IRC-Galleria

Suomessa kaikki kasvavat pienestäpitäen ajatukseen, että puolueettomuus on se voima, joka kantaa. Hyvin harva kuitenkan omaksuu tätä ajattelu tapaa siiten käytännössä, mutta ihmisiä jotka elävät harkiten ja sovittelevat toisten riitoja ihaillaan jossain määrin? Itse aloin miettimään, että oikeastaan omat riitani jäävät riitelemättä vain siksi, että se vie niin paljon energiaa ja aiheuttaa stressiä. Enkä pidä riitatilanteista muutenkaan. Tiedän ihmisiä, jotka saavat taistelusta energiaa ja siksi tarvitsevat riitoja. Miksi? Siitä minulla ei ole hajuakaan. Asiaa ei näköjään voi muuttaa, mutta toivon, että ne ihmiset löytävät toisensa. Sopuisalla ihmistyypillä voisi olla vaikeaa joutua esim. naimisiin tämmöisen henkilön kanssa.

Oikeastaan vain tiettyjen ihmistyyppien ihannointi on johtanut siihen, että kaikille ei ole enää sopivaa paikkaa yhteiskunnassa. Puhutaanpa vaikka väkivaltaisista miehistä. Heitä on aina ollut ja tulee olemaan. Ero on siinä, että ennen heitä ihannoitiin ja pidettii arvossa. He pääsivät kentille taistelemaan hengestä ja maasta (iso osa tosin vaan rahasta)ja siellä purkautui agressiot joita ei enää tarvinnut tuoda kotiin vaimon iloksi, mutta entä nyt? Ilmeisesti sodat kuitenkin tappoivat ison osan tästä "lajihaaraumasta" sillä nykyisin johtava ihmistyyppi on "älykkö". Mitä nämä toiset miehet sitten tekevät? No he eivät vaan sovi yhteiskuntaan. Heistä tulee rikollisia ja vaimonhakaajia. Olisiko liian vaikeaa keksiä heille tekemistä? En tietenkään tarkoita, että kaikki rikolliset olisivat heitä, mutta yhdistätte varmaan ajatuksen.

Eilen jäi toi kirjoittaminen , Kun oli pakko katsoa viimeinen analyysi. (sen jälkeen en olisi millään ehtinyt ennen puoltayötä) Vaikka siinä onkin paljon suoraan läpihohtavaa dramatisointia niin mielestäni se on hyvin ajatuksia herättävä elokuva. Tietysti myös näyttelijät ovat mahtavat.

Onko kukaan se miksi häntä luulet? Hyvin harva on niin viisas tehdäkseen liikkeitä ja sanoakseen asioita,että ihminen lukisi hänestä muuta kuin hän todella on. Tietysti heikot ja herkät ihmiset aina esittävät vahvaa,mutta tiettyjä aioita ja reaktioita ei vaan voi näytellä pois. Itse olen kuitenkin käyttäytymis ja status aioista sen verran kiinnostunut,että olen sirtänyt jotkun asiat omaan käyttöön. Mikä on tavallaan väärin muita ihmisiä kohtaan ,koska on oikeastaan valehtelua.

Mihin minä sitten hyödynnän saamaani tietoa?
Kuten jo aiemmin olen tuonut ilmi reagoin huonosti tunne tasolla, joten joillekkin ihmisille se näyttää itsevarmalta. Varsinkin isoa osaa miehistä tällainen pelottaa,joten esimerkiksi: Ensimäisillä treffeillä miehen kanssa esitän jossain määrin hermostunutta,vaikka se ei kuulu asioihin jotka kierrättäisivät minun vatsaani. Se antaa heille itse varmuutta ja tekee tilanteesta helpomman molemmille osapuolille. Eli pientä pahaa vain.

Palatakseni vielä elokuvaan. Olisin erittäin vaikuttunut siitä ,jos joku todella pystyisi esittämään usean vuoden ajan ihmistä ,joka ei ole. Se todella kävisi luonnolle. Se ,että peittää oman itsensä on yleistä,mutta se että todella olisi joku muu? Keksisi heikkoudet jne. Se kävisi luonnolle.

