IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

KauhistuttaaTiistai 02.09.2014 18:36

Jäipäs eksynyt, haikea ja hiukan rikkinäinen olo Anssimaisuuden hyvästelystä :C Nähtiin eilen sattumalta kaupungilta ja mokoma ilmoitti muuttavansa Lappeenrantaan ensi viikolla! Istahdettiin sitten alas pariksi tuntia ja vaihdeltiin kuulumisia ja pohdiskeltiin hänen elämänmuutostaan. "Nytkö sie sitten jätät miut? :C" Ketä mie nyt halaan, kun Anssi on pois?

Nyt sitten jään ihan miehettä tänne Joensuuhun. Pois ovat menneet Lauri, Toni, Aaron ja nyt Anssi. Onneksi Miiu-pieni on vielä täällä. Ja muuan Juha noin 70 km päässä.

Mutta silti!
Sain katsottua How I Met Your Motherit loppuun (kaikki yhdeksän kautta, sinne meni kesä) ja päätin panostaa enemmän sosiaaliseen elämään. Tai no panostaa ja panostaa... Lauantain jälkeen ihmiset ovat taas alkaneet pitää minnuu yhteyttä, kun näkivät miut elossa ja hyvällä tuulella. Höhöh, vaikka olinkin sinä iltana enemmän puhelias kuokkimaan tulleelle Laurille kuin muille suloisille apinamaisuuksille.

Huomenna läksiäissynttäripöppööjeejihuukivanähäkaikkiataas-pippalot ja viikonloppuna Aaronin tykö, uihh! Toniakin ehkä nään, jos en nyt satu kuolemaan (kuten hän ystävällisesti asiasta mainitsi).

Ensi viikolla näen myös Miia-pientä pitkästä aikaa <3 Paitsi jos eksyn Karsikossa.
LOL, lähden ensi viikonlopuksi Tamperseeseen. Tänä kesänä en kauemmaksi ole matkustanutkaan.

Peeäs, olen paras. Olen maksanut jo puolet Belgia-velastani noin neljässä kuukaudessa, eli aika etuajassa koska maksuaikaa yhteensä 15 kuukautta. Plus maksoin jo opintolainaakin takaisin maagiset 50 euron kolikkoa. Leijun ehkä hiukan, mutta nyt pitääkin leijua, koska en tiedä milloin varattomammat ajat taas koittaaaaaaAAaaAAaAAaaa.

Plus pidän miun ukosta hirmu paljon, koska hää vihjaili uuden kannettavan ostamisesta ja sumpli jo osamaksupolitiikkaa. Ei sillä, tällä koneella on paljon tunnearvoa, onhan tämä matkannut jo vuoden 2009 joulusta saakka miun mukana aina Nuva-elämöinnistä hummisteluun. Niin paljon tähtipölyä koneessani noilta ajoilta. Siis mitä.
Pitkästä aikaa aloin tekemään yhtä keskeneräistä esseetä ja nukahdin sikäli. Päiväunet, nam.

Forever WATKeskiviikko 30.07.2014 18:15

Eilen palasin töiden ääreen ja ihme kyllä vielä ei ole tullut kaipuuta takaisin lomalle - vaikkakin olisi ollut mahtavaa nukkua vielä toinen viikko putkeen toisen vieressä kun moiseen jo tottui. Byhyy, olen nyt yksinäinen :C Paitsi näin kyllä tänään Jonia ja Ainoa. Plus eilen näin Lauran. Ja toissapäivänä vietin aikaa rannalla Sädettimen ja Saaran kanssa. Huomisesta en tiedä ja oletettavasti ylihuomenna palaan Kitteen kylille pyörimään.

Ehkä en olekaan niin forever alone kuin välillä tuntuu.

yksin maailmallaPerjantai 25.07.2014 17:13

Täsä mä ny vaa istuksin Savonlinnassa venelaiturin äärellä. Olen ostellut vaatteita hieman ja syötävää enemmän. Omenalörtsy, vadelmia, minttusuklaajäätelöä. Omnom. Nyt lihavoin Pepsi Maxilla ja sipsuilla. Vielä päälle tunti linkin lähtöön!

LomakertomusKeskiviikko 23.07.2014 19:12

Lomalomalomalomaloma!

Olen kerennyt tekemään vaikka mitä. Viime perjantaina kävin näyttämässä miekkosta iskälle ja kaikki osapuolet selvisivät hengissä :D Oli kiva käydä taas näkemässä lapsuuden maisemia.

Muuten olen uinut, syönyt, uinut, nukkunut ja uinut vähän lisää. Plus vahtinut yksin maailman suloisinta kummityttöä. Juteltiin paljon kivamaisuuksia. Voi tosin olla, että ymmärtäminen on voinut olla niin ja näin puolin ja toisin :D

Eilen näin jopa Anssianssia! Hieroin selän ja katsottiin elokuvaa. Oli kiva kaveerata pitkästä aikaa :) Anssimaisuuden jälkeen eksyin Ellan luokse tuntemattomien ja tunteellisten seuraan. Illan polttavat puheenaiheet olivat peräsuolen tutkinta, holokausti, ruumiinavaus ja luokkaretkikännit. Uhh.

Ylihuomenna voisin eksyä Savonlinnaannnnnnnnnnnnn.
Tänään yksi ja huomenna kaksi siivouskohdetta. Mitä sitten? No sitten alkaa kesän ainoa viikon mittainen loma <3

Niin ja rokkirokki oli aivan mukavainen rokki. Jännä oli tänä vuonna palloilla alueella kahtena päivänä, mutta mukavaista menoa oli ja jalat kestivät! Lauriakin näin perjantaina ja istuin hänen ja parin luokkalaisen kanssa iltaa teinimetsän kupeessa :) Oli huisin kivaa ja mukavaista. Kodikas olo tuli. Toni, se n00bsteri, jätti ilmestymättä Joenzoohon. N00B.

Vain vähän haisua on siitä, mitä lomalla teen, mutta muuten aika takki auki olen vielä.

Skye - Not BrokenKeskiviikko 09.07.2014 00:14

Eilen oli kämppisilta, tänään kävin viettämässä aikaa kummitytön ja veljen ja veljen vaimon kanssa plus juttelin Miiun kanssa päälle tunnin puhelimessa, huomenna näen kymppiluokan aikaista kaveria kaakaon/piirtelön merkeissä, ylihuomenna kokoonnutaan parin luokkalaisen kanssa katsomaan leffaa ja tekemään ruokaa yhdessä ja SITTEN KOITTAA VIIKONLOPPU JA ROKKI ja Juha tulee viikonlopuksi hihiii, näen Tonia, Lauria ja kai joitain muitakin ihmenaamoja, näen äitiä, hengailen luokkalaisten kanssa ja menen isin kanssa syömään!

Tiistaina mahtaa iskeä partiodarra loppusiivouksen jälkeen.

Eikä nyt edes ole vapaa viikko :D KIITOS TÄSTÄ KAIKESTA.

Aaronironia miulla on kyllä kaikesta ilosta huolimatta ikävä. Ettäs tiiätte.

UhhhuhMaanantai 07.07.2014 13:42

Rokki lähestyy ja tällä viikolla pitäisi ennen sitä keretä tekemään kaikkea ja näkemään kaikkia! Öehh. Haluaisin vain löllöilemään rannalle.

Höhöh, en ole edes katsonut rokin esiintyjälistaa.