IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Todistetusti miesTiistai 08.07.2014 21:18

Työstä kuin työstä voi saada jotain irti niin halutessaan. Sairaalasiivouksen parissa tämän kesäni viettäneenä uteliaisuuttani innostin erään osaston henkilökuntaa ottamaan meikäläisestä näytteen ja selvittämään kromosomistoni. Näytteeni laitettiin viljelyyn, värjättiin ja eräs laboratorionhoitaja analysoi tulokset luppoaikanaan. Voisi sanoa, että olen nyt varmasti mies, sillä 44 autosomin (sukupuoleen vaikuttamattoman kromosomin) lisäksi perimästäni paljastuu X- ja Y-sukupuolikromosomit. Hahaa, nyt enää kukaan ei voi haukkua mua miksikään neidiksi!


Minä: Katohan mitä tässä on! Mitäs huomaat?
Mutsi: Ne ovat kirjoittaneet sinun nimesi kahdella E:llä.

Perimän kannalta sukupuoli määräytyy isältä saadun sukupuolikromosominn mukaan: äidiltä (XX) lapsi saa toisen X-sukupuolikromosomin, isältä (XY) taas joko X:n tai Y:n. Ensimmäisen kuuden viikon ajan sukupuolirauhasten aiheet ovat alkioilla/sikiöillä samanlaiset. Tämän jälkeen Y-kromosomin vaikutuksesta kehitys johtaa miehen kiveksiin. Tarkemmin sanoen Y-kromosomissa sijaitsevan SRY-alueen koodaama TDF-transkriptiotekijä vaikuttaa Sertolin solujen (eli kivesten siementiehyiden) esiasteessa. Tämän jälkeen kivesten kehittymiseen osallistuu myös autosomaalisten kromosomien geenejä, mutta "lähtölaukaukseen" tarvitaan Y-kromosomin SRY-geeni. Y-kromosomin puuttuessa sukurauhasten aiheen ydin surkastuu ja kuoriosaan muodostuvat munasolujen kantasolut.

Sukupuolen määräytyminen ei ole kuitenkaan yksinkertainen "joko XX eli nainen tai XY eli mies" -asetelma. Joskus SRY-alue voi siirtyä meioosissa (virheet solujen ja sukusolujen jakautumisessa ovat yleisiä: ilman niiden tuomia muutoksia evoluutiotakaan ei tapahtuisi) X-kromosomiin tai jopa kadota kokonaan. Joskus sukusoluun voi päätyä useampi X- tai Y-sukupuolikromosomi: esimerkiksi XXY- ja XYY-miehet ovat mahdollisia, jopa suhteellisen yleisiä.

En ole aina ollut täysin varma omasta sukupuolestani: vaikka pippeli tuolla jalkovälissä näyttäisi retkottavan, olen pitänyt mahdollisena XXY-mieheyttä. Muun muassa naismainen lantio, ei kovinkaan maskuliiniset kasvonpiirteet, lyhyt istumakorkeus ja rasvan kertyminen lantion ja rintakehän alueelle ovat XXY-miehille tyypillisiä piirteitä. Toisaalta kromosomistoni tutkinut hoitaja totesi, että olisin liian lyhyt XXY-mieheksi: useimmat ovat pitkiä, ainakin yli 180-senttisiä, siinä missä itse olen vain 175-senttimetrinen. No, nyt siihenkin on saatu varmuus: tavallisia ollaan.


Erkin koodi.

Ihmiset päätyvät kromosomistotutkimuksiin silloin, kun sikiössä huomataan jotain outoa tai kun jo syntyneen lapsen kehitys näyttäisi poikkeavan tavallisesta. Myöhemmällä ikää hedelmättömyys voi olla syy hakeutua tutkimuksiin, sillä esimerkiksi osa XXY-miehistä on steriilejä tai ainakin siittiöiden tuotanto voi olla heikompaa. Kromosomistotutkimuksissa voidaan kiinnittää huomiota kromosomien trisomiaan: parin sijasta kromosomeja onkin kolme. Esimerkiksi 21. kromosomin trisomia aiheuttaa Downin syndrooman, 16. trisomia johtaa useimmiten keskenmenoon, sukupuolikromosomien trisomiaa olenkin jo selostanut. Lisäksi huomiota saavat kromosomien raidat: kussakin kromosomissa on tietty määrä tummina näkyviä raitoja, ja poikkeukset raitojen määrissä eivät välttämättä ole yksilön terveyden ja kehittymisen kannalta hyväksi. Yksittäisiä geenejä ei testata tällä menetelmällä.

Käytännössä kromosomisto saadaan näkyville ottamalla verinäyte. Itseäni vampyyri puraisi käsivarresta. Noin 1 millilitra verta menee viljelyyn muutaman päivän ajaksi: PHA (phytohemagglutinin) aktivoi valkosoluja jakaantumaan, samoin kuin ne jakaantuisivat esimerkiksi flunssan aikana. Mitoosin (solujen jakautumisen) alkupäässä DNA:n rihmarakenne poistuu ja kromosomit asettuvat solussa selvemmin nähtäviksi pareittain riveihin.

Mitä kromosomistokuvista voidaan sitten nähdä? Ei paljoa, mutta minun voidaan sanoa olevan mies (1), jolla ei ole kromosomistossaan poikkeamia (2). Ei tuosta tiedosta haittaakaan ole, tulipahan opittua hieman lisää uutta ihmisen biologian parista, ennen kaikkea nähtyä tutkimusta käytännössä eikä vain teoreettisesti kirjasta. Onhan se siistiä nähdä oma perimänsä: oman elämänsä pohjarakenteet, Erkin rakennuspalikoiden koodit.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/07/todistetusti-mies.html

Kielletään tämä, tuo ja seLauantai 05.07.2014 20:31

Stara.fi uutisoi, että Britanniassa kaavaillaan tupakoinnin kieltämistä kaikilta 2000-luvulla syntyneiltä. Kieltolakien sävyttämästä 1900-luvusta on nyt opittu: nyt ei kielletä enää viinaa, vaan tupakointi. Nyt ei kielletä kertaheitolla, vaan pösilöt kansalaiset totutetaan askel askeleelta alistumaan kontrolloivaan yhteiskuntaan ilman hauskanpitoa. Tällä vuosituhannella syntyneet eivät syöpäkääryleitä enää vetele keuhkoihinsa, jos ehdotus menee läpi. Siitäs saavat saatanat. Osa on ehdottanut lakia myös Suomeen. Mitä muuta voisimme kieltää eri ikäluokilta?



Facebookin käytön kieltäminen 40-59 -vuotiailta. Jokainen tietää, että erityisesti keski-ikäisten naishenkilöiden taito nolata itsensä Lärvikirjassa on huipputasoa. Joku laittaa profiilikuvakseen koiran, joku toinen apinan. Päivitellään oman jälkikasvun yksityiselämää kaikille ystäville tilapäivityksissä, kirjoitetaan kieliopillisesti silmiäkirveleviä, huutomerkeillä kyllästettyjä jakoja, kommentoidaan jälkikasvun elämää ja lähetellään kaveripyyntöjä vahingossa omien lasten kavereille, vaikka niitä piti vain käydä kyyläämässä.

Esim: "Kyllä minusta tuntuu pahalta katsoa tuota elämääsi Sanni, taasko sinä olet eronnut?"
"Tämä Esko Rahkosen vanha hyvä kappale.... tuo muistoja mieleen..... sillon kun oltiin nuoria!!! :) Kyllä tätä vieläkin kuuntelee!!! Paljon parempaa kuin nämä nykyajan suvisabotaget ja johannatukiaiset joita nuoret nykyisin fanittavat......."
"Kylläpäs minun pikku-Erikini on nätti taas!!! Kyllä olen kauniin lapsen kasvattanut kun katsoo tätäkin kuvaa!!! :) Mutta tuon hirveän värin voisit hiuksistasi värjätä pois."

