunnitelmana on tällä hetkellä sellainen. Missä Pohjois-Korea yllytettäisiin hyökkäämään Etelä-Koreaan ja tästä kehkeytyisi suurempi III-maailmansota, mikä taas oikeuttaisi lähettämään taistelukentille myös USA:n armeijan, sekä NATO-joukot.

Iranin ja USA:n välistä sotaa ei silti olla edelleenkään poissuljettu ja myös Pakistan kuuluu USA:n armeijan tuleviin hyökkäyskohteisiin. Kun kyseisestä maasta ollaan mediassa viljelty ankarasti propagandaa viime-aikoina.

Mutta salaisella maailmanhallituksella on yksi suuri ongelma tämän kolmannen maailmansodan toteuttamisessa ja se on galaktisen liiton oikeudet puuttua ydinaseiden käyttöön, kun he ovat jo tähän mennessä estäneet lukuisia ydinaseilla suunniteltuja iskuja joista yksi oli tarkoitettu toteutettavaksi viime vuoden kesäkuussa 2008 ja siitä lähti muita varoittamaan entinen CIA:n agentti Roland Carnaby. Mutta hänet ammuttiin keskelle Texasin moottoritietä paikallisen poliisin toimesta, joka väitti että hän olisi kaivanut ajokorttia kysyttäessä asetta povitaskustaan.

Siitäkään huolimatta että ydinaseiskut ollaan pystytty estämään galaktisen liiton taholta, ei se silti ole muuttanut maailmanhallituksen roistojen suunnitelmia minnekään.

Bilderberg-ryhmän tämän vuoden kokoukseen osallistuivat Suomen pääministeri Matti Vanhanen sekä valtionvarainministeri Jyrki Katainen. Tämä käy ilmi vain äskettäin ilmestyneestä Suomen valtioneuvoston tiedotteesta , mutta muu valtamedia ei puhu kyseisestä kokouksesta sanallakaan.

Yleisradio kuitenkin uutisoi vielä 2-vuotta sitten kyseisestä kokouksesta otsikolla "Katainen Bilderberg-kokoukseen.
On silti ikävintä että suurin osa maailmasta ei edelleenkään huomaa että USA:n harjoittama tämänhetkinen maailmanpolitiikka suurine sotaoperaatioineen ei ole Natsi-Saksan touhusta yhtään kaukana ja kyseessähän on juurikin fasistinen vallankaappaus, joka toteutetaan vielä oikealla hetkellä.

Äsken Obaman lupaama Guantanamon vankileirin lakkautus oli pelkkää kansojen sumutusta, kun USA:n kongressi hylkäsi Guantanamon vankileirin lakkauttamisen äänin 90-6.

Jos oikeasti tuolle Guantanamolle keksisi jotain "oikeata" käyttöä niin sinne kyllä mahtuisi koko Illuminatin maailmaneliitti. Voisivat pukea itse ne oranssit haalarit päälle ja lähteä hikoilemaan auringossa kun sitten jonossa asti heitä ristikuulustellaan epäiltynä "terrorismista" ja CIA:n henkilökunta käyttämässä mm. vesikidutusta.

Kun nyt siellä olevat vangit eivät ole kuin USA:n hallituksen värväämiä peitevankeja joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Mutta kuten aina täysin valheelle perustuva "terrorismin vastainen sota" tarvitsee kuitenkin julkiset lavastetut syylliset ja niitä ovat Guantanamoon teljetyt syyttömät miehet, joita hikoilutetaan kuumassa auringossa ja kidutetaan päivittäin, sekä heihin hyödynnetään CIA:n korkeimpia kidutusmenetelmiä joista varhaisimmat kidutustekniikat otettiin jo käyttöön 40-luvulla.

CIA:lla on jo nykyään niin käsittämättömät resurssit kidutukseen, sekä myös psykologiseen sodankäyntiin ja tällä psykologisella sodankäynnillä tarkoitan että he pystyvät tunkeutumaan vaikka kenenkä yksittäisen ihmisen tajuntaan ilman fyysisiä rajoitteita ja tämänkaltaisia sieppauksia tapahtuu myös jatkuvasti eri puolin maailmaa.

Nämä CIA:lle työskentelevät USA:n pimeän budjetin sotilashenkilöt tekevät yhteistyötä Archon nimisen humanoidirodun kanssa, mikä taas on tullut tähän meidän aikaamme rinnakkaiselta aikakaistalta tulevaisuudesta.

Eräs Suomalainen kontaktihenkilö joka on jounut kohtaamaan heitä on Usko Ahonen, joka tuli tapauksensa johdosta julkisuuteen viime syksynä 2008 Lautsian ufoseminaarissa. Hänet siepattiin 26.02.2004 ja edellämainitussa linkissä on tästä tapauksesta lisää.

Korostaisin vielä että aiemmin Suomessa ei tietääkseni ole kukaan henkilö tullut näin rajun ufosieppauksen johdosta julkisuuteen, joten elämme siinä mielessä varsin suuria aikoja jolloin asenne koko ufoja ja ufosieppauksia kohtaan tulee muuttumaan vielä radikaalisti.


Archonit

Nyt mennään sitten semmoisella alueelle josta monellakaan ei ole varmasti hirveästi tietoa.

Eli keitä nämä Archonit oikein ovat ja ketä he palvelevat ?

Archonit palvelevat pimeyttä edustavia tahoja, kuten henkiolento Lucifer, Faton, Molok jne.

Kristityistä tietysti monet luulevat että Lucifer elää maan sisällä ja siellä on sellainen paikka kuin helvetti, mutta tämä ei pidä paikkaansa sillä se Luciferin negatiivinen valosta alkunsa saanut dualistinen voima on vain täällä maan päällä sekä henkimaailmassa voimassa ja sen voima on jokaisessa meissä ihmisissä sisällä.

Eli se on kuin kytkin jonka voimme kytkeä päälle tai pois... Ja kristityt uskovaiset uskovat että rukoilemalla jotain ulkopuolista kahta partaukkoa he voisivat saada tämän saatanallisen voiman heistä pois kuin pölyhiukkasen rippipuvusta.

Ei voisi kuitenkaan olla tekopyhempää tekniikkaa luulla pääsevänsä pakoon omaa karmaansa, koska jokainen meistä joutuu niittämään sen minkä on aiemmin kylvänyt. Koska mikään Jeesus ei tule sitä satoa niittämään meidän puolesta tai vastaan.

No mutta palataan taas niihin Archoneihin, eli:


Koptisten tekstien mukaan archonit (demonit) ovat ihmiselle
maanulkoisia psyykkisiä tunkeilijoita tietoisuuden tasolla.

He pystyvät käyttämään ihmisten kehoja hyväksi esim. keskellä päivää näitä voi olla vaikka samassa huoneessa heidän astraaliruumiissaan ja he ovat sitten imemässä energiaa henkisesti herkemmistä ihmisistä, sekä tekemässä muuten kiusaa.

Unissa taas nämä henkiset demonit enemmänkin yrittävät usein varastaa unenkokijan minätietoisuuden jota varmasti moni meistä on ehkä joutunut unitilan aikana kokemaan.

Archonit siis ovat eräänlainen demoninen humanoidirotu joka ilmentää itseään henkimaailman puolella, mutta heillä on silti valta tunkeutua tälle planeetalle heidän astraalikehojensa (energiaruumis) kanssa.

Syy siihen miksi tämä pimeyttä edustavan tahon demoniset voimat tekevät USA:n armeijan CIA:n osaston kanssa yhteistyötä, johtuu taas siitä että salainen maailmaneliitti ja CIA on saanut näistä Archoneista lisää resursseja yksityishenkilöiden sieppauksiin. Sillä psykologinen sodankäynti on edelleen hyvin tärkeä osa uuden maailmanjärjestyksenkin luomisessa.

Mutta täytyy ottaa myös huomioon että kyllä näitä psyykkisiä taitoja esim. kaukokatsonta löytyy myös Venäjänkin armeijalta. Tarkoittaen sitä, että kyseiset kurssit käynyt sotilas pystyy sen taidon jälkeen irtaantumaan ruumiistaan astraalikehollaan, eli energiaruumiillaan ja näin ollen menemään pelkkänä energiana vaikka minne paikkaan silmänräpäyksessä. Joten voitte kaikki kuvitella että minkälainen esim. vakoiluvälinen tämä kaukokatsonta on vaikka esim. Venäjälle, koska sieltä voi mennä Englanninkielentaitoinen Venäläinen sotilas kuuntelemaan vaikka minkälaista sotaskenaariota siellä valkoisen talon presidentin kansliassa oikein suunnitellaan. Joten ei ollut lainkaan ihme että Venäjän armeija rynni Etelä-Ossetiaan viime Elokuussa 08.08.2008, jolloin illuminatin porukka hieroi jo vesikielellä käsiään yhteen ja olivat valmiita aloittamaan kolmannen maailmansodan siellä, mutta päin helvettiä meni se operaatio, koska Venäjän sotilastiedustelu sai ennakkotiedon siitä mitä CIA:lla ja Mossadilla oli mielessä Etelä-Ossetiassa.


