IRC-Galleria

Mysse

Mysse

「会者定離」
05.01 aamulla heräsin 6 tunnin yöunien jälkeen, ja flunssa tuntui olevan jo lähes tipotiessään. Kävin convinista nostamassa 20000 jeniä rahaa ja ostamassa aamupalaa. Aamupalan jälkeen JUOLA heräsi ja lähdimme yhdessä kohti Suomen suurlähetystöä hakemaan Yashushi-sanille "jotain" sieltä (hän oli soittanut aiemmin ja kertonut tulostamme ja mitä hän oli haluamassa sieltä). Saavuimme Hiro-o:n asemalle ja suunnistimme kohti suurlähetystöä. Suurlähetystössä meitä vastassa oli Stone Sachiko niminen virkailijatar joka kertoi että Yashushi oli soittanut hänelleen ja kertonut että hän haluaisi jollain tavalla ystävystyttää Kuki cityn ja Suomen. Eli hän tarvitsi suurlähetystöstä jonkin kontaktihenkilön yhteystiedot, eli sain Stonelta muutaman käyntikortin sekä otin myös mukaan japaniksi kirjoitetun lehtisen Suomesta Yashushille.
Tämän jälkeen lähdimme kohti Harajukua ja jonkinajan metrolla ja JR linellä risteilyn jälkeen saavuimme Harajukuun. Mutta kun pääsimme LEMONed Shopin eteen, huomasimme pettymyksemme että se kiinni tuona päivänä (tai oli mennyt aiemmin kiinni, kello oli tässä vaiheessa vähän jälkeen 18). Lähdimme lievästi pettyneinä ja nälkäisinä kohti Akihabaraa, ja matkalla poikkesin YELLOW HOUSEsta ostamassa Aoille tuliaiseksi haluamansa paidan. Saavuimme Akibaan ja kävimme syömässä KFC:ssä. KFC:n jälkeen suuntasimme pelihalliin jossa mätin DrumManiaa, IIDX:ää ja Tetris Grandmaster 3:sta. Pelihallista suuntasin omin tein kohti Tora no anaa, jossa tein jonkinverran omia ostoksia. Tora no anasta päätimme käväistä paikallisessa Stockmannin tapaisessa elektroniikka-tavaratalossa katselemassa figuureita. Figuureita ei meinannut suuresta valikoimasta huolimatta löytyä oikeen sopivia, joten suunnistimme takaisin hostellille.

Huomenna on vuorossa Kuki cityssä uudestaan pistäytyminen ja Yashushi-sanin tapaaminen. Saa nähdä mitä hän on keksinyt meidän huomiselle päivälle...
Muista tulevaisuudensuunnitelmista senverran, että:
- keskiviikkona ajattelimme käydä Niwa no yussa kylpemässä: http://www.toshimaen.co.jp/niwa-yu/niwanoyu.html
- torstaina käyn kiertelemässä kaikki mahdolliset levykaupat mitä vaan satun löytämään, käytettyjä levyjä lähden etsiskelemään itselleni
- perjantaille ei ole suunnitelmia toistaiseksi
- lauantaina päivällä Akihabaraan etsimään loput tuliaiset itselleni, Sharkmalle ja Tallylle. Illalla varmaan syömistä ja ryypiskelyä Qwardin ja mFXn kanssa
- sunnuntaina LEMONediin uusi reissu (LEMONed on kiinni lauantaihin asti), viimeiset ostokset ja pakkaaminen
- maanantaina aamusta kentälle ja takaisin Suomeen :(

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.