IRC-Galleria

Mysse

Mysse

「会者定離」
31.12 pakkasimme kamat kasaan ja checkkasimme ulos huoneista klo 10. Saimme kuitenkin jättää matkalaukut hotellin toimistoon vielä klo 18 asti joten jätimme laukut hotellille ja lähdimme suunnistamaan kohti Akihabaraa. Akihabarassa menin heti ekaksi pelihalliin, koska en ollu päässyt pelaamaan beatmaniaIIDXää, pop'n musicia ja DrumManiaa jo 6 päivään. Pelailin siinä jonkin aikaa jonka jälkeen vaihdoimme pelihallia, koska JUOLA halusi päästä pelaamaan Guilty Gear XX Accent Corea. Kävimme Club Segassa pelailemassa jonka jälkeen JUOLA kävi ostamassa itelleen edullisen repun eräästä Akihabaran laukkukaupasta. Kävimme myös syömässä KFC:ssä akibassa ja koska JUOLA oli flunssaisen oloinen, emme jaksaneet lähtä Akasakan edustalle vaan päätimme jatkaa Akihabarasta laukkujen hakemisen jälkeen suoraan Chiban Goin Qwardin kotia kohti. Haimme laukut ja suunnistimme junalla Yawatajukun asemalle. Täällä Qward oli meitä autolla vastassa ja kävimme aluksi supermarketista ostamassa illan ruuan sekä juomat uudenvuoden viettoa varten. Pääsimme Qwardin kotiin ja Qward kokkasi meille soba-nuudeleita ja tempuraa ruuaksi. Söimme tyytyväisinä ruuan ja aloitimme ruuan jälkeen Qwardin huoneessa illanistumisen. Ilta meni hyvin rauhallisesti, koska viikon Tokiossa pyörimisen jälkeen minä ja JUOLA olimme senverran väsyneitä ettei jaksanut mitenkään pahemmin alkaa bilettämään uuttavuotta. Itse menin paikallista aikaa klo 3 nukkumaan mutta JUOLA ja Qward olivat kuulemma valvoneet aamukuuteen asti. Seuraavana päivänä oli "rokulipäivä" tiedossa, eli ei mitään ihmeellistä ohjelmaa.

30.12: Comic Market 75:n 3. päiväPerjantai 02.01.2009 07:50

30.12 päivänä lähdimme hyvissä ajoin varhain aamulla (vähän jälkeen klo 8) kohti ComiKet75n 3. päivän jonoa. Saavuimme paikanpäälle vähän jälkeen klo 9 ja 3. päivänä se väenpaljous vasta olikin käsittämätön: jonot ComiKet75n edustalle olivat uskomattoman pitkät. Mutta kun ovet aukesivat, pääsimme suht ripeästi sisään. Minä aloitin ennalta suunnittelemani ostoskierroksen ja JUOLA lähti etsimään TT:tä paikanpäältä. TT kun oli päässyt jo aiemmin aamulla jonojen ohi sisään kaverin siivellä. Jonotin muutaman circlen tuotokset ja kiersin loput suht ripeään läpi paikanpäällä. Eräs tuotos oli jo loppuunmyyty, mutta kun sanoin pöydän pitäjille olevani Suomalainen circlen fani, circlen johtaja kaivoi minulle uusimman tuotoksensa ilmaiseksi. Myös erään toisen circlen pöydällä hehkutin olevani Suomalainen suuri fani niin tekijä tuli otetuksi ja antoi myös uusimman tuotoksensa minulle ilmaiseksi. Circle tarkoittaa siis doujin-ryhmää, ja ComiKet75 on siis jättimäinen kirpputorin tapainen tapahtuma mihin amatööriartistit saavat tulla myymään tuotoksiaan (mangaa, musiikkia, pelejä, krääsää ja kaikkea animeen/mangaan liittyvää).
Ostoskierrokseni jälkeen etsin JUOLAn ja TTn käsiini ja samalla tapasin myös jälleen 23. päivän jälkeen toisen kerran Qwardin. Hänellä oli myös mukanaan kaveri jonka itsekin tiesin IRCin kautta, mFX. Tutustelin siinä mFXn ja vaihdoin kuulumisia muiden tyyppien kanssa. Kiertelimme "kaupallisella alueella" (isot ei-amatööriryhmät) tunnin-pari, jonka jälkeen ComiKet75 jo sulkeutui ja päätimme lähtä kohti ruokapaikkaa. Tänään olisi vuorossa jälleen okonomiyakia. Lähdimme junalla kohti Chibaa erästä netissä suositeltua ruokapaikkaa kohti ja hetken harhailun jälkeen löysimme sen. TT oli lähtenyt hakemaan kamojansa hotellilta, koska hänellä oli sinä päivänä check-out ja koska ruokapaikassa oli täyttä, odottelimme pihalla paikan vapautumista ja TT:n tuloa ruokapaikan edustalle. Viimein TT löysi perille ja ruokapaikassa tuli tilaa joten menimme sisään. Ruokapaikassa söimme mahan täyteen ja nautimme erilaisia mietoja alkoholijuomia. Qward alkoi olemaan loppupäästä jo jonkinverran humalassa, ja hän alkoi hilpeästi kailottelemaan Suomalaisia sanoja kuten "noin kolmetuhatta!", "Lampsijärvi! (TT:n sukunimi) ja tottakai kahen kilon siika -videosta tuttuja "ei vittu!", "kuvaa tulee!" ja "noni ota siika pois!". Syönnin jälkeen lähdimme takaisin kohti hotellia, koska olimme ComiKet75n jälkeen väsyneitä ja tänä iltana piti vielä pakata huomisen check-outin takia. Huomenna olisi vuorossa käynti Akihabarassa, Akasaka BLITZin edustalla "X Japan -hillutusta" ja illaksi Qwardin kotiin viettämään uuttavuotta.