Tätä vanhemmat osaavat käyttäytyä, sillä kuusikybästen lärvikirjailu on olematonta: hiljaista, ketään haittaamatonta kyyläystä, ei omasta elämästä kertovia noloja päivityksiä. Siten ehdotankin, että Lärvikirja kielletään kaikilta 40-59 vuotta vanhoilta.

Kauhuelokuvien katsominen yli 70-vuotiailta luvattomaksi. Yleisesti ottaen aika harva yli 70-vuotias varmaankaan katsoo kauhuelokuvia, mutta todennäköisesti osa vanhuksistakin päätyy yön yksinäisinä tunteina kauhun ääneen. Tämä täytyy kieltää terveydelle haitallisena, sillä jännittävä elokuva voi aiheuttaa sydämentykytyksiä tai jopa infarktin!

Nuorisomuodin mukaisesti pukeutuminen yli 33-vuotiailta tehtävä laittomaksi. Harvoin saa nähdä kauheampaa näkyä kuin nuorekkaasti pukeutuva fossiili katukuvassa. Nelikymppiset miehet yrittävät olla hip (tietämättä kyseisen sanan olleen ei-niin-hip viimeisimmät kymmenen vuotta) pitämällä raskaita kultakoruja ja löysiä farkkuja. Homomiehien keskuudesta voi tehdä löytöjä esimerkiksi emo-, fruittari- ja swagtyylistä nelikymppisversiona. Koska tämä vain saa ihmiset pahoittamaan mielensä, tämä täytyy kieltää. Ihmisten pukeutuminen ei ole vain yksityisasia, ajatelkaa nyt välillä muitakin. Nuorisotyylit yli 30-vuotiailla pitää kieltää ainakin julkisissa tiloissa, mieluusti myös parvekkeilla ja autoissa. Lisäksi Fiorella-farkut kielletään jo aikaisemmin, alle 24,4-vuotiailta. *

Unelmointi kiellettävä alle 25-vuotiailta. Hei nuori, kai tiesit, että maailma on aika ikävä paikka? Kai tiesit, että työmarkkinatilanne muuttuu vuosi vuodelta kehnommaksi, kai muistat, ettei sinulla ole todennäköisesti tulevaisuutta? Inflaatio tuhoaa säästösi ja perintösi, työpaikkasi menee Kiinaan, ostovoimasi heikkenee. Vanhemmat sukupolvet saavat eläkkeitä enemmän kuin ovat niitä maksaneet. Sinä et pääse näihin tai muihinkaan etuihin käsiksi. Sinä maksat ne. Homman nimi on seuraava: opiskele ja tee töitä, älä ajattele itseäsi tai terveyttäsi, keskity säilymään hengissä. Ehkä jossain vaiheessa asiat ovat paremmin ja sinullakin menee hyvin. Jotta motivoituisit työntekoon ja opiskeluun pitääksesi siten kontrolloivan hyvinvointivaltion jotenkuten kasassa, turha unelmointi jokaiselta nuorelta kannattaa tässä vaiheessa kieltää vaarallisena ja päihdyttävänä hupatuksena.

Alkoholin käytön kieltäminen parittomina vuosina syntyneiltä parillisina vuosina ja parillisina vuosina syntyneiltä parittomina vuosina. Alkoholi on vaarallinen aine, joka tuottaa muun muassa hyvää fiilistä ja maksavaurioita. Suitsiakseen kansan alkoholisoitumista Suomi tarvitsee tekoja. En puhu mistään ennustettavan alkoholipolitiikan kaltaisesta kummajaisesta, vaan juonnin rajoittamisesta tiettyihin vuosiin mielivaltaisella tavalla. Joka toinen vuosi pitäisi kestää selvinpäin. Pyöreät vuosikymmenet ja esimerkiksi 18-vuotissynttärit voisi tietty olla kännissä, sillä vain parittomina ikävuosina joutuisi kärvistelemään.

Mopoautot kiellettävä alle 125-vuotiailta. Hei, invamopot tarkoitettiin mukavaksi tavaksi liikkua vanhuksille. Niitä ei tarkoitettu tieliikennettä hidastaviksi maanvaivoiksi, jotka valvottavat huonoilla popeillaan ja kimeällä moottoriäänellään ihmisiä yöllä ja joiden ratissa näkee rasvatukkaisia yolo swageja. Mopoautot ovat tutkitusti maailman noloin asia maailmassa – siksi ne on kiellettävä mieluusti kaikilta alle 125-vuotiailta, ainakin alle 70-vuotiailta.

Yli 20-vuotiaiden ask.fm-tunnukset ja yli 26-vuotiaiden rekisteröityminen Instagramiin estettävä. Olette jo liian wanhoja, aikanne meni, hyväksykää se! Jos muu ei auta vakuuttumaan, kannattaa vilkaista Madonnan Instagram-kuvat. Voi tätä myötähäpeää.

Kasarimusiikin kuuntelemisen kieltäminen 1990 ja sitä myöhemmin syntyneiltä. 80-luvulla ja sitä ennen syntyneillä on yksinoikeus edes johonkin cooliin! Tyytyköön vuodesta 1990 alkaen syntyneet siis kuuntelemaan omia paskoja musiikkejaan tai tehkööt radioon viimein jotain parempaa.

Ilman paitaa torilla oleskelemisen kieltäminen alle 28-vuotiailta. Useimmiten tähän ikään mennessä ei ole saatu kasvatettua kyseistä aktiviteettia varten tarvittavaa kaljamahaa.

Tupperware-henkisten kutsujen järjestäminen alle 31,6-vuotiailta pannaan. Tupperware ja tuoksukynttilät siintävät vasta keski-iässä, jolloin hankittuna on puoliso, lapsi, koira, talo ja perheauto. Tällöin ihmisen aika ei enää riitä muulla tavoin sosiaalisiin suhteisiin kuin järjestämällä lapselleen rippijuhlat, juhlimalla näyttävästi omia pyöreitä vuosikymmeniä tai järjestämällä ilmanaikaiset romukutsut. Jälkimmäisessä kyse on kaikkein pahimmasta sosiaalisesta muodosta: ihmiset tulevat paikalle, esitellään ja ihastellaan et ai että tää kynttilä oikeesti tuoksuu sille huonolaatuiselle parfyymille mut voin mä tän tuoksun nyt ostaa ku tää on tällai kynttilässä. Kauhistellaan kuinka aika kuluu, pitäisi kyllä nähdä vielä joskus ja sitä rataa, erotaan ja ostetaan puhdas omatunto (nyt tuli kuolemansairasta Hildaakin nähtyä, vaikka ei ole tullut vuosiin sitä käytyä katsomassa ja tuskinpa enää tulee nähtyä) muutamalla muovisella kupilla tai Dermosilin käsisaippualla. Tämä käytös on normaalia ja hyväksyttävää vasta sitten, kun ihminen on tarpeeksi vanha. Nuoret, hankkikaa elämä, älkää tehkö näin!

Kolikoilla maksaminen kaupassa estettävä yli 56-vuotiailta. * On rasittavinta koskaan, kun Pirjo tai Hillevi tai Kalevi innostuu maksamaan ostoksensa kaupankassalla tasarahalla kolikoilla. "Oota kyllä minä näin täällä jossain viisisenttisen..." Yhteiskunnallamme ei ole aikaa odottaa – hei hidasperseet, maksakaa mummoalushousunne ja ruisleipänne kortilla!

