IRC-Galleria

Kun mä olin pieni mun isovellu vei mut aina pienelle purolle kalaan ja kuunteli mun lapsellisii juttui ja iloitsi mun kanssa pienista ahvenista ja särjistä. Kun mä en nähnyt sitä ,kun se asuu 500km päässä musta, mulla oli ikävä. Nyt sillä on omat lapset eikä se tietysti mitenkään ehdi olla mun kanssa sillä tavalla,mutta silti mulla on ikävä. Nytkin kun kirjoitan tätä vedet nousee silmiin.

Kun se sai noidan nuolen selkäänsä eikä pystynyt liikuttaa ala raajoja oltiin aika varmoja,että se ei enää kävele olin sairaalassa ja yriti olla vahva ja pitää itkua. Sitä ei ymmärrä miten kamalalta näyttää kun käytännössä kaksimetrinen toistasataa kiloa painava mies yrittää nousta ,mutta jalat ei oikeasti toimi.

Kerran se ajoi kotoaan meille moottoripyörällä ja olin ainoa ,joka oli kotona. Aloin tekeen meille jotain hyvää ruokaa. Se tuli mun luo ja pyys saada halin pikkuliskolta ja kun mä pääsin sen syliin niin en olis halunnut päästää irti...

Italian reissussa teatterin kanssa viimeisenä iltan istuimme nuorisohotellin läheisessä bubissa ja nainen siellä ennusti korteista minulle. OIkeastaan ainut asia mikä jäi mieleen oli viimeinen kortti ,joka kertoi ,ett minulle elämässä tärkeintä on mun vanhin veli. Mä en ollut ikinä ajatellut sitä niin ,mutta kun se sanottiin ääneen aloin itkee. Oli pakko laittaa viesti veljelle pohjoiseen.

Tänään äiti otti tän puheeks ja puhu meidän kalareissuista. Vedet alko valuu silmistä.

Johtopäätös: Se on mun isä hahmo.