IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

SuunnitelmaKeskiviikko 25.04.2012 03:41

Kokeilin vastikään ensimmäistä kertaa, niin hassua kuin se onkin, EC-puvulleni meikkiä. Kun otetaan huomioon, että olisi pitänyt edellisellä yrittämällä lähteä meikkaamaan ihan kylmiltään, niin tilanne lienee ihan hyvä.

Maalasin pohjamaalit parille köynnösasialle, jotka olivat vain riippuneet ja lojuneet keskeneräisinä lattialla jo muutaman viikon. Seuraavana oikea maali ja yksityiskohdat.

Viikonloppuna ostoksille. Huomasin, että yksi merkittävimmistä puuttuvista asioista tällä hetkellä on maalarinteippi ja uusi kasa vaahtomuovia. Niinpä hoitelen kyseistä vaahtomuoviasiaa viikonloppuna kotona.

Olen alkanut epäröidä erään asian suhteen, joka liittyy vahvasti suurimpaan materiaalimenekkiin puvussa..... Miten lähtisit työstämään todella isossa koossa sanotaan nyt vaikka sitten proppia, joka olisi pehmeämuotoinen ja huomattavan kolmiulotteinen? Ainut päähääni pälkähtävä asia on styroksi + polyuretaani + jotain, mitä en vielä ole keksinyt. Ei saa olla painavaa tai turhan helposti rikkoutuvaa. Ideoita otetaan ihan oikeasti vastaan.

Nyt nukkumaan! Nukkuminen on oikeasti ihana asia. Saa vain velloa ajattomuudessa, jossa ei ole (yleensä) arkipäivänhuolia, ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin todellisuudessa. Muutenkin kaikki tuntuu unessa aina hieman turvallisen kaukaiselta.

KoukutusTiistai 24.04.2012 02:18



Olen aivan liian koukussa nyt tällä hetkellä piirtämiseen ja erityisesti Grimsdalen hahmojen ajatteluun ja muuhun. Haluaisin ehdottomasti mm. piirtää Grimsdalen kartan.

Piirsin sitten Gastonin, josta tuli hieman liian kaunis ja vanha ollakseen Gaston. Erittäin kesken on, joten muutokset onneksi edelleen mahdollisia. Että vähän on blergh, mutta taas tunnen hitusen kehittyneeni jossain. Jatkan piirtämistä. Tulen paremmaksi.

Ette arvaa, miten haluaisin vain jatka kirjoittamista. Se yksi kohta vain junnaa ja junnaa ja junnaa. Syypäänä on todella paljon taustojen selvittäminen. Sain kuitenkin tietää, että olen luonut yhden yliluonnollisen olennon, joihin on oikeasti uskottu keskiajalla. o.o Yksityiskohdat erityisesti täsmäävät. MIKSI. Pelottavaaaaaaaaa.

Mjoo.

Gastonista voin kertoa sen verran, että hän on porvariperheen ja kaupungin kasvatti, jonka pistävimpiä piirteitä ovat jäykkä kohteliaisuus, punastelu, synkistely ja erityinen tulisieluisuus. Häntä vaivaavat elämään tympääntyminen, eksyksissä oleminen ja elämänsuunnan uupuminen. Hän rakastaa lukea kirjoja ja on koukussa eskapismiin, jota löytääkin Grimsdalesta suuremman palasen kuin koskaan olisi voinut kuvitella...

RL Sheldon CooperMaanantai 23.04.2012 19:54



Viimeinen ipana. En ole nauranut näin hallitsemattomasti yksinään huoneessani aikoihin. XD

TäytettäMaanantai 23.04.2012 02:39

WIP Rosie

Vaikka tänään en ole saanut cosplayta ollenkaan aikaan, tässä on sitten jotain vastineeksi. Rosie Woods on siis kehittämäni kirjahahmo, joka asuu usvaisessa Grimsdalen kylässä. Hän on temperamenttinen, ennakkoluuloton, herkkä ja hieman outo maalaistyttö, joka menetti äitinsä jo pienenä. Rosie on kiinnostunut kaikenlaisista asioista maailmassa ja hänellä on outo tapa kerätä kuolleita pieniä lintuja, oravia ja sammakkoja multapurkkeihin, joihin kasvattaa pihasta löytämiään luonnonkukkia.

Kuva on toki edelleen keskeneräinen. Olen aina jotenkin ajatellut, että Rosie muistuttaa hieman Christina Ricciä, joten hänen kasvoistaan varmaan löytääkin helposti samaa.

