IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

LuQnurkkausLauantai 21.05.2011 20:49

Jotkut ihmiset viettävät viikonloppunsa esimerkiksi kavereiden kanssa... ja minä vietän omani lukien kirjoja! Heh. Pari viikkoa sitten hehkutin Khaled Hosseinin Leijapoikaa, ja heti sen jälkeen oli pakko hankkia käsiini Hosseinin tuorein, toinen teos, Tuhat loistavaa aurinkoa! Perjantaina Siilinjärven Infosta mukaan tarttui kympillä tuore pokkariversio Sofi Oksasen kirjasta Baby Jane, jonka olen aina halunnut lukea!

Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa

Kirja kertoo karua kieltään Afganistanin naisten elämästä. Tarinaa viedään eteenpäin välillä Mariamin, välillä nuoremman Lailan, näkökulmasta.

Naisten asema on parantumassa 60- ja 70-luvun Afganistanissa. Afganistan elää ja uudistuu, kaupunkien keskustoissa voi nähdä naisia vähissä pukeissa. Burqa alkaa olemaan vanhanaikaisuus. Pian kaikki muuttuu, kun talebanit astuvat valtaan ja tekevät Afganistanista islamimilaisen tasavallan. Nainen ei saa liikkua julkisuudessa ilman miestä pieksämisrangaistuksen ohella. Jos nainen tavataan ilman burqaa, hänet piestään. Television katselu, laulaminen ja tanssiminen on kiellettyä. Aviorikoksesta seuraa kivitystuomio.

Ja ei elämä kotonakaan ole mukavaa: kotona nainen on nyrkin ja hellan välissä. Mariamin aviomies Rashid raivostuu vaimolleen liian kovasta riisistä ja pakottaa tämän syömään pikkukiviä. "Tältä minusta tuntuu kun joudun syömään kovaa riisiäsi!"

Sisällissotaa käyvä Afganistan ja sen pääkaupunki Kabul ovat kaikkea muuta kuin turvallisia paikkoja. Läheiset kuolevat, ihmiset muuttavat muualle pakoon... kohta et enää tunnekaan ketään naapureistasi. Etkä voi koskaan olla varma herätessäsi aamulla, näetkö auringonlaskua. Etkä voi tietää, nousetko ylös yön jälkeen vai onko ruumiisi verisinä klöntteinä pitkin Kabulin katuja.

Kirjan järkyttävimpiä puolia lieneekin juuri se, että sen tapahtumat jatkuvat vielä 2000-luvun alkuun. Tämä on totta, tämä oli Afganistanin arkipäivää vielä muutama vuosi sitten.

Hosseinin molemmat kirjat ovat sekä itse tarinaltaan aivan upeita, mutta ne ruotivat myös mielenkiintoisella tavalla Afganistanin historiaa ja kulttuuria viime vuosikymmenten ajalta.

En ole lukenut kuin vain kerran lukiessani kirjaa... Mutta nyt kävi lähellä. Mahtava kirja, suosittelen kaikille!

Sofi Oksanen - Baby Jane

Sofi Oksasen vähiten tunnettu romaani Baby Jane kertoo kahden mielenterveysongelmaisen lesbonaisen elämästä 90-luvun jälkipuoliskon Helsingissä. Kirja kerrotaan nuoremman naisen näkökulmasta. Hän päätyy seurustelemaan itseään reilusti vanhemman Pikin kanssa. Piki, "vanha lepakko", on yksi Helsingin lesbopiirien kuumimpia ja suosituimpia tapauksia. Kaikki tuntevat hänet, ja hän tuntee jokaisen.

Ruusuinen suhteen alku tyssää kuitenkin varsin nopeasti. Pikin mielenterveysongelmat valkenevat romaanin minälle hiljalleen, baarien kiertely loppuu rahapulan takia ja myös ex-tyttöystävät tuovat suhteeseen kitkaa.