Ihminen on keskimäräisesti helposti ymmärrettävissä ja luettavissa,jos tietää mitä etsii. Elokuvassa esitetyt poikkeus tapaukset kuitenkin pilaavat järjestelmällisen systeemin.
Ihminen on kuitenkin edeleen hyvin pitkälti eläin. Koko ajan käydää taistoa omasta arvosta ja paikasta. Se ei toimi niin kuin esim susilla ,mutta samasta toiminnasta on kyse. Eli tietyn laisesta lauman muodostamisesta.

Kaikesta huolimatta hyvää ystävänpäivää kaikille ja toivon tänään enemmän kuin koskaan ,että kaikilla on joku josta välittää edes sen verran ,että tämä päivä merkitsee jotain.


Itse olen kyllä huono olemaan ystävä ja laskemaan niitä ystäviksi joita ilmeisesti pitäisi. Jos ystävyyden määritelmä on: "Hän tietää sinusta kaiken ja pitää sinusta edelleen"
Ei toimi minulla, koska se menee näin: "pidän kaikista kunnes tutustun kunnolla, joissain tapauksissa riittä vähemmänkin",mutta on minulla muutama ihminen ,jotka ovat aina rinnalla vaikka suorastaan yrittäisin päästä eroon ja olisin täysi paska. Kai he sitten ovat ystäviä? Miksi juuri näistä ihmisistä en haluaisi ajatella niin. Olen ehkä vaativa. Minulle "sopivat" ihmiset katoavat pian sen jälkeen kun alkavat oppia. Enkä minä roiku. Voi olla ,että tietty ylpeys tässä asiassa vie heidät.

Kevään aurinko paistoi tänään lämpimästi ja sai minut onnelliseksi, vaikka ei ollutkaan syliä mihin kaivautua.Ehkä vielä joskus rakastun.

Puhun nyt teatteri ryhmästämme , mitä on kuluneen vuoden aikana ylistetty ja onni on ollut suopea myös kisatessa ja keikkojakin on ollut. Hetkellinen ajattelu voi kuitenkin pudottaa maan pinnalle. Entä jos tulee turpiin? Lähinnä viitaten Seinäjoen maanlaajuisiin kisoihin ja tuleviin Petroskoin teatteri festivaaleihin. Seinäjoella vastassamme on kuitenkin varmasti kypsempiä ja ammattimaisempiakin tekiöitä kuin me. Eilinen "ruikutus" myöhästyneen keikan takia taka huoneessa todisti meidät harrastajiksi. Vai onko kansainvälinen suosio vienyt todellisuuden tajun?

Toisaalta pitä myöntää ,että oli lauantai ja ihmisillä oli menoja.Oli minullakin,mutta se nivoutui yhteen keikan kanssa. Kyse oli kuitenin raha keikasta. Periaatteessa sen luulisi nostavan motivaatiota,mutta ehkä se on sama kuin seksissä, Kun siitä maksetaan se ei enää ole miellyttävää. Toivottavasti asian laita ei ole näin=).

Seinäjoen muita jatkoon päässeitä ajatellessani tulin miettineeksi sitä,että mihin asteikkoon me oikein tekijöinä kuulumme? ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät? No siihen osaan oikeastaan vastata ,että tavoitteet ovat korkealla. Vertasin mielessäni meitä muihin ryhmiin ja huomasin osa-aluite missä selvästi on tekemisen varaa, mutta sitten taas toisaalta joitain mauttomuuksia ja niiden menestystä lähinnä ihmettelin. Olenko kapea katseinen,kun en näe tietyissä tyyli loukkauksissa mitään hienoa? Ihmiet vastaavat ,että se on makuasia ja ohjaajamme ,että se riippuu aika kausista mikä menestyy. Jälkimmäiseen uskonkin, mutta jos on meneillään teatterin kausi jolloin "muodissa" ovat "voi vittu kun vituttaa" tyyliset pahimmassa angsti iässä olevien nuorten näytelmät,joissa ei välttämättä edes käsitettä mitään tarkeitä aiheita,niin onko totta että silloin esim oikein tyylikäs, alkuperäistä tekstiä kunnioittava ja korkealentoinen ,vanha näytelmä ei voi löytää tietään paalupaikoille? Jos näin on se on väärin.