29.12: COUNTDOWN JAPAN 08/09Torstai 01.01.2009 12:15

29.12 aamulla lähdin suunnistamaan kohti Kaihin Makuhari -asemaa, jossa siis sijaitsi Makuhari Messe ja COUNTDOWN JAPAN 08/09 festari. Junien kanssa minulla oli ongelmia koska aluksi en tienny mihinpäin olisi pitänyt lähtä. Joten kävin kysymässä eräältä paikalliselta neuvoa joka ohjasi minut sitten oikeaan suuntaan. Pääsin junaan, joista vaihdoin toiseen ja luulin istuvani oikeassa junassa. Juna oli tiettyyn pisteeseen asti oikea, mutta kaksi asemaa ennen Kaihin Makuharia juna kääntyi takaisinpäin ja viimeisellä asemalla olisi pitäny vaihtaa kolmanteen junaan. Huomasin erehdykseni vasta puoli tuntia takaisipäin matkustelun jälkeen ja minulle alkoi iskeä ajankäytön kanssa paniikki päälle, ehtisinkö näkemään ensimmäisen pändin mikä on pakko nähdä. Soitin TT:ltä neuvoja jonka jälkeen kysyin aseman työntekijältä että miten pääsisin Kaihin Makuhariin. Hän neuvoi minut matkustamaan tiettyyn pisteeseen asti kyseisen linjan junalla josta piti vaihtaa Keiyo linjalle. Pääsin Kaihin Makuhariin ja tässä vaiheessa kello oli klo 14 tietämillä. Muistelin että GRAPEVINE, eli pändi joka pitäisi ehdottomasti nähdä aloittaisi soiton klo 15:15 ja lähdin helpottuneena kävelemään kohti COUNTDOWN JAPAN festarialuetta. Pääsin paikanpäälle ja vaihdoin lipun rannekkeeseen ja astuin sisälle alueelle. Lähdin kävelemään kohti areenaa, jossa GRAPEVINEn olisi tarkoitus soittaa. Kun saavuin lähemmäs aluetta, kuulin erittäin tutun biisin soivan areenalta ja selkäpiitäni pitkin hiipi kauhuisa ajatus siitä, että GRAPEVINE olisi ehtinyt jo aloittaa aiemmin kuin mitä luulin. Lähdin juoksemaan kohti areenaa ja näinhän se olikin, että GRAPEVINE oli aloittanu soiton jo klo 14 ja kun pääsin yleisön sekään, oli pändi jo soittamassa. Fiilistelin sen biisistä mitä ehdin ja kun biisi loppui, kuulin sanat jotka saivat shokin aikaan minussa: "tsugi ha saishou no kyoku desu". Suomeksi tämä siis tarkoitti että "seuraava on viimeinen biisi".
Onneksi viimeinen biisi oli nimenomaan yksi niistä biiseistä joita halusin keikalla kuulla, mutta viimeisen biisin jälkeen minulla oli niin raivon ja pettymyksen sekainen tunne että en tiennyt mitenpäin olisi pitänyt olla. Olin pitkään ja hartaasti haaveillut reilu kolmen vuoden aikanani näkeväni edes joskus GRAPEVINEn livenä ja kun viimeinkin luulin näkeväni sen, pääsin näkemään vaan vajaa kaksi biisiä heiltä.
Onneksi seuraavaksi samalla lavalla esiintynyt 10-FEET oli yksi parhaimpia keikkakokemuksiani ikinä! Yleisö meni aivan sekaisin kun 10-FEETin jäsenet tulivat lavalle ja aloittivat soiton: moshpittejä tuli pystyyn jokapuolella ja osa porukasta crowdsurffasi ja loput tönivät ja heiluivat muutenvaan. 10-FEETin keikka on ollut yksi harvoista joiden kesken olen meinannut pyörtyä fiiliksen takia, aivan uskomatonta settiä! <3 10-FEETin keikan jälkeen lähdin joka paikka hiestä märkänä huilimaan hetkeksi penkille ja sitten lähdin etsimään jotain purtavaa ja juotavaa.
