IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Kiwaa.Torstai 24.09.2009 00:21

Tänään sitten varmistui, että olen menossa Tanskaan lokakuun lopulla. Ilmaiseksi! Kivaltahan se tuntuu. Ilmaisuudestaan huolimatta aion keskittyä pääasiaan, eli kouluprojektimme esittelemiseen, sekä uusiin ihmisiin tutustumiseen.

Syy miksi sitten Tanskaan lähden on, se, että osallistuin viestintäpainotteisessa lukiossani kurssille, jossa muiden maiden vierellä hiukan kilpailuhenkisesti pohditaan syvemmin tosi-tv:tä. Kuuden parhaan maan joukkoon valittiin Suomi (jälleen kerran) ja kaikista valittujen maiden kouluista lähtee yksi opiskelija edustamaan koulua konferenssiin Tanskaan, jossa esitellään projekti opettajan kanssa. Uskon, että siitä tulee hieno kokemus. Vähän jotain positiivisen yllättävääkin välillä. :) Ja miksi sitten minä? Koska olin ainut, joka teki tunnilla tehtävänsä kunnolla. >.<

KateusKeskiviikko 23.09.2009 17:45

Olen kateellinen. Niin kateellinen, että sattuu. En haluaisi olla kateellinen, vaan iloinen henkilön puolesta. Omat moraalisetarvoni kieltävät sen. Mutta saan tuntemaan itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi. Ja se saa olon tosi synkäksi. Ja kateelliseksi.

No mistä sitten olen kateellinen? Ainoasta asiasta, josta voisinkaan tulla kateelliseksi. Toisen taidoista. Ompelutaidoista. Tietenkin. Fuck.

Mutta onhan tässä aikaa oppia. Vai onko? Enhän ole koulutkseenkaan vielä mennyt.
En tiedä miksi, mutta tänään on ollut ihan paska päivä. Kaikki vaan stressaa ja olen ollut koko fuckin päivä ihan sika väsynyt. Ei todellakaan ole innostanut mikään ja jokainen pienikin vastoinkäyminen pahentaa fiilistä entisestään. Haluaisin vaan pitää heti pitkän viikonlopun, mutta se taitaa olla mahdotonta. Koeviikko alkaa ihan justiinsa ja niitä pipipipipiiiiiiiiiiiiiiiiiip pakollisia koulutehtäviä, kuten kirjoitelmia, lisätehtäviä (jotka on oikeasti pakollisia) on vaan pakko vääntää. Ja aine. Voi vittu oikeesti en jaksais olla koulussa nyt ollenkaan. Tuntuu, että ainoa asia, joka voisi piristää on uuden cossin valmistaminen. Pelkkä suunnittelu ei riitä. Mutta eihän sille ole aikaa. Sitten vielä kun pääsen neljältä koulusta niin pitäisi mennä vääntään jotain Porco Rossoa. Toisin sanoen kotona ollaan vasta kuuden jälkeen. Tahtoo pelaamaan!! ÄRHMURRRRRRRRRRRRRRRRRRR. Sentään perjantaina on vapaapäivä.

Huhuhu.Tiistai 15.09.2009 16:06

Piirtelin tänään koulussa pitkästä aikaa jatkona haisevaa kalaa osoittelevalle kokki-Pierrelle. Nyt se oli sitten haisevaa sukkaa närkästyneenä katsova agenttilikka. Sitten kuulin, että pitäisi kai mennä Tanskaankin johonkin konferenssiin meidän yhden kurssin takia, jos meikä valitaan.
Njoo. Pääsin puoli kolme ja muistin väärin, että teatterikerho alkaa neljältä, mutta se alkoikin vasta vartin yli viisi. Sillä aikaa olen selaillut jotain manganpiirto-oppaita kirjastossa ja nyt tulin koneelle kirjoittamaan psykologian tehtävän, joka annettiin tänään. Hyvä minä! Noh, kohta täytyypi tästä koneelta livetä. Toivottavasti tehdään tänään jotain itse näyttelemiseen liittyvää konkreettista harjoitusta, viimeksi luettiin vain käsikirjoitusta ja mentiin käytännön asioita läpi.

Perjantaina on syntymäpäivä. Toivoin lahjaksi perheeltä pääasiassa vain muutamaa asiaa ja neljää elokuvaa: V for Vendetta, Saksikäsi Edward, Corpse Briden ja Finding Neverland. Hyviä/kohtuullisia leffoja kaikki, jotka tiedän jossain vaiheessa kerääväni muutenkin. Lauantaina on itse juhlat sitten ja olen kutsunut mielestäni liikaa porukkaa. Odotettavissa on noin 11 henkilön ilmestyvän paikalle. No ei se mitään. Ennen ei kukaan edes halunnut tulla muistamaan minua. Se on se ihaaaana cosplay, jota voi tästä kiittää. Tekaisimpa eilen sellaisen jännän kutsukortinkin, jota mesessä sitten lähettelen eteenpäin.

Apua, pitää siivota huone. Se on ihan sairaassa kunnossa, vaikka juuri vähän reilu viikko sitten siivosin sen kuta kuinkin tip top kuntoon.... xD

...Torstai 10.09.2009 16:14

Pitäisi tänään mennä "vaan" Punanaamion kautta ostamassa enkelin siivet.... Ja sitten pitää mennä R:lle hakemaan bussikortti kun tyyppi kassalla vähän kusi sen latausjutun... -.- Not happy.

JännääTorstai 10.09.2009 03:47

Lovelessin Ritsuka-asu valmis 0:43 yöllä ja vuorokausi on torstain puolella. Tänä iltana vasta tein cossin :3 Ostin aiemmin illalla housut cossia varten ja tein eilen hännän. Tänään paita ja korvat. Niiden kiinnitykseen tarvitaan hakanneuloja... Mistäköhän niitä saa?? : D Toivottavasti jostain. Tosiaan herätys siinä puoli kuusi, että ehtii kouluun. Kiwaa. Hupaisaa. Saan tosi pitkät yöunet. Huomenna pitää vielä leikata peruukista takahiuksia. Paidasta tuli muuten suhteellisen siististi ommeltu. Hyvä minä!

Cosplayviikolle valmistautumistaLauantai 05.09.2009 23:12

Ostin tänään Tampereelta cosplayviikon Kuuta varten jo peruukin ja Sweeney ja Sally cossia varten rasvaliukoista ihoväriä. Vieläkin on jäljellä lahjakortissa rahaa, jonka sain Tampere Kupliin cosplaykisasta. Noh, sitä on jäljellä ehkä jotain 4 euroa, joten sen voisi vaikka kuluttaa peruukkisukkaan. Tai sitten peruukki päähän. Hmm. Noh. Ensi viikolla sitten pitää tehdä Kuu kokonaan valmiiksi cossin myös Lovelessin Ritsuka, joten toivottavasti saan sitten äidiltä semmoiset 25e, että saan ostettua topin ja housut sitä varten. Ja kirppariostoksiin.
Jakso käsitteli Dr. Weissin kirjojen ja näkemysten pohjalta sielua, hypnoosia ja reinkarnaatiota. Se oli todella avartavaa. Ihan tosi.
http://tree-of-the-dead.blogspot.com/2009/08/after-i-found-cosplay.html

Aiempi merkintä paljastaa muun muassa piilojulkkiksuuteni ; DDD