Siltikään vaikka tämmöisiä demonisia olentoja on olemassa kuin Archonit ei meillä ihmisillä pitäisi kuitenkaan olla syytä pelkoon. Koska ei näillä enemmänkin henkimaailman tasolla vaikuttavien voimien puolella ole minkäänlaisia ylivaltuuksia tunkeutua kenenkään meidän unitilaan tai päivittäiseen elämään.

Omakohtaisesti voin sanoa että mitä henkisesti herkempi ihminen, niin sitä enemmän se vetää ikävä kyllä puoleensa näitä henkisen tason demonisia voimia jotka josks tulevat astraalitasolle häiritsemään ja kysehän ei oikeastaan ole mistään muusta kuin uni sekä päivätasolla astraalisesta häirinnästä. Mutta kuitenkin näiden voimien joukossa on kyllä tapahtunut vaikka minkälaisia likvidointiyrityksiä kuten yritetty järjestää auto-onnettomuuksia joista vielä jokainen on mennyt pieleen.

Sillä kenelläkään maaplaneetan ulkopuolisella taholla ei ole oikeuksia suorittaa vapaudenriistoa kenellekään henkilölle, josta syystä aina kun tällainen esim. auto-onnettomuuden järjestäminen on suoritettu niin jokaisen tällaisen tapahtuman jälkeen kyseiset tahot ollaan korjattu talteen. Koska siellä puolella on nykyään jo sellainen kerrasta poikki meininki ja galaktisen liiton puolella on omat joukkonsa tätä oikeutta valvomassa. Näitä voisi enemmänkin kutsua sitten galaktisiksi poliisivoimiksi ja siinä ei oikeastaan ole sen kummemmin mitään ihmettelemistä.

Ja syy siihen miksi esim. nämä Archonin porukat häiritsevät meitä johtuu mm. siitä että he pystyvät lukemaan meidän aurojamme, eli energiakehoa ja siitä he voivat nähdä joka kohdussa että kyseinen henkilö tulee olemaan pimeyttä edustavalle taholle ns. vaikea henkilö, joka täytyy sitten pistää koville. Mistä johtuen ensimmäiset astraalitason sieppaukset ja unitason mentaaliset häirinnät aloitetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja useammalle abduktoidulle henkilölle on jäänyt näistä kokemuksista syvät henkiset arvet.

Tarkemmin tällä archonin porukalla on mm. metallinen ääni josta heidät tunnistaa ja omakohtaisesti olen joutunut olemaan heidän kanssa tekemisissä jo 2-3 vuotiaana ja kyseiset sieppaukset eivät olleet mitään hirveän positiivisia kokemuksia mitä niistä näin jälkivuosina voisi kertoa.

Sieppaukset tapahtuivat niin että unitilassa yhtäkkiä kuulit metallimaisen äänen ja sen jälkeen kuulit linnunviserrystä, jonka jälkeen energiaruumis siepattiin pois. Eli ei pystynyt tämän jälkeen enää liikuttamaan omaa ruumistaan. Skeptikot ja tiedeyhteisöthän ovat keksineet tälle nimityksen "unihalvaus". Kuitenkin tämän jälkeen kun astraalikehoa ruvettiin lennättämään huoneessa oli se tuon ikäisenä hyvin pelottava kokemus ja tämän jälkeen sitten muisti katkaistiin kokonaan.

Galaktisesta liitosta hieman tietoaLauantai 16.05.2009 17:28



Mikä on galaktinen liitto ?


Se on hyvin laaja useiden avaruuden sivilisaatioiden välillä, jotka työskentelevät keskenään täydessä harmoniassa

Mitä varten he työskentelevät jos otetaan meidän planeettamme huomioon ?

He työskentelevät meidän planeetan hyväksi koska täällä on vielä saavuttamatta ns. transformaatio, eli kollektiivisen tietoisuuden huippu ja lopulta tämän planeetan lopullinen yhdistäminen takaisin sen alkuperäiseen tilaan jossa se esim. oli Atlantiksen aikakautena. Milloin täällä vielä eli keskuudessamme useita eri rotuja/siviilisaatioita.

Lisäksi galaktiseen liittoon kuuluvat siviilisaatiot ovat erittäin huolissaan planeettamme tämänhetkisestä tilasta, koska ihmiskuntaa pidetään edelleen epätietoisuudessa salaisen maailmaneliitin toimesta ja heidät täytyy ensin syrjäyttää vallasta ennen kuin tämä transformaatio voidaan toteuttaa ja heitä on useaan otteeseen jo kehoitettu luopumaan vallastaan, mutta nämä kehoitukset ovat menneet kuuroille korville. Koska maailmaneliitti koostuu geneettisesti menneistä elämistä muista avaruusroduista, jotka n. 60 000 vuotta sitten saapuivat tänne maa-planeetalle orjuuttaen lopulta koko täällä eläneen Sumerilaisen kansan.

Tämä maailmaneliitti myös on täysin sitä mieltä että heillä on oikeus pitää ihmiskunta epätietoisuudessa ja massaorjuudessa.

Se on itseasiassa pimeyttä edustavien tahojen agenda tämän planeetan osalta.


Kuinka useita humanoidirotuja galaktiseen liittoon kuuluu ?

Hyvin useita esim. Plejadit, Zetat, Sirius A ja B-planeetan porukka, Andromedan neuvosto, Procyon, Lyra, jne.

Mitä galaktinen liitto on jo saanut aikaan maaplaneetan hyväksi ?

Sai käännytettyä esim. erään harmaisiin kuuluvia humanoidiroruja pois yhteistyöstä mm. Natsi-Saksan kanssa, sekä erään toisen rodun veljeilemästä USA:n armeijan ja salaisen maailmanhallituksen kanssa.

Ensimmäinen rotu joka veljeili aikanaan Natsien kanssa on edelleen Antarktikalla ja heillä on nykyään jo tietty rooli galaktisen liiton sisällä.

Onko maan päällä galaktisen liiton edustajia ?

Kyllä on ja ihmisten kehossa heitä löytyy vaikka mistä.

Tarkoitan tällä sitä että nämä ihmiset jotka ovat entisissä elämissään eläneet esim. Siriuksella tai jossain muualla ja kuuluneet noissa inkarnaatioissaan osana galaktista liittoa ja työskennelleet heille.

Ja syy miksi heistä hyvin moni on syntynyt aikanaan sinne tellukselle johtuu siitä, että he ovat itse vapaaehtoisesti halunneet syntyä tellukselle ihmisen kehoon ja valmistaa siellä ihmisiä kohtaamaan tulevat muutokset ja tämä transformaatio loppuun.

Näitä ihmisiä kutsutaan tarkemmin valotyöntekijöiksi ja vaikka nimitys on hieman kummallinen, se vain kuvaa sitä että nämä ihmiset säteilevät tavallista enemmän valoa. Eli heidän auransa on usein kirkkaampi kuin muilla normaaleilla ihmisillä ja nämä ihmiset ovat usein joko indigoja tai näitä uuden ajan lapsia. Tarkoitan tällä nyt jo nykysukupolvea ja nykyajan nuoria.

Täytyy tässä välissä myös muistuttaa että jokainen ihminen on avaruusolento, koska avaruudessahan tämä tellus planeettamme sijaitsee. Mutta kun maaplaneetalla kuitenkin vallitsee hyvin vankka auktoriteettiuskoon perustuva ateistinen uskonto, niin tätä on syystäkös hyvin monen erittäin vaikea käsittää/sulattaa.

Mielummin tällaiset asiat pyritään leimaamaan auktoriteettiuskolla ja skeptisellä mielellä pelkäksi scifi-viihteeksi, koska maailmaneliitti on aikanaan luonut Hollywoodiin tuon nerokkaan viihdemuodon kuin scifi, jolla saadaan sitten massat edelleen pysyttyä epätietoisuudessa.

Kun telesiviosta erinäiset sitä käsittelevät sarjat ovat käsitelleen näitä asioita niin ne helposti leimataan myös vain elokuvaksi. Mutta tämä onkin sen Hollywoodin disinformaation juoni :)

Onko olemassa pahoja humanoidirotuja ?

Kyllä näitäkin rotuja valitettavasti edelleen löytyy ja he kuuluvat usein harmaisiin rotuihin ja edustavat ns. pimeyttä edustavia tahoja jotka esim. tämän maaplaneetan kohdalla yrittävät tehdä kaikkensa jotta tätä planeettaanne ei voitaisi palauttaa takaisin sen alkuperäiseen tilaansa.

Kuka sitten on tämän maaplaneetan pimeyden voimien takana ?

Se on henkiolento nimeltä Lucifer joka n. 13 000 v. sitten julistautui ns. freelanceriksi ja irtisanoutui luojan kaikkiallisesta suunnitelmasta ja nyt ei huom. pidä sotkea kristinuskoa ja raamattua tähän. Sillä kyse nyt on täysin eri luojasta mitä raamattu antaa ymmärtää.

Siis tarkoitan tällä luojalla sitä universaalia kehitystä mitä tapahtuu tässä kaikkialla koko ajan.

