IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Helvetistä ja takaisin ITiistai 02.02.2010 10:52

Näin viime yönä yhden elämäni hienoimmista unista. No ainakin efektien puolesta.

Olin kävelemässä kavereiden kanssa nurmikolla ja muisteltiin juuri keskuudestamme poistunutta kaveriamme. Kävelin varjossa yhden näyteikkunan ohi, kun näin ikkunassa sinihohtoisen kuvajaisen. Se oli kyseinen hiljattain kuollut kaverini, tai joku hänen eteerinen heijastus. Sitten hän näkyi hetken selvempänä ja huusi jotain minulle, aivan kun varoittaen. Lähden hämmentyneenä kävelemään oudon tunteen kanssa, kun jäin sitten auton alle.

Kuolin välittömästi.

Seurasi putoamisen tunne yhdistettynä outoon repivään alipainetuntemukseen. Vatsassani pyöri. Heräsin metallisesta kellarista joka hehkui punaisena. Kellarista lähti metalliset portaat ylöspäin. Kaverini jonka äsken näin tuli vastaan ja kehotti seuraamaan häntä portaita ylös. Lähdin menemään. Matkalla portaissa näin masentuneen näköisen miehen, jolla oli enkelin siivet selässä. Menimme muutaman kerroksen ylöspäin ja sitten poistuimme ovesta. Tulin huoneeseen. Tämä huone oli normaali ilman punahehkua. Huoneessa oli muutamia tuttuja kasvoja. Mm. ukkini. Kaikki kuolleita.
Juttelimme hetken jonka jälkeen menimme viereiseen huoneeseen. Huoneen yksi seinistä oli lasinen, ja lasisen seinän keskellä oli ovi. Ulkopuolella oleva maisema liikkui oudosti. Hahmot siellä kävelivät vaihtelevalla nopeudella, aivan kun aika nopeutuisi ja hidastuisi hetkellisesti tietyissä kohdissa. Samoin heidän läpinäkyvyytensä muuttui samoin kun revontulet liikkuu ja niiden valoisuus voimistuu ja heikentyy.

Minulle selitettiin että tuossa on ovi väliulottuvuuteen. Se on todellisen maailman ja henkimaailman rajapinta. Se maailma jossa aaveet liikkuu. Voisimme mennä sinne, mutta tarvitsimme mukaan rannekkeen jolla pääsisimme ovesta takaisin sisään. Ilman ranneketta, sen lisäksi ettemme pääsisi takaisin sisään, emme myöskään pysyisi tässä välitilassa, vaan katoaisimme kadotukseen. Voidiin. "Kadotuksella tarkoitetaan yleensä helvettiä, mutta myös täydellistä katoamista tai joutumista vaeltamaan maailmassa tai tyhjyydessä (iäti)" -Wikipedia

Sen lisäksi pystyisimme liikkumaan koko planeetan pinnassa siten että kun astumme ovesta, voimme halutessamme teleportata itsemme haluamaamme paikkaan. Tässä paikassa ihmiset eivät näkisi meitä, emme pystyisi vaikuttamaan mihinkään, paitsi... Jos saamme itseemme tarpeeksi energiaa, voimme voimistua niin että näymme hetken elävien puolella, ja voimme jopa vaikuttaa fyysisesti siihen ulottuvuuteen. Sen kaverini oli tehnyt, kun yritti varoittaa minua.

Sain rannekkeen ja astuin kavereideni kanssa ulos. Siellä tuuli ja tuntui kun olisi kävellyt jossain energiakentässä. "Ilma" itsessään joka oli siellä, tuntui liikkuvan lävitseni kun neste. Se tuntui aluksi pahalta, ja tuntui kun en olisi pystynyt hengittämään. Tosin sitten tajusin etten edes hengitä. Hengityksen tarpeen tunne oli vaan jäänne elämästäni. Ilma väreili aivan samoin kun kuuma ilma asfaltin pinnassa horisontissa. Kun menin kauemmas lasista, "rakennus" josta poistuin tuntui vaihtavan aikakautta jossa se oli. Se oli välillä ränsistyneempi ja välillä täysin tuhoutunut ja välillä ehjä. Samoin käyttäytyi kaikki muu ympärilläni. Kaikki ympärilläni tuntui käyttäytyvän kun lippu joka lepattaa ulottuvuuksien ja ajan tuulessa. Ymmärsin miksi minut tuotiin tänne vaan kävelemään ensin. Mielellä on tietty käsitys ajasta ja paikasta, ja tässä kaikki ne säännöt rikkoutui. Ensin nämä kaikki tuntemukset jä näyt aiheutti henkistä pahaa oloa. Tähän täytyi totuttautua. Lopulta minun totuttautumisretkeni alkoi olla päätöksessä ja palasimme takaisin sisälle.