Romaani käsittelee varsin rajusti lesbojen yhteiskunnallista asemaa vuosituhannen vaihteen Suomessa, lesbosuhteissa esiintyvää väkivaltaa, fetisismiä, mielenterveysongelmaisten asemaa...

Yksi kirjan suurimmista anneista on loistava kuvaus -90-luvun arjesta ja Helsingistä yleensäkin. Juoni itsessään on mielenkiintoinen, mutta valitettavasti joudun myöntämään, että useat kohtaukset kirjassa tuntuvat jo aiemmin toistetulta. Toisaalta, ehkä se on tarkoituksellista?

. . .Keskiviikko 18.05.2011 21:34

Sano että vielä muistat mut, älä sano ettet välitä
Sillä yksi "mitä kuuluu" voi pelastaa ihmiselämän

Ihanaa leijonat ihanaa........Tiistai 17.05.2011 18:38

Olin sunnuntaina aivan fiiliksissä! Leijonat voittivat viimein, viimein Suomi sai toisen jääkiekon MM-kultansa! Hypin ja pompin ja nauroin aivan täysillä tästä mahtavasta voitosta.

Mutta niin. Sitten MM-kullalle kävi kuten joulukinkulle; aluksi se maistuu hyvälle ja on jotain niin täyteläistä, pian siihen alkaa kyllästymään ja katuu että tuli edes hommaneeksi sitä. Ei vittu, miksi aina kaikki kiva täytyy pilata hehkuttamalla sitä liikaa?

Enkä tarkoita nyt hyvin monia jääkiekosta olevia uutisia enkä massiivista MM-kultajuhlaa Helsingissä, vaan yksinkertaisesti ylitse menevää ihQ-hehkutusta. Ehkä kuulostan joltain wanhalta tädiltä mutta oikeesti, jos Iltalehden otsikot ovat tasoa "tuunasimme ruotsalaisten pelipaitaan kolmen kruunun tilalle tutit - katso" tai Iltasanomien kyselyt tyyliä "lohduttaisitko ruotsalaisia sisu-pastilleilla vai tutilla", niin tulee jo olo "voi pyhä vittu, eikö voisi antaa olla?" Tietty iltalehdistön taso on tunnettu jo aiemmin, mutta huolestuttavaa onkin, ettei muukaan valtakunnan lehdistö ole sen fiksummin osannut merkittävästä voitosta kirjoittaa.

Osaisin arvostaa ihmisiä paljon enemmän, jos voittoon olisi voitu suhtautua ilon ja riemun lisäks rauhallisesti, ilman että täytyy lähteä Ruotsin puolelle tappelemaan, juopottelemaan ja polttelemaan toisten maan lippuja. Entäs jos ruotsalaiset olisivat voittaneet ja tulleet tänne polttelemaan Suomen lippuja ja rähinöimään? Olisiko se ollut reilua? Tosin aluksikaan en usko että he olisivat olleet yhtä lapsellisia. Sen lisäksi myös muukalais- ja ruotsalaisviha tuntuu aivan parin päivän sisään nousseen valtavasti. Tuoreimmissa uutisissa kerrotaan joidenkin valopäiden keksineen lähteä kiipeilemään pitkin presidentinlinnaa kiitos voiton.

(ja oli vain pakko purkautua ja räjähtää tästä kun turhauttaa miksi kaikki hieno asia pitää pilata median ja joidenkin urpojen toimesta - toisaalta, suurin osa leijona-faneista on varmasti osannut juhlistaa voittoa ilman kauheata sekoilua)

WhiuhMaanantai 16.05.2011 23:32

Se oli sitten yhden aikakauden loppu :D Aamulla fleda sai blondauksen ja iltapäivällä kävin parturin kynsittävänä. Malli on toiselta puolelta reilusti lyhyempi ja toiselta pidempi, kerrosleikattu, lähes vitivalkea sinivihreällä sävyllä (kaikki sininen ei kadonnut blondatessa) ja hmm... Aika sveduolo jotenki :D ja takana piiska.

