IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

LaavulaamarockPerjantai 11.09.2009 20:35

Voi angstipalleropylleröinen, että oli hauskoo taas vaihteeksi.
Opin vuolemaan kehveleitä. Tai siis kihveleitä...? Tai no en mie kyllä vieläkään osaa, mutta tiijän ainakin että mitä hyötyä niistä on. Hienoa hyötyä, todellakin.
Se trangiatriangelikin oli aika helppo juttu. Mie muistelin kyllä ihan toista ja luulin vielä väärempää, mutta hyvää puuroa tuli silti aamupalaksi meille.
Ne mukavanmahtavat Erätoveri-E.T.:t pelastivat varmaan jopa kaikkien yön. Siltä ainakin vaikutti tänä aamuna fiiliskyselölyssä. Miulla ainakin tuuli kulki kyllä yöllä välillä pään lävitse, mutta onneksi osasin kääntää kylkeä. Hassua. Harmi vaan kun Jaanan kanssa unohdettiin kääntää se avaruuslakana keskellä yötä :/
Paha vain eilen iltanuotiolla, kun kierrettiin yksi rastijuttunen ja sen jälkeen piti istua ihan hiilen hiljaa siinä nuotiopiirissä. Koko ajan soi Leijonaa mä metsästän -laulu päässä :D Koko ajan. Ihan _koko_ ajan. Hetkeäkään ei tauonnut se laulu. Mutta ei ärsyttänyt. Vähän vain häiritsi, kun ei tullut mitään kehittäviä ajatuksia mieleen. "Leijonaa mä metsästän, leijonaa mä metsästän..." Kiitos vain.
Sitten mietittiin Tuomaksen ja Teemun kanssa kyllä todella hieno nimi meijän löytämälle puuoksakäärmeelle. Pasi Hector Juulia. Seitsemänvuotias tappajapyton. Ja sitten etsittiin tähdistä neliö ja kuusta puoliympyrä. Ovelaa.
Reissu oli ja meni, hauskoo oli. Vaikka kyllä jossain vaiheessa kyrsi joku juttu. Ennn muista että mikä juttu. Enkä edes kyllä muista missä vaiheessa. Kuitenkin.

Niin, ja eikä edes ruoka loppunut kesken!

svenskatalaren.Sunnuntai 06.09.2009 01:58

Ei oo tylsä ilta :D
Hauskat mesekeskustelut.
Tiian kanssa puretaan pienesti vidytysta ja jupistaan.
Mirjamin kanssa taas... Aika järkevää, sanoisinko :D:D

Elämä on laiffii.

0€/h.

[Ei aihetta]Torstai 03.09.2009 18:36

Taas kuuluu jotain epämääräisiä ääniä keittiöstä :D Hahah, kolmoskerroksessa kannattaa olla ja elää.
Tein muuten magarooneja ihan itse pitkästä aikaa. Niitä kyllä tuli ihan hitosti liikaa ja vähän päälle.
Huomenna kaiketi pois täältä.
Tänään on jalgaballopeli. Jää taas Salkkarit välistä, yhyy D;
Ja muut kumminkin pervoilevat täällä ihan hitsinpimpulan paljon. Siis tänään. Ja miksei huomennakin.
Hyvää Juhannusta.
Blöyblöyblöy.

[Ei aihetta]Tiistai 01.09.2009 00:27

Pervoa porukkaa.

UAHAHAHAHAHAAPerjantai 28.08.2009 23:07

Eilen oli hauskoo. Joenyö nimittäin. Istuttiin nurmikolla ja kuunneltiin hyvää musiikkia. Sitten häröiltiin kaikkia ja miut unohdettiin torille. Tytöt vaan lähtivät kävelemään kun mie jäin paikalleni jäpöttämään. Eivät edes taakseen katsoneet :D Että kiitos nam.
Tosin ei se haitanut. Oli hauska tapaaminen epämääräisessä puistossa. Vaikka lyhyt tapaaminen olikin
Nyt katellaan Salkkareita serkkutyttö 7-11veen kanssa. Ja mässäillään hyvvää ruokaa. Sipsuja ja kaikkee muuta epäterveellistä.
Koulussakin oli tänään vähän hauskaa. On ollut hauskaa pitkin viikkoa :D Vaikka ikävä on ollut Kitteen kavereita.

Sunnuntaina bäck to Jojensyy.
Tjenare.

voooi mikä päevä :>Torstai 27.08.2009 20:27

. myöhästyin linja-autosta -> eli myöhästyin sairaalavuorolta
. maitolasi kaatui kiltisti tarjottimella ja valutti sisältönsä ruokalan lattijalle
. ai niin ja kännykkäkin teki katoamistemput märälle ruohokentälle - vettäkin satoi lähes kooko ajan. No, on se pyhelin vielä elossa, kiitos Karonn joka sen löysi.
. sitten oli vielä jotain, en vaan muista mitä. Hoooono muisti.

Mutta onneksi on vielä ilta :>

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.08.2009 01:17

Miehillä on kaukoputkiaivot.
Niin ne vanhemmat herrat tänään sanoivat.

Piilopuskajuomaa.
Upouusi opiskelijakortti on ollut kadoksissa kohta 20h. Pitäs vissiin huonekin siivota :(

mie: "Milloinkohan se seuraava sairaalakäynti on..."
isi: "Eikös ne lähetä sieltä lapun, jossa ajankohta lukee?"
mie: "Se lappu on tullut jo ajat sitten, mutta se on kadonnut."
isi: "...sie se osaat kaikki asiat hävittää."

Kiitos. Tuo melkein jopa lisäsi motivaatiota etsimiseen :D

Äbäblööblöö.

[Ei aihetta]Lauantai 15.08.2009 23:49

Hauska muisteloilta oli.
Sitten kolmenkymmenen vuoden päästä uudestaan :D Jeejee.

[Ei aihetta]Tiistai 11.08.2009 17:08

ärrgh!