Tämän jälkeen teimme reissuja ympäri palloa. Pari pelastusretkeä ym. mutta ne on jo toisia tarinoita, jotka ehkä laitan myös tänne. Vähitellen minulle selvisi mikä outo rakennelma se oli johon jouduimme aina palaamaan. Ja mitä ne ovet olivat sen korkean punahehkuisen rapputornin reunoilla. Olin kuolemani jälkeen herännyt helvetin nurkkauksessa. Ja sekin enkelisiipinen kaveri joka tuli vastaan rappusissa oli juuri se. Enkeli.

Langennut enkeli.

Uni tuntui erehdyttävän todelliselta. Kaikki tuntemukset ja näyt niin todelliselta että voisin luulla oikeasti käyneeni jossain. Sekin on myös outoa että muistan kaiken. Ja sitä muistettavaa on usealta, ehkä jopa usealta kymmeneltä tunnilta. Kiehtova maailma, toivottavasti menen taas käymään siellä ensi yönä.

EDIT:
Kirjoitin reissusta myös kakkos ja kolmososan. Löytyvät seuraavina merkintöinä.

RuokaLauantai 30.01.2010 14:22

http://jussiriekki.blogspot.com/2009/11/mika-on-ihmiselle-luonnollinen.html

Löysin ko. linkin guaran blogista ja tuli niin paljon kommentoitavaa että avaudun tähän.

Linkin videosta.
Todella hyvä pätkä kokonaisuutena, mutta joissain kohti meni vikaan. Tiedemiehet ja lääkärit yrittää jatkuvasti selittää samaa kun tuo video, mutta jostain syystä mäkkärin mainokset menee paremmin perille.

Toisaalta taas tämäkin pätkä on tod. näk. amerikkalaisen tekemä ja amerikkalaisille suunnattu. Siellä raha hallitsee huomattavasti rautaisemmalla otteella kun täällä. Ja sitä kautta siellä on arvotkin menneet jo rahan suuntaan. Tässä maassa terveydenhoitohenkilökunta on vielä sitä mitä nimikin sanoo.

Sen lisäksi on yksi ongelma josta ei ole paljoa puhuttu. Aina puhutaan lääkefirmoista pahana, vaikka asia ei ole aivan näin yksiselitteinen. Toki lääkefirmat keskittyy siihen miten korjata asia kun vahinko on jo tapahtunut. Mutta syystä. Liikalihavuus on joillakin alueilla niin pahana että ilman statiineja sairaalat olisi täynnä kuolevia liikalihavia. No... joku voisi sanoa että saisivat kuolla pois, mutta yritetään nyt vielä olla inhimillisiä.

Tässä vaiheessa joku sanoo että miksi ei keskitytä ongelman ehkäisyyn. No siitä ne lääkärit yrittää puhua ihmisille. Liikuntaa ja ruokavaliota painotetaan, mutta taas tulee eteen ne mäkkärin mainokset. Tai sitten jotain lähes yhtä pahaa... Nimittäin luontaistuotteet.

Siellä myös laitetaan aineita ruoasta purkkiin. Vitamiinit, kivennäisaineet, hiilihydraatit, aminohapot, beta-karotiinit, CLA:t EPA:t, omega-3:t ja lukemattomat muut eri aineet. Kaikki on laitettu purkkiin ja vieläpä eri purkkiin. Jopa kivennäisaineet löytyy eri purkista. Myydään erikseen rautaa ja magnesiumia, kun molempia löytyisi ruoasta aivan hyvin. Sen sijaan että ihmiset käy mäkkärillä niin nyt kaappi on täynnä erilaista purkkia ja ihmiset syö hirvittävän määrän tabletteja. Mutta uskokaa tai älkää, sekään ei ole se luonnollinen vaihtoehto luontokappaleelle nimeltä ihminen.

Esim. EPA, DHA, ALA, muut terveelliset rasvahapot, aminohapot, B-vitamiinit, D-vitamiini, A-vitamiini, E-vitamiini ja lähes kaikki kivennäisaineet voisi laittaa pakettiin nimeltä lohi. Uskomatonta eikö?
Löytyy myös muissa luonnon suomissa paketeissa nimeltä pellavaöljy, soija, saksanpähkinä ym. Ja näissä luonnon suomissa paketeissa on bonus. Ne on käsittelemättömässä luonnollisessa muodossa, helpoti imeytyviä, ja vieläpä optimoidussa suhteessa! Wau!