Olen postannut Irc-Galleriaan suunnilleen kaiken piirtämäni tänä vuonna (vaatesuunnitelmia lukuunottamatta), joten olette aika reaaliajassa voineet seurata kehitystäni. Muistan ensimmäisen kuvani Rosiesta. Se oli... Aika kamala. Joku pliis sanokaa, että olen kehittynyt ainakin tässä digi-artin puolella?

Anygays, jatkan kuvan kehittelyä ja teen uutta toimintasuunnitelmaa EC-pukua varten, koska muuten mistään ei tule mitään.

Näitä päiviäSunnuntai 22.04.2012 20:50

Mikään ei onnistu. Aurinkoista on, mutta kaikki yritykset ja katsadukset minkään tärkeän suhteen on ihan turhaa.

Sitten on vaan parasta antaa asian olla. Ainakin tämän päivän. Siivoan. Keksin jotain syötävää tyhjistä kaapeistani (=spagettia ja ketsuppia). Lukaisen varmaan vähän Nälkäpelin kakkos osaa ja piirrän. Tällehän sunnuntait pitäisi olla tarkoitettu. Teen varmaan myös lisää kokeiluja piirtopöydällä.



Odotan, että saisin sen lääkityksen ja sitten vasta sen jälkeen sanon, kuinka epävarmalta EC tuntuu. Mutta aika käy jo nyt erittäin vähiin ja alkaa säälittää nämä epäitoivosen kamalat yritykset saada pukua kasaan. Siihen vielä päälle jatkuva huono omatunto rahankäytöstä. Kamala sanoa tätä, mutta en tiedä, tuleeko tästä sittenkään mitään. Enkä tiedä myöskään, kuinka paljon harmittaisi vain "alkaa lomalle" moisen jo valmiiksi raskasta taakkaa kuormittavan projektin suhteen. Ehkä olisin helpottunut? Inspistä kiitos.

Suttaan. Harjoittelen.Perjantai 20.04.2012 03:01



Mittasuhteet ihan päin persettä, mutta kyllä se kai vähän Jolielta näyttää. Ei tosiaan valmis. Katsoo valmistuuko tämäkään about koskaan.

NappasiPerjantai 20.04.2012 00:43

Verikokeet paljastivat kilpirauhasen vajaatoiminnan. _b Nyt on sitten sekin tiedossa ja ilmeisesti pian hoidossa.

Let's boogieKeskiviikko 18.04.2012 02:34

Rollin'Tiistai 17.04.2012 02:37

Ihan lyhkäiseasti pakko päivittää, että JEE, kartongista, solumuovista, maalarinteipistä, vaahtomuovista ja sanomalehdestä ja liisteristä tosiaan saa ihan kelpojuttuja aikaiseksi.

Asiasta kukkaruukkuun, saksalaiset on tosi mukavia ihmisiä. Niin kuin eilen jo sanoin. : DD

...Maanantai 16.04.2012 02:38

Nimi: Henniina
Syntymäpäivä: 18.9

1. Viimeisin juoma? - vesi
2. Viimeisin puhelu? - Silja
3. Viimeisin viesti? - Silja
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit? - Lord of the Ringsistä jotain
5. Milloin viimeksi itkit? - Melkein tänään, mutta se taisi tulla siitä, kun kuuntelin PMMP:n Lautturia.

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? - En.
7. Ollut petettynä? - Jos niin tahtoo sanoa.
8. Suudellut jotakuta ja katunut sitä? - En.
9. Menettänyt jotain tärkeää? - Todella.
10. Ollut masentunut? - Kyllä.
11. Ollut kännissä ja oksentanut? - En.

Listaa kolme lempiväriä :
12. purppura/violetti
13. vihreä/sinivihreä
14. keltainen

Tänä vuonna, Oletko...
15. Saanut uutta kaveria? - Olen!
16. Menettänyt vanhan kaverin? - En osaa sanoa.
17. Nauranut kyynel silmässä? - En. Kun naurattaa liikaa, muutun punaiseksi.
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? - Kyllä.
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi - Jotain sinne päin.
20. Saanut selville, että joku puhuu sinusta paskaa? - En?
21. Suudellut ketään samaa sukupuolta olevaa? - Kyllä.