Söin döner kebabin ja join mehua jonka jälkeen kävin katsomassa millaista pändien fanikrääsää oli myytävänä. Ostin 10-FEETiltä muutaman tarran sekä COUNTDOWN JAPAN pyyhkeen. Sitten lähdin ihan mielenkiinnon vuoksi katsomaan millainen pändi THE NOVEMBERS on ja se pändi oli todellinen löytö. Heidän live-esiintymisensä oli todella energinen ja musiikki oli melankolisen oloista indie rockkia. THE NOVEMBERSin liven jälkeen menin ja ostin samantien myös heidän pyyhkeensä ja varmasti ostan heidän levynsä jos sattuu tulemaan vastaan täällä! THE NOVEMBERSin liven jälkeen kävin katsomassa YMCKn jonka keikka oli kivaa kuunneltavaa. Keikan alku oli mielenkiintoinen, koska YMCK aloitti sen pelaamalla NESin pelejä isoilta lavan skriineiltä musiikin tahtiin. YMCKn jälkeen oli sitten vuorossa minun illan viimeinen pändi eli Acidman. En ole hirveästi ennen kuunnellut Acidmaniä ennen mutta tiesin että pändi tekee hyvää musiikkia joten menin yleisön sekaan ja kohta keikka jo alkoikin. Acidmanin musiikki teki syvän vaikutuksen minuun, ja varsinkin muutaman balladinomaisen biisin aikana tulin hyvin liikuttuneeseen tilaan. Kaikenkaikkiaan Acidmanin live oli hyvin tasapainoitettu, seasta löytyi sopiva sekoitus menevämpää musiikkia jossa sopivissa raoissa oli hitaampia biisejä. Acidmanin liven jälkeen olikin sitten aika suunnistaa takas hotellille, jossa menin pian nukkumaan koska seuraavana päivänä oli suuri päivä tiedossa: ComiKet75n 3. eli tärkein päivä
28.12 päivä alkoi sillä, kun suunnistimme hotellilta kohti Harajukua. Tarkoitus oli käydä katsomassa paikallisia "cosplayaajia" Harajukun sillalla, koska yleensä sunnuntaisin siellä näkyy eniten niitä. Pääsimme Harajukuun mutta pettymyksemme huomasimme että Harajukun silta oli täysin autio cossaajista. Noh, siitä päätimme sitten lähtä kävelemään edessäpäin olevalle temppelialueelle metsäpolkua pitkin. Polulla vastaan tuli iso kasa saketynnyreitä joista otin muutaman valokuvan ja polun päässä oli Harajukun temppeli. Katselimme siinä maisemia ja TT osti eräälle japanilaiselle kaverilleen jonkilaisen pienoismallitemppelin yhdestä kojusta temppelialueella. Temppelikierroksen jälkeen suunnistimme takaisin kohti Harajukua josta otimme junan kohti Tokyo Big Sightia eli ComiKetiä.
Muutaman junanvaihdon jälkeen saavuimme vihdoin Big Sightin edustalle ja "väärinpäisten kolmioiden" näkeminen oli minulle suorastaan satumainen hetki: vihdoinkin pääsisin näkemään Comiketin! Kävelimme asemalta Big Sightiin ja saavuimme itse tapahtumapaikalle. Väkimäärä paikanpäällä oli aivan käsittämättömän suuri, sitä väenpaljoutta ei voi käsittää ellei sitä itse pääse näkemään. Suunnistimme sisällä kohti cosplay-aluetta jossa ajattelimme käydä ottamassa cossaajista valokuvia. Cosplay-alue oli erillinen ulkona sijaitseva tietty alue, jossa cosplayaajista sai ottaa kuvia (lupaa kysymällä, "shashin wo totte ii desu ka?"). Sain muutamia hyviä kuvia cossaajista ja oma suosikki oli eräs pop'n musicin hahmon cosplay. Cosplay-alueella sitten satuimmme sattumankaupalla tapaamaan erään japanilaisen toimittajan joka työskenteli Suomen Anime-lehdelle. Hän haastatteli meitä muutamilla kysymyksillä ja otti meistä kolmesta valokuvan. Tämä kuva on siis luultavasti tulossa Tammikuun Anime-lehteen.