Tuntuu ihan oudolta katsoo peiliin ku on tottunu siniseen tukkaan O__o

kuvaa tulos kait huomenna. Pidän tätä vähän aikaa kun tykästyin tähän, sitte keväiset värit kehiin...

NyrkkeilykehäTorstai 12.05.2011 00:42

Maailma on yksi iso nyrkkeilykehä.

Pukuhuoneessa laitan hanskat käsiini. Tunnen itseni ne käsissäni niin vahvaksi ja taitavaksi. Isken pari kertaa nyrkkeilysäkkiin harjoituksen vuoksi, vaikka luotankin voimiini, jokaiseen kehoni osaseen ja mielen lujuuteeni täydellisesti.

Kun astelen lavalle voittajan viitta harteillani, olen kuin kuningas. Vahvan ja pelottavan näköinen. Tiedän, jokainen katsoo minua. Joku toinen ihailee, joku toinen on vastustajieni puolella. Mutta jokainen heistä tietää - en välitä paskaakaan siitä, mitä he ajattelevat.

Alku menee tapansa mukaan hyvin. Isken, väistän, huitaisen kunnolla turpaan. Alan kokea voiton tunteen kehossani. Olo on euforinen.

Sitten se tulee. Yllättävä isku lyö minut maahan. En ole huomannut sitä voiton sokaisevassa vaikutuksessa. Iskeydyn naama edellä lattiaan, suuni ikenistä purskahtaa verta. Tuomari laskee kymmeneen. Se on siinä. Olen hävinnyt.

...ja hän sanoiKeskiviikko 11.05.2011 00:44

Ja hän sanoi minulle:
Älä huokaa,
sillä se sekoittuu osaksi maailman tuulia
ja ei se kanna kuten pohjalta kuuluva huutosi
Älä itke,
sillä kyyneleesi ovat olematon osa osa itkun valtamerta,
ja ne kuivavat nopeasti pois poskiltasi
Älä vihaa,
sillä se on rakkauden lisäksi ainoa tuhlattaessa kasvava voima,
ja revit vihaamalla vain sydämesi riekaleiksi
Älä lyö,
sillä se aiheuttaa vain kipeitä mustelmia ja haavoja,
ja ne eivät suojaa haurasta vartaloasi
Älä valehtele,
sillä tiedät että se tuntuu kaikista pahalta,
ja silloin vääristelet totuutta vain ja ainoastaan itsellesi
Älä kadehdi,
sillä et voi tietää vaikka he haluaisivat muistuttaa sinua,
ja se tarkoittaisi vain sitä että säälit itseäsi

EnMaanantai 09.05.2011 21:40

En tiedä kuoleman jälkeisestä elämästä,
mutta uskon elämän jälkeiseen kuolemaan.

En usko nähneeni paljoa painajaisia,
vaikka itkenkin itseni iltaisin uneen.

En odottanut koskaan mielestäni paljoa,
mutta en saanut sitäkään vähää.

En toivonut kuin rauhaa ja rakkautta,
mutta olen kokenut vain sotaa ja vihaa.

En halunnut saada häntä itkemään,
mutta mitä mahdan itselleni ja hänen tunteilleen.

En kehunut koskaan numeroita paperilla,
vaikka minulla olisi ollut siihen aihetta.

En ole päättänyt mihin tämän ajan käytän,
tuntuu ettei täällä ole mitään jäljellä tehtäväksi.

Toukokuun ihQutusbiisiSunnuntai 08.05.2011 15:16

Toukokuun keväiset fiilikset pilaa, mikäpäs muukaan, kuin kuukauden ihQutusbiisi.

Toukokuun ihQutukseen päätyi Jennifer Lopez feat Lil'Wayne uudella kappaleellaan I'm Into You. Rytmikäs, tosin kohtuu yksinkertainen R'n'B -kipale ansaitsee ihQutuksen paikan aivan mahtavan videonsa takia. Kauniita maisemia, seksikäs J-Lo, rantoja, seksikäs J-Lo, tyylikkäitä vaatteita, seksikäs J-Lo, kuumia poseerauksia... Oh boys, tiedän todellakin mistä näen unta seuraavana yönä.