Iso osa teatteri väestä on hyvin tunne herkkää ja impulssimaisesti toimivaa joukkoa,jolloin automaattisesti väli rikot ja hetkelliset riidat,erimielisyydet jne. myrkyttävät yhteishenkeä. Varsinkin pidemmillä matkoilla. Itse tunnun ärsyttävän muita lähinnä hyssyttelyllä, minkä kyllä tunnustan omakseni. En halua nähdä ilmiriitoja ihmisten välillä jotka joutuvat asumaan yhdessä useita päiviä. Mielestäni Syvä hengenveto ja asian välttely ovat parhaita hetkellisi ratkaisuja. Oikeastaan ,joka kerta kun on huolia tai ongelmia kannattaisi ennen kuin räjähtää nukkua yön yli. Se helpottaa ja yleensä vie yli puolet asioista mennessään,mutta kun kyse on persoonista jotka eivät osaa sopeutua toisten tapohin vaan päättävät ottaa oman napansa joka asian keski kohdaksi tunnen itseni aika avuttomaksi. Mitä silloin voi sanoa? Se tuntuu yhtä turhalta kuin selittää skinille tasa-arvosta. Kun tälläinen ihminen on raivon partaalla, Hän päättää jakaa sen kaikkien muiden kanssa aloittamalla puhumaan siitä kuinka huonosti hänen asiansa ovat. Vanhemmat ihmiset puhuvat aikuisesta käyttäytymisestä ja loukkaantuvat sitten ku vihjaisee ,että nyt olisi hyvä aika antaa mennä läpi sormien.
Esim Italiassa oli parin ihmisen ensimmäinen humala ja heidän oli pakko saada jakaa sen hetkiset tuntemukset kertomalla niistä. Minä hymyilin ja kuuntelin. Mutta sitten on totta kai niitä jotka päättävät käyttää tilannetta hyväkseen ja haukkua toiset kakaroiksia ja kertoa kuinka naurettavia he ovat juuri sillä hetkellä. "Kyllä kaikki tietää millasta on kun alkaa nousta päähän. Mä häpeen teitä." Tosi aikuista minusta. Eka kerta on kaikilla joskus ja minusta viinan kokeiliussa varsinkin ei ole mitään pahaa ,jos se on vasta myöhemmin.

Matkoilla myös horoskoopit alkavat erottua. Edellä mainitut navantuijottajat taisivat kaikki olla sarvipäitä. Selkeäähän se on jos mukavuuden halu on ensimmäinen asia mitä kyseisistä merkeistä mieleen tulee. Ei reppu reissaus ole luksusta,mutta minä nautin siitä enemmän kuin turistimatkailusta. Jotenkin se kuinka oppii tuntemaan itseään ja sitä kuinka vähällä todellisuudess pärjää. Minä olen sopeutuja ja olen surullinen niiden puolesta ,jotka eivät osaa nauttia asioista niiden itsensä takia. Toivon todella,että pääsisimme joskus sen vaiheen yli,että kenenkään ei tarvitsisi enään yrittää tehdä vaikutusta esintymällä. Vaan voisi olla oma itsensä. Paitsi lavalla tietysti=).

Vaikka olemmekin kuin suuri perhe niin rajojen rikkomis varaa on ja pitkillä reissuilla minusta kaikki saisivat vähän pinnistää yhteisen viihtyvyyden eteen.

Seuraava reissua odotellessa toivon kaikkien kasvavan enemmän yhteen.

