IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Rintamien piirtelyä.Maanantai 17.05.2010 12:53

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051711680403_uu.shtml
Nyt se joukkojen järjestäytyminen alkaa siis tässäkin maassa?

Viimeksi eilen näin Tampereen juna-asemalla kaksi tyttöä pusimassa laiturilla. Molempien kasvot säihkyivät onnea ja rakkautta. Ihmettelin siinä ohi kävellessäni miten jotkut ihmiset voivat olla niin sairaita, että haluaisivat erottaa nuo kaksi toisistaan, ja kieltää heiltä rakkauden?

Tällaisina hetkinä sitä melkein alkaa uskoa paholaisen olemassaoloon. Sillä jos joku korkeampi voima ohjaa näitä "kristillisiä" liikkeitä, niin se on itse paholainen.

R.I.P. Ronnie James DioMaanantai 17.05.2010 11:05



Olemme saavuttaneet ne vuodet kalenterissa, jolloin legendat alkavat poistua joukostamme. Nyt oli Dion vuoro.

Itse en kuulu Dion varsinaisiin faneihin, en omista yhtään hänen albumiaan. Kuitenkin näin hänet Heaven & Hellin keikalla Sauna Open Airissa 2007, ensimmäisen ja viimeisen kerran (ironista, mutta näin myös hiljattain poistuneen Peter Steelen silloin ensimmäisen ja viimeisen kerran).

Sillä keikalla huomasin yhden niistä ominaisuuksista, jotka tekevät James Diosta niin erilaisen ja ainutlaatuisen. Kun hän lauloi, hänen kyky eläytyä sanoitukseen ja tuoda tarina kokonaisvaltaisesti esille oli vailla vertaistaan. Dio osasi puhua sanat eläväksi. Hän ei pelkästään kertonut tarinaa laulaessaan, hän teki siitä elävän. Joka ainut kerta. En ollut ikinä törmännyt tällaiseen kykyyn yhdenkään artistin kohdalla. Ronnie James Dio loi sanoillaan.

Nyt tämä ledenda on poistunut joukostamme. Hän oli merkittävä osa metallimaailmaa, ja voi sanoa, että yksi sen merkittävimmistä luojista ja suunnannäyttäjistä. Niin musiikin saralla, mutta myös sen lieveilmiöiden osalta. Moni ei tiedä, että tämä mies on luonut ilmiön joka on yksi metalli- ja rockmaailman keskeisimmistä symboleista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Rock horns, devil horns, sign of the horns, \,,/.

Korotan sormeni sinun muistolle tänään Dio. You are the man \,,/.

R.I.P. Ronnie James Dio

http://www.ronniejamesdio.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ronnie_James_Dio
http://en.wikipedia.org/wiki/Ronnie_James_Dio

Are we Flucked?Maanantai 10.05.2010 10:57

http://www.youtube.com/watch?v=yymzurPlLxA

Oma vastaukseni tähän: Yes... WE are, nature isn't.
George Carlin sanoo sen paremmin:
http://www.youtube.com/watch?v=eScDfYzMEEw

Ruoka vähenee, ilmasto muuttuu, öljy vähenee, ihmiset lisääntyy.
Lopulta alkaa tappelu resursseista, tulee sotia ja tapamme itsemme.
Luonto siivoaa raadot pois ja homma toimii taas.

O_oTiistai 04.05.2010 22:17

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010050411597903_ul.shtml

Ensimmäisenä tuli mieleen kysymys: Miten noin idiootti on selvinnyt elossa 29-vuotiaaksi asti?

God damn you Peter...Tiistai 04.05.2010 00:36

Edelleen se vaan vituttaa, ei voi mitään. -.-
Mutta no...

-.-Tiistai 27.04.2010 12:50

Hetkittäin tulee sellainen olo että tekisi mieli oikeasti opetella soittamaan kitaraa. Sitten näkee jonkun 17-vuotiaan tytön soittelemassa skittaa...

http://www.youtube.com/watch?v=y0oSM8c2qUU

...jonka jälkeen turhautuu niin että tekee mieli unohtaa koko juttu -.-

Cabrio chick epic win :)Perjantai 23.04.2010 15:53

http://www.youtube.com/watch?v=yzdSjA3XzVY

Tytöllä on asennetta :)

Peter Steele on kuollut.Torstai 15.04.2010 19:26

Ja sen huomaa jo pändin sivuiltakin että huhut ja uutiset pitävät paikkansa: http://www.typeonegative.net/index.php

Peter Steele, Type O Negativen vokalisti ja basisti kuoli 48 vuotiaana sydänsairauteen.

Type O Negative on ollut suosikkipändini vuodesta 1997 (October Rust) aina vuoteen 2007, jonka jälkeen en ole osannut laittaa suosikkejani enää järjestykseen. Metallica vei minut oikealle tielle, mutta Type O Negative antoi minulle sielun. En ikinä uskonut että pändin menettäminen voisi iskeä näin, mutta lopulta Type O Negative oli vähän enemmän kun vaan pändi.

Elämän varrelle on mahtunut paljon muistoja jotka liittyvät ko. pändiin. Muistan kun laitoin exälle soimaan Too Late: Frozenin (kun ei viesti tuntunut menevän perille). Jokainen sana sopi siihen tilanteeseen, siihen suhteeseen. Joka joulu soi Red Water. Love You to Death on kappale johon liittyy paljon hyviä muistoja nykyisestä suhteestani. Muistan kun olin armeijassa (I/99) ja sain käsiini World Coming Down-albumin. Luukutin sitä tuvassa niin paljon että tupakaveritkin muisti sanat ulkoa :) On myös paljon muita muistoja Type O Negativen kappaleista, mutta niihin liittyy kaikkiin joku nainen, joku suhde. Joten ei niistä enempää. Ja niin... en edelleenkään pysty laulamaan Nettien alkua yhtä alhaalta kun Peter.

Tämä pändi on osa minua, osa muistojani, osa elämääni. Ja tulee aina olemaan. Tämä on antanut minulle paljon, ja auttanut minua paljon.

R.I.P. Peter, ja kiitos kaikesta.

FreecrossKeskiviikko 14.04.2010 17:17

http://yle.fi/alueet/hame/2010/04/kuntoilijoiden_uusi_menopeli_kaantaa_paat_pyorateilla_1604481.html

No mutta tämähän on ihan pakollinen hankinta. ei tuota 2500 euroa vaan ole tällä hetkellä ylimääräistä, mutta eiköhän se hinta tule alas vielä.

Lisätietoa:
http://www.freecross.de/the-story.html
http://www.suomenhyvinvointikeskukset.fi/uutiset/12-freecross.html