IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Lady Gaga -kaavaLauantai 10.12.2011 19:42

Suhtautumiseni Lady Geetä kohtaan on ollut aina hieman ristiriitainen. Hyvää musiikkia ja useimmiten myös hienoa, visuaalisesti onnistunutta performanssi- ja mediataidetta, toisaalta toisilta apinoimista ja saman kaavan toistoa.

Haluatko tehdä hitin ja videon niin kuin Lady Gaga sen tekee? Tässä muutama ohje!

Kappaleen teossa ota huomioon sanoitus; sopiviin kohtiin jotain vieraampaa kieltä kuten espanjaa, saksaa tai ranskaa. Jos säkeestä ei tule tarpeeksi pitkä, lisää ylimääräinen tavu/kirjain, mahdollisesti toinenkin.
We're the crowd, we're coming out
Ei toimi.
We're the crowd, we're c-coming out
Toimii.

Tavujen ja erilaisten äännähdysten toistolla kappaleeseen tulee tarttuvuutta, muttei sanakoukkujakaan ja erikoisia sanoitusvalintoja kannata unohtaa. Disco stick jää varmasti kuuntelijan mieleen. Tarpeeksi tempoa omaava tanssibiitti saa kappaleen soimaan korvassa lopullisesti.

Video kannattaa aloittaa sopivan dramaattisesti. Itkua, raivoa, voimakkaita tunteita. Biisin ei tarvitse alkaa heti videon myötä, vaan aloitus kannattaa hoitaa ennemmin lyhyellä näytelmäosiolla. Ehkä sinut murhataan videon alussa, viedään vankilaan tai vieroitushoitoon? Myös heti alussa tapahtuva erikoisempi sisääntulo tai erikoinen poseeraus voi kelvata aloitukseksi.

Jossain vaiheessa videota nenälle pitäisi ilmaantua aurinkolasit (tai esimerkiksi jonkinlainen naamari) ja ennen kuin ne on ehditty nähdä yli kymmentä sekuntia kasvoillasi, ota ne pois. Tempun voi toistaa videossa useampaankin kertaan.

Varmista, että asut videon aikana vaihtuvat tarpeeksi useaan kertaan. Hyviä ideoita asuihin saa katselemalla ympärilleen;
haa, sanomalehtiä --> pukeudu niihin
haa, lamppu-->lampunvarjostin --> pukeudu sellaiseksi
haa, tupakka-aski --> tupakka --> käytä niitä asussa

Dramaattisen aloituksen jälkeen viimeistään ensimmäisessä kertosäkeessä pitäisi jo tanssia päättömästi ryhmässä. Käytä samanlaisia vaatteita kuin tanssijat, mutta varmasti jollain kikalla erottuvasi heistä selvästi - jokin erilainen yksityiskohta, keskellä kuvaa oleminen, yms.

Kun kappale on valmis ja video tehty, muista live-esiintyminen. Videon dramaattinen aloitus toimii tässäkin. Viisainta on laulaa ensimmäinen säkeistö ja/tai kertosäkeistö alkuun pianolla säestäen - näin yleisö vakuuttuu taidoistasi. Tämän jälkeen diskobiitti vapautukoon ja päätön tanssi alkakoon. THE STAGE IS YOURS.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.