Olemme kuitenkin onnellisia,että meille on tarjoutunut tälläisia mahdollisuuksia.

Oltiin tyttö porukalla kaverin luona kattoo live keikkoi jne videolta. Hauskaa oli ,mut nyt väsyttää. Saunas kävin. Jotenkin nyt kun on kylmä on joka päivä pakko mennä hetkeksi istumaan sinne lämpimään.

Huomenna keikka kaupungintalolla juhlassa jossa olen myös vieraana.

toivotaan et menee nappiin

Nyt on sitten Intiaan lähtökin sovittu ja menemme siis 19 marraskuuta.....kiire tulee jos aiomme alta tahdä ja esittää minotauruksen ja ariadnen ja sen lisäksi vielä musikaaliin love for ever. No ei tää mitään niin kauan kun 9 lk riittää lukios sit ehkä eri meininki.

mut nyt sammuu. Pakko mennä nukkuun..

Öitä

Elämä naisena on aika paljon kiinni siitä millaiset muodot on perintönä saanut ja tietysti siitä miten niistä pitää huolta. Tietysti jos olet hyvä tyyppi saat sillä kudottua umpeen kaikki aukot mitä miesten nimeämät "puutteet" vievät sinulta, mutta silloin suurin osa miehistä ei koskaan opi ajattelemaan sinua naisena vaan lähinnä "hyvänä jätkänä". Tuon arvonimen saadessaan saa olla ylpeä ja tiedostaa paikkansa yhteisössä, mutta entäs se naiseus sitten? Laumalla miehiä ei juuri tee mitään ,jos kukaan ei huomaa sinun olevan nainen. Tunteita tulee ystävyys suhteissa varsinkin naistenpuolelta liian usein ja ne yleensä romuttavat tälläisen sukupuolettoman suhteen. Olen siitä hyvi pahoillani. Kun olin nuorempi,enkä kovin naisellinen, lähes kaikki rakkaimmat ystväni olivat poikia. Myöhemmin he ovat sitten karsiutuneet pois yksi kerrallaan kukin mistäkin syystä. Suurin karkaus taisi kuitenkin olla ekan kunnon ihastumiseni aikoihin....hih....onhan se selvää ,että ei yksikään hetero mies pysty kuuntelemaan tuntikausia selitystä siitä kuinka ihana joku toinen on. Eli oikeastaan jonkun sortin omistus vietti ja mustasukkaisuus?

Oma seksuaalinen kehitykseni alkoi ennen kun se alkoi näkyä ulospäin ja siksi rintojen myötä ilmestyneet uudet rajoitukset vanhemmilta tuntuivat niin epäoikeuden mukaisilta. Olin kai aina luullut ,että vanhetessa tulee vapautta,mutta toisin siinä käy. Tietysti isät alkavat suojella tyttäriensä neitsyksiä,pojat kyllä saavat mennä. Oikeastaan suurimmat epätasaarvo kysymykset ovat tässä. Ne tuskin tulevat muuttumaankaan. Kun tytöt ovat kuitenkin aina suuremmassa vaarassa tulla hyväks käytetyiks jne kuin pojat.

Naisen keho ja mieli ovat hyvin pitkälti yhtä. Tästä lausahduksesta tuskin katolialaisen kirkon ajattelijat pitäisivät,mutta totta se on. Esimerkiksi: Nainen harrastaa suojaamatonta seksiä ja viikkojen jälkeen alkaa pää miettiä raskauden mahdollisuutta. Mitä keho tekee? No tulee vale raskaaksi. Kuukautiset jäävät pois, tulee aamupahoinvointia jne. Ihme klipsejä. Tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta,mutta näinhän se on?