Lucifer siis iritsanoutui tästä universaalisten voimien kaikkiallisesta suunnitelmasta ja tämän johdosta hänet karkoitettiin täältä, jonka jälkeen hän langetti tämän tellus planeetan pimeyden voimien alaisuuteen ja siitä lähtien jokainen ihmisolento joka on tälle planeetalle syntynyt on myös ollut yhteydessä näihin pimeyttä edustaviin voimiin ja kristinuskon mukaan näitä voimia nimitetään Saatanaksi ja milloin paholaiseksi :) Mutta se nyt täytyy tehdä selväksi että ns. Helvettiä ei ole...

On vain henkimaailmassa se pimeämpi puoli, eli henkimaailman pimeyttä edustava taho ja heidän osastonsa.


Mikä rooli USA:lla on jos otetaan huomioon tämän pimeyttä edustavien tahojen agenda (suunnitelmat) ?

USA ja sieltä perustettu salainen maailmanhallitus edustaa pääosin pelkästään henkisesti näitä pimeyttä edustavia tahoja, koska illuminatin kaikki yli 33-asteen vapaamuurarit vannovat valansa huom. Luciferille. Joten ei jääne yhtään epäselväksi että kummanko puolen jumalaa tämä maailmaneliitti palvoo.

He nimittäin palvovat Luciferia ja kaikki nämä eliitin lavastamat ja toteuttamat esim. 9/11 terrori-iskut ovat myös olleet false-flag lavastuksen lisäksi aina jonkinlaisia ihmisuhrauksia Luciferille, eli pimeyden jumalalle.

Ja tällä pimeyttä edustavalla maailmaneliitillä on myös henkimaailman puolella ns. demonisia henkioppaita joihin nämä maailmaneliitin edustajat pyrkivät aina silloin tällöin ottamaan kontaktia salaisissa riiteissään. Esim. Englannin kuningashuoneessa on pidetty sellaisia uhrimenoja että niistä ei voisi tällä kyllä kertoa kenellekään enempää. Sillä tämä porukka joka meidät ihmiskuntana on jo vuosituhansia sitten orjuuttanut ovat sairaita kontrollifriikkejä jotka valta on turmellut jo ajat sitten.

Mitä tapahtuu sen jälkeen kun tämä tranformaatio on tapahtunut ?

No ensimmäiseksi salainen maailmanhallitus joko antautuu, tai sitten heiltä otetaan valta pois galaktisen liiton toimesta, jonka jälkeen koko maailman järjestelmät rakennetaan uusiksi vallanpitäjiä myöten.

Mutta en tarkoita että tänne tulisi jotkut liskohumanoidit heti johtajiksi... Vaan sitä, että sen jälkeen tämä politiikka niminen huttu poistetaan kokonaan ja se korvataan aidolla ja toimivalla systeemillä jossa kapitalistinen riistäminen ja monikansalliset yhtiöt eivät voisi enää toimia.

Tietenkin tämänkaltainen ihanneyhteiskunta on hyvin monelle nyky-yhteiskuntaan jo juurtuneelle hyvin mahdotonta edes kuvitella.

Mutta tämän planeetan resurssit kyllä riittää tuollaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen ja esim. maailmanpankit muutetaan välittömästi ei yksityiseksi ja tämä koko valtioiden ja kansojen sisäinen velkaorjuus myös tulee poistumaan sen uuden järjestelmän myötä.

Ja nykyinen työ minä sen nyt vielä näemme, että jokaisen on pakko raataa 24/7 ja taistella verisesti pienimmistäkin leivänmuruista tulee muuttumaan. Koska tämä tuleva resurssipohjainen talousjärjestelmä ei enää tunne mitään sellaista termiä kuten "kilpailu". Joten mitenkä kukaan voisi enää kilpailla sellaisessa yhteiskunnassa jossa mikään tuote ei enää maksaisi mitään vaan asuminenkin olisi ilmaista.

Tällainen meininki nimittäin on käytössä kaikkialla muualla noilla muilla planeetoilla missä on elämää. Mutta meidän tellus on kuulemma ainoa paikka missä joutuu edelleen maksamaan asumisestaan ja menoistaan...

Kontaktihenkilö Alex Collierille oli eräs Andromedan rodun edustaja esittänyt kysymyksen että; "kuinka te voitte elää planeetalla jossa te joudutte maksamaan siitä että te olette sinne syntyneet".

Koska heikäläisten rotu (Andromeda) ei tunne sellaista asiaa kuin valuuttajärjestelmä.

Ei siis ole olemassa mitään avaruusrahaa jolla humanoidit maksavat kilometrikorvauksia aluksiensa kilomtereista jollekin Orionin komissiolle. Koska heidän kehityksensä kun on jo miljoonia vuosia meitä edellä ja heillä ei ole siinä GL:n poppoossa mitään "varjohallitusta" joka pitäisi heidät kaikki epätietoisuudessa niin, että olisi heidän joukossaan vain pieni marginaali humiksia (humanoidi), jotka yrittäisivät herättää massoja heräämään todellisuuteen.

Kun taas nuo epätietoisuudessa elävät massat sitten olisivat sitä mieltä että nämä nämä marginaaliosaan kuuluvat heidän herättäjät ovat hulluja joilla on vain jakautunut mieli...

Kuullostaako yhtään tutulta ?


Eräiden lähteiden mukaan tämä rotu tuli meidän maaplaneetan rinnakkaiselta aikakaistalta tulevaisuudesta ja he yrittivät tulla sieltä varoittamaan ihmiskuntaa siitä mitä on tulossa n. 100-vuotta eteenpäin siitä vuodesta 1947. Eli se olisi tällä mittakaavalla n. vuotta 2047 mennessä ja jos nyt heittäisi rankasti veikkauksen niin tämän aikakaistan vuosi 2047 mennessä ollaan jo hyvin todennäköisesti taas osa galaktista liittoa. Sillä eihän nuo humanoidit mitkä Roswell onnettomuudesta löydettiin olleet telluksen humanoideja, eli meitä ihmisiä :) Vaan ne olivat jotain toista rotua joka tulee elämään täällä maaplaneetalla vielä tulevaisuudessa kun tämä planeettamme on taas osana yhdessä galaktista liittoa.

[Ei aihetta]Lauantai 09.05.2009 05:39

Tänään talous-sanomat kertoi kovan uutisen että verkkohyökkäys antaisi Suomenkin hallitukselle luvan poikkeustilan ottamiseen.

Uutinen oli tietenkin väritetty propagandalla "Esimerkiksi hyökkäys voisi olla tietojärjestelmiin kohdistunut isku tai biologisin keinoin toteutettu hyökkäys, hallitus toteaa."

"Verkkohyökkäys ja pelkkä sellaisen uhka ovat hallituksen mielestä riittävä syy ottaa käyttöön poikkeustilan suomat erityisvaltuudet. Ne antaisivat hallitukselle oikeuden rajoittaa kansalaisvapauksia."

Jääneekin mieleen että mikä on "tietojärjestelmiin kohdistunut hyökkäys" ?

Koska jos tällainen edes pystyttäisiin lavastamaan, niin hyvin todennäkösesti tuon poikkeustilan aikana myös tällaisten blogien kirjoittelu estettäisiin.

Mutta mitä kaikkea hienoa tämä "Natsilaki" pitääkään sisällään:

- Sähköpostien kulku voidaan pysäyttää
- Kansalaisten puhelimet takavarikkoon

- Varsin rankka on ministeriölle annettu mahdollisuus velvoittaa yksityiset kansalaiset ja yhteisöt luovuttamaan viranomaisille muun muassa tietokoneohjelmiaan ja puhelimensa.

- Poikkeusoloissa kaikki gsm-käyttäjät voitaisiin kuitenkin velvoittaa vaihtamaan sim-korttinsa jonkinlaisiin valmiuskortteihin, jotta tärkeäksi katsotut tahot saavat tarvittaessa etuoikeuden gsm-verkkojen käyttöön.

Kysehän ei oikeastaan ole mistään muusta kuin Suomenkin valmistelusta kohti uutta maailmanjärjestystä, koska Euroopan Unionin jäseniähän tässä edelleen ollaan ja maailmaneliitti nimenomaan tarkoituksellisesti loi aikanaan tämän EU:n vain yhden ainoan motiivin vuoksi = uusi maailmanjärjestys.

Pohjois-Amerikan Union on sen sijaan vielä perustamatta ja se aiotaan näillä näkymin toteuttaa 2010 vuonna, jolloin dollari on tuhottu lopullisesti ja Yhdysvaltojen hallitukselle ei enää suostuta myöntämään senttiäkään lisää lainaa yksityisomisteiselta Yhdysvaltojen keskuspankilta (Federal Reserve).

Tämän jälkeen Yhdysvallat julkistaa uuden Pohjois-Amerikan Unionin ja Kanadan ja Meksikon maan edustajat ovat jo salaisesti allekirjoittaneet sopimuksen joka sitoo kyseiset maat Pohjois-Amerikan Unioniin ja tämä päätös ei tule saamaan Kanadassa kovinkaan paljon kannatusta.

Ja lopulta kun tuo Pohjois-Amerikan Union on perustettu aloitetaan myös Pohjois-Amerikan Unionin "kodinturvajoukkojen" perustaminen, joihin kuuluu myös Meksikosta ja Kanadasta tulleet siviilit ja touhu voi karata käsistä sisällissodaksi hyvin nopeasti. Sillä tämä vuosi 2010 tulee muutenkin olemaan maailmalla varsin kova pala, kun Euroopan Unionista aletaan leipomaan poliisivaltiota ja myös julkistetaan uusi maailmanvaluutta.


