IRC-Galleria

Jatka lausetta niin kuin se sopii sinuun.
Sekoan usein yksin ollessani, kun ajattelen asioita liikaa. Ajattelen muiden jaksamista ja omaa jaksamista. Pyörittelen itseinhoa ja jos tapahtuu odottamaton pettymys, aivoni menevät solmuun joksikin aikaa.
Hämmennyn, kun joku sanoo aivan puun takaa jonkinlaisen kehun miulle. Kuittaan sen usein tuhahduksella tai vastakehulla, mutta saatan olla ihan hyvänkin aikaa hämmentynyt. Miula on myös tapana kuvitella tilanteita etukäteen ja jos jokin tapahtuu, niin kuin olin kuvitellut, hämmennyn. Plus jos minnuu huomioidaan erityisesti. Niin kuin ylläripyllärisynttärit. En vieläkään usko, että kaikki tiesivät niiden juhlien olevan yllätys miulle. Siksi en silloinkaan mennyt juttelemaan kaikkien kanssa. En osannut.
Ilahdun, kun näen Alisauruksen ja Titiäisen. Plus jos pojkvän onkin järjestänytkin aikaa meille.
Suutun harvoin. En myöskään suutu kovin näkyvästi. Miun mielialat ailahtelee, mutta harva tietää niiden muuttumisesta mitään, koska en yleensä niiden liikkeistä puhu. Viimeksi suutuin tämän vuoden Ilosaarirockissa.
Masennun, kun en saa mitään aikaiseksi ja hommat alkavat kasaantua. Lykkään niitä vain eteenpäin kuin todistaakseni, että kyllähän ne voi vielä myöhemmin tehdä, vaikka ajoissa ei ole tehnytkään.
Nolostun yleensä jälkeenpäin. Häpeäflashbackeja siis tulee ja joskus ihan niin urakalla, että häpeä nousee ihan ilmeisiin. Kadulla tämä on jopa hauskaa jo itsellekin, koska vastaantulevat ihmiset ja ilmeilyn jalo taito.
Repeän enää harvoin millekään. Miun täytyy olla todella yliväsynyt tai sokerihumalassa päästäkseni repeilytasolle. En muista, milloin näin olisi viimeksi käynyt. Nuvalla kai.
Sulan nykyisin hirmu usein verrattuna aikaan, jolloin minulla ei ollut kummityttöä enkä virallisesti seurustellut miehen kanssa, jolla on muksu. Nyt awww-hymähdyksiä tulee ihan huomaamattakin näiden tylleröiden kanssa ollessa.
Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat hoitaa asiat ajallaan eivätkä jahkaile. En tiedä, yllänkö koskaan samaan. Kadehdin myös ihmisistä, jotka osaavat puhua tunteistaan ja perustella niitä. Itse en osaa puhua. On ollut jo monta vuotta niin, että kun on tuntunut pahalta tai olen halunnut kertoa pitäväni jostain ihmisestä, en vain saa suutani auki ja sanat ikään kuin takertuvat kurkkuun. Niitä vain kakistelee ja lopulta ajattelee - etenkin silloin kun olen pahoittanut mieleni - ettei miun olotila nyt niiiiiin iso juttu ole ja jätän asian sanomatta.
Säälin ihmisiä, jotka eivät osaa katsoa asioita eri näkökulmista. He menettävät niin paljon. Ainakin oma maailmankuva tuntuu laajalta. Toisaalta ehkä liiankin laajalta, joten kai hiukan kadehdinkin näitä ihmistyyppejä.
Häpeän sitä, että olen tällainen itsessä rypijä ja asioiden lykkääjä. Hirmuinen ameeba.
Tunnen myötähäpeää toisen sanoessa jotain tyhmää tai puhuessa itsensä pussiin jostain ihan yleistietämykseen kuuluvasta asiasta.