Moottoripyörän hankkiminen ikävuosien 49,5 - 55,5 välillä lopetettava, koskien erityisesti miehiä. Viisikymmentävuotiskriisin seurauksena monet miehet haluavat elää mopopoikaunelmaa vielä kerran ja hankkivat itselleen Harley Davidsonin. Korttia ei tarvitse suorittaa, sillä ennen vanhaan sen on saanut tavallisen autokortin kylkiäisenä traktorikuskin, kuorma-autokortin ja lääkärin pätevyyden ohella. Yleensä sedät eivät valitettavasti osaa liian isoa ensipyöräänsä ajaa – tai osaavat, mutta vain ojaan. Moottoripyörien vakuutukset tippuisivat alas kertarytinällä, kun keski-iän tuomasta ikäkriisistä kärsivät miehet käyttäisivätkin rahansa moottoripyörillä itsensä tappamisen sijasta vaikkapa hiustensiirtoihin ja nuorten opiskelijatyttöjen sponsoroimiseen.


Jack Daniels -paitojen myyminen alle 20-vuotiaille kiellettävä. Alle 20-vuotiaiden ikä ei riitä Jackin kaltaisten väkevien juomien kiskomiseen, joten mitä he voivat moisilla paidoilla tehdä? Kuinka moni 14-vuotias Jack-paitaa pitävä pikkulissu on edes maistanut koko viskiä? Jos olisivat, todennäköisesti he eivät paitaa pitäisi – sehän on pahaa! Paidat mainostavat huonoja, epäterveellisiä elintapoja, jotka on nyt aika siivota pois katukuvasta.

Super Mario -pelien pelaaminen kieltoon alle 18-vuotiailta. Ei tarvitse ihmetellä, miksi kannabikset, kokaiinit, heroiinit ja sienihörhöily ovat yleistyneet nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. 80-luvulla ja 90-luvulla syntyneet lapsukaiset ovat nyt aikuisia. Lapsuutensa eräässä pelissä he ohjailevat epämääräistä italialaista putkimiestä, joka saa supervoimia syömällä erilaisia kärpässieniä. Kaikenikäisille suunnattu peli antaa käsityksen, että huumeiden käyttö on hyväksyttävää, jopa kannattavaa. Grand Theft Auto on ymmärretty kieltää lapsilta: milloin on sienihörhöitaliaanon vuoro?

Tähdellä (*) merkityt kieltoehdotukset ovat jonkun muun keksimiä. Kiitoksia Emmille ja Suville.

Mitä sinä haluaisit kieltää?

Stara.fi: Tupakointin halutaan kieltää 2000-luvulla syntyneiltä
http://www.stara.fi/2014/07/02/tupakointi-halutaan-kieltaa-2000-luvulla-syntyneilta/

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/07/kielletaan-tama-tuo-ja-se.html

KeltaistaPerjantai 04.07.2014 00:47

Hyi hyi, tämä lähentelee jotain mälsää life&style-kirjoitusta, mutta tämä juttu on niin merkittävä, että siitä pitää sanoa jotain. Meikämannella on ollut nyt viime tiistaista lähtien keltainen tukka. Aiemman turkoosin tukan takia Manic Panicin Electric Banana -sävy on hieman vihertävä. Lähimpänä tämä pää kai on rakennustyömaiden huomioliiviä. Kun ei muuten huomiota saa, pitää kerjätä sitä varoitustarravärisellä fledalla. Nyyh.

Vihertäväsävyisestä pelastustakista olisi tarkoitus siirtyä hiljalleen kirkkaan aurinkoiseen ja siitä kullan ja oranssin sävyisiin keltaisiin.

Tämä on jotenkin historiallista. Kaikki muut värit ovat oikeastaan koettu. Blondi, ruskea, musta. Pinkkiä raitoina. Koko violetti ja kokonaan sininen useampaankin otteeseen. Vihreän eri sävyt. Punainen. Karsea tummanpunainen, josta en koskaan halunnut ottaa kuvaa. Lilat raidat. Nyt keltainen. Oranssi tosin puuttuu, mikäli värinpoistoevotusta punaisen jälkeen ei lasketa. Ehkä sekin vielä joskus.

Oli jännää värjätä ensimmäistä kertaa Manic Panicilla. Väri ei näytä kestävän yhtä pitkään kuin Directions, mutta muilla merkeillä ei ollut näin vaaleaa keltaista eikä minkään muun merkin keltainen hohda UV-valossa (tukka hohkaa myös ilta-auringossa, en tiedä pidänkö siitä vai en). Etuna ainakin on se, ettei Manicci näyttäisi tarttuvan yhtä tinkaan vessan kaakeleihinkaan värjätessä. Yhdysvalloista eBayn kautta tilattuna yhdellä purkille tuli hintaa toimituskuluineen noin kympin.



Keltainen taitaa olla viimeisin shokkiväri myös siinä mielessä, että se on viimeisin shokeerava väri hiuksissa. "Normaalien" hiusvärien lisäksi pinkki, sininen ja violetti eri sävyineen ovat jo aika valtavirtaa, yleisiä ihan tavallisessa katukuvassa. Kyllähän ne herättävät vaikka ruskeata enemmän huomiota, mutta ei niitä voi harvinaisuuksiksi sanoa. Vihreän tukan osalta sain aika paljon reaktioita aikoinaan, mutta sekin tuntuu parin vuoden takaisesta yleistyneen. Mutta keltainen, sitä ei vain näe missään!

Keltainen, shokkiväreistä epäsuosituin ja harvinaisin! Lähipiirissäni on vain yksi, jolla on ollut keltainen pää (epäonnistuneita vaalennuksia ei lasketa).

Kuuluisia keltapäisiä julkimoita:
- Lady Gaga
- Ja minä??? Hei mulla on 21 seuraajaa ask.fm:ssä, enkös mä oo jo julkisuuden henkilö???

Keltainen ei vissiin ole toivottu väri hiuksissa. Ehkä se tuo mieleen kusen tai epäonnistuneen värinpoiston. Mut musta keltainen on cool. Daa näiden pitäisi hohtaa UV-valossa. Kusipäisyyteni näkyy nyt tukassakin.

Eräs lapsi huusi vanhemmilleen "hassu vihreä tukka". Eikö ne nykyajan pennut tunne edes värejä? Tämä on vihreäsävyinen keltainen. Mihin maailma on menossa?

Jotenkin vain historiallista. Hurjaa. Mitä sitä seuraavaksi tekisi? Joskus tuntuu siltä, että ihmisten hämmentäminen ja ärsyttäminen muuttuu koko ajan haasteellisemmaksi. Kun alastonmalleilin todennäköisesti viimeistä kertaa (ainakin tältä lukukaudelta) toukokuussa, rupesin pohtimaan, millä tavoin tästä voi enää pistää räväkämmäksi. Tekemällä pornoa?

Joka tapauksessa, tämä kesä tulee olemaan keltaisen shokkivärityksen kyllästämä. Fuck yeah.

// http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/07/keltaista.html

Missä feminiininen Mr Gay Finland?Maanantai 30.06.2014 22:28



Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin huomiota kiinnittävän Pride-viikon eräs suurimmista kohokohdista oli vuoden Mr Gay Finlandin valitseminen torstaina. Kilpailussa etsitään komeinta ja fiksuinta miestä edustajaksi ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöille. Voittajaksi valittiin 29-vuotias Peter Linden Turusta. Nähdessäni tuoreen Mr Gayn kireissä uimahousuissa öljyttyine vatsalihaksineen meinasi tulla purjo.

Mr Gay Finland on kuten mikä tahansa muu missikisa (Mr Finland, Miss Finland) – pinnallisuudessaan kuvottava. Finalistien persoonallisuus jätetään taka-alalle vatsalihasten ja vauvaöljyn noustessa etusijalle. Vaikka kisaan kerrotaan haettavan komean lisäksi myös fiksua homomiestä, mukaan finaaleihin on päässyt myös vähemmän älykkyydellään loistaneita Big Brother -tyrkkyjä, kuten Niko Saarinen (finalistina 2012) ja Ragnar Orav (finalistina 2013).