Cosplay-alueelta siirryimme takaisin sisälle Big Sightiin ja huomasin että eräässä automaatissa oli myynnissä pullovettä, johon Aoi Nishimata (SHUFFLE!n tekijä) oli piirtäny etiketit. Ostin kaikkia kolmea eri mallia yhden kappaleen ja jatkoimme kohti doujin-aluetta. Doujin-alueella ei ekana päivänä ollut mitään "pakko-ostos" hankintoja itselle joten lähinnä vain pyörimme ympäriinsä siellä ja katselimme meininkiä. Ostin eräältä doujin-myyjältä Nico Nico Douga -kännykkäkorun ja infotiskiltä ostin ComiKetin virallisen kassin. Saavuimme ComiKetiin senverran myöhään että kun pyörimme doujin-alueella niin suurin osa circleistä oli jo pistämässä kamoja kasaan siellä. Joten päätimme myös lähteä pikkuhiljaa takaisin hotellille päin.
Alunperin minulla oli tarkoitus lähtä tuona päivänä TROPICAL GORILLAn keikalle Shimokitazawaan jonne kuitenki on jonkiverran matkaa. Mutta ComiKetin jälkeen olin senverran väsynyt että päätin olla menemättä sinne ja keskittyä vain palautumiseen loppupäivän ajan. Mutta sitten TT kertoi, että hän olisi tänään illalla menossa Saitamaan erään valokuvaajan kotiin syömään jonka hän oli edellisenä päivänä tavannut sattumalta kamerakaupassa. Hän kyseli josko minä ja JUOLA olisimme lähdössä mukaan ja JUOLA oli samantien halukas lähtemään. Minä taasen epäröin ja mietin pitkään kyseistä tarjousta, mutta lopulta ajattelin että se matka olisi kuitenkin pääasiassa junassa ja paikanpäällä istumista joten se ei olisi fyysesti rasittava reissu. Joten heitimme laukut hotellille, hengähdimme hetken ja lähdimme kohti Saitamaa junalla.
Saitamassa meitä odotteli vastassa valkoisen värinen Honda, jossa sisällä istui kyseinen "kameramies". Istuimme kyytiin ja ajelimme hänen kotipihalleen. Kyseisen kameramiehen koti oli perinteinen japanilaistyylinen tatami-lattioineen ja tällaisessa kodissa olin osittain haaveillut joskus vierailevani. Perheeseen kuului isä eli Yashushi Sano, äiti sekä 14-vuotias poika joka tosin oli poissa kotoa sillä hetkellä kun kävimme heidän kotonaan. Istuuduimme keittiöön jossa meitä odottelikin jo valmiiksi katettu ruokapöytä. Ruokana oli siis Nabea, eli iso keittopata täynnä lihaa, sieniä, kasviksia ja tofua. TT ja Yashushi-san juttelivat siinä kamera-aiheisista asioista japaniksi ja minä ja JUOLA heitimme toisillemme läppää tyyliin "tää on ihan uskomatonta miten me päädyttii tällaseenki tilanteeseen, ehkä yksi hienoimmista asioista koko reissusta". Myöhemmin aikomuksenamme oli lähtä Lucky Star -animesta tunnetuksi tulleelle temppelialueelle, ja saimme Yashushi-sanilta lahjaksi muutaman Lucky Star -aiheisen sälän. Ruoka oli aivan käsittämättömän hyvää ja söimme vatsamme täyteen sitä. Varsinkin tofu oli omalle kohdalle positiivinen yllätys.
Syönnin jälkeen suuntasimme Yashushi-sanin kotoa kohti "Lucky Star temppelialuetta". Koska kello oli jo 21 illalla, kaikki kojut ja kaupat alueella olivat jo suljettu mutta otimme silti alueelta paljon valokuvia ja katselimme maisemia. Kyseinen temppeli on kuulemma yksi Kanton alueen vanhimpia ja siellä oli hyvin paljon erilaisia arvokkaan näköisiä rakennuksia. Temppelikierroksen jälkeen Yashushi-san ajoi meidät takaisin juna-asemalle josta hyvästelimme hänet ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Hotellille päästyämme menimme nukkumaan ja minulla oli seuraavana päivänä vuorossa COUNTDOWN JAPAN 08/09 rockfestivaaleille meno.

