IRC-Galleria

Jumalten kehdossa kaukana haavoittuvuudestaan,
vai yksi ahdinko lisää, illuusio syö järjen aivoista,
kuolleita kaikki odotukset ikuisesta rakkaudesta,
järjetön syy elää kalliisti että sai kuolla halvalla.
Typerää uskoa mitä kaikkea luvattiin, mutta
pahempaa kuunnella mainospuheiden anti,
se kieltäytymätön tarjous joka toi meidät tähän.

Sitä oikeaa ja parasta elämää zombina
stressistä, bentsoista ja unettomuudesta,
mitä herkkua onkaan hukuttaa itsensä niiden
puolesta mitkä ei räkäisisi edes päällesi,
ystäviäsi ikuisesti.. ainakin siihen asti kunnes
tulee joku likainen sairas tarina mikä
muuttaa spitaalisetkin Jumaliksi rinnallasi.

Vihan tiellä kulkien sitä kivistä polkua jonka jokainen
askel vie palan sielua, onko loppu sen arvoinen
kun rovio mitä rakennat vie loputkin.. oliko se
niin arvokasta kun viimeinen muistopuhe oli
lupaus viedä sinut ääreen giljotiinin jotta
me saatais leikkiä vapaita edes hetken ennen
kun mekin olimme sen ääressä kiroten
oikeutta jota luulimme kantavamme,
se vei kaikki samaan merkitsemättömään
hautaan minkä päälle kasvoi aina vain peltoja
täynnä viljaa mikä hajoaa jokaisen suussa tuhkaksi.

Elä elämääsi kuin hyönteiset lampusta lumoutuneina,
näänny sen pinnalla tai katoa pimeään,
onko loppu eri muodoissaan yhtä arvokas,
kuin kaikki olisi jotenkin järkeistettävää,
kultainen keskitie, jotain kaiken väliltä,
kaikki uusi ja kaunis kulkee aina vain
lopulta kaatopaikoille turhana tai pois
jonkin paremman ja arvokkaamman edestä.

Ikuinen filmi muistona siitä kun sai syntyä uudestaan,
täynnä valoa, täynnä rakkautta, tunteakseen kun se
revitään sydämestä ja tilalla raivo jota ei ansainnut.
Ehkä sen piti nähdä elääkseen todellisuudessa mutta
parempaa on paeta sitä rajattomalla luovuudella
mitä itsetuho tarjoaa.. silti, se löytää tiensä aina
vain uudestaan luoksesi vaikka kuinka vaihdat
riippuvuuden yhä kovempaan.. yhä julmempaan.

Rauhan ja rakkauden Jumalten kuvat tyhjiksi imetyissä
sieluissa, aivan kuin me päästäis taivaaseen.. mutta ei
me sinne päästä, vain ballistiset ohjukset sinne kohoaa,
rakkaus tulee säteilyn ja tulimyrskyn polttavana seinänä,
muutama miljardööri sisällä kallion perii tämän paratiisin.

Koukutettu puoliväkisin hyödyttömiin substansseihin luulossa
että ne poistaisi jotain, antaisivat takaisin illuusion että
olisi valoa tuolla jossain mitä etsiä, olisi tunne riemusta
siitä mitä lobotominen sokeus tuo.. se olisi hienoa,
me kaikki yhdessä muumilaaksossa.. kuin me oltais perhe.

Silloin kun haaveili että katoaisi omaan mitättömyyteensä,
juuri silloin maailma tanssi ympärillä ilkkuen ja nauraen,
nyt on yksin mitättömyydessään ja kaikki katoaa ympäriltä,
on yksin, nyt ne tanssii ja juhlii pään sisällä
yksi onneton vitun ironia, ei sitä kukaan ikinä näe..
tämän kirouksen oma siunaus kun mikään ei ole
totta mutta ei myöskään valhetta.

Raiskatun viattomuuden ja kuolevan moraalin kaatopaikka,
poissa silmistä.., ei, vaan niiden takana. Kulkemassa
alun valoisuudesta lopun pimentämään horisonttiin,
piru hartioilla maksamassa lahjuksia enkelille,
jotta hauskuus alkaa kun se katsoo pois,
miten selität sen.. vai onko edes tarve sille?

Sano että olen olemassa vaikka se olisi pelkkä valhe,
että saisi kirjoittaa väkisin luodun muistopuheen
niille ketä se kaikista vähiten kiinnostaa..
menisi sitten rikkaiden helvettiin tai köyhien
taivaaseen, jäisi jotain minkä päälle räkäistä,
jotain mille täydelliset imbesillit voi nauraa.