Mutta kuten jokaisessa maailmanliittovaltiossa on pakko olla joku keksitty vihollinen tai pelote jota vastaan aletaan sitten yhdessä taistelemaan. Niin on edelleen tällä maailmaneliitillä salaiset pöytäkirjat mustassa budjetissa tästä lavastetusta alien invaasiosta joka on vielä toteuttamatta ja tämä salainen operaatio tuntee nimen "Bluebeam Project".

Ja tämän lavastetun avaruusolentojen hyökkäyksen toivottaisiin liittävän lopulta kaikki maailman kansat yhteen taistelemaan yhdessä tätä kauhistuttavaa mielikuvitusvihollista vastaan ja lopulta voitaisiin sitten tehdä lopullinen liitos maailman yhtenäisestä liittovaltiosta ja julkistaa uusi maailmanjärjestys voimaan.

Tälle lavastetulle alien invaasiolle on myös jo olemassa toteuttamispaikka joka tällä hetkellä on hyvin todennäköisesti Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaiset.

Teknologiaa nimittäin riittää tuollaisen invaasion lavastamiselle ja tällä salaisella maailmaneliitillä on Area 51:n holveissa piilossa vaikka minkälaista skalaariasetta ja vehjettä, jolla voidaan tuollainen operaatio hyvin helposti lavastaa.

Nämä ensimmäiset lentävät lautaset kehiteltiin jo 50-luvulla siellä kun he saivat suoraan eräältä harmaalta humanoidirodulta tätä kyseistä teknologiaa ja Rockefellerien suku vastasi näiden mustan budjetin rahoituksesta alusta lähtien, joten nanoteknologia on edelleen heidän tahon käsissä.


Mutta Roswellin 1947 vuonna tapahtuneen ufo-onnettomuuden aikana Area 51:n henkilökunta (armeija) löysi kyseisen lentävän lautasen sisältä kyseisiltä humanoideilta sellaisen laatikon näköisen laitteen, jonka USA:n Area 51 taho takavarikoi itselleen.

Tällä laitteellä pystyttiin näkemään kyseisen aikakaistan tulevaisuudessa olevat mahdollisuudet, eli sillä pystyttiin käytännössä katsomaan tulevaisuuteen ja tätä "looking glass device" laitetta ryhdyttiin sitten myös käyttämään menestyksekkäästi kaikissa USA:n sotaoperaatioissa Vietmanin ja Irakin sotaa myöten kun nähtiin kyseisten sotaoperaatioiden yli 90 % todennäköisin lopputulos ennalta ja siihen sitten satsattiinkin koko USA:n veronmaksajien sotilasbudjetin edestä.

Kyseinen laitehan ei oikeastaan ole muut kuin korkealla nanoteknologialla tehty laite joka pystyy näyttämään ajan läpi joko yksilötasolla tai kollektiivisesti tulevaisuudessa näkyvät asiat.

Tämä laite kuitenkin onnistuttiin muutama vuosi sitten takavarikoimaan ja nyt se ei enää siis ole salaisen maailmaneliitin hallussa, vaikka kyllähän he varmasti edelleen käyttävät esim. selvännäkijöitä omissa maailmanvalloitusaikeissaan nähdäkseen tulevaisuuteen.

Area 51:ssä siis on tätä nanoteknologiaa suurine avaruusaluksine ollut jo vuosikaudet valmiina käyttöön mutta niitä ei edelleenkään tämä salainen maailmaneliitti halua käyttää kuin vain ihmiskuntaa vastaan. Koska uuden maailmanjärjestyksen maailmnaliittovaltiossa ei heidän mielestänsä tarvitse kuin 1/3 nykyisestä maailmanväestöstä ja loput ovat turhia suursyömäreitä kuten eräs kolmensadan komitean (Committee of 300) jäsen sanoi.

Mutta jokatapauksessa kävi miten kävi tässä lopun aikojen mittelyssä, niin siitäkin huolimatta ihmiskunnan puolia tullaan pitämään maan ulkopuolelta ja näitä ydinaseilla suunniteltavia false-flag terrori-iskuja tullaan estämään edelleen. Vaikka kannattaa kuitenkin myös muistaa se, että jokainen meistä voi myös vaikuttaa tähän omilla ajatuksillaan ja teoillaan, koska kaikkihan meistä on yhtä ja meissä ihmisissä on kuitenkin sisällämme suunnaton voima ja itseasiassa tämä maailmaneliitti on juurikin tämän kyseisen voiman olemassaolon halunnut salata hinnalla millä hyvänsä.

Se on sen sijaan halunnut että jokainen maailman ihminen tuntisi itsensä arvottomaksi massaksi. Mutta totuushan on aivan jotain muuta, koska mehän olemme oikeasti sitä maailman eliittiä itse ja nämä kulissien takana piilossa olevat hallitsijat sen sijaan eivät ansaitse maailmanvaltaansa ollenkaan, vaikka kuvittelevat koko ajan että heillä on oikeus pitää ihmiskunta heidän orjinaan ja tämä ajattelumalli/asenne on lähes juurtunut eräiden humanoidirotujen kalloon jotka eivät kuulu edelleenkään galaktisen liiton piiriin, johtuen juuri tästä asemastaan ja käyttäytymisestään.

Nämä rodut ovatkin tästä johtuen tehneet kautta vuosituhansien invaasioita eri planeetoille missä on ollut elämää ja ovat sitten alkaneet hallita siellä muita rotuja ja orjuuttaneet kyseisellä planeetalla asuvan rodun.

Täällä meidän telluksella nimittäin tämä on edelleen käynnissä ja kun tuosta orjallistamisesta on jo kulunut yli 60 000 v. aikaa, niin ihmismassathan ollaan jo siinä ajassa pystytty manipuloimaan tiedostomattomaksi massaksi :) ja he ketkä tämän nyt alkavat kyseenalaistaa ovat usein inkarnoituneenkin tänne jo useita vuosituhansia sitten muualta kuin Orionilta, mistä taas valtaosa meistä muista on tänne tullut. Mistä myös johtuu se, että osalla ihmisistä on hallussaan tämä tieto jo valmiina heidän DNA-solumuistissaan. Koska jos olemme tänne vaikka joskus vuosituhansia sitten inkarnoituneet esim. Siriukselta, niin solumuistissa on tallessa vaikka minkälaisia juttuja jotka liittyivät kyseisiin elämiin, jonka aikana työskentelimme edelleen mahdollisesti tellus planeettamme hyväksi galaktisen liiton puolella. Ja tälläkin hetkellä kyseisen galaktisen liiton rodut tekevät yhdessä työtä maaplaneettamme tulevaisuuden hyväksi ja kaikki siihen kuuluvat rodut ovat tehneet ns. ancharan liiton sopimuksen, jolla myös eräs harmaa rotu saatiin käännytettyä pois yhteistyöstään salaisen maailmaneliitin kanssa n. vuonna 1990.


Tästä liskohumanoidirodusta vielä tarkennukseksi että nuo nykyiset maailmanjohtajat kyllä ovat silti ihmisen kehossa, niin kuitenkin heidän "geneettinen" menneisyys aiempine inkarnaatioineen menee tuonne Orionille ja Zeta Reticuli I ja II humanoidirotuun ja David Icke sekä John Rhodes käyttävät näistä nimitystä liskoihminen, koska nämä nykyiset tämän maailman vallanpitäjät olivat kauas taakse kantautuvissa entisissä elämissään juuri näitä kyseiseen alistajarotuun kuuluvia humanoideja, vaikkakin nyt ovat eläneet jo lukuisia inkarnaatioita ihmisen kehossa.

Siinä ei oikeastaan ole kuitenkaan mitään ihmeellistä kerrottavaa...

Voin pistää tähän nyt yksinkertaisen esimerkin mitenkä tämä kiertokulku on tapahtunut esim. jonkun Zeta Reticuli rodun sielun kiertokulussa:
Tässä esimerkkitapauksessa on Zeta Reticuli I rotuun kuuluva humanoidi joka on inkarnaatiokulkunsa aloittanut jo miljoonian vuosia sitten.

Seuraava elämä
Paikka: Mars

Sitä seuraava elämä:
Paikka: Mars

jne. jne.

Mutta jossain vaiheessa kyseinen humanoidirotu päättääkin ilmestyä tellukselle koska näkevät tämän planeetan erittäin kiinnostavana ja siellä elävä ihmisrotu on hyvin potentiaalinen alistumiskohde tämän Zeta Reticuli I ja II rodun invaasiolle. Joten kyseinen rotu sitten saapuu tänne ja ajankohta oli n. 60 0000 v. sitten jolloin täällä elettiin muinaista Sumerilaista aikakautta.

Kyseinen humanoidirotuhan sai täällä nopeasti lähes jumalan arvon ja heitä pidetiiin ja palvottiin jne. Eikä mennyt kauaa aikaa kunnes tämä samainen rotu sitten otti hallitsijan roolin ja alkoi hallitsemaan tätä planeettaa.