27.12: DANSYU BUCHI KIRE NIGHTTorstai 01.01.2009 07:46

27.12 päivän aamu alkoi mielenkiintoisesti koska tapasin sinä aamuna suomalaisen naisen hotellin aulassa. Käytin siinä muina miehinä läppäriäni ja takanani istui hän ja eräs australialainen mies. He juttelivat siinä niitänäitä ja tietyssä vaiheessa keskustelua heillä tuli puheeksi lähtömaa. Mies sanoi olevansa australiasta ja kun kuulin naisen suusta sanat "I'm from Finland" käännyin ja heitin että "anteeks, mut ooks sä siis Suomesta?" Tutustelimme sitten siinä ja vaihdoimme kuulumisia puolen ja toisin. Nainen kertoi olevansa Hyvinkäältä kotoisin oleva pändien valokuvaaja ja hän oli tullut kahden miespuolisen ystävänsä kanssa extemporena Japaniin koska olivat saaneet ostettua erittäin edullisesti lennot tänne (kaveri töissä Finnairilla). Hetken juttelun jälkeen olikin sitten aika lähteä koska TT ja JUOLA heräsivät ja tulivat myös aulaan. Päivän suunnitelmissa oli siis suunnistaa kohti THE LOCAL ART-pändin järjestämälle "DANSYU BUCHI KIRE NIGHT" keikkailtamalle: http://www.thelocalart.com/dansyu/index.html
Kävimme ensiksi KFC:ssä porukalla syömässä jonka jälkeen minä jatkoin kohti Shibuyaa, TT ja JUOLA lähtivät pyörimään päiväksi johonkin. Tällä kertaa tiesin suurinpiirtein live housen sijainnin ja sinne löytäminen ei ollut ongelma eikä mikään. Pääsin perille ja jäin odottelemaan ensimmäisen pändin alkamista.
Pändit jotka sinä iltana näin olivat LAST ALLIANCE (tuttu Ouran high school host clubi animesarjan ED:stä), C-999, MARSAS SOUND MACHINE, TRIBAL CHAIR (tuttu One Outs animesarjan ED:stä), PAN (tuttu DrumMania V2 pelistä) ja THE LOCAL ART (myös tuttu DrumMania V2 pelistä). Pändeistä itsestä senverran että kaikki näkemäni pändit olivat vähintään kuunneltavia mutta joukosta erottui eniten MARSAS SOUND MACHINE, PAN JA THE LOCAL ART.
MARSAS SOUND MACHINEstä en ollut ennen kuullut mitään ja menin ihan mielenkiinnosta katsomaan pändin keikkaa. Kun keikka alkoi, soittavat tulivat aluksi lavalle kaasunaamarit päässä ja mustat SlipKnoT tyyppiset haalarit päällä. Kun eka biisi alkoi soimaan, laulaja tempaisi samantien mikin kanssa keskelle yleisöön karjumaan biisin lyriikoita ja muutenkin keikka oli tunnelmaltaan aivan uskomaton vaikka musiikki itsessään oli aika tavanomaista hc-punk runttausta. Myös kitaristi tuli yhdessä vaiheessa keikkaa juoksemaan yleisöön ja hän kävi karjumassa jotain minun korvan juureeni johon tietty vastasin kohteliaasti karjumalla takaisin. Kun viiminen biisi alkoi, koko pändi rumpalia lukuunottamatta siirtyi yleisön keskelle vetämään ja he saivat yleisön huutamaan yhdessä viimeisen biisin kertosäettä (CALL MY NAME!). Kun keikka loppui, vokalisti nousi rumpalin bassorummun päälle ja heittäytyi tyylikkäästi rumpalin päälle ja molemmat kaatuivat lavan taakse. Eli MARSAS SOUND MACHINEn musiikki ei ollut mitään järisyttävän ihmeellistä mutta itse keikka ja artistien "interaktiivisuus yleisöä kohtaan" oli jotain aivan mahtavaa.
PANin keikasta musiikin lisäksi toinen kova asia oli se, että yleisö oli tälläkertaa aivan täysillä mukana keikassa: porukka riehui ja moshpittasi kuin viimeistä päivää. Ennen PANin keikkaa tutustuin baarin puolella erääseen Japanilaiseen pariskuntaan joilla oli mukanaan pari brasiliaissyntyistä about minun kokoista miestä. He tarjosivat minulle myös yhden lonkeron ennen keikkaa ja tutustelimme siinä hieman senverran mitä kielimuurin takaa pystyimme (vain kaverin naisystävä osasi pari sanaa englantia, muut eivät yhtään). Kyseiset brasilialaiset kaverit olivat myös koko keikan ajan keskellä pittiä, ja pienet japanilaiset kaatuivat heidän pyörimisestään kuin keilat. Mutta silti kaikilla oli keikalla hauskaa ja PAN oli myös musiikillisesti tosi menevää, pitää muistaa ostaa kyseisen pändin tuotantoa täältä vielä jossain vaiheessa.
Mutta henkilökohtaisesti minulle illan potin räjäyttäjä oli THE LOCAL ART. Olen fanittanut kyseistä pändiä jo melkein parin vuoden ajan ja viimeinkin sen näkeminen oli satumaisen oloista. Pääsin ihan eteen eturiviin keikan ajaksi ja pystyin lähes koskemaan Satoshi Okadan (rumpali-vokalisti) settiä omalta paikaltani. Keikka oli täynnä hyviä biisejä, mm. ラストスパート, ツバサ ja tomorrow. Olin erittäin kiitollinen että näin kyseisen pändin livenä. <3
Keikkaillan jälkeen suunnistin väsyneenä kohti hotellia. Hotellilla näimme netan (suomalaisen naisen) kaksi suomalaista miespuolista ystäväänsä ja vaihdoimme siinä muutaman sanan heidän kanssaan ennen kuin suunnistin nukkumaan. Seuraavana päivänä oli tiedossa Comic Market 75:n ensimmäinen päivä ja alunperin suunnitelmissani oli käydä katsomassa TROPICAL GORILLAn livekeikka mutta suunnitelmat saivatkin yllättävän käänteen josta kerron lisää seuraavassa merkinnässäni.

