IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

MagnifiqueSunnuntai 18.09.2011 03:37

Verkkoyhteys on yhtäkkiä tosi hyvä, joten aloin heti työstämään uudistuksia blogeihini, pääasiassa Elusive Elyseen, jota en virallisesti oikeastaan ollut vielä kunnolla aloittanutkaan. Tavallaan. Yhden kuvan muokkaaminen voi siis johtaa tällaisiinkin asioihin. No ei. Oikeasti suunnittelin tätä mielessäni, koska kumpikin blogi kaipaa totisesti uudistamista. Cirque du cosplay on hieman vielä mietintämyssyvaiheessa, koska sitä varten tarvitsen jotain kunnon kuvia pohjaksi muutokselle ja niitä ei ainakaan ole missään taskussa liikaa, koska huono cosplay. Ehe.

Oikeasti pakko hehkuttaa, että nyt tykästyin jotenkin kummasti tähän kuvaan liikaa. Itserakkautta? Ei. Ei minun mielestäni. Silloin kun rakastun johonkin itse tekemääni asiaan, en varsinaisesti ajattele tehneeni sitä itse. Ja maskeeratessani en ajattele olevani edes oikea ihminen vaan joku kuvajainen jonkun mielikuvituksessa.

HmmLauantai 17.09.2011 23:40

Pitäisiköhän tästä leffasta olla kiinnostunut? Wait a mom-- I am! Cloud Atlas on Parfyymin ohjaajalta ensi vuonna tuleva elokuva, jossa on aikamoinen cocktail erilaisia näyttelijöitä. Esimerkiksi Hal Berry ja Hugh Grant ovat äärimmäisen blaah isolla B:llä, mutta esimerkiksi Hugo Weaving ja se Parfyymin Ben Whishaw eittämättä herättävät huomioni... Ja tietenkin ohjaaja, joka juuri viime yönä todisti taitonsa ensi-istumalta, kun katsottiin Tiiaun kanssa aiemmin mainittu leffa.

Olipas hauskaaLauantai 17.09.2011 03:09



Tiiausta tuli Lestat minun käteni kautta. xD

Kuuluisa lainaus: "Hei, hei maine, hei, hei kunnia." -by Tiia, parhaillaan mykkäkoulua pitävä persaus, joka näyttää keskisormea.

PäivitysTorstai 15.09.2011 02:01

Helpotuksen kanahäkkiKeskiviikko 14.09.2011 19:55

Äiti soitti siitä puhelinlaskusta......



Kuulemma kyseessä oli koko perheen puhelinlasku.




JES! (Tai ainakin toivotaan niin.)

ApuaKeskiviikko 14.09.2011 19:18

Otsikkoehdotuksia tähän merkintään, mietittynä matkalla kotiin:

Nyt otti ohraleipä

Päivä on lätty

Pieni, toivoton ja köyhä






Päivä meni pilalle, eikä huvita yhtään. 188E puhelinlasku!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Onneksi voin varmaan sopia äidin kanssa, että hän saa sitten ne rahat hyllystä. Nyt taidan olla OPEN FOR OTHER BUSSINESS, joten käsityötoivomuksia kehiin vaan! (Kaikista toivotuimpia olisivat massasta tehdyt jutut, esim. patsaat?)

Backness of returnKeskiviikko 14.09.2011 03:26

En ole tainnut valvoa arkena vielä näin myöhään muuten vaan, mutta kun NETTIONJA ON OLLUT KÄYTÄNNÖSSÄ SITÄ ILMAN KUUKAUDEN, koneella noruminen kieltämättä hotsittaa. Ja nyt en tällä kiirellä spämmää kivoihin blogeihin vaan tänne. Koulu jatkuu ihan mukavasti, joskin hitaasti. Alan termejän tullut opittua roppakaupalla ja epäselvistä asioista on tullut hieman selvempiä.

Eniten tässä koneelle pääsemättömyydessä on harmittanut se, etten tosiaan ole päässyt kirjoittamaan blogeihin, enkä novelliani. Eli tyssäsi joksikin aikaa kaikki se ja pakko taas päästä pahoittelemaan. Mutta minkäs sille mitään voi, että DNA feilaa. Örgh. Nyt kuitenkin kaikki ilmeisesti ok, joskin netti näemmä vaihtaa GPRS:lle liian usein, jolloin = netti ei toimi. Mutta toimii se aina välillä. Pakko kysäistä vielä sitä XL-liittymää.

Cirque du cosplayihin olisi ehkä luuuuvassa montakin maskeerausta, koska inspis. Suurin osa kyllä Burton-leffoista, mutta minäpä tästä päätän ja se on jess. Paljon järkeä? Varmasti kello kahdentoista jälkeen. Tietty mukaan mahtuu muutakin kuin vain Burton-leffoja. Yksinkertaisestis maskeerauksia, jotka kiinnostavat minua toteuttaa.

Tuli muuten mieleen: Mietin joskus TODEEEEELLA pitkään, miksi Päättömän ratsumiehen Ichabod Cranen äiti näyttää niin tutulta (näyttelijä siis). Tajusin viime viikolla, että sama tyyppi näyttelee Ed Woodissa Vampiraa. Siksi siis.


Paljon on luvassa. Muun muassa viime viikolla toteuttamani Avatar-meikki. BD Mut jee. Nyt kun netti rulaa, elämäkin alkaa hiljalleen rullata.

HERRAISÄKeskiviikko 14.09.2011 00:55

MUN NETTI TOIMIII!!!!!!!!!!!!!!!1!!!!1!!!!1!!!!!!!!!!!

PuffKeskiviikko 07.09.2011 23:43

Kuinka tässä näin kävi? .O Olen päätynyt johonkin mökille keskelle metsää täynnä hevareita ja minä sinisenä oliona Avatarista. Ajattelin, kuinka hauskaa olisi valmistaa teemabileisiin tämä puku ja sitten menin unohtamaan, että INHOAN bileitä. Hups?

What a wonderful worldPerjantai 02.09.2011 20:37

Olen jotenkin niin onnellinen. Juuri nyt.