Sitten miesten kannalta ajateltuna. Maailmaa pyörittää oikeastaan raha ja seksi. Suurin osa siitä seksistä pyörii naisen vartalon ympärillä. Mitä se sitten todellisuudessa on? Naisten kauniit muodot ovat loppuenlopuksi vain rasva kudosta kauniisti sijoiteltuna. Ajatus pehmeydestä ja sileästä ihosta on kiihottava , mutta miksi? Eikö se alitajuisesti liity nimenomaan äitiyteen? Miehet jotka eivät edes välttämättä halua lapsia rakastuvat silti leveä lanteisiin naisiin joilla siis on edellytykset kantaa ja synnyttää lapsia?
Oikeastaan siitä tietää pojan aikuistuvan, kun poikamaisen vartalon omaavat tytöt eivät enää kiinnostakkaan. Kyse on siis vietistä.

Lähes kaikki mieliteot pystyy selittämään järkevästi ,mutta en vieläkään ymmärr miesten mieltumystä ruskettuneeseen ihoon? Sehän on epäterveellistä? vaikka nykyyhteiskunnassa se onkin terveyden merkki, että on väriä iholla. Kaikki ruskettuminen on kuitenkin palamista. Itse en enää aio viettää yhtäkään tuntia kärvistellen auringossa rusketuksen takia. voiteilla pääsee yössä saman tulokseen kuin viikolla auringossa ja terveys riski on olematon verrattua säteilyn aiheuttamiin haittoihin.

Terve rusketus siin ainoastaan median aivopesua.

Siinä ei ole mitään tervettä.

Olen 100% varma siitä ,että suurin osa johtuu omasta päästä. Siis jos olet stressaantunut jossain vaiheessa vastustuskykysi lakkaa toimimasta ja hommaa lomaa itselleen.

Vastaus on helppo. Ei välitä muista tai muiden mielipiteistä. Ei luota kehenkään. Ei yritä tietää pitääkö toinen sinusta vai ei. Niin se on paljon helpompaakin. Pitää huolta itsestään. Nauttii itsestään. Ei anna maailman masentaa kaikilla murheillaan. On itsetietoinen ja elää tavoitteelisesti.

Miksi kuitenkin joskus lankeaa luottamaan?

Loppuenlopuksi ihminen on kuitenkin laumaeläin ,eikä siksi pärjää loputtomasti yksin. Mutta läheisyydelläkin on rajansa. Ei kenenkään tarvitse olla täysin kiinni toisessa,jos ei ole tarkoitusta viettää loppuelämäänsä yhdessä.Kun en kiinny ystäviin liikaa eivät ne koskaan katoakkaan tai kyllästytä. Vaikka ei vannokkaan sydänystävien tärkeydelle ja haluaa olla oma itsensä niin silti satunnainen hyväksyntä ja ihailu tuntuu hyvältä. Ihailu tosin on liian usein kateutta.

Mistä kateus tulee?

Itse en pidä itseäni kateellisena ihmisenä. Enkä siksi osaa vastata tuohon. Itse mielummin ihailen. Onko se sitten jonkun sorttista kohtaloon alistumista? että voi hyvillä mielin pitää toisen lauluääntä kauniina tai urheilullisuutta hyvänä asiana tuntematta silti tarvetta itse samaan lahjakkuuteen? Onko se luovuttamista?

Minusta ei. Minusta se on omien voimavarojen ja hyvien puolien tiedostamista. Sen ,että tietää ja tuntee omat rajansa ja voi olla ylpeä toisesta,joka pystyy parempaan. Eli toisin sanoen lähinnä itseään etsivät ihmiset ovat kateellisia. Uskon ,että kaikilla on jokin lahja. Toiset eivät ehkä löydä sitä koskaan tai se ei ole mitään arvostettua. Kuten vaikka valehtelu. Monilahjakkuudet ovat loppuenlopuksi kuitenkin ne joilla on vaikeinta.

Onnellekkin voi olla kateellinen. Sen tunteen varmaan jokainen kerran eronnut tietää. Kun kadulla on tullut vastaan rakastava pari. Se ei kuitenkaan ole vakavaa ja asiaa miettimällä muilta kannoilta sellainenkin kateus katoaa. Vaikka olen yksinäinen ,niin en enää kadehdi pareja vaan olen oppinut olemaan onnellinen heidänkin puolestaan.