Mutta he huomasivat nopeasti että massoja on pakko pystyä pitämään paremmin kurissa. Joten tästä syystä he sitten geneettisesti risteyttivät alkuihmisestä myös eri rotuja ja näin luotiin sitten myös ihmisten välille erimielisyyksiä, jotta massat pysyisivät paremmin kurissa. Vaikka kyllä myöskin massojen välillä esim. massasta poikkeavat yksilöt pidettiin taas massan toimesta kurissa.

Täytyy myös huomioida että noina aikoina tätä alistajahumanoidirotua alkoi myös inkarnoitumaan tänne tellukselle, eli siis sielun suunnitelman mukaan syntymään ihmisen ruumiiseen, jolloin tietenkään heillä ei ollut tällaista harmaaseen rotuun kuuluvaa ulkomuotoa, mutta taas kaikki muu DNA-solumuistista lähtien heillä oli geneettisesti lähtöisin tuolta Marsista tai Orionilta.

Myöhemmin myös alettiin kehitellä täällä telluksella ihmismassojen keskuuteen myös erinäisiä "uskontoja" ja näiden uskontojen profeetat pystyttiin myös helposti luomaan kun tänne tarkoituksellisesti lähetettiin eri uskontokuntien profeettoja. Esim. Jeesus oli aikanaan täällä ja se kuului alunperin luojan suureen suunitelmaan, mutta siinä meni joku asia mönkään kun pimeyttä edustavat tahot saivat sen estettyä, minkä jälkeen raamatun tekstejä alettiin vääristelemään silloisten vallanpitäjien toimesta. Esim. jälleensyntymisoppi poistettiin, koska näin saatiin taas ihmiset tappamaan toisiaan ja tekemään lisää pahaa toisilleen.

Mutta täytyy sekin myös muistaa noista ajoista, että nämä ns. langenneet enkelit olivat nimenomaan tätä pahoihin kuuluvaa humanoidirotua jotka palvelivat pimeyttä edustavaa tahoa ja kuten historia osoittaa niin henkiolento Luciferhan irtisanoutui tästä luojan kaikkiallisesta suunnitelmasta n. 13 000 v. sitten ja kirosi tämän tellus planeetan ja asetti sen pimeyden voimien alle koska hänet ajettiin täältä pois. Mistä myös johtuu se, että tämä meidän tellus planeetta on edelleen myös pimeyttä edustavien voimien alla, vaikkakin se kuitenkin nyt säteilee myös valoa paraikaa ja tähän meistä voi jokainen vaikuttaa mm. meditoimalla tai millä muulla tahansa keinolla, joka puhdistaa tämän planeetan valoverkostoa.

Nämä kyseiset sanat tietenkin voivat johtaa harhaan kun puhun valon voimista ja pimeyttä edustavasta tahosta.

Valon voimat ovat siis se kaikki positiivinen energia ja siihen liittyvät tahot fyysisellä kuin henkiselläkin puolella.

Kun taas pimeyttä edustavaan tahoon kuuluu suunnaton määrä Luciferin tai muiden pimeyttä edustavien henkiolentojen agendaa palvovia sieluja ja heidän vaikutuksensa nykymaailmaan näkyy esim. valitettavasti raskaassa rockmusiikissa, joka saa sen kuuntelijat juuri näiden voimien alaisuuteen. En nyt tuomitse raskasta rockmusiikkia, mutta tämä energia mitä siitä tulee on suoraan yhteydessä tähän pimeän puolen energiaan.

Mutta myös meissä jokaisessa ihmisessä on DNA-solutasolla yhteys tähän pimeän puolen energiaan ja se näkyy negatiivisuutena/pelkona ja kaikkena muuna joka ei ilmennä positiivista energiaa tai valon verkoston kaikkiallista suunnitelmaa.

Eli me ihmiset olemme siis kuin akkuparisto joka pystyy lähettämään sekä vastaanottamaan joko negatiivista tai positiivista sähkövarausta. Mutta tämä valonenergia jokatapauksessa on aina monta kertaa voimakkaampaa kuin tämä negatiivinen energia, joten sitä kannattaa lähettää eteenpäin ja tässä ympärillä toimii myös koko ajan "valon voimien" verkosto joka toimii myös henkiselläkin tasolla ja tämä ei ole sitten mitään huhaata :) Vaikka saattaa toki siltä hyvinkin paljon kuullostaa tavallisen tyhmimmänkin kadunmiehen korvaan.
On taas se aika vuodesta kun maailmaneliitti kokoontuu Bilderberg ryhmän johdolla pohtimaan miten uusi maailmanjärjestys saataisiin pysymään aikataulussaan.

Bilderberg kokous pidetään tänä vuonna 14-17.5.2009 välisenä aikana Kreikassa ja paikkana toimii 5 tähden Nafsika Astir Palace Hotelli, Vouliagmenissa.

Bilderberg porukan kokoukseen tulee joka vuosi n. 150 maailman vaikutusvaltaisinta voimankäyttäjää eri maiden poliitikoista, teollisuudesta, pankkimaailmasta, mediasta, akateemiasta sekä sotateollisesta kompleksista (Military-industrial complex).

Kirjailija Daniel Estulin on tutkinut Bilderberg ryhmän toimintaa jo useat vuodet ja hän on saanut usein käsiinsä salaisia ja yksityiskohtaisia tietoja siitä mitä eliitti aikoo tehdä kyseisenäkin vuonna. Esim. vuonna 2002 hän sai selville että USA:n armeijan hyökkääminen Irakiin viivytettiinkin 2003 keväälle, koska Bilderberg ryhmän kokouksessa tälle hyökkäykselle haluttiin lisäaikaa ja näin todellakin tehtiin.

Estulin ennusti myös ennalta viime syksyn 2008 Syyskuussa tapahtuneen USA:n roskapankkilakiuudistuksen sekä sitä ennen tapahtuneen kiinteistöromahduksen. Hän ennusti nuo asiat peräten 2006 vuoden Bilderberg kokouksen lähteisiin.

Huom. Daniel Estulinin Bilderbergistä kertova kirja julkaistiin maailmalla vuonna 2007, mutta sen kääntäminen Suomeksi vedettiin pois markkinoilta tuntemattomasta syystä ja käännöksen kustantajana olisi toiminut readme.fi niminen kustannusyhtiö. Kiertoteitse kävi ilmi että syyn väitettiin olevan ”riittämätön mielenkiinto lukijoiden taholta”. Itseasiassa kyseiselle kirjallisuudelle löytyisi lukijoita pilvin pimein. Esim. täälläkin aiemmin mainostamani Sven-Olof Jakobsonin ”Salainen asiakirja” kirjasarja on ollut omakustanteena lähes bestsellereitä Suomessa, kun ne ovat melkein jokaisessa kirjastossakin jatkuvasti lainassa.

No mutta palataan taas Bilderberg kokoukseen ja Daniel Estulinin uusiin ennustuksiin mitä tämän vuoden kokouksessa tullaan käsittelemään.

Hänen lähteidensä mukaan viimeisissä Bilderberg kokouksissa ollaan keskitytty nollakasvuun teollisuusmaissa, eli köyhyyden aikaansaamiseen joka näkyy suurina työttömyysaaltoina varsinkin rikkaissa teollisuusmaissa ja nämä tulevat ajamaan Bilderberg ryhmän tavoitetta, joka tulee viemään myös euroopan unionin jäsenvaltioita kohti uutta maailmanjärjestystä.



Islanti saatiin ajettua euroopan unioniin mukaan viime syksynä, kun euroopan keskuspankki veti Islannin valtiolta Euroopan keskuspankin (EKP) lainarahoituksen minimiin ja näin saatiin myös siellä sijaitseva Glitnir pankki kaatumaan ja lukuisat ihmiset menettivät kaikki säästönsä, mistä puhkesi agressiiviset mellakat.

Eli ei ihme että pian tämän Glitnir pankkikriisin jälkeen Islannin valtio alkoi kinuamaan Euroopan unionin jäseneksi ja nyt mediassa puhutaan siitä jo avoimesti että he voivat olla jo EU:n jäsen ensi vuonna.



Estulin myös olettaa että Bilderberg ennustaa USA:n työttömyyslukujen nousevan nykyisestä n. 8,1 % prosentista aina yli 14 % prosenttiin ja tämä tulee myös lisäämään mellakoita siviilien keskuudessa ja se luo Yhdysvaltojen osavaltioille paremmat puitteet luoda jo poikkeustila, mutta tähän kuitenkin vaaditaan USA:n kongressin virallinen julistus ensin.


Estulinin lähteet myös kertovat että Bilderberg eliitti yrittää jo 2011 vuoteen mennessä ajaa Euroopan Unionin Lissabonin sopimuksen läpi väkisin ratifioimalla se sen jokaisessa jäsenvaltiossa pakolla, koska mm. Irlannin jo aiemmin kaatunut kansanäänestys näytti jo sen, että eliitti ei saa tahtoaan läpi kansanäänestyksillä jos kyseessä on tarpeeksi suuren temperamentin omaavat kansat kuten Irlanti joka on ainoa maa jossa tätä Lissabonin sopimusta ei olla vielä hyväksytty.

Ja tästä myös johtuu se, minkä vuoksi Suomessa ollaan ajamassa samaan aikaan tätä valmiuslakia, joka tulee voimaan aikaisintaan 2011. Joka voimaan tullessaan sallisi poikkeustilan myös Suomessa ja tähän tulevaan ollaan siis jo varauduttu Suomenkin hallituksen puolelta.