Ennen kaikkea kisan etovuus on siinä, että sen mieskuva on yksitoikkoinen. Mikä kaikkia viittä valittua Mr Gay Finlandia yhdistää? He ovat kaikki ainakin kohtuullisen maskuliinisia. Mitä yhteistä on kaikilla finalisteilla? Vaikka joukossa on myös ääristereotypiahomppeleita, yhtäkään heistä ei voi sanoa feminiiniseksi tai kauniin androgyyniseksi.


Mr Gay Worldin satoa: Tekorusketettuja ja revittyjä vartaloita.

Tuntuu vähintäänkin kummalliselta, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta korostavan Pride-juhlaviikon päätapahtumassa hyväksynnän saa vuodesta toiseen vain perinteisin miesmalli – öljytty, lyhyttukkainen lihaskimppu. Samoin ainuttakaaan feminiinistä/androgyynistä finalistia ei voi myöskään maailmanlaajuisella tasolla kisattavassa Mr Gay World -sarjassa nähdä.

Seksuaalivähemmistöjen keskuudessa elää jatkuva vastakkainasettelu maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä. Osa homoseksuaaleista miehistä on maskuliinisempia, ja naisellisuus mielletään usein epämiellyttäväksi stereotypiaksi. Toisille sukupuolettomuus tai naisellisiksi mielletyt piirteet ovat kauneusihanne. Osa tuntee vetoa vain maskuliinisiin tai feminiinisiin miehiin. Lisäksi valitettavan paljon tapaa kliseisiä käsilaukkuhomoja, jotka luulevat lyhyen tukkansa takia olevansa tavallisen poikamaisia eivätkä stereotyyppisia. Lesbojen keskuudessa elää samanlainen asetelma – femmet eivät olleet aina suosituimpia ilmestyksiä rekkalesbojen piireissä, eivätkä aina vieläkään ole. Sofi Oksanen on kuvannut romaanissaan Baby Jane (2005) 90-luvun homokulttuuria naisellisen lesbon näkökulmasta – aina ei ole ollut mukavaa.


Olisiko kuvankaunis Frank Wolfina tunnettu Francis Lapointe (1993-2013) pärjännyt maskuliinisuutta korostavissa Mr Gay -kilpailuissa?

Itse voinen sanoa olevani ulkonäöltäni androgyyninen tai feminiinen, ja voin vakuuttaa: kyllä, paskaa sataa ajoittain niskaan ei vain ahdasmielisiltä heteroilta, vaan myös seksuaalivähemmistöjen suunnalta. Samaa olen kuullut myös muilta androgyynisiltä homo- ja bimiehiltä.

Aikoinaan eräs valituksi tullut Mr Gay totesi, että jopa Valko-Venäjällä järjestettiin ensimmäiset komeinta homoa etsivät kilpailut ennen Suomea . Haastattelu antoi ymmärtää, että Mr Gay -kisan saapuminen maahamme olisi edistystä. En menisi sanomaan edistykseksi sitä, että yhtä ainoaa kauneuskäsitystä tarjotaan ainoana oikeana.



Jotain positiivista voidaan kuitenkin nähdä naisten versiossa: Miss Gay -kilpailussa. Finalistit ovat edustaneet kumpanakin vuonna koko lesboskeneä kaikessa kauniissa kirjossaan. Toivottavasti tulevaisuuden komeimmaksi homomieheksi kelpaisi myös muukin kuin revitty kiiltokuvapoika. Meitä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia on moneen junaan – eikö myös perinteistä poikkeaville kauneuskäsityksille voisi antaa sijaa?

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/missa-feminiinen-mr-gay-finland.html

Arvostelussa: Toinen maailmansotaPerjantai 27.06.2014 19:09

*** VAROITUS! ARVOSTELU SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA! ***

Toinen maailmansota (II MS) jatkaa siitä, mihin sarjan ensimmäisessä osassa (Ensimmäinen maailmansota) jäätiin. Sodan hävinnyt ja syntipukiksi katsottu Saksa on osien välillä muuttunut niin sanottujen natsien eli kansallissosialistien hallitsemaksi diktatuuriksi, jota johtaa pieniviiksinen vegaani. Sotakorvaukset ovat katkeroittaneet Saksan kansaa, ja tuhatvuotiseksi suunniteltu maa päättää vallata koko Euroopan. Hivuttautumistaktiikalla etenevä laajentumispolitiikka saa yllättävän käänteen, kun mahdottomaksi uskottu sota syttyy: Saksan hyökätessä Puolaan Iso-Britannia ja Ranska julistavat sille sodan.

Saksan kehitys tapahtuu nopeasti: noin viidessätoista vuodessa ensimmäisen maailmansodan loppumisesta maa on jo päätynyt Adolf Hitler -nimisen miehen hallintaan. Vaikka perusteet (esimerkiksi maailmansodasta katkeroituminen, laman vaikutukset, massatyöttömyys) ovat olemassa ja loogisesti niiden voidaan ajatella voivan johtaa poliittiseen ääriliikehdintään, tuntuu kirjailijan valinta omituiselta. Miten asiat tapahtuvat näin nopeasti?

Hitler nostaa esiin juutalaisvihan kuin puskista. Vihaa ei koskaan perustella kunnolla, mutta kansalaiset ovat oikopäätä tunkemassa vähemmistökansaa ghettoihin ja myöhemmin uuneihin. Tämä yksityiskohta tuntuu epäuskottavalta – ei kai kukaan noin toimisi, ainakaan noin nopealla tahdilla? Yksityiskohdasta kasvaa sotakuvauksen aikana entistä olennaisempi osa kokonaisuutta, kun juutalaisten määrätietoinen joukkotuhoaminen aloitetaan myrkytyksin, ampumisin ja polttouunein. Lukiessa herää ällötyksen tunne. Mihin kirjoittaja on tällä pyrkinyt? Juutalaisosio tuntuu lähinnä lukijan tarkoitushakuiselta provosoimiselta ja kuvotustunteiden herättämiseltä ja vaikuttaa turhalta. Tämän sivujuonen olisi voinut jättää poiskin.

Saksaa hallitsevat natsit ovat julmia, jopa liiankin julmia. Kokonaisuudessaan natsit tuntuvat pahuuden ruumillistumina liian kliseisiltä. Näyttävät sotilasmarssit, deindividualismi, tummat uniformut, militarismihenkisyys, hakaristisymbolit, toisinajattelijoiden brutaali vaientaminen, propaganda... Pahuutta on liikaa. Uskoisiko tällaista kukaan todellisuudessa?



Natsien johtajana toimiva Adolf Hitler on hahmona ristiriitaisuuksissaan kiinnostava, suorastaan herkullinen: hän on yhtä aikaa eläintenoikeuksia ajava kasvissyöjä ja juutalaisten joukkotuhoa johtava diktaattori. Hän on ujo ja mukava ollen samalla julma ja epäinhimillinen. Hänellä on hassut viikset. Hitlerin hahmo on merkki erinomaisesta luovuudesta, jota käyttämällä on kyetty luomaan ainutkertainen persoona. Eräänä mieleenpainuvana yksityiskohtana on Hitlerin visio saksalaisesta automallista, Volkswagenista: pyöreä, ruman leppäkerttumainen halpisauto, johon idyllisen saksalaisperheen kuuluisi mahtua. Tämä science fiction -teknologia voi tuntua lukijasta riippuen hauskalta yksityiskohdalta (kuten minusta) tai sitten vain puolihauskalta epäuskottavuudelta.