Kaikki on siis itsestä kiinni. Tunteet ovat kemiallisia reaktioita ja siksi tuntuvat koko kehossa. Ja kyllä,niitä voi hallita. Se tiedettiin jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Hallinta ei saa tarkoittaa tukahduttamista. Sellainen vain tekee ihmisistä aikapommeja,mutta energioita voi kanavoida.

Olen itse huono tunteilija. Tai en ole ,mutta en pysty olemaan täysin avoin ja siksi ihailenkin aitoja ihmisiä ,jotka reakoivat ajattelematta seurauksia. Näistä ihmisistä pitäminen voi vielä koitua kohtalokkaaksi. Tietyn statuksen omassa yhteisössään saavuttamalla ei enää tarvitse salata tunteitaan eikä mielipiteitään,mutta se ,joka lasketaa kastin alimmaksi joutuu elämään kivikasvona. Mikä on tietysti luonnollinen reaktio,mutta näin jälkeenpäin ajatellen. Ei se ainakaan hyväksi ole. Kestää kauan löytää taas sosiaaliset taitonsa,vaikka toisessa ihmisryhmässä missä ei ole ennalta tuomittu,mutta jos ei enää pysty olemaan sosiaalinen, niin voidaan sanoa että asteikkosi sijoittumisessa näkyy kasvoista.

Olen itse ollut joskus se minkä kustannuksella pilaillaan. Jossain vaiheessa siitä ei enää välitä,mutta se on jollain tasolla menetys. Kovettuminen on hyväksi yleisesti katsottuna,mutta onko se sitä ihmiselle itselleen?

hih. Joka aamu nouset ylös viimeistään kahdeksalta ja olet valvonut puoleenyöhän ,koska tutustuit juuri mielenkiinotoiseen ihmiseen tai et malttanut lopettaa hyvää kirjaa tai lempi tv sarjasi alkaa liian myöhään. Saattaa olla myös ,että joskus haluat pestä hiukset iltasella ja mennä saunaan istumaan. Pitäisi hoitaa kädet ja kynnet koska ne kertovat paljon ihmisestä. Talvipakkasila pitäisi rasvata ihoa joka puolelta. Tehdä jopa läksytkin joskus.

Kun aamulla sitten juokset 100m ehtiäksesi bussiin ja rasitus astma yrittää tappaa sinut pakkasilmalla vain ,jotta saisit päivän kuunnella kun opettajat kertaavat itsestään selviä tai miljoonaan kertaan jo puhuttuja asioita. Juuri kun aletaan opiskella jotain uutta mikä kaikkien lukioon menevien on pakko tietää alkaa hälinä ja kun mölyn yli saat lopulta selville luettavat sivut tunti päättyy. On totta kai hyviäkin päiviä,mutta tänään aikani meni kynsilakan pois raaputtamiseen ja kavereiden kansasa pelleilyyn.

Koko koulu järjestelmä mättää. Miksi ainoastaan ysi luokan menestyminen vaikuttaa jatko opintojen saantiin? Eikö olisi fiksumpaa arvioda hiukan pidempää aikaväliä? Minäkin myönnän olen ottanut rennosti käytännössä tähän asti. En vieläkään paljoa tee ,mutta ne läksyt joita ei välitunneilla ehdi rustaamaan ja kokeisiinkin luen nyt. Voisin tietysti tehdä enemmän, mutta periaatteessa se on turhaa,koska tämänhetkisellä keskiarvollani pääsen käytännössä ihan minne vain. Turhaa siis.

Enkä ymmärrä sitäkään miksi ylä-asteen alussa luokkia ei jaete mitenkään järkevin perustein. Eikö ala-asteen viimeisen todistuksen perusteella voisi kuitenkin jaotella ihmisiä edes jossain määrin taso ryhmiin? Opettajillekkin se olisi helpompaa. voisivat hikutkin oppia jotain uutta. Eikä jäisi niin paljon kuulematta muutaman "meluapinan" vuoksi.

