IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

PERKELE!Tiistai 14.07.2009 18:34

PurkautumistaMaanantai 13.07.2009 00:28

Okei, Animecon ei todellakaan ollut paras con jossa olen ollut. Animeohjelmaa ei ollut kovin laajalla skaalalla, vaikka olisikin kiinnostanut kovasti mennä katsomaan Strike Witches -luento, Miyazakin leffojen intertekstuaalisuudesta kertovan... luennon(?) ja sen sunnuntain ohjelman, jossa puhuttiin cosplayn oikeista pimeistä puolista (hiukkasen eri tavalla ilmeisesti, kuin Tre Kuplii '08:ssa). Missään niistä en kuitenkaan käynyt, vaikka olisi oikeasti paljon kiinnstanut. Sen sijaan ainoiksi ohjelmiksi meikälle jäivät cosplay-kisa (kisasinkin), Yunan ja Seymoren häät, sekä Deittishow, jossa myös olin osallisena kysyjänä. Cossit olivat btw pe Lulu Final Fantasy X:stä ja DiZ KH II:sta.

Oli neljä syytä, jotka saivat conini menemään pilalle. Epämukavuus. Yksinäisyys. Väsymys. Feilaus.

Neljä erittäin vahvaa tekijää, jotka varmistivat, että olin jokseenkin masentunut, varsinkin nyt.
Ensinnäkin asuni oli SUPER epämukava. Muuten se olisi ollut ihan hyvän tuntuinen cossi päällä, mutta bindit sattuivat aika hitosti, jouduin koko ajan nostamaan helmaani kävellessä ja pahinta olivat korkokengät: En ole todellakaan luotu käyttämään sellaisia jo senkin puolesta, että jalkani ovat aavistuksen lättäjalat, jolloin päkiöiden isoihin sisäsyrjän luihin sattui ihan hemmetisti.

Toinen ISOISOISO syy, miksi olen masentunut, on se, että asuni feilasi tosi pahasti sen takia, että aikaa ei ollut tarpeeksi, vaikka aloitin heti Desun jälkeen DiZin kanssa ahertamaan. -.- En halua puhua siitä enempää. Se oli kauheaa. Vaikka ajan kanssa pystyn paljon parempaan, se on koettu. Ehkä tästä eteen päin pitäisi kaikkia asujani tehdä kaksi kuukautta, niin kuin ilmeisesti esimerkiksi Iiris Rönkkö tekee. Seuraavana huomattavasti yksinkertaisempi Gullwing-Paine jälleen KH II:sta. Samalla WCS-asu, jonka kanssa tällä hetkellä tuntuu epätoivoiselta parini suhde aikaan vaikuttaa todella kamalalta. En haluaisi WCS-asun takia tehdä Painea, mutta ei se niin kauhean vaikea edes ole.

Conissa oli yksin suurimman osan aikaa, koska en ollu missään tietyssä porukassa ja Zero lähti minnelie Hetalia-miitteihin.......... -.- Väsymys taasen johtui siitä, että en nukkunut la-pe välisenä yönä tuntiakaan ja siksi nuokuin Candyloven esityksen ajan.

Ehkä tosiaan seuraavasta convuodesta tulee parempi. Luulen, että teen Traconiin Madam Redin Kuroshitsujista, Bakaan Rakan, tai Kuun Haibane Renmeistä ja Jack Sparrown johonkin kesän tapahtumaan. Se EI OLE matkintaa, koska keksin Jackiä cossia jo melkein 3 vuotta sitten, jolloin en ollut käynyt, kuin Tampere Kupliissa.



Toivottavasti pääsisimme kamppailemaan palkintopallista WCS:ssä. Itse tiedän pystyväni kamppailemaan sinne, mutta todellakin pelkään parini ja esityksemme puolesta. Koska tanssimme, ja harjoittelumahdollisuudet ovat erittäin rajalliset.
Jep, täällä tehdään asuja kauhealla kiirellä, hyvä että ehtii syödä välissä. Tai no, Zeron ei tartte, sillä on enää kengät hommattavana, siivet vaiheessa ja pari peruukkia.

