IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Eräs koskettavimmista kiusaamista vastustavan #kutsumua-kampanjan tarinoista tulee Siilinjärveltä. Netissä kulovalkean tavoin levinnyt kuva on jaettu ja tykätty jo lukemattomia kertoja. Siilinjärveläinen Erik, 20, on joutunut kiusauksen kohteeksi hiustensa värin vuoksi: Erik kertoo olevansa keltahiuksinen, mutta hän saa usein kuulla väitteitä, joiden mukaan kyseessä olisikin vihreä tukka.


- Tiedättekö, kuinka pahalta ihmisestä tuntuu, kun hän on värjännyt hiuksensa neonkeltaiseksi, mutta ihmiset haukkuvat niitä vihreiksi? nuorukainen kysyy kuvatekstissään.

- Neonkeltainen on kyllä vihertäväsävyinen, mutta se on silti keltaisen sävy eikä vihreän. Valaistuksesta ja samoin esimerkiksi puhelimen/tietokoneen näytön asetuksista riippuen vihreys voi samoin korostua, mutta kiitos, minä en ole vihreätukkainen, ihan keltahiuksinen vaan, poika (?) oikaisee.

Kiusaus on edennyt pitkälle, se kypsyy uunissa jo kolmatta kuukautta. Kesäkuussa hiuksensa Manic Panicin Electric Banana -sävyllä värjännyttä nuorta ovat pilkanneet tuntemattomien baarirandomien lisäksi myös lähipiiri: esimerkiksi seurustelukumppani ja lukioaikainen äidinkielen opettaja ovat huomauttaneet, että sävy on (muka) vihreä.

Nuoresta miehestä tällainen nimittely voi tuntua pahalta, ja tuntuukin. Erik toivoisi, että ihmiset saisivat ihan itse päättää, minkä värisiksi hiuksiaan kutsuvat. Kyse on ihmisoikeuksista. Kiusaamista ei pidä hyväksyä.

- Multa vaati tosi paljon rohkeutta osallistua tähän kampanjaan, sillä omien herkimpien tuntojen avaaminen koko kansan eli mun muutaman Facebook-kaverin nähtäväksi on kuitenkin aika arka asia, hän valaisee.

Osallistuminen kutsumua-kampanjaan ei ole jäänyt huomaamatta, vaan kiitoksia on sadellut: esimerkiksi Henna Eveliina kirjoittaa Facebookissa seuraavaa: "Oot nii rohkee kun uskallat julkaista tämmöistä nettiin... Moni varmasti rohkaistuu tästä ja samaistuu tarinaasi. Ihanaa kun uskallat olla oma itsesi !!! Voimia sinulle Erkki :'("

Erik kiittää saamistaan tukiviesteistä ja kannustuksista. Hän arvelee, että nyt suunta on vain ylöspäin.

- Kyllä tää tästä, eiköhän pikku hiljaa porukka ala ymmärtämään eron neonkeltaisen ja vihreän välillä, nuorukainen hymyilee ja hipelöi vihertävää tukkaansa kahdeksatta kertaa kaksiminuuttisen haastattelunsa aikana.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/kutsumua-erik-20-kertoo-traagisen.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.