EDIT: ainiinjoo, viimeisen pändin jälkeen yleisöstä otettiin kuva joka löytyy tästä:
http://www.thelocalart.com/dansyu/img/dansyu20.jpg
Mutta tottakai minä jäin juuri vasemmanpuoleisen mikkiständin taakse :(
Eilen JUOLA siis saapui Tokioon ja menin päivän aluksi häntä vastaan metroasemalle. Hän löysi perille aseman eteen ilman ongelmia ja oli todella siisti fiilis nähdä JUOLAa pitkästä aikaa n. 2½ vuoden jälkeen <3 . Saatoin JUOLAn hotellille ja hän checkkasi sisään. Tämän jälkeen hän heitti kamat huoneeeseensa jonka jälkeen suunnistimme kolmestaan TTn ja JUOLAn kanssa Hatano-sanin tapaamiseen. Driftasimme junalla Hamamatsuchon asemalle jossa Hatano-san olikin jo meitä vastassa. Lähdimme Hamamatsuchon asemalta kävellen kohti Ferry-laivaa joka oli meidän ensimmäinen kohteemme. Kävellessä vaihdoimme siinä kuulumisia ja saavuimme pienen kävelymatkan jälkeen satamaan. Juna-aseman aulassa Hatano-san tarjosi minulle melonisoodaa kahvilasta ja kohta tämän jälkeen astuimme laivaan. Satamasta ja laivamatkalla maisemat olivat aivan käsittämättömän upeat ja räpsin kuvia sarjatulimaisesti siltä matkalta.
Laiva saapui Asakusaan ja jäimme siellä pois. Lähdimme sieltä Asakusan temppelialueelle jossa kiertelimme jonkinaikaa ja kävimme temppelillä. Hatano-san osti minulle jotain suitsuketta jonka sytytin ja törkkäsin pystyyn isoon lyhdynomaiseen patsaaseen. Suitsukkeen savua piti sitten käsillä huitoa kasvoja päin ja sitä piti hengittää, tuotti kuulemma hyvää onnea ensi vuodelle. Tämän jälkeen kiertelimme hieman lisää temppelialueella ja otimme valokuvia eri paikoista ja hetken kuluttua päätimme mennä syömään Tendonia paikalliseen pitkäikäiseen ja kuuluisaan ravintolaan. Tendoni oli kuppi riisiä jonka päällä oli friteerattua lihaa ja se oli oikeen maukasta mielestäni. Syötyämme Tendonit siirryimme kohti toista päätä Asakusaa jossa kävimme muutamassa kaupassa jossa myytiin muovisia koristemalleja ruuista. Ne kaupat olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja mallit olivat aika kalliita niissä.
Asakusa-kierroksen jälkeen lähdimme junalla pois Asakusasta: JUOLA ja TT lähtivät johonkin syömään vielä sushia ja minä lähdin suunnistamaan kohti eastern youthin keikkaa. Hyvästelin Hatano-sanin ja jatkoin junalla kohti Shibuyaa. Shibuyassa harhailin melkein tunnin ajan turhautuneena ja jalat kipeinä koska päädyin ensiksi vahingossa väärälle puolelle juna-asemaa. Kysyin convinista neuvoa ja he neuvoivat minut oikeaan suuntaan. Lisää harhailua ja vihdoinkin löysin Club QUATTROn oikealta puolelta Shibuyaa. Lämppäripändinä oli SPARTA LOCALS joka oli ihan ok mutta eastern youth räjäytti potin aivan totaalisesti. Samalla tuli myös murskattua yksi ennakkoluuloni Japania kohtaan: luulin että Japanilaiset eivät osaa riehua keikalla mutta voi kuinka olinkin väärässä. Pushpittiä tuli jatkuvasti niskaan ja yleisö hyppi, riehui ja lauloi lyriikoita melkein koko keikan ajan. Eli tunnelma siellä oli aivan mahtava, kiitos eastern youthille ja yleisölle siitä! <3
eastern youthin keikan jälkeen lähdin väsyneenä takaisin kohti hotellia ja melkein samantien hotellille päästyäni nukahdin. Seuraavana päivänä oli vuorossa lisää pändejä koko päivän täydeltä.