Linkin blogista.
Siinä mietittiin miten eläinrasva on voinut pitää eskimot kunnossa, vaikka "nykyravitsemustiedon" mukaan sen olisi pitänyt räjäyttää verisuonet. No ei aivan. Mistä nämä "ravitsemustiedot" on peräisin? Muotidieeteistä, luontaistuotteiden mainoksista (ja niiden ostamista "tutkimuksista") terveysintoilijoilta ym. jotka juoksevät säännöllisesti ostamassa purkkia luontaistuotekaupoista siinä välissä kun pilatestunnilta ehtivät. (eikä pidä unohtaa Adidaksen uusimpia superteknisiä tennareita ja teknistä alusasia. Ilman niitä ei liikkuminen ole optimoitua!). Atkinsin dieetti oli kova juttu kunnes pari ihmistä kuoli siihen. Sitten tuli hiilaridieetit ja nyt alkaa ilmestyä diabetespotilaita. Kummallista. No itseasiassa ei. Jälleen kerran siinä on yritetty keksiä oikotie onneen. Sellaista kun ei vaan ole. Lääkärit joutuu nykyään selittäämään että ihminen tarvitsee rasvaa, ja täysin rasvaton dieetti on haitaksi.

Joten... Kuten tuo video ja blogi yritti sanoa. Olemme osa luontoa, meidän tulisi syödä luonnollisesti, ja luonnosta, luonnollista luonnon tarjoamaa ruokaa. Huomaatteko mikä sana toistuu?

Herkullisia hetkiä.

Myrkyllinen dino?Perjantai 29.01.2010 13:29

http://www.nytimes.com/2009/12/29/science/29obdino.html?_r=2
Johan pomppasi O_o Suosikkidinoni eritti mahdollisesti myrkkyä ?!?

Samasta löydöstä muissa uutislähteissä:
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/12/091221212630.htm
http://paleozoology.suite101.com/article.cfm/the_potentially_poisonous_raptor

Suomeksi:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkijat+paljastivat+ensimm%C3%A4isen+myrkyllisen+dinosauruksen/1135251656090

Miten minulta on lipsahtanut tällainen paukku ohi ?!
No nyt sitten odottelemaan lisää aineistoa ja lisää tutkimuksia.

Ja niin...
Huomatkaa muuten miten hypoteesista tulee mediassa tosiasia ;)
Tässä nimittäin sen tiedeartikkelin abstract, mistä uutiset on revitty:
http://www.pnas.org/content/early/2009/12/10/0912360107.abstract
Kun tuota (tai vaikka New York Timesin artikkelia) vertaa mm. hesarin artikkeliin yllä niin ei voi kun ihmetellä.

Oletko jo huomannut sen?Perjantai 29.01.2010 13:13

Tässä on sellainen pläjäys jonka pitäisi vähän herätellä:
Quatermass

Suosittelen kaikille.

Noniin... nyt alkaa sitten tuo linnun syntylinja olemaan kasassa noin pääpiirteittäin :)

Sen viimeisimpänä osana on dinolintu nimeltä Haplocheirus sollers.

Uutisia:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/linnut_saivat_uuden_esi-isan_1403620.html
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8485263.stm
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/01/100128142135.htm
http://news.xinhuanet.com/english2010/sci/2010-01/29/c_13155710.htm
Kiitokset Nowotnylle uutisen löytämisestä.

Mutta eilen tuli myös toinen uutinen joka jäi hieman edellisen varjoon:
http://www.csmonitor.com/Science/2010/0128/New-findings-dinosaurs-were-birds-of-a-colored-feather
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/01/100127134245.htm

Feministin painajainen.Torstai 28.01.2010 12:07

No resurrection from ninjas kill.Tiistai 26.01.2010 12:21

Taisin menettää kovalevyni O_o
Recovery DVD ei kykene toimimaan ennen kun virus on poistettu, ja virus keskeyttää F-Securen emergencylevyn toiminnan. Damn... ampuu kovilla kohti.
Neitiä on viime aikoina näkynyt mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Mm. Lauleskelemassa Cosplay tapahtumissa (ensimmäinen video 3D:nä):
http://www.youtube.com/watch?v=YMaouWQV1vc
http://www.youtube.com/watch?v=LorTKDFIsxc

Mallina:
http://www.youtube.com/watch?v=D_zWna0OZcs

Esittäytymässä edeltäjänsä kanssa robottifestivaalailla Toyamassa:
http://www.youtube.com/watch?v=E1DuJQL8spY

Puhumassa Digital Expossa Tokyossa:
http://www.youtube.com/watch?v=YWKzrITm-MU

Cybernetics newsPerjantai 22.01.2010 13:37

Löytyipä mielenkiintoinen sivusto:

http://www.cyberneticsnews.com/

Tuolla raportoidaan uutisia kybernetiikasta, sekä sen ongelmista
(esim. http://www.cyberneticsnews.com/research/1_in_4_patients_have_lost_bone_around_their_implants.asp)

Sen lisäksi myös aihetta ympäröivistä alueista kuten robotiikasta, materiaalitieteistä ja lääketieteestä jotka liittyy kybernetiikkaan tai sen potentialiisiin sovellutuksiin (esim. http://www.cyberneticsnews.com/research/Ferropaper_is_new_technology_for_small_motors_robots.asp).

Sivusto on osa laajempaa tiedeuutis-sivustosarjaa, jonka muut osat näkyy listattuna linkkiosastolla: http://www.cyberneticsnews.com/Links.asp