Se kansainvälinen ja avoin Suomi...Lauantai 07.05.2011 16:51

- Kaksi 30-vuotiasta suomalaismiestä löivät ulkomaalaistaustaista, 15-vuotiasta tyttöä nyrkillä naamaan. Tyttö oli ollut ulkona muiden nuorten kanssa ja miehet olivat kokeneet ulkoa kantautuneen melun häiritseväksi katsoessaan Suomi-Saksa -peliä. Myöhemmin he olivat vielä palanneet ulos uhkaillen golf-mailalla ja laudanpätkällä. (HS 7.5.2011)

- Ollessaan normaalisti töissä, ulkomaalaistaustainen bussikuski pahoinpideltiin potkimalla häntä Helsingin keskustassa, keskellä kirkasta päivää. (HS 6.5.2011)

- "Kun suomenkielisen tuttavan ihan tavallisen näköinen poika puhui metroasemalla puhelimessa ystävänsä kanssa ruotsia, se riitti aseman penkillä istuneelle miehelle. Mies uhkaili nuorukaista, seurasi aivan kannoilla ja löi." - Pentti Helenius kolumnissaan "Näkökulma Suomessa lisääntyneestä rasismista: Nyt riittää" HS 6.5.2011)

- Noin 35-40 -vuotias nainen suivaantui kanadalaiselle naiselle ja tämän puolitoistavuotiaalle lapselle Itä-Helsingissä metrossa. Kanadalaisäidin ja tämän tyttären englanninkielisestä keskustelusta suivaantunut nainen yritti lyödä äitiä ja huuteli tätä loukkaavin sanoin. (Vartti 5.5.2011)

- Suomeen ollaan perustamassa uutta puoluetta, jonka nimeksi tulee Suomen kansallissosialistinen työväenpuolue. Puolueohjelma ja puolueen säännöt ovat osittain kopioitu suoraan Hitleriltä. Puolue vastustaa kaikkea maahanmuuttoa ja sen mielestä Suomen kansalaisuuden ansaitsee vain kantaväestöön kuuluvat ihmiset. (Iltalehti 4.5.2011)

- "Se tuo maahanmuuttohomma se pitää saada kuriin. Pitää saada kuriin ettei täällä ruveta rosvoilee. Pikäkäännytyslaki heti voimaan. Kaverin poika on rajalla töissä, ja se sanoo että neekeriukko tulee eikä osaa mitään muuta sanoa kuin turvapaikka ja heti ollaan sisällä. Enpä tiedä tämmöistä on ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla huutaa.. Kahtokaahan minareettikin kohta tuossa ukko huutaa siellä tolpassa "yyöyööyöy". Aamusella vielä kauan on sitä mukava kuunnella." - Teuvo Hakkarainen (HS:n nettivideo 26.4.2011)

Tähänkö olemme tulleet? Ei jumalauta, että olen pettynyt ja surullinen siitä miten paljon rasismi on lisääntynyt... Tai no, ehkei se ole lisääntynyt, se on vain tullut esiin kuten koiran paska sulavasta lumihangesta keväisin, ollut kyllä jo aiemmin siellä, mutta vasta nyt se näkyy.

Aivan normaalisti töitä tekeviä ja verorahoja maksavia ihmisiä pahoinpidellään ihonvärinsä takia. Jotkut perustelevat ulkomaalaisvastaisuuttaan sillä, että "ne tulevat vain elämään rahoillamme", mutta miten tuon bussikuskin potkiminen on siinä tapauksessa perusteltavissa?