Sota laajenee ensimmäisen maailmansodan tavoin maailmanlaajuiseksi ja tällä kertaa vielä tuhoisammaksi. Tällä kertaa vastakkain ovat akselivallat ja liittoutuneet. Joltain osin maiden vetäminen mukaan toisensa jälkeen tuntuu loogiselta, sillä valtioilla on ennen sotaa ollut olemassa liittoutumia ja vihollisia. Uskottavuus kuitenkin romahtaa, kun Japani käynnistää omat operaationsa Tyynen valtameren alueella. Saksan kansallissosialistisia ajatuksia symppaava Japani hyökkää naapurimaihinsa käynnistäen kauheat teurastukset. Tässä kohdassa kirjoittaja yksinkertaisesti yrittää liikaa: fokus katoaa, kun Euroopan lisäksi pitäisi keskittyä myös Tyynen valtameren tapahtumiin. Samoin Afrikan mantereella sotiminen ja natsit Egyptin pyramidien äärellä taistelemassa tuntuvat ylimääräisiltä, päälleliimatuilta kohtauksilta.

Välillä sotiminen juuttuu paikoilleen: tässä on mahdollisesti haluttu luoda ja syventää jonkinlaista sotakuvauksen tunnelmaa, mutt ajoittain se myös tylsistyttää. On äärimmäisen mielenkiintoinen ajatus saattaa ikiviholliset Neuvostoliitto ja Yhdysvallat yhteen vielä kommunismiakin pahempaa uhkaa vastaan. Tämä saa lukijan pohtimaan, mikä on todellista pahuutta. Kuka on oikeasti paha? Vaikeat ajat saavat vihollisetkin puhaltamaan yhteen hiileen.

Juoni päättyy lopulta tyypillisen tarinan tavoin: paha saa palkkansa, Saksa kukistuu, Hitler ampuu itsensä bunkkerissaan. Hitlerin hahmon poistaminen tuntuu harmilliselta, sillä hahmolle olisi voinut keksiä roolin seuraaviinkin osiin. Ehkäpä hänen sijasta tapettiinkin vain joku kaksoisolento? Ehkäpä Hitler palaa joskus tai matkustaa Kuuhun? Ehkäpä Saksa nousee, liittoutuu Ranskan kanssa ja muodostaa koko Eurooppaa hallitsevan liittovaltiohenkisen unionin, joka on kapitalistisikojen hallitsema, muka-demokraattinen ja pienien valtioiden valtaa alasajava byrokratiakoneisto? Ehkä unioni on niin byrokraattinen, että se määräilee jopa kurkkujen käyryyttä tai silakoiden määritelmää grammojen tarkkuudella! No, mahdollisesti tällainen visio olisi jo liian hurja jopa tähän sarjaan.

Varsinaisesti teos päättyy Japanin tilanteeseen. Lähialueitaan terrorisoinut Japani taistelee Yhdysvaltoja vastaan. Yllättäen Yhdysvallat kehittää atomipommin, räjäyttää niitä kaksi kappaletta sodalta aiemmin täysin säästyneissä kaupungeissa ja kappas vain, nousevan auringon kansa antautuu muitta mutkitta. Anteeksi mitä? Nähtävästi kirjoittaja ei ole tiennyt miten jatkaa tarinaa, joten atomipommi saa toimia hätäisesti kasaan kyhättynä ratkaisuna. Hyvin laiskaa kirjoittamista ja erittäin huonosti kyhään kasattu loppuratkaisu, sanoisin.

Toinen maailmansota on pitkä ja monipuolinen sotakuvaus, jossa käsitellään myös science fiction -henkisesti kontrolloivaa, pitkälle kehittynyttä yhteiskuntaa. Hyviäkin puolia on, mutta kokonaisuudessaan lukukokemus jää epämiellyttäväksi kirjoittajan epäloogisuuksien ja uskottavuusongelmien takia. Samoin tietyt kirjoittajan käyttämät oikopolut (kuten atomipommi) latistavat tarinaa. Toisessa maailmansodassa on potentiaalia, mutta kirjoittaja on päästänyt itsensä aivan liian helpolla. Samoin lopun ylipitkät loppulätinät rauhanneuvotteluista latistavat tunnelmaa. Eikö lopetus olisi voinut olla jollain tavoin eeppisempi?

On todennäköistä, että sarja saa kolmannen osan: mahdollisesti Kolmas maailmansota on jo aluillaan. Loppuratkaisu jää monin tavoin avoimeksi: Saksa jaetaan kahtia Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä, kommunismi ja kapitalismi ovat taas toistensa vihollisia, Stalinin valta yltää jo Euroopan sydämeen. Kaksi napaa, vain yksi maailma. Oletettavaa on, että seuraava sota on sarjan (trilogian?) viimeinen osa päättäen kaiken. Kaiken. Liikaa ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä Toinen maailmansota on kokonaisuudessaan vain keskinkertainen, kahden tähden arvoinen lukukokemus epäuskottavuuksineen ja aukollisine juonineen.

**

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/arvostelussa-toinen-maailmansota.html

Kesäkuun ihQutusbiisiTiistai 24.06.2014 22:22

Kun antaa ihQutusbiisille korvannipukan, se vie koko kuuloaistin.

Kesäkuun ihQuinta kamaa on hollantilais-dj Sander Kleinenbergin uusi single We-R-Superstars. Alunperin kappaleen alkupätkä kiersi netissä Madonnan seuraavana huhuttuna singlenä. We-R-Superstars on yksinkertaisesti loistava biisi: siinä on tarttuvat riffit ja mahtava biitti. Soundimaailmaltaan kappale tuo mieleen 70-luvun lopun ja 80-luvun diskokuninkaan, Giorgio Moroderin. Tässä on jotain ikuista.

Musiikkivideo... Noh, siitä voi olla montaa mieltä. Fantsuja dogsuja.



// http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/kesakuun-ihqutusbiisi.html

Aamuvirkkujen tyranniaTorstai 19.06.2014 21:06

Väsyttää. Herätyskelloni soi joka aamu puoli kuuden tienoilla, ja kuuden jälkeen porhallan jo tuhatta ja sataa moottoritiellä kohti kesätyöpaikkaani, Kuopion yliopistollista sairaalaa. Työvaatteet täytyy olla päällä 6.50 mennessä, jotta tietyt huoneet ovat siivottuina puoli kahdeksaksi. Tällöin osasto aloittaa toimintansa, puoli tuntia muuta sairaalaa jäljessä itse asiassa, verrattain myöhään siis. Kahdeksan tuntia kestävän fyysisesti raskaan työpäivän jälkeen väsyttää aivan tuhottomasti, sillä yöunet ovat jääneet vähiin. Yöunien vähäisyys näkyy väsyneisyyden lisäksi luovuudessa: uudet ideat ovat vähentyneet ja esimerkiksi tekstin tuottaminen tökkii ajoittain.

Katsoin eräänä aamuna itseäni peilistä. Näytin rähjäiseltä. Useimpia sairaalassa työskenteleviä ihmisiä yhdistää muun muassa mustat silmänaluset ja silmäpussit.

Eräänä aamuna vetäessäni turkooseja kumihanskoja käsiini ja ruvetessani luuttuamaan erästä kantasolulaboratoriota mietin väsähtäneen katkerana, miksi vitussa täällä täytyy olla jo ennen kello seitsemää. Miksi suomalainen yhteiskunta on päättänyt käynnistää sairaalat ja terveyskeskukset aamuvarhain?


Aikaisin herääminen on jäänne maatalousyhteiskunnasta, jolloin maailma heräsi kukonlaulun kaikuessa ja auringon tehdessä nousuaan. Lehmät piti olla lypsettynä ennen seitsemää, mieluusti ennen kuuttakin. Iltaa kohden työt oli tehty, eikä esimerkiksi yhteiskunta tarjonnut ehtoopuolella paljoakaan virikkeitä. Televisio oli 70-luvulle asti harvinaisuus, ravintolat sulkivat ovensa aikaisemmin, katuvalaistusta oli vähemmän pimeitä öitä valaisemassa. Samahan se oli silloin nukkua.

