IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Parannus?Keskiviikko 21.03.2012 22:51

Taisin ehkä ratkaista pienen lavasteongelman, kun mietin, miten muokkaisin vanhaa viritelmääni ihan käyttökelpoiseksi. Hyvä minä. :3 Ajattelin, etten käyttäisi vanhaa ideaa lavasteista pian ollenkaan, kun homma alkoi tuntumaan mahdottomuudelta toteuttaa lavalla puku päällä.

Olen tällä viikolla aloittanut jonkinlaisen (oikeastaan se tietenkin alkoi jo kauan sitten, mutta hitaaasti) skarppaamisen terveyden suhteen. Olen käynyt joka päivä kun olen pystynyt tunnin juoksentelemassa ja osan ajasta kävellen rivakasti. Sitten olen lisännyt lautasella salaatin määrää ja vähentänyt hieman itse ruokaa. Mielummin enemmän kastiketta kuin perunaa. Ei valkoista leipää (tummakin on nimittäin aina ollut ihan hyvää). Nykyään HALUAN mennä aikaisemmin nukkumaan, koska angsti iskee viimeistään kello kymmenen. Siksi on siis kätevää mennä nukkumaan, kun on vielä hyvällä tuulella. Tämä on vaikuttanut sitten taas puolestaan positiivisesti koulumenestykseen. Saan asioita jopa aikaiseksi. Elämä tuntuu hintsun verran positiivisemmalta katsella. En tee enää tehtävälistojakaan, koska niitä tuijottamalla olen juuri stressit aina itselleni saanut aikaankin.

Itse muuttaisin aiemmin mainituissa tavoissa vain sen, että pitäisi alkaa tekemään taas vatsalihasliikkeitä sen lenkkeilyn lisäksi.

Jos pystyn pitämään tämän rytmin pystyssä, niin se on hitsin hieno juttu. Bye bye, kaamosmasennus?

Ai niin. Jos jossain on tapahtunut parannus, niin peruukinmodailu taidoissani. Tämä tuleva kaveri näyttää jo tällä hetkellä ihan kelvolliselta toiselta puolelta. Pointti olikin vain nähdä enemmän vaivaa.

Pitäisi varmaan suunnilleen ensi viikolla laittaa the Blogiin vähän salamyhkäisiä wip-kuvia. Nyt en vain oikein osaa päättää, minkälaisia juttuja uskaltaa paljastaa. Noh, alan päästä tässä vasta tekemisen makuun, kun ajatuksenikin ovat setvinneet sen verran, että ymmärrän jokseenkin, mitä pitää tehdä.

Tuolla on nykyään muuten joku, johon haluan tutustua paremmin. Hassua, en tunne oloani enää toivottomaksi niin kuin vuosi sitten..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.