Tuoreet uutiset paljastavat, että suomenruotsalaiset nuoret eivät uskalla puhua iltaiseen tai öiseen aikaan kaupungilla ollessaan omalla äidinkielellään. Heillä pitäisi olla siihen täysi oikeus. Samalla kun arvostelemme Ruotsin huonoa tapaa kohdella ruotsinsuomalaisia, kohtelemme kaltoin myös itse suomenruotsalaisiamme.

Suomi on sivistysvaltio, jossa koulutuksen pitäisi olla parasta maailmassa. Miksi sitten joukosta löytyy näin paljon idiootteja? Ymmärtävätkö maahanmuuton vastustajat, että ajan mittaan maahanmuutosta on suurtakin hyötyä? Kun suomalaiseen genotyyppiin saadaan ulkomaalaista geeniperimää, voidaan monien suomalaisien kansantautien, kuten esimerkiksi sydänsairauksien, määrä väestössä saada vähenemään.

Tajuavatko maahanmuuttoa vastustavat ihmiset, että suurella osalla heistäkin on ulkomaalaisia sukujuuria? Hitlerkin teurastutti juutalaisia, vastusti maahanmuuttoa Saksaan ja ihannoi arjalaispiirteitä, vaikka hänellä itsellään oli juutalaisia sukulaisia, hän oli Itävallasta ja kaiken lisäksi sukujuuria Afrikasta.

Monet maahanmuuttajista ja ulkomaalaisista olevat negatiiviset faktat ovat liioiteltuja ja osa ihan puhtaasti paskaa. Kyllä, ulkomaalaisten keskuudessa tehdään prosentin enemmän raiskauksia (suhteutettuna ihmisten määrään) kuin suomalaisten keskuudessa, mutta suurin osa raiskauksista on venäläisturistien aikaansaannoksia. Suurin osa ulkomaalaisista tekee töitä ja maksaa veroja Suomeen. Ulkomaalaisista työttöminä on suurin piirtein yhtä iso prosenttiosuus mitä "puhtaista suomalaisistakin".

Eivät muut ihmiset tuhoa suomalaista kulttuuria, he rikastuttavat sitä.

Lisättyä: Voi perkele ei tästä tällaista tappelublogia pitänyt saada aikaan :D

Huomautan ettei tekstin ole tarkoitus niputtaa yhteen rasisteja, Perussuomalaisia äänestäviä eikä kansallissosialistisia puolueita. Tekstin on tarkoitus vain osoittaa maahanmuuttajien kokemia ikävyyksiä Suomessa ja niiden epäreiluutta.

En myöskään väitä, että rasismi Suomessa olisi vain kantasuomalaisten juttu. Myös monien maahanmuuttajaryhmien välillä vallitsee vahvoja ennakkoluuloja. En myöskään väitä, että rasismi olisi vain Suomen ongelma, sillä se on nostanut päätään kaikkialla ympäri maailmaa. Huolissani olen kuitenkin siitä, kuinka voimakkaasti vieraskulttuurisuus on joutumassa vainon kohteeksi Suomessa.

Tekstissä mainittava "puhdas suomalainen" ja yleensäkin ajateltava käsite puhtaasta suomalaisuudesta on kunkin oma tulkintakysymys. Siksi se on myös lainausmerkeissä. Omasta mielestäni "puhdasta suomalaisuutta" ei ole olemassakaan, sillä valtaosalla on sukujuuria viimeistään vuosisatojen takaa jostain naapurimaasta.

En ole missään kohtaa tekstiä väittänyt, että ulkomaalaisten ei tarvitsisi kunnioittaa suomalaisia. Totta kai täytyy.

En myöskään väitä, että jokainen ulkomaalainenkaan olisi täysin Suomen lakien mukaan käyttäytynyt. Se, minkä näen ongelmana, on se, että niin monet muistavat nimenomaan sen pienemmän häirikköosan väestöstä. Miksei televisiossa puhuta venäläismiljonääreistä jotka luovat Suomeen satoja työpaikkoja?