2000-luvulle tultaessa maailma on muuttunut. Töllötin suoltaa ohjelmaa yhä myöhempään iltaan asti, kaupat sulkeutuivat vasta illasta, ravintolat menevät kiinni parhaimmillaan vasta pikkutunneilla. Yksi asia on ennallaan: sairaalan toiminta käynnistyy seitsemän maissa, vaikka se lyhentää niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin yöunia – turhaan, sillä varsinaisia syitä myöhempään toiminnan aloittamiseen ei ole. Toki joillakin osa-alueilla (päivystys esimerkiksi) vanhat työvuorot varmaan täytyisi säilyttää, muttei esimerkiksi tutkimusosastoille kävisi mitään, vaikka hommat aloitettaisiin vasta kahdeksalta tai yhdeksältä.

Minneasotassa Yhdysvalloissa on saatu positiivisia tuloksia, kun koululaiset ovat saaneet aloittaa koulunkäynnin myöhemmin. Oppimistulokset ja jaksaminen näyttäisivät parantuneen. Todennäköisesti nukkuminen pidempään tekisi hyvää myös aikuisten maailmassa. Sairaalassa esiintyy paljon työuupumusta ja sairaslomia – niitä voisi varmasti ehkäistä riittävällä unella, johon yhä harvempi on iltapainoistuvassa yhteiskunnassa osallinen. Sairaslomat ovat merkittävä osa julkisen terveydenhuollon kuluissa, joten myöhentäminen luulisi olevan järkevää kansantaloudellisestikin. Lisäksi tarpeeksi paljon lepoa mahdollistaisi hoitohenkilökunnan luovuuden lisäämisen, mikä voisi olla hyväksi järjestelmäämme kehittäessä. Ei ainakaan pahitteeksi.

Mikä estää? Aamuvirkut. Kolme ihmistä kymmenestä on luontaisesti aamusta alkaen virkeitä, jolloin iltaihmisen valittaessa väsymystä neuvo on mennä aiemmin nukkumaan. Niinhän minäkin teen. Elä kuin minä, parempi ihminen. Sairaalamaailman ja koulun lisäksi myös esimerkiksi aamuseitsemältä työnsä aloittava rakennusala elää yhä agraariyhteiskunnassa. Oli mahtava tunne herätä eräänä aamuna kodin lähellä olevan tietyömaan rymistelyyn viikon ainoana vapaapäivänä kahdeksalta.

Maatalousyhteiskunnan ihanneihminen heräsi ajoissa. Tämä ihanne elää yhä edelleen, vaikkei siihen ole välttämätöntä tarvetta. Vaikka ihmiset valvovat pidempään ja uni-valverytmin merkittävin tekijä on yksilön perimä eikä valinta, aikaisista ajoista pidetään kiinni kynsin ja hampain. Iltaihminen on automaattisesti laiska paska.

Ei minua haittaa, jos joku herää aikaisin, mutta please aamuihmiset, antakaa meidän muiden nukkua rauhassa!


// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/aamuvirkkujen-tyrannia.html

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/antakaa_koululaisten_nukkua_
http://www.aka.fi/fi/T/Kysytyt-kysymykset/Onko-todistettavasti-olemassa-aamu--ja-iltaihmisia/
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_aamuvirkku_paattaa_puolestasi_milloin_heraat/6778799

Stubbin salatut kytköksetMaanantai 16.06.2014 00:55

Kokoomus vietti tuoreeltaan näkyvästi puoluekokoustaan Lahdessa. Jyrki Katainen ilmoitti keväällä luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta, joten hänen työlleen valittiin jatkaja. Ehdolla kokkareiden puheenjohtajan asemaan ja samalla Suomen merkittävimpään poliittisen virkaan olivat sairaanhoitaja, nuorisorikollinen ja yläasteaikainen koulukiusaaja, joista päädyttiin valitsemaan sopivasti kokoomukselaisin eli jälkimmäisin. Cai-Göran Alexander Stubb (siis toi on sen nimi oikeesti) on kokoomuksen seuraava puheenjohtaja ja todennäköisesti maan pääministeri ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti.

Tie puheenjohtajaksi ja pian myös pääministeriksi on ollut pitkä. Matkaa on jäljellä, sillä demarit saattavat keksiä jotain hullua edessä oleviin minihallitusneuvotteluihin. Ehkä ne haluavat tällä kertaa tuplata yrittäjien verotuksen tai viedä Suomen markkinataloudesta kommunismiin. Joka tapauksessa, on aika luoda silmäys menneeseen: millaiset taustavoimat Stubbin menestyksen taustalla vaikuttavat?


Alexander Stubbia hymyilytä, sillä nyt hänen taustansa paljastuvat.

On aika paljastaa Alexander Stubbin salaiset kytkökset. Mitä tapahtuu, kun mittatilauspuku riisutaan? Miltä näyttää, kun valkoiset hampaat irtoavat leuasta? Miltä näyttää, kun tarkka hiusraja skalpeerataan? MILTÄ NÄYTTÄÄ KUN DUUNARI LUUTTUAA LATTIAA PORVARIN VERELLÄ???

Sori. Innostuin. Nyt on aika paljastaa totuus (rummunlyöntejä) Alexander Stubbista!


No kukas se siinä? :)

Kaiken takana on Johanna Tukiainen.

Stubbista tuli Suomen ulkoministeri vuonna 2008 yllättäen, kun silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan niin sanotun seksitekstiviestikohun myötä. Ike oli innostunut lähettelemään eroottissävyisiä viestejä Johanna Tukiaiselle, glamour-tanssijalle (lue: stripparille), ja viestien tultua julki skandaali oli valmis. Kanerva erosi, Stubb loikkasi Brysselistä tilalle, Johanna Tukiainen kurvaili julkisuuteen. Yhdestä asiasta syntyi kaksi menestystarinaa: Stubbin poliittinen ura Suomessa ja Tuksun maine Suomen googlatuimpana (ehkä myös vihatuimpana?) julkimona valtakunnassamme.

"Oletko pitänyt huolta puutarhastasi?"

Nämä tekstitviestit voivat tuntua vaatimattomalta, hikiseltä, kuvottavan limaiselta näpyttelyltä, mutta ne ovat vaikuttaneet Suomen poliittiseen historiaan, ehkä myös maailmanhistoriaan. Ne esittelivät Suomen kansalle entistä lähemmin leveästi hymyilevän Alexin. Nyt Alexin suosio on johtanut siihen, että hänestä tulee maamme pääministeri.

"Mut mulle pitäis antaa siitä niinku loppuelämän niin kun ilmaset verot, et veroja ei tartte enää maksaa, et mä järjestin teille ulkoministeri Alexander Stubbin, joka vittu hoitaa asiansa hyvin."

Kuka vielä väittää Johannaamme turhaksi julkkikseksi?

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/stubbin-salatut-kytkennat.html

Fruittari, katoava lajiTiistai 10.06.2014 00:18

Kevään ja kesän koittaessa lintubongarit pääsevät tiirailemaan etelästä talven jälkeen palaavia lintuja. Västäräkistä on kesään vain vähäsen, ja pääskysiäkin on tavattu jo pidemmän aikaa. Suomen lintulajisto on vuosien saatossa jopa kasvanut, sillä esimerkiksi maassamme vierailevien kattohaikaroiden määrä on kasvanut jo pitkään, ja ensimmäisen kattohaikarapariskunnan odotetaan pesivän (onnistuneesti) maassamme lähivuosina.

Yksi lintulaji loistaa kuitenkin poissaolollaan. Vielä 2009 tätä tipua tapasi joka paikassa, mutta nyt se on katoava harvinaisuus. Mitä on tapahtunut fruittareille?