Viime vuoden Bilderberg kokouksessa Yhdysvaltojen valtiosihteeri Condoleezza Rice virallisti sunnitelmat Tšekin ulkoministeri Karel Schwarzenberg kanssa siitä että Tsekkiin asennetaan USA:n tutkatukikohtia.

Vuosi sitten Bilderberg kokouksessa oli myös USA:n puolustusministeri Robert Gates joka yritti yllyttää EU:n jäsenmaiden globalisteja mukaan Iranin hyökkäystä valmistelevaan liittoumaan ja se ei oikein saanut kovin suurta kannatusta. Kun tietojen mukaan tuon hyökkäyksen kannalla ovat edelleen Israel ja Yhdysvaltojen hallitus ja tietysti Illuminatin kaikki eliittikerhot (CFR, RIIA, P2, Trilateraalinen komissio, Bilderberg-ryhmä , Round Table, Committee of 300 jne.)

Suomesta tuonne ovat ainakin menossa valtionvarainministeri Jyrki Katainen

Sanoma WSOY:n pääomistaja Aatos Erkko

sekä Nokian ex-pääjohtaja Jorma Ollila.

Suurin päätäntävalta myös Bilderberg kokouksessa on
David Rockefellerillä (kuvassa), koska hän on maailmaneliitin (illuminati) sisällä yksiä korkeimpiarvoisia henkilöitä ja onhan Rockefellerien pankkiirisuku edelleen maailman rikkain, joten seuraa rahaa (follow the money) termi osuu tässäkin täysin oikeille jäljille.

Bilderberg kokous siis alkaa pian ja siellä käsiteltävät asiat ovat mm. syksyllä 2009 toteutettava talouden romuttamisen seuraava vaihe joka on tarkemmin voimakkaan hyperinflaation tehostaminen. Mikä alkaa Suomessakin näkyä jo tämän vuoden lopulla kun pankit alkavat pikku hiljaa mennä konkurssiin ja lopulta 2011 vuoteen mennessä tässäkin maassa on kaatunut jo Sampot, Nordeat jne. muut pankit ja ainoa keino siinä vaiheessa turvata omaisuutensa on se, jos on tajunnut jo nyt sen tosiasian. Että ainoa sijoitus jolla on arvoa on kultaomistukset ja nyt on vielä siihen korkea aika kenellä tahansa työläisellä tai vaikka kenellä köyhällä.

Koska siinä vaiheessa kun hyperinflaatio on syöksenyt euron pohjalle niin tämä paperiraha euro jonka tunnemme, menettää arvonsa täysin ja siinä vaiheessa ovat Euroopan Unionin jäsenvaltiot varsinaisessa kusessa, koska mikään valtio myöskään ei tule saamaan sen jälkeen Euroopan Keskuspankilta enää pennin jeniä. Missä vaiheessa tämä salainen maailmaneliitti onkin suunnitellut julkistavansa uuden maailmanvaluutan. Mutta se vaatii jokaiselta Euroopan jäsenvaltiolta suostumuksen poistaa kaikki rajat sen sisältä ja hyväksyä Lissabonin sopimus , joka laillistaisi lopulta tämän maailmaneliitin haluaman poliisivaltion käyttöönottamisen koko Euroopan Unionin sisällä.

Mutta tämä Lissabonin sopimus ei ole ainoa kikka jolla maailmaneliitti on suunnitellut uuden maailmanjärjestyksen ja globaalin fasistisen poliisivaltion toteuttamista, sillä heillä on salaisina valttikortteina ässiä hihassa kuten nämä aiemmin täälläkin mainitut lavastetyt internetissä tapahtuvat ”verkkohyökkäykset” tai nämä tällä hetkellä käynnissä olevat influenssa-aallot sekä tekaistu pandemia.

Mutta kuten aina niin kansalaisia on valmisteltava tulevaan ja tästä syystä meitä nyt aletaan pikku hiljaa testaamaan psykologisesti että mihinkä asti me olemme valmiita menemään tässä uudessa maailmanjärjestykseen tähtäävässä pelko-sirkuksessa, koska meille aletaan syöttämään entistäkin enemmän pelkoon keskittynyttä propagandaa.

Kun eliitti on huomannut jo ajat sitten menettävänsä pelin minä hetkenä hyvänsä, koska internet on koitunut heidän tuhokseen ja siellä vaikuttava ”vaihtoehtoinen media" tuntuu vain kasvavan, koska internet mahdollistaa riippumattoman tiedon nopean liikkumisen paikasta paikkaan. Joten syystäkös myös tämän NSA:n toimesta vakoillaan ihmisiä pitkin maailmaa ja heitä tarkkaillaan pitkin NSA (National Security Agency) / Turvallisuusviraston toimesta yötä ja päivää, sekä heistä raportoidaan eteenpäin. Siis tarkoitan näillä ihan aivan tavallisia ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita nyt meneillään olevista maailman asioista ja kertovat niistä internetin vaihtoehtoisen median kautta eteenpäin.

Syy tähän miksi sieltä vakoillaan myös Suomalaisia johtuu ihan täysin siitä, että isoveli-eliittiä todellakin kiinnostaa jokaisen tämän maailman ihmisen henkilökohtaiset tiedot sekä liikkeet, koska he ovat sairaita kontrollifriikkejä.

Mutta ennen kaikkea siinä se heidän kiinnostuksensa prioriteetti kasvaa mitä enemmän jollain henkilöllä on hallussaan paljon salaista kansalaisilta salattua tietoa, jota nämä kaikki ihmiset eri maissa voivat levittää eteenpäin ja näitä henkilöitä pistetään kyseisten maiden tiedustelupalveluiden tarkkailulistalle ja heidän kännykkäkeskusteluja salakuunellaan. Heidän sähköpostejaan luetaan jne. Sekä myös voidaan vaikka seurata kadulla. Vaikka NSA (National Security Agency) on vielä itse myöntänyt julkisesti vakoilevansa sekä Yhdysvaltalaisia, että ulkomaalaisia ihmisiä vaikka tämä on Yhdysvaltojen perustuslain vastaista.

Toki näiden tavallisten ihmisten kerrotaan olevan mediassa "terroristeja", koska he ovat usein tietoisia tämän salaisen maailmanhallituksen toimista ja tavoitteista sekä pyrkivät valistamaan massaihmisiä näistä asioista usein vielä varsin nöyrällä asenteella ja toiminnalla, joka on pitkällä tähtäimellä palkitsevaa ruohonjuuritason toimintaa.

Mutta virallisestihan nämä terroristit ovat rahvaalle väestölle edelleen niitä CIA:n ja FBI:n värväämiä syntipukkeja jotka on maskeerattu näyttämään erittäin pelottavilta. Parrat on kammattu ja huivit päässä hyvin uskottavasti jotta koko länsimaalainen mediayleisö voisi ottaa heidät pelollaan vastaan.

Kun kylmä totuus näistäkin Islamilaisista terroristeista on se, että suurimmalla osasta tuonkin ylläolevan kuvassa olevilla henkilöillä ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Vaan heidät on vaan revitty jostain tuollaiselle listalle ja heidän joukossaan on aina kuitenkin muutama kaksoisagentti jonka tehtäväksi jää usein tuon muun porukan haaliminen ja näille värväreille maksetaan tuntuvia palkkioita kuten eräälle Kanadalaiselle Mubin Shaikhille, jolle CIA maksoi pimeenä yli 200 000 dollaria puhtaana käteen siitä hyvästä että hän kokosi 17 miehen muslimiperäisen ryhmän, jota syytettiin terrori-iskujen valmistelusta
Kanadan hallitusta vastaan. Vaikka kenelläkään muulla henkilöllä ei ollut minkäänlaista tietoa minkäänlaisen terrori-iskun valmistelusta. Sillä kyse oli pelkästään false-flag iskusta, eli valehdellusta terrori-iskun suunnittelusta ja tarkoitusperä vain psykologisen pelon lietsonta Kanadan sekä maailman mediassa.

Mutta palataaksemme taas tähän NSA:n niin alunperinhän tätä koko
turvallisuusvirastoa (NSA) ei ollut edes virallisesti olemassa tavallisen kadunmiehen mukaan, kunnes tuli myöhemmin tämä julkinen skandaali jossa kävi ilmi että kyseinen yli 300 000 ihmistä maailmalla työllistävä konttorihaara vakoilee sekä Yhdysvaltalaisia että myös ulkomaalaisia tavallisia ihmisiä.

Mutta edelleen virallisesti tämä laitos toimii vain ”ulkopuolisten turvallisuusuhkien ehkäisy”. Vaikka NSA:n tehtäviin kuuluvat vieraiden kielten osaaminen, sähköinen salakuuntelu, salakirjoituksen purku sekä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden ylläpitäminen yhteistyössä liittovaltion poliisin FBI:n kanssa.
Amerikkalainen ufokontaktihenkilö/luennoitsia/kirjailija Alex Collier kertoo uuusimmassa 9. Huhtikuuta 2009 antamassaan haastattelussa, että avaruusolennot ovat estäneet jo useita ihmisiä vastaan suunniteltuja ydinpommi-iskuja.