Monien ulkomaalaisnuorten häiriökäyttäytymiseen on myös voinut vaikuttaa nimenomaan se rasismi, jota he ovat kokeneet. Jos sinä muuttaisit maahan, jossa sinua sorsittaisiin, se tuskin helpottaisi sopeutumistasi - rakastaisitko sinä sitä kansaa ja maata? Jos et pääsisi poiskaan sieltä, mitä vaihtoehtoja jäisi?

Tekstin pääpointti on hippiajatus "hyväksytään toisemme, peace and love dudes". Emmekö vain voi hyväksyä toisiamme ja that's it? Karu totuus on, että vaikka monet perustelevat ulkomaalaisvastaisuuttaan faktoilla, takana piilee stereotypiat ja ennakkoluulot. Jos näin ei ole, niin kysymys: Voisitko olla ystävä maahanmuuttajan/maahanmuuttajataustaisen, ikäisesi ihmisen kanssa, jos hän ei olisi vain sosiaaliturvalla eläjä?

Olisiko sinun mielestäsi oikein syrjiä tai uhkailla sinua jonkin ulkonäöllisen ominaisuutesi, jolle et mahtaisi mitään, takia?

Ja vielä viimeinen lisäys: Kuten jo sanoin, en tarkoittanut tätä tappelupaikaksi, mutta jääköön tämä kaiken kansan nähtäville, seison kyllä sanojeni takana. Jos edes yksi ihminen muutti käsitystään maahanmuuttajista positiivisempaan suuntaan, on tekstini onnistunut. Olen harmissani, jos niin monet meistä haluavat Suomea taaksepäin kohti sulkeutunutta ja ahdasmielistä maata, mutta en kuulu niihin kitisijöihin jotka uhkailevat muuttavansa täältä pois. En halua muuttaa paratiisiin, haluan olla mukana rakentamassa sellaista.

Makkara-saarnaTorstai 05.05.2011 22:11

Kuluttajaliiton tuoreessa kyselyssä selviteltiin suomalaisten makkaroiden lihapitoisuuksia. Häntäpäähän tutkimuksessa jäivät HK Metrilenkki ja HK Kevyt Broilerilenkki, joissa lihapitoisuus oli nolla, siis NOLLA, prosenttia. HK:n tunnuslause "Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä" alkaakin kuulostaa tämän tiedon varjossa varsin ironiselta. Näiden kahden makkaran lisäksi HK:lta löytyy vielä kolme muuta makkaralaatua, joissa lihapitoisuus on alle 10 prosenttia.

Ehkä makkara-saarnaukseni alkaa kuulostamaan joltain Kummelin sketsiltä, mutta oikeasti, tällaistako paskaa meille syötetään? Kyllä makkaran kuuluu olla makkaraa! Minä, grilliruokia koko elämäni rakastanut ihminen ,oikeasti ihmettelen, miksi esimerkiksi makkarat täytyy pilata tekemällä niistä mauttomia, hajuttomia, muovisia ja lihattomia jauhopötkäleitä. Jos kyseessä on halu laihduttaa, niin eihän sitä makkaraa ole jumalauta pakko syödä sellaisia määriä että vyötärön ympärys kasvaa!



Kun minä ostan liharuokaa niin todellakin oletan, että siinä myös olisi lihaa. Arvostan todella paljon niitä ihmisiä, jotka ovat kasvissyöjiä, mutta ei helvetti, miksi ihmeessä tämä yhteiskunta ajaa alas lihansyöntiä? Minusta ainakaan ei saa viherpiipertäjää ikinä, onhan vaikuttamassa niin allergiani ihan puhdas ällötys kaikkea kasviruokaa kohtaan. PERKULE.

Ps. Kun mun lempi-mikropitsani pakkaus uudistui niin samalla lihapitoisuus laski 14 prosentista 10 prosenttiin. ;( (ja kyllä, muistan pitsojen lihapitoisuuksia ulkoa)

http://www.taloussanomat.fi/myynti/2011/05/05/testi-naissa-makkaroissa-ei-ole-yhtaan-lihaa/20116375/135