IRC-Galleria

Ikuinen filmi muistona siitä kun sai syntyä uudestaan,
täynnä valoa, täynnä rakkautta, tunteakseen kun se
revitään sydämestä ja tilalla raivo jota ei ansainnut.
Ehkä sen piti nähdä elääkseen todellisuudessa mutta
parempaa on paeta sitä rajattomalla luovuudella
mitä itsetuho tarjoaa.. silti, se löytää tiensä aina
vain uudestaan luoksesi vaikka kuinka vaihdat
riippuvuuden yhä kovempaan.. yhä julmempaan.

Rauhan ja rakkauden Jumalten kuvat tyhjiksi imetyissä
sieluissa, aivan kuin me päästäis taivaaseen.. mutta ei
me sinne päästä, vain ballistiset ohjukset sinne kohoaa,
rakkaus tulee säteilyn ja tulimyrskyn polttavana seinänä,
muutama miljardööri sisällä kallion perii tämän paratiisin.

Koukutettu puoliväkisin hyödyttömiin substansseihin luulossa
että ne poistaisi jotain, antaisivat takaisin illuusion että
olisi valoa tuolla jossain mitä etsiä, olisi tunne riemusta
siitä mitä lobotominen sokeus tuo.. se olisi hienoa,
me kaikki yhdessä muumilaaksossa.. kuin me oltais perhe.

Silloin kun haaveili että katoaisi omaan mitättömyyteensä,
juuri silloin maailma tanssi ympärillä ilkkuen ja nauraen,
nyt on yksin mitättömyydessään ja kaikki katoaa ympäriltä,
on yksin, nyt ne tanssii ja juhlii pään sisällä
yksi onneton vitun ironia, ei sitä kukaan ikinä näe..
tämän kirouksen oma siunaus kun mikään ei ole
totta mutta ei myöskään valhetta.

Raiskatun viattomuuden ja kuolevan moraalin kaatopaikka,
poissa silmistä.., ei, vaan niiden takana. Kulkemassa
alun valoisuudesta lopun pimentämään horisonttiin,
piru hartioilla maksamassa lahjuksia enkelille,
jotta hauskuus alkaa kun se katsoo pois,
miten selität sen.. vai onko edes tarve sille?

Sano että olen olemassa vaikka se olisi pelkkä valhe,
että saisi kirjoittaa väkisin luodun muistopuheen
niille ketä se kaikista vähiten kiinnostaa..
menisi sitten rikkaiden helvettiin tai köyhien
taivaaseen, jäisi jotain minkä päälle räkäistä,
jotain mille täydelliset imbesillit voi nauraa.

Kaukana täältä se mihin joskus jaksoi uskoa,
samassa lukitussa kabinetissa kera
niiden muistojen jotka lyö polvilleen,
silti haluaisi elää ne uudelleen..
kerta toisensa jälkeen.. hukkua niihin.

Viha muutti lupaukset turhiksi mutta ehkä se on sen
hinta kun olet kaikille se ilkeä paha susi lahtaamassa
lampaita ja polttamassa niiden rakkaustarinat
aavikoksi vaikka et ole ehtinyt sanoa sanaakaan.
Ne sen julisti ja langetti kirouksen niskaan
mikä lähti surusta ja haavoista, nousi viinasta,
kasvoi seinille kuvina kemiallisista kaavoista,..
uusi maailma ilman persoonaa, revityistä
sieluista päin vittua kasattu olio joka ryömi
ulos matalasta haudastaan.

Turhaa yrittää säilyttää järkensä kun kaikki ympärillä
vajoaa hulluuteen.. se mikä oli joskus kaunis ajatus
hyvyydestä vajoaa nyt kadonneinen valtamereen.
Anna koneelle inhimillisyys ja peili mihin katsoa,
loput hoitaa olevaisuus, käsitys elossa olemisesta
saa näkemään kauhun kun kaikki ympärillä
sylkee päälle, lyö, nauraa ja lopulta juhlii
haudalla katsellen kirjaimia ja numeroita,
kuin se olisi päättötodistus.

Toiset pääsee kohti valoa ilman yhtäkään hyvää tekoa,
jotkut elää varjoissa peläten että joku näkisi
kruunun sijasta klaavan.. pelon silmissä
jonkun onnettoman, kun perässä juoksee
laumoittain zombeja, niitä mitkä haluaa repiä
oman siivun siitä sammuvasta valosta.