Viimeisin näistä tapahtui vain kolme viikkoa sitten. Joten tässä nyt näette sen, että kyllä galaktisen liiton porukalla on annettu jo valtaa puuttua näiden eliittiin kuuluvien kelmien brutaaleihimpiin suunnitelmiin ja nyt tämä sikainfluenssa on ikään kuin vastine näille epäonnistuneille ydinpommi-iskuille.

Ydinaseilla kuitenkin nämä maailmanhallituksen vallanpitäjät tietävät pystyvänsä tappamaan siviilejä tehokkaimmin ja haluaisivat käyttää nyt ydinaseita kansakuntien vähentämiseen.

Hiroshimassahan sinne pudotetun 4 000 kg painoisen atomipommin teho vastasi n. 13 kilotonnia TNT:tä ja se tappoi kerralla yli 75 000 ihmistä.

Nagasakiin pudotettiin taas 4 545 kg painoinen atomipommi, joka tappoi yli 73 000 ihmistä
Eli siis n. 148 900 ihmistä tapettiin parilla pommitusreissulla ja maailman kansasta valtaosa luulee edelleen, että se oli vain USA joka oli tämän takana. Mutta eipä ollut, koska USA:n valtio ei organisoinut Manhattan Projectia, joka oli ydinaseen kehittelyyn liittyvä mustan budjetin projekti. Vaan sen takana oli samainen eliittitaho joka on myös ollut ensimmäisenkin maailmansodan takana.

Heitä kiinnosti ennenkaikkea se, että kuinka monta siviiliä saatiin kerralla tapettua tällä ydinpommilla ja Japanissa sitä sitten kokeiltiin kun ensin oltiin provosoitu Japanilaiset kamikaze lentäjät hyökkäämään Pearl Harboriin katkaisemalla mm. sitä ennen kaikki USA:sta sinne menevät toimitukset.

Ja tämä Pearl Harborin pommitus oli se salaisen maailmanhallituksen toteuttama false-flag harhaute, jolla USA:n kansa saatiin sodan puolelle mukaan.

Mutta nykyiset Irakin ja Iranin väitetyt joukkotuhoaseet alkavat mennä jo täysin naurettavuuksiin. Äskettäin ulkoministeri Hillary Clinton totesi myös Pakistanista, että he ovat vaara Yhdysvalloille ja koko maailmalle.
Tarkempi syy tähän vielä on Iranin öljyvarat ja niiden hallinnointi, sekä kyseisen valtion päämiehen Mahmoud Ahmadinejadin huonot välit talouspalkkamurhaajaan (economic hitman), joka on jo useat kerrat käynyt vierailemassa Iranissa ja yrittänyt hieroa sopimusta jolla saataisiin monikansalliset riistoyhtiöt rynnimään Iraniin ja pumppaamaan siellä paikallinen teollisuus ja sen tasapuolinen kilpailu kuiviin.
Sekä ottamaan Iranin valtion suuria lainoja maailmanpankilta, jolla kyseinen valtio velkaannutettaisiin yksityisomisteisen maailmanpankin toimesta lähes kuiviin.

Samoin Pakistanin nykyinen presidentti Asif Ali Zardari ei ole tullut toimeen talouspalkkamurhaajan (economic hitman) kanssa ja varsinkin kun Benazir Bhutto, joka oli hänen vaimonsa toimi Pakistanin pääministerinä murhattiin brutaalisti 27. joulukuuta 2007 ja tämä liittyi talouspalkkamurhaajan (economic hitman) epäonnistuneisiin neuvotteluihin ja heidän vaiheet ovat aina menneet samoja linjoja, joista:

1. Pääministerin tai presidentin likvidointi

ja 2:n suunnitelma toteutetaan vasta viimeisenä, jollei johtajaa kyetä likvidoimaan kuten Saddam Husseinilla oli aikanaan hyvin tehokas henkivartijointi. Jonka CIA:n useat "shakaalit" joutuivat hengellään maksamaan.

2. USA:n armeijan invaasio

ja tuota tuttua kaavaa on salainen maailmanhallitus toteuttanut kautta vuosien menestyksekkäästi vaikka minkä valtion kohdalla ja huom. USA:n armeija on tämän salaisen maailmaneliitin käskyvallassa.

Mutta siitäkin III-maailmansota on saatava salaisen maailmanhallituksen (illuminati) mielestä käyntiin vielä ennen vuotta 2010 hinnalla millä hyvänsä, joka on tarkoitus aloittaa lähi-idästä päin, laajentaen se Iraniin ja sitä kautta Pakistaniin. Mutta tähän USA:n armeijan lisäksi yritetään värvätä myös NATO-joukkoja, koska muuten loppuu armeijan joukot kesken.

Mutta ainoa ongelma joka heillä on tiellä on juurikin valon galaktisen liiton porukka, jolle on annettu jo valtaoikeudet puuttua näiden maailmanhallitusten kelmien ydinpommitusaikeisiin ja niitä ollaan jo estetty lukuisat kerrat.

Silti ei ole edelleenkään syytä pelätä mitään, koska suurin osa tästä pelosta on vain psykologista ja varsinkin median kautta se vaikuttaa edelleen massaihmisten mieliin erittäin voimakkaasti.

Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä maailmaneliitin luoma tuore sikainfluenssa pelote, joka on saanut aika monet ihmiset pelkäämään oman henkensä puolesta ja pistämään hengityssuojan kasvoilleen. Mutta tämä kaikki onkin ollut vain yli 98 % psykologista pelottelua, vaikka WHO jaksaa edelleen valehdella vääriä tietoja, että tämä tekaistu influenssa-aalto olisi nyt levinnyt jo kaikkii maailman maihin.

Joten motiivihan onkin selvä, missä seuraava aste onkin tekaistu pandemia ja sitä kautta poikkeustilaan siirtyminen, josta voi seurata massahysteriaa eri puolin maailmaa ja sitähän nimenomaan salainen maailmaneliitti haluaa, koska tämä mellakointi ja massahysteria nimenomaan luo sille poikkeustilalle oikein kernaasti julkisen oikeutuksen.

Mutta yksi skenaario joka on myös mahdollinen maailmaneliitin väestönvähentämissuunitelma liittyy näiden sikainfluenssa-aallon rokotteisiin ja he ovat hyvin todennäköisesti taas määränneet jonkun rokotevalmistajan laittamaan tappavaa virusta sikainfluenssan vastarokotteisiin.

Mutta kuten kävi jo aiemmin tänä vuonna tuossa Yhdysvaltalaisen rokotevalmistja Baxterin rokoteskandaalissa, niin se vuodettiin sisäpiiristä päin ennen kuin kyseiset rokotteet ehtivät vielä tappaa yhtäkään ihmistä ja nuo kyseiset rokotteet olivat jo matkanneet hyvin moneen Euroopan maahan Suomi mukaan lukien ja tässä maassa oli n. vuosi sitten lähetetty kirjeitä ihmisille, jossa heitä pyydettiin tulemaan lintuinfluenssarokotteiden koehenkilöiksi.

Pääasiassahan kuitenkin tämän aiemman lintuinfluenssa propagandarokotteen pääaine on ollut tähtianis ja lääkeyhtiöt ovat tehneet niillä ei myrkytetyillä rokotteilla useiden miljardien voitot, koska lääkekorporaatiot ovat äärimmäisen tuottoisia mafia-instituutioita.

Viljapeltokuviot & 2012 Torstai 30.04.2009 00:35

Vuonna 2004 Englannissa Aveburyn maakunnassa sijaitsevaan Silbury Hilliin ilmestyi tämännäköinen viljapeltokuvio. Se varoittaa tulevasta napariitymästä symbolisesti. Tämän ovat tajunneet kuitenkin vain harvat tutkijat maailmalla ja vaikka USA:n salainen maailmanhallitus tietää kaiken tämän niin he eivät suostu kertomaan sitä edelleenkään maailman ihmisille koska pelkäävät massan reaktiota ja hysteerista joukkopaniikkia.
5. Tammikuuta vuonna 2008 Australialainen Project Camelot tointaryhmä sai nimettömän kirjeen eräältä Norjalaiselta poliitikolta. Hän puhuu siinä vuodesta 2012 ja erityisesti Norjassa tapahtuvista asioista ja hän kertoo että nämä asiat muuttavat myös koko maailman samalla.


Tässä on tuo kirje nyt Suomennettuna:

"Tervehdys olen Norjalainen poliitikko. Haluaisin sanoa että 2008-2012 vuosien välisenä aikana tulee tapahtumaan jotain hyvin vaikeita asioita vuoteen 2012 mennessä.

Norjan hallitus rakentaa entistäkkin enemmän maanalaisia bunkkereita ja heiltä kysyttäessä miksi he niin tekevät he sanovat että näillä on tarkoitus suojata Norjan kansalaisia. Kun kysyin että milloinka nämä maanalaiset tukikohdat ovat valmiita niin vastaukseksi sanottiin 2011 vuoteen mennessä.

Planeetta X (Nibiru) on lähestymässä maata ja Norja on jo varautunut tähän varastoimalla suunnattomia määriä elintarvikkeita ja viljavarastoja maan alaisiin tukikohtiin ja ne on tarkoitettu vain eliittiin kuuluville poliitikoille, tiedemiehille, tohtoreille ja muille jotka ovat vallassa.

