IRC-Galleria

Sen lisäksi, että vihaan kevättä, en juurikaan nauti mistään nyt. Kaikki on vastenmielistä, pakollista tai muuten vaan puuduttavaa. Ja kun ajatus on jossain solmussa (piilossa mustassa laatikossa) niin ei se tunnekaan mukana ole.

Minuus jossakin leikkimässä piiloleikkejään. En ole ollut aikoihin itseni. En MINÄ, vaan joku keneksi muut minut muovasivat kun irrottivat juuriltaan. En voi silti heitä syyttää, olisivat he voineet tehdä työnsä vieläkin huonommin. Koko ajan oma suku ja perhe tuntuu kaukaisemmalta ja kaukaisemmalta. Kuin ei koskaan siellä jossain olisi ollutkaan. Vain kun en muista kunnolla!

Ensin olen äiti, koko päivän sekä joka päivä. Sitten olen avovaimo (jossa roolissa olen koko ajan huonontanut suoritustani). Koko ajan jokin vaatii jotain, mitä en tahtoisi antaa, vaan haluaisin löytää itseni. Heijastan itseäni pintoihin, jotta löytäisin edes jotain tuttua. Kasvot, tai hymyn. Jos edes ystävän..

Mutta se tästä kevätahistuksesta tällä kertaa. (vaikka sanottavaa olisikin niin kuulija tuskin olisi se oikea).

-zaca-