Menneisyyden loisto

2009 fruittaria tapasi esimerkiksi IRC-Galleriassa kaikkialla: kuvagallerian suosituimmat (feimit) pojat täyttivät useimmiten ainakin suurimman osan englannin fruitcake-sanasta tulevan fruittarityylin piirteistä: muhkea, överiksi hiuslakalla laitettu tukka, pillifarkut, Lacoste, mauttomat Paul Frank -paidat, ruutu- ja raitakuvio, meikkivoide ynnä muu hinttarimaisuus.

Fruittarikulttuuri eli ja voi hyvin: populaatiot levittäytyvät muutamassa vuodessa Helsingin Kampin kauppakeskuksesta koko Suomeen. Joitakin pienempiä yhdyskuntia on tavattu jopa Lapissa asti, vaikka yleisesti hedelmät ovatkin menestyneet parhaiten etelässä. Pohjoisen kylmä ilmasto voi vaikeuttaa esimerkiksi topin käyttöä, ja Lapin pakkasissa toppahousut ovat pillifarkkuja kätevämpi vaihtoehto.

Joka tapauksessa, fruiduja tapasi pitkin valtakuntaa: kaupungilla, maalla, homobaarissa, Galtsussa, keskustassa, syrjässä, homokahviloissa, ulkona, sisällä, Qruiser.comissa...

Fruittarin jalanjäljillä


Fruiden tuntomerkkejä.

Tuoreet empiiriset tutkimukset kertovat karua kieltään fruitcakejen vähenemisestä. Kuopion ostoskeskuksissa ei tule vastaa yhtään tarpeeksi paljon fruittarin tuntomerkkejä täyttävää. Miten Kampin populaation laita on?

Istuskelemme Suomen tipubongarit ry:n uuden puheenjohtajan Pirjo Luokkasen kanssa Kampin ostoskeskuksen ylimmän kerroksen kahvilassa. Minä tilaan oluen, Pirjo ottaa siiderin.
- Yleisesti ottaen siideri houkuttelee niitä kaljaa enemmän puoleensa, hän tietää.

Väijymme ja tiirailemme ympärillemme, mutta tunnin pituisen tarkastelujakson aikana fruittareita ei ilmesty paikalle. Muutama almost fruit -yksilö nähdään, mutta yleensä nämä voidaan luokitella ennemmin emoiksi, hipstereiksi, swageiksi tai muuten vain homoiksi.

Mikä on johtunut fruittarien massasukupuuttoihin ja joukkokatoamisiin? Mikä ympäristökatastrofi on johtanut tähän?

Pörröpäästä ananaskaljuun

Suomen tipubongarit ry:n puheenjohtajaksi ulkomailta tullut Pirjo Luokkanen arvioi, että fruittarit vain naamioituvat swageiksi.

Tarkastellessa IRC-Gallerian entisiä feimifruiduja voi huomata, että osa on poistanut nimimerkkinsä kokonaan (toivottavasti siis kuolleet pois?), osasta taasen on tullut swageja. Törröttävä tukka on vaihtunut ananaskaljuun / suoralippaiseen lippikseen, H&M ja WESC Carlingsiin, Lacoste urheilukenkiin, pillifarkut khakiin...
- Lopputuloksena voitaneen siis todeta, että entiset fruittarit ovat pompanneet tyylitajuttomasta muotivirtauksesta toiseen, Luokkanen tiivistää ja lisää: - Hinttimäisyys on pysynyt pääpiirteisesti samana.

Osa fruittareista on kadonnut kokonaan. Ehkä ne ovat vain lakanneet olemasta?

Ja ehkä hyvä niin. 2000-luvun nuorena oleminen on muutenkin aina välillä tarpeeksi noloa.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/fruittari-katoava-laji.html

LuQnurkkausPerjantai 06.06.2014 00:58

Markus Zusak - Kirjavaras
***-

Zusakin Kirjavarkaassa Liesel-niminen tyttö opettelee lukemaan varastamiensa kirjojen avulla. Kirjat ovat pakokeino muutoin ympärillä vallitsevasta maailman ankeudesta.

Kirjavaras käy läpi joukon natsi-Saksaan liittyviä kirjallisuuskliseitä, mutta puolustukseksi voi sanoa, että osaa niistä se kuvailee muita saman aiheen kirjoja tarkemmin, uskottavammin ja elävämmin. Kirjan kertojaksi on valittu Kuolema, "viikatemies", joka osaa olla ajoittain hyvinkin runollinen, suorastaan filosofinen hahmo. Välillä kerronnan keskeyttävät jutut eivät tunnu toimivimmilta ratkaisuilta, joskus tekstin intensiivisyys katkeaa.

Kirjavaras on ihan mukava kirja luettavaksi, ja se voi joillakin taiteellisuuksillaan ja sota-ajan kuvauksellaan olla jollekulle hyvinkin mukava lukukokemus. Jos lukijalla on takana pari tai useampi natsi-Saksasta kertovaa romaania, tämä tuskin antanee kovinkaan paljoa uutta ajateltavaa.

Johanna Sinisalo - Linnunaivot
****-

Jyrki ja Heidi ovat tunteneet vasta vähän aikaa, mutta muutaman kuukauden deittailun jälkeen Jyrki ilmoittaa lähtevänsä vaeltamaan ympäri maailmaa. Heidi lähtee mukaan, pääasiassa halustaan näyttää pitkät isälleen, jota kohtaan hänellä vaikuttaisi olevan joltisestikin antipatioita. Kirjan alku on pääasiassa ympäristöön liittyvää faktaa ja leppoisaa luontokuvausta, kun Jyrkin ja Heidin matka Tasmaniassa etenee. Loppupuolella kaksikko alkaa joutua mystisten tapahtumien keskelle. Mitä heidän ympärillään tapahtuu tai on tapahtunut jo pidemmän aikaa?

Romaani liikkuu usealla aika- ja avaruusatasolla: välillä seurataan Heidiä ja Jyrkiä Tasmaniassa, välillä vilautetaan aiempaa vaellusta Uudessa Seelannissa (tätä pidin osittain ongelmallisena, sillä Tasmania ja Uusi Seelanti meinasivat mennä ajoittain sekaisin). Kolmas aikataso kuvaa Heidin ja Jyrkin suhteen syntyä Lapin yöelämässä. Lisäksi kirjassa on lainauksia Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän, ja välillä seurataan nimettömäksi jäävän vandaalin (asiayhteyksistä päätellen Heidin veljen) kaoottista, tihutöiden täyteistä elämää. Sinisalon suurimpia etuja on palasista rakentuva kokonaisuus, joka houkuttelee lukemaan: "no tää kappale on vain kaksi sivua, luen vielä tämän... ja okay, myös ton seuraavan... ja seuraavan..."

Linnunaivot on sekä tunnelmallinen retkikuvaus että ajatuksia herättävä kannanotto luonnon ja ihmisen suhteeseen. Me tuhoamme, me saastutamme, me käytämme hyväksi. Oma turhamaisuutemme ajaa ihmiskuntaa kohti turmiota. Ehkä välillä teksti menee liiankin syyllistäväksi ja saarnamaiseksi, mutta monet pohdinnat ovat ansiokkaita. Ne saavat pohtimaan sitä, kuinka mikään ei ole ihmisen oma ongelma. Me odotamme, että joku on aina huolehtimassa roskistamme. Kaikki on aina jonkun toisen ongelmaa.

Kirja saa minut haluamaan pitkästä aikaa vaeltamaan... ja se herättelee lukijaansa, kuten Sinisalo aina onnistuu tekemään.

Jouko Heikura - Mustien vuorten varjoissa
***+

Jouko Heikuran esikoisromaanissa Mustien vuorten varjoissa seurataan suomalaistoimittaja Rakel Ahoa, joka laatii reportaaseja pitkin hajoavan Jugoslavian eri osia. Hän todistaa Romanian diktaattorin teloitusta ja näkee Sarayevon piirityksen kummaltakin puolelta. Seurana on komea Romeo, johon Rakel rakastuu. Kirja kuvaa sotaa ja inhimillistä kärsimystä, rakkautta kaiken tuon keskellä ja sitä, kuinka toisen menneisyys voi olla liian raskas tulevaisuudelle.