Itselläni sen sijaan on nämä:

-muoviluuta viitan helmaan
-vöitä kolme kappaletta, yksi niistä on iso
-IHAN HITOSTI maalaamista
-päähine loppuun
-koristeiden kiinnittäminen hameeseen
-prkln vyölaukut
-kaulukseen kiinnityssysteemi (tarranauhaa niskaan)



Ookei, ja tähän tulee sellainen prosentuaalinen lista kaikkien asuni osien edistymisestä, jota päivitän. Tai sitten en. Mutta kuitenkin:

vyönsoljet 90%
vyöt 35%
alaosan pohja 90%
koristeet alaosassa 98%
"paita" 97.5%
viitta 98.5%
päähine 78%
toisenlainen vyö 25%
vyölaukut 55%
kaulahuivi 0%

Katucossimiitteilyä eilen <3Maanantai 06.07.2009 17:58

Ah, siitä onkin jo pitkä aika. Tosiaan voisi olla noita useammin kuin 2-3 kertaa vuodessa?

Päätin sitten cossia Soraa, ilman Keybladen ja otin Mooglen mukaan, joka jostain syystä pariutui Lizzien nallen kanssa. JA SITTEN SEN POMPOM pöllittiin koko ajan >3

Ylipäätään oli tosi mukavaa, vaikka harkitsinkin jättää aiemmin tämän väliin, koska on cossin tekoa jäljellä PALJON. Oikeasti PALJON. Noh, mutta kai se oli kiirehtimisen ja stressin arvoista.

Next time the Siviili-miitti?
Tosiaan piti yrittää cossia Lulua katucosplaymiitissä, mutta onko se nyt mahdotonta, kun en löydä MISTÄÄN mun korsettia? Se on niin outoa, kun yleensä kyllä noin oleelliset osat cosseista löydän ihan heti. Jatkan vielä vähän etsimistä ja sitten täytyy ruveta miettimään toista cossia, jos.....
Olisi niin, niin niin niin täydellistä, jos saisin huomenna secreto asuni alaosan pohjaltaan valmiiksi ja pääsisin aloittamaan mainitsemieni vyölaukkujen kanssa. Ne vyölaukut on aika randomit, mutta toisaalta on kätevää, kun niihin voin laittaa lompakon, meikkinapit ja kännykän + muuta tilpehööriä conin ajaksi. Eli ne on aeeeka käytännölliset! :'D Täytyy vaan tehä niihin joku tarranauha mekanismi, niin ne saa kätevästi auki ja kiinni.

Tällä hetkellä puurran sellaisen... Sanotaanko koristeen kanssa, joka siinä alaosassa on. Juuri niin sairaan ärsyttävä tehdä kuin voi kuvitella. Ja todella hidas, kun jo aiemmin olen täysin samalla tekniikalla tehnyt asuni "keskiosan", joka on muuten perkeleen hieno! Periaatteessa olen edelleen mitoitus vaiheessa, enkä luultavasti ehdi saamaan kuitenkaan huomiseksi siitä oikeasti alkuun mitään. Kunhan unelmoin. Mutta kyllä tämä asu tulee silti valmiiksi. Lupaan sen kaikille odottaville. Siis en raskaille, xD vaan niille, jotka haluavat asuni nähdä valmiina.

Pitäisi tehdä pikkusiskolle Naminéekin, mutta se taitaa jäädä äidin puuhaksi. Kunhan stylaan peruukin ja sandaalit teen ja sillä selvä! Ostettiin muuten ihanan paksut varvassandaalit kenkiä varten, jotka muokkaan siitä maalaamalla ja muulla tiiperryksellä. Oikein hienon jutun muuten huomasin, että niissä on jotain paopuhedelmiä muistuttavia koristeita. Ja se oli ihanaa huomata, että kangasliima toimii siihen reunaan niin, ettei sitä huomaa. Iso huokaus.

Himskatti. Nyt pitäisi jatkaa niiden koristeiden kanssa.

Animeconasun paljastelua osa IIPerjantai 03.07.2009 23:01

Hahaha. Sillä on vyölaukut.

Animeconasun paljastelua.Keskiviikko 01.07.2009 16:17

Okei, edellinen vinkki oli punainen.... Toinen vinkki on, että kyseessä on peli. Ja vaihtoehdot, joita ajattelet ovat luultavasti väärin.
Kaveri tuossa eilen lähti kun tein hänelle kolmessa päivässä cossin. Jotenkin nyt opin arvostamaan sitä, että koska itselle asua tehdessä on ainoastaan omilla näkemyksillä arvoa, niin se ei juurikaan aiheuttele stressiä verrattuna tuohon toiseen vaihtoehtoon. Varsinkin, jos toinen ihminen on kovin vaativa. Ja hermoja kiristävä.