Toisaalta erilaisuus tuo vaihtelua ja tutustuttaa eri "tasoisia" ihmisiä väkisin toisiinsa,mutta ison osan ei edes tarvitse yrittää koko peruskoulun aikana.

Opetus suunnitelma ja arvostelu perusteet tiukkenivat olevinaan vuonna 2000. Itse en huomannut mitään. Hyvä näitä on hallituksessa päättää ,kun opettajat suhteuttavat numeronsa luokankeskitasoon. Omalla luokallamme kokeiden keskiarvo on lähes aina kasin pintaan.Hyvin siis. Tunnen silti tietyt arviointi perusteet vääriksi,vaikka omissa numeroissa ei valittamista olekkaa. Esim edellinen uskonnon kokeemme. Se oli joka luokalla tismalleen samanlainen,mutta samalla pistemäärällä meidän luokassa sai 6 kun rinnakkaisluokassa 8. Kahden numeron heitto? Se ,että luokalla on hyviä ei minusta saisi olla se tekijä mikä laskee huonompia vielä huonommiksi. Edellä mainitusta tilanteesta valitettiin. Ei muutosta. Luokkien arvostelut eri arvoisia.

Olemme nuoria. Sopeudumme. Mutta silti toivoisin ,että tämä olisi yleisessä tiedossa ja ihmiset voisivat itse tiedostaa olevansa hyviä.....tai huonoja.

Kun mä olin pieni mun isovellu vei mut aina pienelle purolle kalaan ja kuunteli mun lapsellisii juttui ja iloitsi mun kanssa pienista ahvenista ja särjistä. Kun mä en nähnyt sitä ,kun se asuu 500km päässä musta, mulla oli ikävä. Nyt sillä on omat lapset eikä se tietysti mitenkään ehdi olla mun kanssa sillä tavalla,mutta silti mulla on ikävä. Nytkin kun kirjoitan tätä vedet nousee silmiin.

Kun se sai noidan nuolen selkäänsä eikä pystynyt liikuttaa ala raajoja oltiin aika varmoja,että se ei enää kävele olin sairaalassa ja yriti olla vahva ja pitää itkua. Sitä ei ymmärrä miten kamalalta näyttää kun käytännössä kaksimetrinen toistasataa kiloa painava mies yrittää nousta ,mutta jalat ei oikeasti toimi.

Kerran se ajoi kotoaan meille moottoripyörällä ja olin ainoa ,joka oli kotona. Aloin tekeen meille jotain hyvää ruokaa. Se tuli mun luo ja pyys saada halin pikkuliskolta ja kun mä pääsin sen syliin niin en olis halunnut päästää irti...

Italian reissussa teatterin kanssa viimeisenä iltan istuimme nuorisohotellin läheisessä bubissa ja nainen siellä ennusti korteista minulle. OIkeastaan ainut asia mikä jäi mieleen oli viimeinen kortti ,joka kertoi ,ett minulle elämässä tärkeintä on mun vanhin veli. Mä en ollut ikinä ajatellut sitä niin ,mutta kun se sanottiin ääneen aloin itkee. Oli pakko laittaa viesti veljelle pohjoiseen.

Tänään äiti otti tän puheeks ja puhu meidän kalareissuista. Vedet alko valuu silmistä.

Johtopäätös: Se on mun isä hahmo.

