IRC-Galleria

Maakuntamatkalla Tampereen lähelläPerjantai 12.06.2009 19:13

Täällä eräässä kaupungissa mä nyt viime sunnuntai-illasta lähtien ja mukavaa ollut.:)
Ehkä perjantaina tai lauantaina me Tampereella piipahdetaan baarissa.
Eli siis aivan loistavaa bändiä.:)
Tein semmosen 16.5 kilsan juoksulenkin pehmeällä alustalla, eli metsäpolulla, eikä mitään ongelmia selän kanssa vaikka reitti oli vaikea, paljon korkeuseroja, semmosia jyrkkiä nousuja.
Kuuma kyllä oli. Toisaalta tykkään juosta oikein kuumassa, tulee semmonen extreme-fiilis siitä.
Ja pehmeällä alustalla on muutama lenkki vedettävä alkuun, selkä kun ei ehkä vielä kestä kovin hyvin asfaltilla juoksemista. Tänään olisin halunnut juoksemaan kun oli niin ihanan lämmintä (+28), vaan maltoin kuitenkin vielä mieleni ja vasta sunnuntaina sitten lenkille.
Selän revähdys oli pahin urheiluvamma pitkiin aikoihin, moneen vuoteen ja todella tuskallinen.
Kaksi päivää hirveää särkyä ja sen jälkeen hellitti kun hoidin itseäni buranalla ja kylmägeelillä (sitä suihkuttelin tosi reilusti). Jälkihoitona burana 600:sta neljän päivän kuuri, lepoa sekä venyttelyä.
Ja sunnuntaina uskaltaudun lyhyelle lenkille ja tunnustelen miten selkä reagoi juoksemiseen.
Eli ennakkoon käyn ääneni antamassa ja tänään tuntuis hyvä päivä siihen olevan.
Keskustalle menee ääneni tällä kertaa.:)

Unta tarvitsenTorstai 28.05.2009 03:27

Nukuin viime yönä/aamulla vain muutaman tunnin, kyllä nyt tarvitsen unta ja paljon.
Oli jotenkin niin hiostavan kuuma ja olikin siksi hyvin vaikea saada unenpäästä kiinni.
Nyt kaipaan unta viime yönkin edestä, huippuväsynyt olo.
Että ihan pian nukkumaan...
En tohtinut nukkua pitempään näin arkena ja nyt jo siis nautin aamun Actimeliä (mansikka) ja juon välillä Mountain Dew:ta, eli ultrakevyt aamiainen, täytyy näet huolehtia noista linjoistaan.:)
Burana 600:sta juodun selän vuoksi syömään ainakin jonkin aikaa 3-4 tabua per päivä.

Lääkärin lausuntoMaanantai 25.05.2009 15:01

Minulle siis tuli (lääkärin mukaan) mitä ilmeisimmin selkään paha venähdys, joka paranee tässä vaiheessa parhaiten ihan tulehduskipulääkkeillä (Burana 600) sekä kevyellä venyttelyllä.
Olenhan siis jo hoitanut viikonlopun itseäni kylmägeelillä ja Burana 400:silla.
Tämä asia huojentaa mieltäni melkoisesti.:)
Kipu mistä kärsin oli jotain aivan kauheaa, nyt pahin kai jo takana päin, vaikka välillä vielä särkeekin.
Lenkille en saa lähteä, ennen kuin vasta sitten kun en enää kävellessäni tunne mitään kipua selässäni.
Ja lisäksi tulisi juosta lähiaikoina vain pehmeällä alustalla.

Käsittääkseni minun tulee pitää taukoa juoksemisesta ja syödä Burana 600:sia ja vasta aikaisintaan sunnuntaina tai ensi viikon alussa mennä lenkille ja silloinkin vain muutama kilometri pehmeällä alustalla, mikä pätee myös ainakin pariin sitä seuraavaan lenkkiin.

Poliittinen heräämysMaanantai 25.05.2009 13:10

Koin poliittisen heräämisen ja liityin keskustapuolueeseen.:)