IRC-Galleria

Yön Ritarit, Successraportti 1.8Tiistai 04.08.2009 02:51

Okei, selitän sittenkin yhen jutskan tosi lyhyesti mitä tapahtui perjantain ja lauantain vastaisena yönä, kun kuitenkin kaikki halus tietää. Jottei kukaan yön tapahtumiin liittyvistä henkilöistä joutuisi edesvastuuseen teoistaan, niin käytän ovelia salanimiä.

Nyt lähtee.
Henkilöt Taneli(nimi muutettu), Jarmo(nimi muutettu) ja Tomppa(nimi muutettu) olivat tulossa kyseenalaisista, myös "PASKOIKSI BILEIKSI!1!!!byöööögh" Tompan useaan otteeseen kuvailemista puutarhakutsuista ja taluttivat pyöriään suunnatonta ......Järkälejärven mäkeä ylös. Pojat olivat illan mittan nauttineet useita annoksia aikuisille suunnattuja virvokkeita ja olivatkin sitä sisältävän aine X:n vaikutuksen alaisina. Mm. Tomppa kärsi aineen sivuvaikutuksista, ja muutaman kerran hän myös ilmaisi tilansa ja muistutti muita paikalla olleita läsnäolollaan tekemällä suun kautta tapahtuvaa toimitusta B läheisiin ojiin.

Kohta pojat kävelivät pyöriä taluttaessaan talon ohi, jonka pihassa lepäsi houkuttelevasti liplatteleva, virkistävän näköinen uima-allas. Vitsikkäänä hemmona ja yhteishengen kohottajana porukan komein, Jarmo heitti läppää josko olisi "Vähän läppä jos hyökkäis vaan tonne uimaan". Taneli kuitenkin syttyi huulen heittoon siinä määrin "Mennään, mennään!! ...paitsi tietenki jos ette USKALLA!!!!", että ei aikaakaan kun pojat jo juoksivat bokserit jaloissaan pitkin poikin nimeltämainitsemattomia katuja talon etupuolelle.
Porukan taitavimman, Jarmon johdolla kaverukset hyppäsivät aidan yli, huijasivat automaattivaloja, väistelivät karhunrautoja ja lopulta pääsivät syöksymään ilman lämpötilaan nähden miellyttävän lämpöiseen vesialtaaseen.

Visiitti ei kestänyt kauaakaan ja kohta komeat ja raamikkaat pojat jo olivatkin takaisin pyöriensä tykö. Siinä vaiheessa joukkion idiootti Taneli sai idean että "Vitsi ois kyllä siistiä mennä vielä takaisin pulahtamaan". Ehdotus ei saanut Tompan tai Jarmon välitöntä kannatusta mutta heti selkänsä käännettyään pojat saivat jo huomata että eisaatana siellähän se Tatu taas viilettää bokserit hulmuten :D:D No eihän siinäkään auttanut kun lähteä Petterin eikun Tanelin perään uudestaan aidan yli ja uima-altaan kautta trampalle pomppimaan (bäkkäri !!!!!) typerästi kuin pikkupennut.
SILLOIN helvetin portit jo aukenivatkin kun pihalle talon ovesta asteli kolmemetrinen kehonrakentajanatsi nyrkkirautojen kera olallaan katkaistu haulikko, ja hän uhkasi repiä raajamme irti ja syödä ne mikäli emme jättäisi hänen pihamaataan kymmenen sekunnin kuluessa. Tai näin ainakin ootettiin jo että olis ennen pitkää käyny, mutta tyydyimme sitten lähtemään aidan yli pois pihalta siinä vaiheessa kun ikkunoiden sälekaihtimissa näkyi uhkaavaa liikettä.

Jarmon kotipesään vetisenä ja puolialastomana saavuttuaan pojat harkitsivat jo nukkumaanmenoa, mutta pikaisen kännipalaverin jälkeen Taneli ja Jarmo päätivät tyhjentää Lapio-merkkisiä juomapuollojaan vielä hiukan (samaan aikaan Tompan tyhjentäessä vatsalaukkuaan) ja lähteä uuteen nousuun!

Ennen kuin kukaan edes ehti anarkian yötä sanoa niin pojat olivat jo takaisin kadulla suuntanaan läheinen uimalampi hyppylaitureineen ja mössöpohjineen. Sadan metrin matkalla tuonne karulle rannalle pojat kuitenkin päättivät typerästi poiketa jokaisen naapuruston talon pihalla (näin jälkeenpäin pahoittelen asianomaisia jos pihaltanne kuului outoa ulinaa keskellä yötä) ja milloin missäkin tehdä idioottimaisia kärrynpyöriä, hyppiä trampoliinilla alasti voltteja tai juosta nurmikolla nelinkontin kuin raajoistaan vammautuneet laamat.

Näiden karujen kirmaussessioiden jälkeen lihaksikas parivaljakkomme viimein lähestyi rantaa, mutta sitä ennen naurettiin kymmenen minuuttia poikkeuksellista hilpeyttä herättäneelle litistyneelle käärmeelle, joka ilmeisesti oli kohdannut kohtalonsa amisauton yliajamana, ja otettiin vielä hörpyt urheilujuomaa sen kunniaksi.

Lätäkön vesi vasta olikin lämmintä ja toinen toistaan hienompien Pocahontas-hyppyjen jälkeen pojat jäivät vielä hetkeksi lillumaan rannan välittömässä läheisyydessä olevalle levämönjäpeitteelle, jossa siemailtiin viimeiset höllittelyannokset sihijuomaa.

Karun kotimatkan aikana pojat kävelivät möykkyisellä metsätiellä, jossa heidän jalkoihinsa uppoutui varmuudella kaikki kävyt, kivet, kuusenneulaset, puunjuuret ja nastat, jotka reitillä sijaitsivat ja jotka ylimielisten sankareidemme tilasta huolimatta tuntuivat jalkapohjissa vielä seuraavanakin päivänä.
Taneli intoutui metsäpolulla kävellessään hihittelemään idioottimaisille jutuille jopa siihen malliin, että ei enää kyennyt hillitsemään itseään vaan syöksyi lopulta mustikkapusikkoon, minne typeryskaksikkomme molemmat lopulta päätyivät makaamaan useammankin minuutin ajaksi (paikalta löyty seuraavana aamuna tatun deodorantti ja hauskat painaumat sammalikossa).

Takaisin Jarmon kotona ja onko tää nyt enää tarpeellista ollenkaan, minä ja Tatu jouduttiin karusti vielä herättämään äiti, että päästään sisään kun ovet oli salaperäisesti reissumme aikana menny lukkoon ja sitten kun päästiin nukkumakammioomme salaisuuksien kammioon niin pompittiin vielä Topsun päällä hihii hahaa!
Sitten nukuttiin söpösti kuin homot konsanaan lähekkäin toisiamme ja nähtiin unia perhosista ja kukista ja pupuista ja oksennuksesta.

Seuraavan aamun/päivän tapahtumista sais melkein yhtä pitkän raportin mutta se oli niin jänskää että jätettäköön kieroutuneiden mielikuvituksienne arvailun varaan. Tästä vitun pitkästä, tylsästä ja turhasta raportista teitä on kiittäminen minua, joka siis en ollut osallisena oikeasti tapahtumiin mutta silminnäkijänä muistelen asioiden laidan pääpiirteittäin olevan näin. Kiitti vitusti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.