IRC-Galleria

Pohtiessani pahuuden olemusta
oman houretilani silmin,
näen vain aikaa kun olin
7-vuotias. Miten kaiken
sen hyvän keskellä jossa
siihen ikään asti olin varttunut
olikin jotain pahaa.
Miten tajusin pelkääväni
kun minua haukuttiin koulussa.
Miten sen vitun 10-vuotta kestin
sitä joka päivä. Nyrkin iskuja, sylkeä,
vihaisia sanoja ja lauseita...
miten selvisin?

"...Lehdissä mainostetaan
miten nuorisolla ja kaikilla on
niin paha olla..."

Muistan kun jokelan koulusurmat
tapahtui... minua ruvettiin haukkumaan
murhaajaksi aivan kuin olisin itse Pekka Eric Auvinen.
Minun veljeni puukotettiin 2007 hengiltä..
puukon iskuja oli yli 40 ja tekijä pääsi tänä
vuonna vapaaksi. Istui siis 5 vuotta taposta.

Miten minä liityin koulusurmiin?
Minä en halunnut vahingoittaa ketään,
enkä halua tänäkään päivänä.
Mikä rinnasti minut murhaajaan?
Olinko masentuneena ja ahdistuneena,
murrettuna ihmisenä paha ihminen?
Kaikkien silmissä selvästi olin.

Tänä päivänä voin vasta ymmärtää että
minä en ollut syyllinen vaikka syytin
itseäni siihen asti että vajosin syvään masennukseen
josta saan "nauttia" tänäkin päivänä.

Tällä hetkellä olen lähes työkyvytön,
voi olla että jonakin päivänä
haen sairaseläkettä. Kiitos
niiden "hyvien" ihmisten.

Kirjoitukseni ei ole säälinkerjäämistä,
koska en halua mitään vitun sääliä
vaan haluan kertoa jotain itsestäni.
Haluan kertoa miten kaikenlainen
väkivalta tekee murtuneita ihmisiä,
enkä ole todellakaan yksin...
olen vain yksi alati kasvavassa joukossa.

Omistettu minua haukkuneille ihmisille.
Toivottavasti nyt näkisitte edes osan
peilikuvastanne jos luette tämän. Kiitos.