JoulupäiväTorstai 25.12.2008 16:35

Tänään kävin yksin kiertelemässä pelkästään Akihabarassa, enkä jaksanutkaan lähtä Shinjukun levykauppoihin. Vietin päivän lähinnä pelihalleissa rytmipelejä pelaten ja kiersin muutaman mangakaupan läpi. Kävin myös syömässä curryriceä maidkahvilassa, jonka nimi oli popopure: http://popopure.com/maid/index1.html . Maidkahvila oli ihan mielenkiintonen kokemus, ja niissä voisi käydä useamminkin tämän reissun aikana :D . Paluumatka hotellille meinasi vähän takerrella, koska tulin tänne ensin junalla jonka jälkeen vaihdoin metroon (eli maksoin kahdesta matkasta yhden sijaan) ja Minowan asemalta käännyin väärään suuntaan ja jouduin soittamaan TT:ltä apua. Huomenna on sitten vuorossa isäni työkaverin, Hatano-sanin tapaaminen ja hänen suunnittelema turistikierros. Tämän jälkeen olisi sitten Shibuyan Quattro livehousessa eastern youthin keikka jonne olen varmasti menossa...

Myssen pieni joulunovelliTorstai 25.12.2008 04:13

Olipas se ikimuistoinen jouluaatto! Hasegawa-sanin haastattelun jälkeen kerroin hänelle, että minulla on suomalainen kaveri (Tulitomaatti) täällä New Koyo hotellissa joka osaa sujuvaa Japania. Soitin hänelle ja kerroin että "tule äkkiä tänne hotellin aulaan, täällä on tv asahin reportteri joka juuri haastatteli minua!" ja TT tuli tämän jälkeen myös aulaan. Hän esittäytyi Hasegawa-sanille ja Hasegawa-san kyseli TT:ltä hänen päivän ohjelmaansa. TT vastasi, että hän oli menossa ostamaan tyttöystävälleen sweet lolita-kaupasta vaatetuliaisia. Tästä Hasegawa-san innostui kovasti, koska hän tekee lähinnä talousuutisiin ohjelmia jotenka hän ehdotti, että tekisimme oman(!) ohjelman TT:n tuliaisten ostamisesta, ohjelman teema oli siis että vaikka jeni on viimeaikoina kallistunut kovasti niin turistit silti käyvät Japanista ostamassa tuliaisia. Hän myös halusi videokuvata minua arcadessa pelaamassa beatmaniaIIDX:ää, kun kerroin että olen pelannu IIDX:ää kotivehkeillä noin kolmen vuoden ajan.
Tämä johti siis siihen, että reissasimme taksilla hotellilta Shibuyaan tv asahin laskuun. Hasegawa-san haastatteli lähinnä TT:tä ostoksiin ja talouteen liittyvistä asioista kaupan edessä. Itse kauppa oli vielä kiinni kun yritimme päästä sinne sisälle ja huomasimme että se aukeaisi vasta vajaan tunnin päästä. Noh, otimme uudestaan taksin ja tällä kertaa menimme Shibuyan arcadeen ja minä pelasin muutaman krediitin IIDX:ää samalla kun Hasegawa-san kuvasi minun pelaamista. Hän myös kehui kovasti pelaamista sanoen että olin tosi hyvä IIDX:ssä :) . Vajaan tunnin jälkeen lähdimme jälleen taksilla takaisin kaupalle ja tällä kertaa kauppa oli auki. Menimme sisälle ja Hasegawa-san esittäytyi myyjälle ja kysyi kuvauslupaa häneltä. Myyjä soitti päällikölleen ja hetken juttelemisen jälkeen Hasegawa-san sai kuvausluvan. Tämän jälkeen TT antoi listan tyttöystävänsä toiveista myyjälle ja myyjä etsi kyseiset tuotteet TT:lle. Kauppareissunjälkeen Hasegawa-san joutui lähtemään takaisin tv asahin konttorille tekemään kuvatusta materiaalista valmiin ohjelman, koska sen piti olla eetterissä jo kolmen tunnin päästä. Hän myös lupasi lähettää minulle ohjelmasta DVD-tallenteen kotiosoitteeseeni. Emme päässeet näkemään ohjelmaa silloin kun se tuli televisiosta koska olimme silloin Shinjukussa pyörimässä, mutta Qwardin setä oli kuulemma nähnyt kyseisen ohjelman ja soittanu Qwardille sanoen "KATSO ÄKKIÄ SUOMALAISIA TV ASAHI-KANAVALLA!".