Rakelin hahmo syvenee tarinan kehittyessä. Romeon hahmo on monilta osin surullinen, mutta jää lopulta ristiriitaisuuksissaan hieman etäiseksi. Välillä hahmo kummastuttaa: miten selkeästi hyvinkin älykäs yksilö on voinut tehdä elämässään noin tyhmiä ratkaisuja? Mikä on totta ja mikä valetta? Sivuhahmot ovat suorastaan herkullisia: Rakelin egoistinen äiti, unkarilainen bilettäjätyttö, Rakelin ystävä Enikö ja venäläinen sotakirjeenvaihtaja Dmitri jäävät positiivisesti mieleen.

Romaani alkaa kiinnostavasti, mutta huikean alun jälkeen kokonaisuus hieman lässähtää. Kirjailija yksinkertaisesti yrittää liikaa: miljöö vaihtuu tiheään, tulee uusia tapahtumia, siinä sivussa löydetään ennentuntematon, miljoonien arvoinen taidemaalaus, rakastutaan ja petytään. Tuntuu, että kirjassa on hieman liikaa käänteitä – osan olisi voinut jättää pois, sillä liian monet "OMG EI VOI OLLA TOTTA" -jutut syövät tarinan uskottavuutta.

Heikuran suurimpia etuja on surun ja sodan kuvaaminen hyvinkin taidokkain kielikuvin. Välillä teksti on hyvinkin runollista. Tässä kirjassa on ongelmansa, mutta haluan mahdollisesti myöhemmin tutustua myös muuhun hänen tuotantoonsa.

Jaakko Hämeen-Anttila - Tuhannen ja yhden yön erotiikka

Olen aiemmin lukenut Hämeen-Anttilan kirjan Mare Nostrum, joka vertailee eurooppalaisen ja islamilaisen kulttuurin vaikutteita toisiinsa. Tuhannen ja yhden yön erotiikka sattui tulemaan vastaan Suomalaisen kirjakaupan tarjoushyllyllä, joten innostuin ostamaan sen.

Tuhannen ja yhden yön erotiikka kertoo itään liitettävistä uskomuksista ja ennakkoluuloista: kun arabilainen kulttuuri nähdään islamin uskon takia äärimmäisen vanhoillisena, vielä parisensataa vuotta sitten itä nähtiin haaremeineen avoimen seksuaalisuuden ja ruokottomuuden huipentumana. Kirja kertoo paljon islamilaisen kulttuurin tavasta käsitellä seksielämää runoissa, kansansaduissa, kaskuissa ja kaikessa mahdollisessa. Tiesitkö, että miesrunoilijat kuvasivat rakkausrunoissaan ennemmin rakkautta kauniisiin poikiin, sillä naisen kuvaus nähtiin säädyttömänä (tämä on mielenkiintoista siksi, että homoseksuaalit pitäisi Koraanin mukaan tappaa)? Suuseksiin suhtauduttiin kielteisesti, eikä siitä ole kuin muutamia (varoittavia) mainintoja ajan teksteissä. Kaikki tämä piirtää jonkinlaista käsitystä myös todellisuudesta. Valitettavasti nykyisestä arabimaailmasta teos ei kerro oikein mitään, mikä on pettymys. Vuoropuhelu menneisyyden ja nykyisyyden välillä jää valitettavan vähäiseksi.


Jukka Seppinen - Suomettumisen syövereissä
Suomalainen historoitsija käy läpi suomalaista yhteiskuntaa syövyttäneen suomettumisilmiön (rähmällään olon Neuvostoliittoon) syntyä, synnyn syitä, kehitystä ja kehitystä nykypäivään. Kirja on oivallinen katsaus lähivuosikymmenien historiaan. Samalla se on erittäin huolestuttavaa luettavaa: suomettumisilmiö näyttäisi syventyneen huomattavasti 1980-luvulla, vaikka Neuvostoliiton uhka hälveni jo 70-luvun lopulla. Miten Suomelle olisi käynyt, mikäli Neuvostoliitto ei olisi heikentynyt ja lopulta romahtanut 1990-luvun alussa?

Suomettumiseen on monesti etsitty syyllisiä. Seppinen pohtii ajatuksia herättävästi eri henkilöiden osuuksia kehitykseen. Monesti esimerkiksi presidentti Kekkosta on syyllistetty suomettumisesta, mutta Seppinen huomauttaa, että Kekkonen onnistui liittämään Suomen liitännäisjäsenyydellä Eftaan, vaikka Neuvostoliiton paine oli tuolloin pahimmillaan. Seppinen kohdistaa syyttävää sormea esimerkiksi Paavo Väyryseen ja Ahti Karjalaiseen. Eniten lokaa niskaansa saa presidentti Mauno Koivisto, jonka kaudella integraatio länteen oli vaivalloista Neuvostoliiton heikentymisestä huolimatta, ja joka tuomitsi Baltian maiden itsenäistymisen ja torppasi ehdotuksen Karjalan alueiden mahdollisesta palauttamisesta Suomelle Neuvostoliiton hajotessa.

Ajatuksia herättävä, yleissivistävä katsaus kylmän sodan ajan ei-niin-puolueettomasta Suomesta.

Tuhat ja yksi yötä (Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, kuvittanut Heli Hieta)

Jaakko Hämeen-Anttila on ensimmäisenä suomentanut maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluvan ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän tarinakokoelman suoraan alkuperäiskielestä. Arabialainen satukokoelma Tuhat ja yksi yötä on kirja, joka jokaisen kannattaisi lukea.

Satukokoelman kehyskertomuksessa naisiin luottamaton sulttaani ottaa itselleen uuden vaimon. Kukaan aiempi vaimo ei ole nähnyt aamunkoittoa, sillä sulttaani pitää naisia uskottomina ja tapattaa uuden vaimonsa ennen seuraavaa päivää. Uusi vaimo keksii kertoa tarinoita, jotka hän jättää kesken seuraavaa iltaa varten. Koska sulttaani haluaa tietää tarinan jatkon, vaimo jää henkiin yhä uudelleen. Joka ilta aiempi tarina saa lisää jatkoa ja jää jännittävään paikkaan / tulee päätökseensä ja uusi tarina alkaa jäädäkseen koukuttavaan hetkeen. Näin ovela vaimo pitää itsensä hengissä. Tuhannen ja yhden yön jälkeen hän lopettaa, eikä sulttaani enää halua tapattaa häntä.

Sadoista tarinoista Hämeen-Anttila on valikoinut mukaan merkittävimpiä. Mukana on myös Aladdin ja loihdittu lamppu sekä Ali Baba ja neljäkymmentä rosvoa, vaikkeivät nämä alunperin kuuluneetkaan tarinakokoelmaan. Satuja olisi voinut olla enemmänkin, ja tämä lieneekin kirjan suurin (ainoa?) puute. Pitänee joskus hankkia käsiini vielä suomennos, jossa tarinoita on enemmän.

Tuhannessa ja yhdessä yössä mielikuvitus lentää: legendat, kansantarut, pyhimyskertomukset, kaskut, runot ja kaikki mahdollinen korkeakulttuurin taide yhdistyvät. Sindbad merenkävijän tarinat tuovat mieleen Odysseian. Idän eksotiikka ja mystisyys vievät lukijan mennessään. Mielenkiintoista huomata, kuinka tuttuja monet tarinat ovatkaan, muttei ole aiemmin tullut ajateltua, mistä ne tunteekaan. Suosittelen!

// pari arvostelua lisää http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/luqnurkkaus.html