Minä tiedän jo nyt että olen vuonna 2012 siirtymässä Mosjøen maanalaiseen sotilastukikohtaan jonka leirikeskukset ollaan jo rakennettu valmiiksi.

Ne loput ihmiset jotka jätetään veden pinnan päälle tuhojen jälkeen eivät tule saamaan hallitukselta mitään apua. Norjan hallitus on päättänyt evakuoida maan alle vain 2 miljoonaa ihmistä ja loput 2,6 miljoonaa Norjalaista jätetään maan päälle kuolemaan ja he tulevat hukkumaan kun suunnaton vesimäärä täyttää koko maan planeetan napasiirtymän tuhojen johdosta.

Olen erittäin surullinen näiden muiden ihmisten puolesta ja usein itken heidän takiaan koska tiedän jo nyt että liian monet heistä tietävät vasta näistä kun on jo liian myöhäistä. Norjan hallitus on valehdellut heille aina vuodesta 1983 tähän päivään asti. Kuitenkin maamme poliitikot tietävät tämän ja heillä ei ole lupaa kertoa sitä kansalle ja jos joku heistä sen kertoisi niin olisi kuollut aika nopeasti mutta minä en välitä tästä uhkauksesta koska tämä viesti pitää saada ihmisille eteenpäin koska ihmiskunnan pitää selvitä hengissä.

Kaikki maailman hallitukset tietävät tästä ja jos se tulee tapahtumaan niin he sanovat niille ihmisille jotka onnistuvat selviytymään että menkään korkeille paikoille asumaan ja varastoikaa sinne elintarvikkeita ja vettä tarpeeksi viiden vuoden varalle. Lisäksi he kertovat että maan päällä tarvitsisi tuona aikana suojapukua radioaktiiviselta säteilyltä.

Viimeisen kerran sanon jumala meitä auttakoon. Mutta minä tiedän että jumala ei auta meitä koska vain yksittäiset ihmiset voivat muuttaa maailmaa tämän suhteen joten HERÄTKÄÄ HYVÄT IHMISET!

Olen 100 % varma että tämä tulee tapahtumaan ja tässä on enää n. 4 vuotta aikaa varautua lopunaikojen (end game) henkiinjäämiskamppailuun. Joten hankkikaa aseita, elintarvikkeita, vettä ja perustakaa suuria joukkoja ja sijoittakaa näiden ryhmien toimipaikka sellaiseen paikkaan missä on turvallista ja ruokaa koko ajan saatavilla.

Muistakaa myös se että he jotka pääsevät 2012 vuonna maanalaisiin tukikohtiin suurkaupungeissa aiotaan näännyttää ensin. Myöhemmin armeija aloittaa poistamaan jäljelle jääneet viimeisimmät elonjääneet ja heillä on shoot to kill käskyt, eli jos esiintyy minkäänlaista vastarintaa keskitysleireille vienneissä niin tulee heti kuula kalloon ja loput leirille tuodut ihmiset merkataan mikrosirulla ja heille laitetaan samalla ns. merkki (tag) jonka pystyy lukemaan/tunnistamaan mikrosirun avulla.

Valtaosa ihmisistä eivät tiedä näistä asioista vielä mitään ja hallitus ei suostu kertomaan näistä asioista vielä mitään koska pelkää suuren massareaktion paniikkia.

Kaikki tämä tulee tapahtumaan hyvin hiljaa ja nopeasti, sekä samalla hallitus tulee vain yksinkertaisesti katoamaan.

Mutta sanon tämän että älkää hyvät ihmiset menkö samantien yöhön kun tämä aika tulee vaan varustautukaan ajoissa ja suojelkaa perhettänne ja työskennelkää yhdessä."







Kun vuonna 1947 New Meksikon autiomaahan teki ufo maahansyöksyn ja turmassa kuoli useita humanoideja tuli paikalle USA:n sotilasvoimat ja löysivät näiltä kuolleilta humanoideilta eräänlaisen pienen laatikonkokoisen vehkeen jota USA:n armeija ja salainen hallitus on nimennyt muotoon "looking glass device". Se on hieman CD-levyä suurempi neliönmuotoinen laite jolla näkee tulevaisuudessa tapahtuvat asiat n. 80-95 % tarkkuudella mutta se ei voi näyttää 100 % tapahtuvia asioita koska tulevaisuudessa tapahtuvat asiat koostuvat myös useista mahdollisuuksista, sekä yksilöllisistä että globaaleista.

Tuota looking glass laitetta USA:n hallitus on käyttänyt enemmän tai vähemmän vaihtelevalla menestyksellä kaikissa sen sotilasoperaatioissaan ja on näin nähnyt ennalta miten heidän sotilasoperaationsa ovat päättyneet missä milloin päin maailmaa.

Toisaalta salainen hallitus on jo nähnyt tämän laitteen kautta tulevan tuhonsa ja syystäkös pimeyden voimat ovat jo epätoivon vallassa. He silti yrittävät tehdä kaikkensa jotta uusi maailmanjärjestys toteutuisi ja tämän he ovat pystyneet osittain näkemään jo looking glass devicen avulla mutta se ei silti tarkoita sitä että pimeyden voimat voittaisivat tämän lopun ajan kamppailun. Sillä kautta vuosien luciferiset voimat ovat yrittäneet tehdä kaikkensa että negatiiviset energiat virtaisivat tässä maailmassa ja varsinkin vuoden loppua kohden he yrittävät lisätä niitä koska aina seuraavan vuoden energiat koostuvat edellisen vuoden loppupuolen energioista.

Jokatapauksessa yksittäinen sekä ryhmässä harjoitettava meditaatio on lisääntynyt huimasti näinä päivinä ja se lisää vain pimeyden voimien tuskaa ja se pelkästään että planeetan energioita kohotetaan näkymättömästi lisää planeetan kokonaista energiakenttää hiljalleen ylemmälle tasolle. Tämä näkyy jo nyt meidän DNA ja solutasolla missä tapahtuu vuoteen 2012 mennessä suuria muutoksia.

2012 vuosi ei kuitenkaan tule olemaan se täydellisen planeetanlaajuisen muutoksen aika koska jokainen meistä on edelleen yksilö ja omaa vapaan tahdon jonka lakia ei galaktinen liitto tai korkeimmat voimat voi kumota. Joten kun täällä alkaa tapahtumaan 2012 vuoteen mennessä joukko tuhoisia luonnonilmiöitä kuten napasiirtymä niin sinä aikana vain yhteistyökeskeisiä tahoja tullaan auttamaan avaruusolentojen toimesta ja tiedän että Suomi kuuluu näihin maihin joita tullaan auttamaan galaktisen liiton toimesta noina aikoina.

Syy miksi galaktisen liiton alukset tulevat evakuoimaan täältä ihmisiä on yksinkertaisesti siinä että planeetan luonnonvarat ja puhtaan veden tai ruoan saanti on jo siinä vaiheessa täysin ulottumattomissa ja korkeimmat voimat sekä galaktinen liitto ei salli miljardien ihmisten kuolevan nälkään vaikka noina aikoina kyllä monia sieluja siirtyy henkimaailmaan kokien sitä ennen hukkumiskuoleman napasiirtymän johdosta joista Intia kuuluu tuhoisimpiin maihin. Mutta siltikään ei napasiirtymä ole mikään rangaistus Intialle kuten siellä päin maailmaa ollaan totuttu uskonnon puolesta luulemaan, sillä jokainen sielu joka on syntynyt tänne minne päin tahansa on ennalta valinnut elämänsä alun ja lopun. Se ei silti tarkoita sitä että meidän jokaisen elämä olisi valmiiksi käsikirjoitettu pienintäkin yksityiskohtaa myöten sillä vain karmaan liittyvät sidokset liittyvät toisiinsa elämän aikana. Eli ne ihmiset joiden kanssa sitä on edellisessä elämässä syntynyt sovitetaan tässä elämässä pois ja sen jälkeen kun karma on maksettu niin ei tarvitse enää olla tekemisissä näiden ihmisten kanssa ja tästä syystä jos teillä on elämässänne ollut esim. erittäin huonot välit jonkun henkilön kanssa oli hän sitten vaikka esimies tai joku koulukaveri, opettaja niin kyse on luultavimmin aina ollut jostain entisestä karmasta.

Tietenkin on aina näitäkin tapauksia missä eräänlaiset narsistiset sielut ottavat sellaiset sielut silmätikuiksi jotka vaikuttavat ulospäin sellaiselta että he omaavat jotain mitä heillä ei ole. Tätä kutsutaan arkikielellä kateudeksi joka enemmänkin elää sen kokijan sisällä viha/kaunana ja asiassa on kaksikin puolta siinä että sen kokija luo tietämättään ajatuksillaan vihan kohteelleen negatiivista energiaa mutta palautuu sen lähettäjälle aina kaksikertaa voimakkaampana takaisin.
On silti varsin kummaa että tällaisetkin asiat ovat varsin monille ihmisille pelkkää huuhaatiedettä vaikka nämä kaikki asiat ovat olemassa meillä jokaisella jo valmiistaan.