IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Raivo, pettymys ja turhautuminen.Tiistai 12.04.2011 14:49

Nämä on ne kolme adjektiivia joilla pystyn täysin kuvaamaan tunnetilaani kun menin katsomaan vaalikeskusteluja areenasta. Suurin syy tähän on munattomuus. En voi käsittää mitä puolueiden puheenjohtajat pelkää? Miksi on asioita joihin ei uskalleta ottaa kantaa millään tavalla? Ymmärrän sen että asiat ei ole mustavalkoisia, ja on paljon kysymyksiä joihin ei voi vastata yksiselitteisesti kyllä tai ei, mutta en voi käsittää sitä, että niitä ehtolausekkeita ei saada mahtumaan alle kolmeen lauseeseen.

Arvostan enemmän sitä että naamalleni syljetään rehellisesti, kun että käännetään selkä ja lähdetään kävelemään sanomatta mitään mihinkään suuntaan. Ja tämä vastuun pakoilu tuntuu olevan enemmän sääntö nykyään.

Kun poliitikko päästetään siihen pisteeseen että hänellä on valtaa, tulee myös vähintään sama määrä vastuuta. Siinä pisteessä ei ole varaa jähmettyä täysin kykenemättömäksi tekemään mitään. Minusta minulla on äänestäjänä oikeus saada poliitikon linja selville, ilman salailuja. Joissakin asioissa se tuntuu olevan vaan hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.

Pystyn kaiken tämän jälkeen kuitenkin onneksi toteamaan, että laitoin oman ääneni juuri oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, tälläkin kertaa.

First OrbitTiistai 12.04.2011 10:42



"A real time recreation of Yuri Gagarin's pioneering first orbit, shot entirely in space from on board the International Space Station. The film combines this new footage with Gagarin's original mission audio and a new musical score by composer Philip Sheppard. For more information visit http://www.firstorbit.org/"

Tänään on ensimmäinen "International Day of Human Space Flight". YK nimesi tämän päivän kansainväliseksi avaruuslentojen päiväksi aimmin tänä vuonna. Tänään tulee täyteen 50 vuotta ensimmäisestä avaruuslennosta jonka lensi Yuri Gagarin kiertäessään ensimmäisenä maapallon ympäri kiertoradalla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juri_Gagarin
http://www.un.org/en/events/humanspaceflightday/

Hologrammit kehittyi taas.Lauantai 09.04.2011 12:20

Googlen leluja.Torstai 07.04.2011 11:32

Lueskelin uutta MikroBittiä, ja siellä oli mainittu kiva lelu anatomian yleissivisämiseen. Google Body Browser.


Sivusto luo 3D mallin ihmisruumiista jota voi tutkia. Vasemmalla on liukukytkin jota siirtämällä voi kuoria itseään syvemmälle kehoon. Oikealta löytyy tarvikkeet yksityiskohtaisemmalle manipulaatiolle. Zoomaus hoituu kätevästi hiiren rullalla, ja pyörittely ja siirtely hiirellä pitämällä vasenta painiketta pohjassa. Osille löytyy nimet klikkaamalla osaa.

En ole vielä ehtinyt tutustua kaikkiin palvelun yksityiskohtiin, mutta suosittelen kovasti.

http://bodybrowser.googlelabs.com/body.html

Ajan henki.Tiistai 05.04.2011 12:08



Ajan Henki
www.ajanhenki.com

Alussa tekee mieli lopettaa, mutta lopussa tekee mieli katsoa uudelleen.
Eli katsokaa vaikka ei tekisi mieli. Lopussa tajuaa mitä se alku oli.
Tässä on se kauan etsitty avain, niillekin joille tämä oli jo tuttua.
Ehkä paras sivusto edustajan toimien tarkkailuun on Kansan muisti:
http://www.kansanmuisti.fi/
Toki tässä näkyy vaan jo eduskunnassa olevien ehdokkaiden tarkkailu. Uusistahan ei ikinä tiedä :)

Sivusto on vasta avattu, se on vasta testikäytössä ja siten kovan kehitystyön alla. Nyt uusimpana on tullut puolueiden jakaumat Hesarin vaalikonekyselyssä:
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/
Tämän vuoden aprillipila oli aivan mahtava. "Kaksi tyttöä ja kuppi"-kielto sai minut repeämään aivan täysin :D
Olen lukenut täällä paljon keskusteluja siitä pitääkö äänestää vai ei, Mitä äänestää ja miksi, ja jos ei äänestä niin meneekö valitusoikeus?

Jotenkin outoa, mutta minusta tuntuu että ymmärrän jokaista kantaa.

Väite:
"Jos jättää äänestämättä menettää oikeutensa valittaa." Todellako?

Jos joku tulee luoksesi ja sanoo: "tapanko sinut a)kirveellä b)pistoolilla c) myrkyllä? Jos jätät äänestämättä, menetätkö oikeutesi valittaa? Syy miksi tämä väite on niin suosittu, on että väittäjän mielessä on neljäs vaihtoehto d) jätän sinut eloon ampumalla jalkaan.
Henkilö joka väittää että äänestämättä jättäminen vie valitusoikeuden, ei näe tilannetta niin huonona ettei jotain vaihtoehtoa voisi äänestää.
Kaikki ei näe näin. Olemme erilaisia. Onko väliä äänestää jos on vaan kolme ensimmäistä vaihtoehtoa?

On, toisaalta, sillä...

Voit vaikuttaa tapaasi kuolla. Ensimmäinen ja kolmas vaihtoehto on hitaita, ja kolmannessa on jopa vaihtoehto jäädä henkiin jos huonosti käy. Mitä tämä tarkoittaa äänestyksessä?

Äänestätkö sitä vaihtoehtoa joka tuhoaa meidät nopeasti ja tehokkaasti, kun nyt tuhoa kohti mennään kuitenkin? Vai äänestätkö sitä vaihtoehtoa jossa on pieni valo tunnellin päässä, tosin lähes olemattomalla todennäköisyydellä? Tässäkin on niin monta aspektia. Otatko riskin kitumiseen vai haluatko lähteä kerralla, nopasti ja varmasti? Voi siis äänestää sen vähiten huonon sijaan myös sitä kaikkein huonointa :)

Aina on vaihtoehtoja :)