tv asahi episodin jälkeen lähdimme kävelemään kohti Harajukua. TT oli hieman nolostunut, koska hän joutui kantamaan isoa vaaleanpunaista kassia joka mainosti äskeisestä sweet lolita-kauppaa. Saavuimme Harajukuun jossa kävimme jossain random-hampurilaispaikassa vetämässä purilaiset, ne eivät olleet oikeen mistään kotoisin suoraansanottuna. Syönnin jälkeen kävimme katsomassa, josko Harajukun sillalla olisi ollut cosplayaajia mutta keskiviikkona se oli melkein autio joten päätimme tsekata sen uusiksi sunnuntaina. Tämän jälkeen suunnistimme kohti YELLOW HOUSE vaatekauppa josta ajattelin käydä katselemassa Aoille tuliaisia. YELLOW HOUSEn myyjä oli aika eksentrinen, ei ollenkaan samantapainen kuin mitä useimmat japanilaisten kauppojen myyjät (ehkä hiukan temperamenttinen ja kova kauppaamaan tuotteitaan). Löysin yhden takin Aoille josta en ollut ihan varma mitä mieltä hän olisi siitä + takki oli aika kallis (14500y, about ~130e) joten otin takista muutaman kuvan jonka jälkeen lähdimme pois YELLOW HOUSEsta. Sen jälkeen lähdimme etsimään LEMONed kauppaa, jonka löysimmeki vain yhden väärän käännöksen jälkeen. LEMONed oli juuri sitä mitä olin toivonutkin, eli hide-aiheista krääsää ja kaupassa soi kiertelemishetkelläni EYES LOVE YOU ja 50%/50% <3 . Ostin kasvopyyhkeen ja A4 mapin koska halusin jotain matkamuistoja LEMONedistä. LEMONedin jälkeen lähdimme Shibuyan keskukseen JR:llä, jossa kävin GUHROOVY-nimisessä levykaupassa. GUHROOVYn kauppa oli oikeastaan matkani ensimmäinen asia, joka ei vastannut odotuksiani: kauppa oli hyvin pieni ja valikoimaa oli todella vähän, sekä myyjä siellä ei tiennyt oikeen mistään mitään. Ostin muutaman DJ SHARPNELin levyn (Brain violation kannou shoujoun sekä Running all night!!in) ja nappasin muutaman flyerin sieltä mukaani. Sitten lähdimme kohti Shinjukua, jossa kävimme syömässä okonomiyaki-paikassa. Okonomiyaki oli aivan taivaallisen hyvää <3 . Okonomiyakin jälkeen löysimme yhden disk unionin levykaupan jossa kävin hieman kiertelemässä. Kaupassa huomasin, että siellä on "osta 3 käytettyä levyä niin saat 10% alennuksen" tarjous joka oli voimassa huomiseen eli 25.12 asti. Tätä kirjoittaessani on 25.12 aamu joten tänään varmaan käyn kiertelemässä disk unionin levykauppoja edullisten käytettyjen levyjen toivossa. Shinjukun jälkeen suunnistimme takaisin hotellille, jossa soitin äidilleni Skypen kautta 48 minuutin puhelun kuulumisia kertoen ja sen jälkeen painuin nukkumaan.

Haastattelu!Keskiviikko 24.12.2008 04:34

Aulassa vieressäni istuu mies videokameran kanssa ja kysyin häneltä tuleeko hänen kuvaama materiaali olemaan televisiossa. Hän vastasi että "kyllä, tv asahi -kanavalla klo 16:53-17:35 välillä tulee muutaman minuutin mittainen uutinen New Koyosta mikäli mitään suurempaa uutista ei satu sen päälle." tämän jälkeen hän kysyi minulta: "saako sinua myös haastatella?"
Hän haastatteli minua englanniksi matkastani ja vastasin takaisin hieman jännittyneenä englannin ja japanin sekoituksella. Tämän jälkeen hän kysyi vielä nimeni ja antoi oman käyntikorttinsa minulle. Haastattelijan nimi on Hasegawa Yuu (長谷川由宇). Saapa nähdä siis, näkyykö minua vilaukselta tänään tv asahi -kanavalla tuona aikavälinä :)
Menin nukkumaan vähän ennen klo 23 paikallista aikaa ja heräsin jälleen tismalleen 6 tunnin unien jälkeen, kello viiden aikoihin. Laskeskelin vähän matkabudjettia, lajittelin flaikkuja sun muita "matkamuistoja" sekä lueskelin hieman Comiket75n katalogia. Tämän jälkeen kävin juuri äsken suihkussa ja nyt irkkaan ja kirjoittelen tätä merkintää New Koyon aulasta ja odottelen että tuo TT heräilee.

Melkein unohdin että tänään on jouluaatto, Japanissa joulu ei tunnu läheskään samanlaiselta kuin Suomessa. Täällä joulu tuntuu lähinnä hyvin kaupallista ja vähempiarvoiselta juhlalta, ja ihmisillä on tapana syödä joulukakkua (tavallinen mansikkakku) kinkun sijaan :D . Voi olla että vietän jouluaaton Akihabarassa pyörien ja arcadessa IIDX:ää, TGM3sta ja pop'n musicia mättäen...