Ylöshän sitä pääsi.Tos vasta puolen päivän jälkeen tosin=). Pitää sitä univelat joskus pois nukkuu. Oli kyllä vaikee keksii hyvä syy nousta ylös. Tilanne on sama joka viikonloppu. Sit muistin et mun "laaja" orkidea kokoelma on kastelematta ja nousin suihkuun ja syömään.
Suihkuun mennessä jäin alastomana koko vartalo peilin eteen seisoon ja katseleen itseäni.
Mietin,että olenkohan itserakas tai jotain kun en löydä asioita joita inhoaisin. Kun sitten kuitenkaan yksikään niin sanottu ensimmäisen sarjan mies eikä edes poika ole musta kiinnostunut. Toisaalta tapailenhan mä useita ihmisii ,mut ei se tunnu siltä. Yritän tutustuu uusiin ihmisiin ,mut varon tällästa sydän ystävä käsitettä. Se ei vaan sovi mulle. Miten mä saisin elämään mahtuun 2 ihmistä ,joita tapailla tiukasti ja mun suunnattoman kunnianhimoni?
Siinä vaiheessa kun mun pitä valita elämän kumppanin ja parhaan ystävän välillä tiedän mitä tekisin. Varmasti moni muukin,mutta mä en halua sellaiseen tilanteeseen koskaan.Eksyn taas. Oli tarkoitus puhuu siitä ,että mua koko elämän haukuttu rumaks ja läskiks. Ala-asteel totta kai pahemmin ja kyllä mä aika pulla välillä olinkin. Olen laihtunut 7lk:sta noin 16kg. Ei se oo paljon mun kokoisesta naisihmisestä mut suurin osa vaatteista meni uusiks=) Tavallaan oo tyytyväinen. Aknekin on kadonnut lähes kokonaan ja tyyppi ,joka on haukkunut mua päikkäristä asti myöns joku aika sitte et vois tykätä musta. Se oli aika riemu voitto sinänsä.
Ala-aste aikainen kiusaaja lähenteli ilosaari rokis ,mut siitä en ollut yhtään ylpee vaan sain vieläkin paniikki tilan ja alistumis kohtauksen,vaikka tälleen ajatelle oon nuorison muodostamassa arvo järjestyksessä paljon sen yläpuolella. Kuulostaa tosi kylmältä mut näin se menee. Se ,että kaverin kaveri sai sen lähtee pois mun läheltä autto sillon,mut ei se piina päässä oo loppunut. Se palaa aina kun se lähestyy mua, vaikka ei se enää tuu puhuun. Mikä on mulle huomattavasti helpompaa. Mä oon sitä mieltä et koulu kiusaus ei tee pahaa valmiiks vahvoille persoonille. Ne kasvaa ja niistä tulee yrittäjii ja johtajii. Ne oppii elämään kaikenlaisten ihmisten kanssa ja olemaan välittämättä muista. Musta tuntuu et mä oon kadottamassa sitä hienoo asiaa. Musta on tulossa ylpee. Vaik en paljon muitten sanomisista välitäkkään. Paitsi joskus ,kun joku ihminen minkä oot luullut pitäneen itsestä.

Tää galleria on musta hyvä paikka käsitellä omaa ulkonäköään ja pönkittää omakuvaansa. Tän kautta lopulta tosiaan oppii hyväksymään omat vikansakkin eikä muutkaan enää nää niitä,jos ei tarkoituksella niitä etsi. Kaikki ehkä ei ajattele näin,mutta kohta 10vuotta pekkalassa on pistänyt päähän ajatuksen omakuvan tärkeydestä.Se miten käsittää itsensä on iso osa sitä. Peili on huono väylä. Sen eteen mentäessä voi vetää vatsaa sisään tai jännittää käsi varsii ja sit perään kuvitella että on täydellinen. hih. Tai ainakin moni tekee näin.

Oli muutakin ,mutta ajatus katkesi. Kyllä se vielä joskus tulee vastaan.

hajatelma:
Onko hiuksia vakiosti värjääviä poikia tosiaan vain 9% Suomen väestöstä?
Ja onko oikeasti syytä laskea nämä metroseksuaaleiksi?

Loppu kevennys:
Iskä osti hesan moottoripyörä messuilta mulle kyltin jossa lukee


SCOOTER PARKING
ONLY
<

---

>
all others will be
crushed

scooter tyttö kun oon....toistaiseksi=)