Yleistä:
22. Kuinka moni kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä? - Lähes 100%
23. Skipataan. - Ahaa.
24. Onko sinulla lemmikkejä? - Koira, kaksi kissaa, kolme lammasta ja hevonen. "Omiksi" lasken vain koiran ja toisen kissoista.
25. Haluaisitko eri nimen? - En.
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? - Tarjosin pizzaa kavereille.
27. Monelta heräsit aamulla? - Puoli kymmenen aikoihin.
28. Mitä teit keskiyöllä? - Yritin nukahtaa.
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? - Huomista!
30. Viime kerta kun näit äitisi? - Viikko sitten.
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? - Kroppa?
32. Mitä kuulet juuri nyt? - Yskimistä toisesta huoneesta.
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tommi? - Olen.
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? - Selkä on kipeä koukistelusta.
35. Eniten käyty nettisivu? - Häpeäkseni paljastan, että Galleria.
36. Skipataan - Joo.
37. Lempinimiä? - Rl ei ole, mutta nettniminä kulkee Elyse ja Pumpkin.
38. Lempiharrastus? - Cosplay.
39. Horoskooppimerkki? - Neitsyt.
40. Poika vai tyttö? - Tyttö.
41. Ala-aste? - Käyty.
42. Lukio? - Käyty.
43. Yliopisto? - Ehkä joskus TaiKkiin.
44. Hiusten väri? - Musta.
45. Pitkä vai lyhyt ? - Normaali.
46. Pituus? - 168,5
47. Oletko ihastunut? - En pahemmin.
48. Mistä pidät itsessäsi? - Totuuden hakemisesta. Luovuudesta.
49. Läväreitä? - Korvareiät.
50. Tatuointeja? - Ei ole, eikä varmaan myöskään tule.
51. Vasen- vai oikeakätinen? - Oikea.

ENSIMMÄINEN:
52. Leikkaus? - Onneksi en ole joutunut.
53. Lävistys? - Korviin.
54. Eka bestis? - Karoliina.
55. Eka harrastus jota harrastit? - Vauvauinti? ;D
56. Eka lomamatka? - Pariisi - Edinburgh
57. asdfghjkl - Joo.
58. Ekat kengät? - En tiedä niistä. :<

Tällä hetkellä:
59. Syötkö? - En.
60. Juotko? - Teetä.
61. Olen aikeissa...: Nukkumaan.
62. Kappale? - Hiljaista.
63. Odotan.... - Sitä huomista.
64. Tulevaisuus - Enpäs tiedä siitä, kun se ei ole vielä tapahtunut.
64. Lapsia? - Ehkä yksi.
65. Naimisiin? - Mahdollisesti.
66. Työ? - Pukusuunnittelua.

Kumpi?
67. Silmät vai huulet? - Silmät.
68. Haleja vai pusuja? - Paha valita.
69. Pidempi vai lyhyempi? - Pidempi.
70. Nuorempi vai vanhempi? - Vanhempi.
72. Kiva vatsa vai kivat kädet? - Kädet.
73. Herkkä vai äänekäs? - Herkkä.
74. Irtosuhde vai parisuhde? - Parisuhde.
75. Ongelma ihminen vai epäröijä? - Mitä eroa noilla oikeastaan on?

Oletko ikinä...
76. Suudellut muukalaista? - En.
77. Juonut kirkasta? - Vettä.
78. Skipataan. - Jaha.
79. Harrastanut seksiä ekoilla treffeillä? - En.
80. Rikkonut jonkun sydämen? - Enpä ole.
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä? - En muista.
82. Skipataan. - Jaha.
83. Antanut pakkeja - Kyllä.
84. Itkenyt kun joku kuoli - Todellakin.
85. Rakastunut ystävään? - Rakkaat ovat myös ystäviä.

Uskotko
86. Itseesi? - Joskus, nykyään harvemmin.
87. Ihmeisiin? - Odotan ja etsin niitä.
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? - Ehkä.
89. Taivaaseen? - Uskon.
90. Joulupukkiin? - En oikein. :P
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä? - Niin voi käydä.
92. Enkeleihin? - Uskon.

Vastaa totuuden mukaisesti
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan? - Ei.
94. Lauloitko tänään? - Kyllä. :3
95. Skipataan - Aha.
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit? - Siihen aikaan, kun olin 11.
97. Jos voisit päättää yhden päivän tästä vuodesta ja peruuttaa sen, mikä se olisi? - Varmaan jonkun ahdistavan ajattelun käännekohtapäivän.
98. Skipataan. - Selvä.
99. Onko tässä sinun SATA totuutta? - Jotkut jäi nyt blankeiksi, koska ei ollut kysymystä. :<
100. Rakastatko itseäsi? - Kai minä olen itseni kanssa ihan hyvä kaveri, vaikka joskus onkin aika vaikeaa.